Hai-kala.
Alert oli melkein kaksi vuotta kulkenut Välimerellä, kun kapteeni
käytti hyväkseen edullista rahatarjousta ja läksi matkalle Amerikaan.
Honduraksessa ja Rio del Nortessa viipyivät he useita viikkoja
paistavassa helteessä ja mosqvitohyönteisten kiusaamina, samboksien,
mestitsien ja indiaanein seurassa ja ottivat laivaansa sinipuuta ja
mahonkia.
Rejer oli katsellut ikäväkseen asti sekä tummaihoisia että mexikolaisia
karjan- ja hevosenajajia ja heidän raakoja tylyjä kasvojaan, jotka
olivat käyneet kiehuvan kuumiksi ainaisesta pippurin ja papujen
syömisestä. Hän oli hyvin tyytyväinen, kun Alert vaaleata savista
Bahamamatalikkoa vihdoinkin käänsi keulansa pohjoiseen, määräpaikkana
Montreal!
Tultuaan sinne oli hänellä tilissä viiden kuukauden palkka
nostettavana. Hänen kontrahtinsa Alert'illa oli loppuun kulunut ja hän
oli tinkinyt itselleen kahdeksan päivän mietintö-ajan, antaisiko hän
tarkastaa itsensä uudestaan. Siksi sai hänen laiva-arkkunsa jäädä
laivalle.
Vapaana miehenä ollessaan tahtoi hän juuri miettiä valitseisiko hän
norjalaisen vai amerikalaisen reitin. Hän oli lähtenyt matkalle
valmistaakseen itselleen tulevaisuutta, eikä vaan vetääkseen yhdestä
tai toisesta köyden päästä!...
Tuntiessaan taas maata jalkainsa alla oli hänellä melkein rajaton
tajunta vapaudesta, siitä nimittäin että oli oma herransa ja vapaa
mies! Oli kuin olisi päässyt häkistä, jossa oli istunut kaksi
vuotta!...
Hän katseli ympärilleen kylttiä ja merkkiä. Jokaisesta ovesta, jonka
hän näki, olisi hän voinut mennä sisälle; jokaiseen anniskeluhuoneesen
tai ravintolaan olisi hän vapaasti voinut mennä istumaan. Ei ollut
ketään, jolle hänen olisi tarvinnut nostaa lakkiansa, ei mitään rajaa
ajalla! Hän voi matkustaa maalle, jos niin tahtoi! ... asettua minne
tahtoi...
Hän kulki siellä niin liukkaasti kuin viheriäisellä suovalla voideltu
köysi, ja neuvokkaana tulemaan toimeen kenen kanssa hyvänsä! Hän oli
järkähtämättömällä kylmäverisyydellä karkottanut kimpustaan värvääjän
toisensa perästä, jotka olivat ahdistaneet häntä, ja samoin muutamia
merimiesmajan kätyrejä! -- Pursimies oli kertonut hänelle kylliksi
petoksista ja peijauksista maalla!
Mr Pumpin merimiesmaja oli kuitenkin niin viehättävä kadun varrella,
varustettu kuin vene mastolla ja rikillä, kahdella messinkikanunoilla
laveteillaan ovenpielessä ja kaikellaisten mertakulkevain kansain liput
sinisen kyltin päällä ja seinillä.
Hänellä oli arvelunsa, -- ja olisi hän ottanutkin ne varteen! ... vaan
muutamissa tapauksissa saa kohtalo päättää; ja kun hän huomasi pienen
norjalaisenkin lipun, valtasi ihastus hänet...
Hän, tuo vaaleaverinen, äänetön tuolla tiskin takana! -- Lizzy oli
hänen nimensä -- ihmeellisen kalpea, valkotukkainen, hiukan kuolleine,
maidonsinisine silmineen melkein ilman kulmakarvoja, joka teki hänen
täydellisesti säännölliset kasvonsa omituisesti raukeannäköisiksi ...
vaan hänen kätensä, hampaansa, ja milloin niin tahtoi -- hymyilynsä!...
Hän istui tiskin takana, piti kirjat ja kirjoitti laskut niin vakavasti
ja liikemiehen tavoin kuin varsinainen kirjanpitäjä ainakin; hän ei
katsonut Rejer'iin, ennenkuin tämä tuli hänen luokseen pyytämään
jotakin, ja silloinkin ainoastaan vilaukselta!
Seuraavana iltapäivänä antaessaan hänelle takaisin rahaa kumartui hän
kuitenkin tiskin yli ja kuiskasi.
"Minä näen teidän olevan parempia ihmisiä! -- hankkikaa itsellenne
felbihattu ja pysykää kernaammin sisäravintolassa... Siellä on
enimmäkseen laivaupseereja!" -- Hän kääntyi äkkiä hänestä, ikäänkuin
olisi peljännyt tulevansa huomatuksi.
Kohta sen perästä tuli hän itse hänen pöytäänsä tuoden tarjottimen,
jolla oli leivoksia ja pullo portteria: -- "Elkää ostako vaatteitanne
täältä, teitä vaan petettäisiin täällä ... ainoastaan Simpson et
Comp:sta vastapäätä ... vaan elkää maksako! -- antaa hänen lähettää
lasku minulle!"
Hän katosi taas; vaan Rejer ei lähtiessään ravintolasta laiminlyönyt
tervehtiä häntä nyökkäyksellä, joka merkitsi samaa kuin: lämmin kiitos
neiti!
Simpson et Comp:illa varustautui hän kaikilla mitä tarvitsi.
Kysyessään seuraavana päivänä miss Lizzyltä laskua, sanoi tämä sen
olleen hyvin kohtuullisen, niin että hän oli maksanut sen ja
kirjoittanut hänen nimelleen kirjaan; vaan hänellä ei nyt juuri tällä
hetkellä ollut aikaa kirjoittaa sitä siitä -- "joll'ei hän nimenomaan
sitä vaatisi" -- hymyili hän.
Ei, Rejer ei vaatinut! -- Hän oli merkillisen sievä ja hieno, tuntui
Rejer'istä. Sitten meni Rejer hänen tykönsä, kiitti ja pahoitteli
ett'ei voinut tehdä mitään vastapalvelusta hänelle.
"Elkää sanoko niin," -- vastasi hän hiljaisesti hymyillen -- "minulla
ja sisarellani on semmoinen halu päästä teaatteriin katsomaan
'Merirosvo Jekinsiä' ja 'Luisianan mustaa seuraa;' vaan meillä ei ole
ketään seurakumppalia ... mutta semmoisen kanssa ... kuin te -- olisi
se ihan toista!..."
Rejer oli kuin pilvistä pudonnut siitä, että oli saanut tekemistä niin
hienon miss'in kanssa tavallisessa merimiesmajassa! -- vaan elämähän
tarjoaa niin suurta vaihtelevaisuutta, sitä saa ulkomailla kokea ...
niin uskomattoman erilaisia suhteita!
Iltasella tuli hauskaa, ensin teaatterissa ja sitten ravintolassa,
jossa söivät illallista. Olihan luonnollista, ett'ei Rejer päästänyt
käsistään kunniaa saada maksaa kaikki -- jossa hänellä oli kova vastus,
kun sisarukset pitivät mahdottomana ottaa vastaan semmoista uhrausta
niin "ihan vennon vieraalta."
Miss Lizzy ehdoitteli kuitenkin, että saisi maksaa toistaiseksi laskun;
hän ei tahtonut, että Rejer'iä petettäisiin... Muukalaiset olivat aina
vaarassa siinä suhteen ... ja "hänhän oli tilienhoitajatar viraltaan!"
-- lepersi miss katsoen lempeästi häntä silmiin, maksaessaan ja
kirjoittaessaan maksunsa pieneen sievään muistikirjaan.
Kieltämättä hänen itsetuntoaan kutkutti saada niin pitkällisen
alennuksen perästä istua vertaisena niin hienojen naisten rinnalla!
Muutamia iltoja sen perästä, kun he kävelivät värilyhtyjen valossa
huvipaikalla "Great Hudson," huomasi hän äkkiä göteporilaisen, joka
myöskin kuljeskeli Alert'ilta eronneena ilman paikkaa ja joka nyt
rupesi omituisesti hullunkurisen näköiseksi sekä antoi merkkiä hänelle:
"Tuhattulimmaista" -- kuiskasi hän pikaisesti ohikulkiessaan ruotsiksi
-- "Lizzy Pump! ... kääri purjeesi ... poika!"
Rejer loi häneen vihasta säkenöitsevän katseen ja meni eteen naisten
kanssa.
"Nosta ankkuriköysi ja päästä liikkeelle! -- Hai-kalan kidasta ei
kukaan pääse elävänä! Häpeää ... häpeää ... sinä."
Enempää ei Rejer kiireessään kuullut... Vaan nukuttuaan yönsä pyysi hän
seuraavana aamuna laskunsa.
"Heti, mr Juhl!" -- vastasi miss Lizzy ystävällisesti ja katsoi häneen
raukeasti -- "olin juuri eilen kirjoittamassa sitä."
Hän kääntyi pulpettiinsa ja alkoi selailla kirjoja ja tehdä
muistiinpanoja.
Tiskillä tuli yhä kiireempi... Majamestari tahtoi koko joukon laskuja,
ja parvi likaisia miehiä tuli sisälle.
Hänen täytyi myöntää itsekseen, että miss Lizzyn hyväntahtoisuus oli
kokonaan karkoittanut hänen epäilyksensä.
"Kuulkaas, mr Juhl," -- hymyili hän ja silmäili arvokkaasti työtään --
"ettekö voisi odottaa vähän, niin tekisitte minulle suuren
hyväntyön.... Tänne on tullut niin monta Paddya (irlantilaista)
Corkista, jotka pitää toimittaa selville."
Huone vilisi todellakin irlantilaisista. "Jos saan laskuni valmiiksi
kello kolmeen, olen tyytyväinen, miss!"
Kiitokseksi sai Rejer lempeän, hiljaista tuttavuutta osoittavan
hymyilyn... "Ja sitten tulee teidän pitää vaari kapineistanne, ne eivät
ole varmassa säilössä täällä tänään!" kuiskasi hän pikaisesti; oli
mahdoton huomata hänen liikuttavan huuliaan, ja hän seisoi taas heti
pulpettinsa ääressä ja kirjoitti.
Rejer tunsi omantunnon nuhteita; hän ei ollenkaan toivonut
neiden saavan sitä käsitystä, että hän olisi vastannut hänen
ystävällisyyteensä ja luottamukseensa halpamaisella epäluulolla.
Puolenpäivän aikaan julistettiin suurella melulla se tieto, että "Pearl
of Ocean," lähtevä Bahiaan, on satamassa valmiina nostamaan ankkuria ja
tarjosi tavattomia hyyryjä ... ja merimiesolento tuli ja löi Rejeriä
olkapäähän, selittäin ett'ei semmoista tilaisuutta enää olisi tarjona!
Laivalla oli kaikki niin hienosti kuin tanssisalissa... Jos Rejer
tahtoisi, tekisi hän heti sopimuksen hänen puolestaan! Kapteeni oli jo
ollut siellä tiedustelemassa luotettavaa väkeä...
Rejer kiitti puolestansa; -- jos hän tahtoisi ottaa hyyryä, olisi hän
mies tekemään sen itse! "No, niinkuin hyväksi näette!" -- sai hän
hieman äreästi vastaukseksi.
Merimiesmajan isäntä oli syystä tai toisesta taas herättänyt hänen
epäluulonsa, ja kello kolmen lyönnillä oli Rejer taas tiskin ääressä;
hänellä oli tavaramyttynsä valmiina kädessään:
"Ja nyt minun laskuni, miss!"
"Oo, sen olin ihan unhottanut ... huomenna..."
"Nyt heti, saanko pyytää, -- jos mieli saada siitä maksua!"
Hän tuijotti raukeasti häneen ja soitti kellonnuorasta... "Sano mr
Pumpille, että mr Juhl tahtoo suorittaa laskunsa!" Hän jatkoi
kirjoittamistaan.
Tultuaan otti mr Pump häneltä muistiinpanot ja laskut pulpetilta ja
alkoi kirjoittaa ja laskea mitä tarkimmalla huolellisuudella; hän ei
pitänyt kiirettä ja tarkasti varmuuden vuoksi useampia kertoja jokaista
eri menoa... Vihdoin kohosi hänen muhkea vartalonsa tiskin äärestä:
"Olkaa hyvä, mr Juhl!... Kolmekahdeksatta dollaria viisiseitsemättä
centtiä!..."
"Mitä? ... mitä tämä tietää! -- Viidestä päivästä?"
"Olette varustautuneet uusilla vaatteilla, mr Juhl, -- hattu neljä
dollaria, liivit viisi, kaulaliina ja liinansolmu neljä ... Saappaat
kuusi ja tässä hiukkanen kunniavelkoja huvituksista Montrealissa...
Maksuja naisten puolesta... Tehkää hyvin ja lukekaa!... Meno menolta...
Rohkenen vakuuttaa niiden olevan oikein. Itsekin myönnätte sen."
Rejer seisoi lasku kädessä... Kolmekahdeksatta dollaria! -- Viisitoista
dollaria enemmän kuin hänellä oli rahaa! -- kuukauden hyyry kuin tuulen
puhallettu jokaisesta päivästä, -- ja vielä pari kolme kaupan
päälliseksi! -- Tässä täytyy olla peijausta, hävytöntä peijausta! --
Hän loi vihaisen katseen miss Lizzyyn, vaan tämä seisoi niin
rauhallisena ja kylmänä, ett'ei Rejer voinut torjua epäluuloaan...
Eihän hän tuntenut hintoja täällä!
Hän oli siinä kiusallisessa asemassa, jolloin ei tiedetä, pitäiskö olla
kohtelias vai raivoisa... Joll'ei muuta niin täytyy hänen saada lasku
vähennetyksi viidellätoista dollarilla...
"Se on ihan tavaton lasku, mr Pump! ... vaan olkoon menneeksi!
vähentäkää viisitoista dollaria, niin tulee paraiksi kahdeksankuudetta,
kaikki mitä minulla on!"
"Mahdotonta, mr Juhl! -- siinä ei ole centtiäkään liikaa!"
"Mr Juhl on ollut niin kohtelias ja ruvennut maksamaan minun ja
sisareni edestä ... tahtoisin kernaasti maksaa osani!" -- sekaantui
Lizzy puheesen lauhkeasti.
Viimeinen muistutus saattoi Rejerin kunniantunnon kuohumaan.
"Kiitos miss! -- vaan mihin olen sokeasti hyökännyt, niin saanen
myöskin itse kavuta siitä ylös... Mr Pump!" -- hän kääntyi äkkiä tämän
puoleen... "Minulla on ainoastaan kahdeksankuudetta dollaria
taskussani; ettekö tahtoisi auttaa minua myömään uusia vaatteitani,
niin..."
Mr Pump käänsi ainoastaan raskassoutuista ruumistaan ja nyökäytti
päätään parille henkilölle, joiden lakin ympärillä oli kultapunonaiset
ja jotka istuivat nauttimassa tilauksiaan ihan viereisen huoneen oven
poskessa.
"Mr Fearwather 'The Pearlin' ensimmäinen perämies: istuu juuri tuolla
sisällä tarjoamassa hyyryä; hän tarjoo mitä tahansa tuommoisesta
miehestä kuin te, mr Juhl ... tavattomia hyyryjä..."
Mr Fearwather astui sisään, tanakan kolmannen perämiehensä seuraamana.
Rejer oli pulassa sekä kunniavelasta että muusta! Tässä ei enää ollut
kysymyksessä tahtoiko hän tai ei. -- Elämä "The Pearlilla" oli kuin
hienossa ravintolassa, sanoi hän, ja rahaa korvia myöten!
"Pretty fellow, the norseman! meidän täytyy laivalle tällä hetkellä, my
boy!"
Kadulla tapasivat he göteporilaisen.
"Viisikymmentä dollaria kuussa 'The Pearlilla!'" -- huusi Rejer; --
"Bahiaan ensin ... en ota kauemmaksi hyyryä!"
"Tuhannen pirua! -- minä tulen mukaan!"
Asia päätettiin heidän kulkiessaan laivalle.
Tämä oli täynnä äsken hyyrättyä väkeä, -- kummallisia naamoja
kaikkialta! Venheen pohjalla näkyi seljät kahdesta täydellisesti
juopuneesta, mustasta jätkästä punaset paidat yllä...
"Liikkeelle!" -- kaikui komento.
He olivat iloisia ja lauloivat toistensa suuhun, kunnes pääsivät laivan
luokse, johon kului hyvä aika, sillä "The Pearl" oli laskettu kauas
pitkin virtaa.
Päästyään laivalle kohtasi heitä kuitenkin hyvin odottamaton
vastaanotto, kun heidät tuotapikaa ilman mitään selityksiä komennettiin
lastaustyöhön. Raskaita säkkiä ja laatikoita oli pinottain ja koko
joukko lastia oli vielä laskematta alas; näytti siltä kuin työstä
yht'äkkiä olisi heretty kesken.
Tämä oli hävytön kolttonen! -- täydessä ristiriidassa kaiken
amerikalaisen menetyksen kanssa, jonka mukaan kaikki pitää oleman
valmiina purjehdukseen, kun hyyrynottaneet saapuvat laivalle, niin että
he pääsevät kaikesta lastauksesta. Vaan täällä ei näkynyt olevan mitään
tehtynä purjehduskuntoon pääsemiseksi; eikä miehistökään ollut juuri
muuta kuin puolilukuinen!
Tyytymättömyys ja suuttumus oli ääretön. He olivat tulleet sinne
houkuteltuina mitä loistavimmilla lupauksilla, ja nyt, silmänräpäys sen
perästä, seisoivat he silmä silmää vastaan koko joukon kanssa röyhkeitä
upseereja -- melkein yhtä monta kuin heitä itseään, -- jotka uhaten
revolvereilla ja raskailla käsnäsauvoilla pakoittivat heitä raskaasen
työhön.
Silmänräpäykseksi syntyi hämmästyksestä äänettömyys. Seuraavassa
riensivät kaikki niinkuin yksi mies matruusinruhviin ja varustautuivat
siihen niinkuin linnoitukseen.
Taistelussa, joka nyt syntyi, onnistui upseerien murtautua lävitse ja
vetää pari etumaisinta kannelle. Kaksi muuta, joita ajettiin takaa,
pakeni jäähdyttimeen. Vastarinta kävi kuitenkin niin voimakkaaksi, että
hyökkäys ruhvia vastaan keskeytettiin toistaiseksi; -- vaan ainoastaan
siksi, että kannella tulisi tilaa niiden kahden polosen kiinnisaadun
ruoskimiseksi niin julmasti ja surkeasti, että sen olisi pitänyt
liikuttaa kiveäkin.
Tämä antoi semmoisen tuloksen, kuin sillä tarkoitettiinkin -- että
matruusit tulivat esille miesmieheltä allapäin ja suostuivat pitemmittä
mutkitta rupeamaan työhön.
Yöksi suljettiin heidät taas ruhviin, jossa saisivat varmuuden siitä,
ett'eivät pääsisi karkaamaan, ennenkuin ankkuri nostettaisiin.
Oli pimeä siellä auringon paahtamassa raskasilmaisessa huoneessa.
Kaikki -- paitse niitä kahta sikahumalassa -- olivat yksimielisiä
siitä, että heidän piti päästä laivalta, maksoi mitä maksoi!
Tuumittiin äänettöminä; tutkittiin ja koetettiin lankut ja luukut sekä
ajateltiin jokaista mahdollisuutta ulospääsemiseen; pikainen toiminta
oli tarpeen!
Seinään kaivettiin aukko; ja kello puoli kaksi yöllä hiivittiin yksi
kerrallaan kirvesmiehen asehuoneesen ja sieltä pilkkopimeälle kannelle.
Yksi meni sukkajalassa peränpuolelle, jossa he olivat nähneet suuren
vihaisen koiran. Se sai päänsä halki ääntä päästämättä.
Kolme asetettiin vahdiksi pursimiehelle, joka nukkui ja jota tällä
epätoivon hetkellä olisi kohdannut onneton kohtalo, jos hän olisi
herännyt.
Kaikki venheet huomasivat he kuitenkin kauhukseen laivalle vedetyiksi
ja kiinniköytetyiksi. Upseerit olivat tehneet paon mahdottomaksi.
Yht'äkkiä juohtui jonkun mieleen, että oli nähnyt ison venheen nuorassa
laivan perässä -- vaan kuinka päästä sinne perälle kantta myöten?
mahdotonta!
Silloin äjähti göteporilaisen päähän mennä pitkin touvinreikää ja alas
ankkurivitjoja sekä antaa pimeässä väkevän virran viedä itseään pitkin
laivankuvetta, kunnes saisi venheen käsiinsä. Suurella vaivalla
onnistuikin se.
Mutta näkyi taas, että köytenä, jolla se oli kiinni laivassa, oli
rautavitjat; tie oli jokapuolelta suljettu!
Taas ui kolme miestä pimeässä pitkin laivan sivua auttamaan vitjain
murtamisessa.
Vihdoinkin saivat he sanomattomalla varovaisuudella venheen ääneti
kuljetetuksi touvinreiän alle.
Heidän laskeutuessaan miesmieheltä alas taittui tullo rasahtaen, niin
että pursimies heräsi.
Ne, jotka vielä olivat laivalla, heittäytyivät nyt suinpäin venheesen.
Pari kolme putosi veteen ja pelastautui pitämällä venheen laidasta
kiinni. Toiset seisoivat sullottuina kuin sillit venheessä!
He olivat tuskin lykänneet venheen laivan sivusta, kun jo kuulivat
upseerien hyökkäävän etukannelle ja napsuttavan revolveria vireesen.
Tulenleimaus seurasi toisensa perästä ja he kuulivat luotien
suhinan korvissaan; vaan, kiitos pimeydelle, kovalle virralle ja
kiinniköytetyille venheille -- he pääsivät maalle! --
-- Noin kello viisi aamusella asettui Rejer ja göteporilainen taas
vanhoihin, tuttuihin majoihinsa Alert'illa; vaan ei kumpikaan heistä
nukkunut sinä yönä!
Rejer'istä tuntui kuin hän olisi kokenut jotakin, ja sitä paitse oli
hän parantunut Amerikahoureestaan.
Kun hän kuvitellen mielessään edellisen päivän vaihtelevia kuvia makasi
majanseinään päin kääntyneenä, kohosivat vaaleat, värittömät,
säännölliset kasvot häntä vastaan, vaalea tukka ja raukeat, pyöreät
maidonsiniset silmät, joihin voi katsella melkein kuin muodottomaan
savuun!... Kimeltelevän valkoset, pienet hampaat ja leuka, joka näkyi
ikäänkuin vetäytyvän suun alle...
"Niin, kyllä hän oli haikala!" -- huudahti hän.
"Lizzy Pumpko!" -- vastasi göteporilainen majastaan... "Niin paljon
olen minä kuullut Montrealissa, ett'ei Pumpista pääse kukaan, ennenkuin
hän on kaupannut hänet kolmeksi vuodeksi Kap Hornin seuduille tai
olemaan orjana Guinea-reitillä!" --
Nostokone oli käynnissä! he nostivat ankkurin ja varppasivat itsensä
liikkeelle lähteäkseen Quebeciin. Nostolaulu kaikui sammuvasti:
Het' ankkurimme nielas hai,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Kun Portlannissa pohjaan sai,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Ja sitten varpit kiskottiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Ja viinaa päälle ryypättiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Kun kortit viimein etsittiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Niin vaatteet panttiin saatettiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Voi-lastit sitten purjettiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Ja neekereitä kaupittiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Siit' nuora kaulaan käärittiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
Niin loppu-polska tanssittiin,
Ho-ii-oi, näin se käy!
* * * * *
Alert'in mennessä eräänä syksynä kotiseudulleen, Fredriksvärniin,
seisoi Rejer surullisissa mietteissään. Kaupunki oli kolean, aution
saariston sisäpuolella, joka muodosti kulkuväylät, ja hänen taskussaan
oli melkein yhtä kolkkoa ja tyhjää hyyrystä!
Hän ei tällä hetkellä ollut miellyttävällä tuulella nähdessään
entuudestaan tuntijan tajunnalla kotimaansa harmaat, paljaat ja koleat
saaristot. Kolme viikkoa sitten oli hän antanut Bremenissä perämiehen
lainata itseltään melkein viimeiseen kolikkoon hyyrynsä.