Matkalla kotia -- Väsähtynyt muistokirja -- Pojan päiväkirja -- Vanha
Espanja.
Olimme jälleen merellä, sangen pitkä matka edessämme -- meidän kun
piti kulkea Levantti päästä päähän, koko varsinainen Välimeri päästä
päähän ja sitten koko leveän Atlantin poikki -- monen viikon matka.
Itsestämme vakaannuimme hyvin hitaaseen koturielämänlaatuun ja
päätimme olla hiljaista, mallikelpoista väkeä, emmekä enää harhailla
pariin-, kolmeenkymmeneen päivään. Emme ainakaan pitemmältä kuin
laivan kokasta perään. Tämä oli sangen viihdyttävä tulevaisuudenkuva,
sillä olimme uupuneet ja kaipasimme pitkää lepoa.
Olimme nyt kaikki laiskoja ja kyllästyneitä, kuten muistikirjani
laihat lisäykset (jotka minulle olivat niin varma osoittaja
mielentilastani) todistavat. Miten tyhmä kapine muistikirjasta
sentään tulee merellä. Olkaa hyvä, päättäkää itse:
"_Sunnuntaina_ -- Jumalanpalvelus kuten tavallisesti, neljän
lasin aikaan. Jumalanpalveluksia illallakin. Korttia ei lyöty.
"_Maanantaina_ -- Kaunis päivä, mutta satoi rankasti. Eläimet,
jotka ostettiin Aleksandriasta pihviksi, olisi tehtävä
kattopäreiksi. Taikka lihoitettava. Niiden lanteilla vesi
muodostaa syviä lätäköitä. Ja sinne tänne pitkin selkääkin. Hyvä,
etteivät ole lehmiä -- se vuotaisi sisään ja pilaisi maidon.
Syyrialainen kotka parka näyttää sateessa sangen surkealta ja
nololta istuessaan ankkuri vintturilla. Sillä näyttää olevan
merimatkoista oma mielipiteensä, ja jos se lausuttaisiin sanoiksi
ja sanat muutettaisiin kiinteiksi kappaleiksi, niin voisi niillä
luultavasti tukkia maailman suurimmankin virran.
"_Tiistaina_ -- Jossain Maltan saaren lähettyvillä. Emme voi
poiketa sinne. Kolera. Sää sangen myrskyistä. Paljon matkustajia
merikipeinä ja näkymättöminä.
"_Keskiviikkona_ -- Sää yhä edelleenkin kovin paha. Myrsky
puhalsi merelle kaksi maalintua ja ne tulivat laivaan. Muuan
haukkakin tuli tuulen mukana. Se kierteli ja kaarteli laivan
ympäri ja halusi istahtaa, mutta pelkäsi ihmisiä. Se oli
kuitenkin niin uupunut, että sen täytyi istahtaa lopulta, ellei
tahtonut tuhoutua. Moneen kertaan se istahti etumaston päähän ja
yhtä monta kertaa tuuli puhalsi sen pois. Lopulta Harris sai sen
kiinni. Meri täynnään lentokaloja. Niitä kohoilee kolminsadoin
samalla kertaa ja liidettyään salaman nopeudella aallonharjain
poikki pari kolmesataa jalkaa putoavat alas ja katoavat.
"_Torstaina_. -- Ankkuroimme Algierissa, Afrikassa. Kaunis
kaupunki, kaunis vihanta kukkulamaisema sen takana. Olimme
siellä puolen päivää ja lähdimme sitten pois. Emme saaneet lupaa
lähteä maihin, vaikka terveydentila laivallamme oli moitteeton.
Pelkäsivät Egyptin ruttoa ja koleraa.
"_Perjantaina_. -- Aamulla dominoa. Iltapäivällä dominoa. Illalla
käveltiin kannella. Myöhemmin charaadeja.
"_Lauantaina_. -- Aamulla dominoa. Iltapäivällä dominoa. Illalla
käveltiin kannella. Myöhemmin dominoa.
"_Sunnuntaina_. -- Aamujumalanpalvelus neljän lasin aikaan.
Iltajumalanpalvelus kahdeksan lasin aikaan. Yksitoikkoisuutta
puoleenyöhön. -- Jonka jälkeen dominoa.
"_Maanantaina_. -- Aamulla dominoa. Iltapäivällä dominoa. Illalla
käveltiin kannella. Myöhemmin charaadeja ja t:ri C. Dominon
luento.
"_Ilman päivämäärää_. -- Ankkuroimme Cagliarin maalauksellisen
kaupungin edustalle, Sardiniassa. Viivyimme puoleen yöhön, mutta
nämä sydämettömät ulkomaalaiset eivät laskeneet meitä maihin. He
haisevat kamalasti -- kammoavat pesuvettä -- pelkäävät koleraa.
"_Torstaina_. -- Ankkuroimme Espanjan Malagan, kauniin
katedraalikaupungin edustalle. -- Lähdimme maihin kapteenin
veneessä -- emme sentään maihinkaan, sillä maalle meitä ei
laskettu. Karanteeni. Lähetin sanomalehtikirjoitukseni, jotka
he ottivat vastaan pihdeillä, kastoivat meriveteen, leikkoivat
täyteen reikiä ja sitten savustivat katalilla höyryillä,
kunnes ne haisivat kuin oikea espanjalainen. Kysyin, mitä
mahdollisuuksia oli pujahtaa saarroksen poikki ja käydä
Granadassa ja Alhambrassa. Liian vaarallista -- voisivat hirttää.
Lähdimme merelle -- iltapäivän puolitiessä.
"Ja niin edespäin ja niin edespäin ja edelleen monta päivää.
Kävimme lopulta ankkuriin Gibraltariin, joka näyttää tutulta ja
kodikkaalta."
Se minulle muistuttaa päiväkirjaa, jonka kerran aloitin eräänä
uudenvuoden päivänä ollessani vielä poikanen ja luottava ja aulis
uhri noille mahdottomille parannussuunnitelmille, joita hyvää
tarkoittavat vanhat immet ja isoäidit virittävät varomattomain
nuorukaisten kompastuskiviksi tähän aikaan vuodesta -- antaen
heille ylivoimaisia tehtäviä, jotka pakostakin kärsivät haaksirikon
ja ehdottomasti heikontavat pojan tahdonvoimaa, vähentävät hänen
itseluottamustaan ja vahingoittavat hänen menestysmahdollisuuksiaan
elämässä. Suvaitkaa vastaanottaa pieni näyte:
"Maanantaina -- Nousin ylös, peseydyin, panin maata.
"Tiistaina -- Nousin ylös, peseydyin, panin maata.
"Keskiviikkona -- Nousin ylös, peseydyin, panin maata.
"Torstaina -- Nousin ylös, peseydyin, panin maata.
"Perjantaina -- Nousin ylös, peseydyin, panin maata.
"Seuraavana perjantaina -- Nousin ylös, peseydyin, panin maata.
"Perjantaina kahden viikon päästä -- Nousin ylös, peseydyin,
panin maata.
"Seuraavassa kuussa -- nousin ylös, peseydyin, panin maata."
Sitten heitin, masentuneena. Huomattavia tapauksia näytti minun
elämässäni sattuvan liian harvoin, että niiden vuoksi olisi tarvinnut
ruveta päiväkirjaa pitämään. Muistelen kuitenkin yhä vieläkin
ylpeydellä, että minä jo niin varhaisellakin iällä peseydyin ylös
noustessani. Se päiväkirja teki minusta lopun. En ole milloinkaan
sen jälkeen uskaltanut toiste semmoista yrittää. Silloinen
itseluottamukseni pettäminen on jäänyt pysyväksi.
Laivan piti jäädä Gibraltariin viikoksi tai enemmäksikin ottamaan
hiiliä kotimatkaa varten.
Olisi ollut kovin ikävystyttävää odottaa täällä, minkä vuoksi meistä
neljä mursi karanteenisaarroksen ja vietti seitsemän ihanaa päivää
Sevillassa, Cordovassa, Cadizissa ja vaeltaen Andalusian, vanhan
Espanjan miellyttävillä maalaisseuduilla. Tämän hauskan viikon
kokemukset olivat liian vaihtelevat ja lukuisat mahtuakseen yhteen
lyhyeen lukuun, ja pitkään minulla taas ei ole tilaa. Jätän ne sen
vuoksi pois kaikki.