"Me allekirjoittaneet varaamme itsellemme viisi klaimia,
kahdensadan jalan mittaisia kukin (ja yksi löydöstä) tästä
osterisuonesta kaikkine poimuineen, taskuineen, kulmineen,
vaihteluineen ja mutkineen ja viisikymmentä jalkaa niiden
kummaltakin puolelta hyödyntääksemme niitä etc. Smyrnan
kaivoslakien mukaisesti."
Ne olivat niin kaikin puolin luonnollisen näköisiä suonia, että minun
oli vaikea niistä luopua. Osterinkuorien seassa oli kaikenlaisia
jäännöksiä vanhoista murtuneista savenvalajan teoksista. Miten
ovat nämä osterinkuoripaljoudet tänne tulleet? Siitä en ole voinut
päästä selvyyteen. Murtuneet saviastiat ja osterinkuoret saavat
ajattelemaan ravintoloita -- mutta eihän meidän aikoinamme ole
voinut olla semmoisia laitoksia täällä kaukana vuorenrinteellä siitä
yksinkertaisesta syystä, ettei täällä ole ketään asunut. Ravintola
ei kannattaisi tämmöisessä kivisessä, autiossa ja toivottomassa
paikassa. Sitäpaitsi ei kuorien joukossa ollut samppanjakorkkeja.
Jos täällä yleensä on koskaan ollut ravintolaa, on se ollut Smyrnan
loistoaikana, jolloin mäet olivat palatseja täynnään. Voisin uskoa
yhden ravintolan niillä edellytyksillä; mutta kun niitä pitäisi
olla kolme? Onko täällä ollut ravintoloita kolmena eri maailman
aikakautena? -- koska osterisuonien välissä on kaksi tai kolme jalkaa
kovaa maata. Ilmeisestikään ei ravintolaratkaisu kelpaa.
Kukkula on joskus voinut olla merenpohjana ja maanjäristys on
voinut kohottaa sen korkeuteen simpukkakerroksineen -- mutta entä
saviastiat? Ja vielä, mitenpä se, kun simpukkakerroksia on _kolme_
päällekkäin ja niiden välillä on paksut kerrokset pätevää kunnon
maata?
Se teoria ei kelpaa. On kun onkin mahdollista, että tämä kukkula
on Araratin vuori ja että Noan arkki pysähtyi tähän ja että hän
söi ostereita ja nakkeli kuoret veteen. Mutta ei, ei kelpaa
sekään. Niitähän on kolme kerrosta ja kovaa maata välissä -- ja
sitäpaitsi, Noan perheeseen kuului vain kahdeksan henkeä, eivätkä
he olisi voineet syödä kaikkia näitä ostereita niinä parina kolmena
kuukautena, jotka he tämän vuoren laella viipyivät. Niin, mutta
eläimet -- niin, mutta onhan aivan nurinkurista otaksua, että hän
olisi ruvennut ruokkimaan eläimiä ostereilla.
Se on tuskallista -- jopa nöyryyttävää -- mutta minulle ei lopulta
jää kuin yksi heikko teoria: että simpukat ovat omin voimin sinne
kiivenneet. Mutta mikä olisi niiden tarkoitus voinut olla? -- mitä ne
luulivat sieltä löytävänsä? Mitä syytä on millään osterilla lähteä
mäkeä kiipeämään? Mäelle kiipeäminen ehdottomasti on osterille
väsyttävä ja ikävystyttävä voimanponnistus. Luonnollisin johtopäätös
olisi, että osterit kiipeisivät sinne näköalaa katselemaan. Mutta
kun tulee ajatelleeksi osterin luonnonlahjoja, niin näyttää
selvältä, ettei se välitä maisemista. Osterilla ei ole vaistoja
siihen suuntaan, se ei välitä mitään siitä mikä on kaunista. Osteri
on taipumuksiltaan syrjäisyyttä suosiva eikä se ole vilkas -- ei
edes hilpeämielinen muuta kuin kohtalaisesti, eikä se ole koskaan
yritteliäs. Mutta ennen kaikkea, osterilla ei ole minkäänlaista
mielenkiintoa näköaloja kohtaan -- se halveksii niitä. Mihin olen
nyt sitten tullut? Ei muuta kuin siihen kohtaan, josta lähdinkin,
nimittäin että _nuo osterinkuoret ovat siellä_ säännöllisissä
kerroksissa viiden sadan jalan korkeudessa merestä eikä kukaan tiedä,
kuinka ne ovat sinne tulleet. Olen penkonut kaikki matkaoppaat, ja
summa kaikesta siitä, mitä ne sanovat, on se että: "Siellä ne ovat,
mutta kuinka ne ovat sinne päässeet, se on salaisuus."
Viisikolmatta vuotta takaperin paljon ihmisiä Amerikassa pukeutui
ylösnousemusvaatteihinsa, hyvästeli kyynelsilmin ystävänsä ja
varustautui lentämään taivaaseen heti tuomiopasuunan ensi kerran
törähtäessä. Mutta enkeli ei puhaltanutkaan pasuunaansa. Millerin
tuomiopäivä kärsi haaksirikon. Minä en osannut aavistaa, että
Vähässä-Aasiassakin oli milleriläisiä, mutta eräs herrasmies kertoi
minulle, että Smyrnassa eräänä päivänä kolme vuotta takaperin
odotettiin maailmanloppua ja että sitä varten oli ryhdytty kaikkiin
valmistuksiin. Jo paljon ennen oli ryhdytty hommaamaan ja varustamaan
ja määrähetken tullen vallitsi hurja kiihtymys. Muuan väkijoukko
nousi varhain aamulla linnavuorelle välttääkseen siten yleisen
hävityksen ja moni saman hullaantumisen valtaama sulki puotinsa
ja heitti kaikki maalliset huolet. Mutta omituisinta asiassa oli,
että kolmen aikaan iltapäivällä, herrasmiehemme syödessä ystävineen
päivällistä hotellissa, puhkesi hirmuinen myrsky ja rankkasade
salamoineen ja ukkosineen ja kamalalla raivolla tätä ilmaa kesti
pari kolme tuntia. Tämä oli siihen vuoden aikaan Smyrnasta
aivan luonnonvastaista ja jotkut suurimmistakin epäilijöistä
säikähtivät. Kaduilla vesi juoksi virtanaan ja hotellin permanto
oli veden vallassa. Päivällinen täytyi keskeyttää. Kun myrsky
taukosi ja kaikki olivat kauttaaltaan likomärkinä ja alakuloisina
ja puoleksi hukkuneita, palasivat ylösnousijat vuorelta alas
yhtä kuivina kuin yhtä monta hyväntekeväisyyssaarnaa! He olivat
katselleet alhaalla raivoavaa hirveätä myrskyä ja luulleet, että
heidän maailmanloppusuunnitelmansa todella oli saavuttanut suuren
menestyksen.
Rautatie täällä Aasiassa -- Idässä, unelmain valtakunnassa --
"Tuhannen ja yhden yön" tarumaassa -- tuntuu sangen oudolta
ajatukselle. Mutta rautatie täällä siitä huolimatta on ja toista
rakennetaan. Tämä nykyinen on hyvin rakennettu ja hyvässä
hoidossa, mutta englantilainen yhtiö, joka sen omistaa, ei korjaa
kovinkaan suuria voittoja. Ensimmäisenä vuotena sillä kulki koko
paljon matkustajia, mutta tavaroita ei kaikkiaan kuljetettu kuin
kahdeksansataa naulaa viikunoita!
Se menee melkein Efeson porteille saakka -- kaupunkiin, joka on
ollut suuri kaikkina maailman aikoina -- kaupunkiin, joka on
kaikille piplian lukijoille tuttu ja joka jo oli vanha kuin itse
vuoret Kristuksen opetuslapsien saarnatessa sen kaduilla. Sen
juuret ovat kaukana tarujen hämärissä ajoissa ja se oli Kreikan
jumaluustarustossa kuulujen jumalain syntymäkoti. Se ajatus, että
veturi ajaa porhaltaisi tämänkaltaisen paikan kautta ja herättäisi
sen vanhain romanttisten aikain haamut kuolleitten ja menneitten
vuosisatain unesta, se tuntui kylläkin kummalta.
Matkustamme sinne huomenna kuuluja raunioita katsomaan.