Jälleen Konstantinopolissa -- Lähdemme Aasiaan -- Merimiesten
ilvehtelyä -- Vanha Smyrna -- "Itämainen loisto" petosta -- Piplian
"elämän kruunu" -- Pyhiinvaeltajain ennustusviisautta -- Smyrnan
armeenialaiset -- Suloinen muisto -- "Kameelit tulossa, hö-hö!"
Palasimme Konstantinopoliin ja vietettyämme päivän tai pari
uuvuttavassa retkeilyssä pitkin kaupunkia ja kajikilla soutelussa
Kultaisella sarvella lähdimme taas matkaa jatkamaan. Laskimme
Marmarameren halki Dardanelleihin ja ohjasimme sitten uuteen maahan
-- ainakin meille uuteen -- Aasiaan. Tähän saakka olimme siihen
tutustuneet vain hyvän-päivän verran tehdessämme huviretkiä Skutariin
ja sen ympäristöön.
Kuljimme Lemnoksen ja Mytilenen välitse ja näimme ne -- samoin
kuin olimme nähneet Elban ja Balearien saaretkin -- vain kookkaina
hahmoina, etäisyyden vienontavain autereitten verhoamina -- kuin
valaskaloina sumussa. Sitten suuntasimme kulkumme etelää kohti ja
aloimme lukea tuloamme varten kuuluun Smyrnaan.
Kaikkina päivän ja yön hetkinä huvittelivat merimiehet kanssissa
itseään ja meille tuottivat harmia sillä, että tekivät pilaa meidän
käynnistämme keisarillisten luona. Keisarille antamamme adressin
johdanto kuului seuraavasti:
"Olemme kourallinen yksityisiä Amerikan kansalaisia, jotka
matkustamme vain virkistykseksemme -- ja vaatimattomasti, kuten
epäviralliseen asemaamme kuuluu -- eikä meillä sen vuoksi ole
esitettävänä minkäänlaista puolustusta siihen, että tulemme Teidän
Majesteettinne eteen, kuin halumme esiintuoda kiitollisuuden
tunteemme sen valtakunnan herralle, joka valtakunta myötä- ja
vastoinkäymisessä on ollut sen maan vankka ystävä, jota niin
rakastamme."
Kolmas kokki, kruununa kiiltävä peltikannu ja keisarillisena
verhonaan rasvalänteistä ja kahvitahroista pilkullinen pöytäliina
ja kädessään valtikka, joka kummasti muistutti kauhaa, asteli
ränstynyttä mattoa pitkin ja istahti ankkurivintturille,
lentävästä tyrskystä huolimatta. Hänen tervaiset ja säiden
ahavoittamat kamariherransa, herttuansa ja lordiyliamiraalinsa
asettuivat hänen ympärilleen puettuina niin juhlallisesti kuin
vanhoilla presenningeillä ja purjeen riekaleilla oli mahdollista.
Sitten vieraileva "lomavahti", muutettuaan itsensä sulottomiksi
rouviksi ja kömpelöiksi pyhiinvaeltajiksi törkeästi jäljiteltyine
niskaputouksineen, vannehameineen, valkoisine hansikkailleen ja
hännystakkineen, juhlallisesti nousi kannelle ja syvään kumartaen
esitti yhdistelmän monimutkaisia ja mitä ihmeellisimpiä hymyjä,
joita harva hallitsija olisi voinut katsella pakahtumatta. Sitten
valekonsuli, kalkkivedellä maalattu kansijätkä, veti esiin töhryisen
paperirepaleen ja alkoi vaivalla lukea:
"Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen, Aleksanteri II:lle, Venäjän
Keisarille:
"Olemme kourallinen yksityisiä Amerikan kansalaisia, jotka
matkustamme vain virkistykseksemme -- ja vaatimattomasti, kuten
epäviralliseen asemaamme kuuluu -- eikä meillä sen vuoksi ole
esitettävänä minkäänlaista puolustusta siihen, että tulemme Teidän
Majesteettinne eteen --"