Tuo käynti lappalaisten asunnolla oli vaikuttanut Seppään tavattoman
väkevästi. Tekipä hän mitä hyvänsä, näki hän aina silmissään tuon
kauhunäyn Lailan veljen ja äidin surmasta sekä tyttöä itseään
uhkaavasta kohtalosta. Silloin aina veri rupesi kiivaammin hänen
suonissaan virtaamaan ja tietämättään alkoi hän käydä, soutaa, tai
tehdä mitä muuta sattui silloin tekeillä olemaan, niin tuimasti, että
Lippo sai usein aihetta sitä kummastella. Ja kun kiihtymys sitten
meni ohi, ilmestyivät mielikuvitukseen tilalle Lailan miellyttävät
kasvot, kiitollisina, surumielisesti hymyilevinä, vilahtivat hetkeksi
vanha lappalainen ja Aslak, kunnes aivot jälleen rupesivat pohtimaan
Vornan mittaa ja voimia sekä vertailemaan omia niihin.
-- Äläpäs röyhistele rintaasi, nuori mies, niin ylpeästi, varoitteli
häntä silloin Lippo katsellen merkitsevästi häntä tuuheitten
kulmakarvainsa alitse.
Ja hän säpsähti ja pelkäsi, että jokohan ukon vietävä arvasi hänen
salaiset ajatuksensa, joissa mieli alati askarteli.
Muuten hänestä tuntui kuin olisi koko seutu äkkiä käynyt hänelle
ikäänkuin tuttavammaksi ja olo siellä mieluiseksi. Tutustuminen
lappalaisen perheeseen ja heidän elämäänsä, se hyväntahtoisuus ja
avomielinen turvattomuus, jolla he olivat häneen suhtautuneet, oli
kerrassaan voittanut hänet heidän ystäväksensä. Kun lappalaiset tämän
huomasivat, riensivät he kilvan osoittamaan heille suopeuttansa
kuvaten tarkoin seudut, antaen tiedot apajavesistä, parhaista
riistamaista, salaisista salojoista, joissa asui kallisnahkaisia
majavia, sekä neuvoja siitä, mitkä pyytökeinot he puolestaan olivat
näillä seuduilla parhaiksi huomanneet. Niin saivat tienraivaajamme
hyvyydellään ja inhimillisyydellään lyhyessä ajassa selville kaiken
sen, mihin heillä muuten olisi mennyt kuukausimääriä. Innolla
ryhtyivät he nyt itselleen talviasuntoa varustamaan.
He tiesivät lappalaisten kertomuksista, että vaikka näillä seuduilla
ei ollut mitään vakinaista asutusta, vihamieliset ryöstöretkikunnat
silti saattoivat tännekin sattua retkillään puoleen ja toiseen
vaeltaessaan. Siksipä Lippo, joka oli rauhan mies, valikoitsi Staalon
avulla syrjäisen luoksepääsemättömän paikan tehdäkseen tällaisten
epämiellyttävien vierailujen vaaran niin pieneksi kuin suinkin.
Ahtaaseen korpilaaksoon, kahden korkean ja louhikkoisen harjun
väliin, rakensi hän nyt talvimajansa, mikä kävikin sangen helposti
päinsä Sepän voimalla ja lappalaisten ruokavaroilla, öiden yhä
kiihtyvä kylmyys panikin parempaa suojaa toivomaan.
Sinne laaksoon, aivan tuuheaan kuusikkoon ja sakeaan näreikköön,
jonne ei tärkeättä asiatta kukaan kulkija viitsinyt tunkeutua, rupesi
Lippo rakentamaan pientä eräsaunaansa. Muutaman nurkkakiven varaan
salvoi hän suurista petäjähirsistä koirankaulalle ja lyöden lujasti
sammalia rakoihin kolmisyltäisen tupasen. Laittoi siihen ovi-aukon
toiseen pieleen maahan kiukaan, perälle halotuista hirsistä lattian
ja lopuksi ylemmäksi lauteet, joilla kelpasi kiukaan antamassa
viiltävässä lämmössä ojennella. Kun talvi satoi syvät nietoksensa
tuvan ylle ja ympärille, oli se kuin salainen lämmin luola, jossa
hauskassa kodikkuudessa eli kaksi kontiota; vain luukusta tai
reppanasta pakkasilmaan kohoava utu ilmaisi, että elämää oli
tuossa matalassa hirsimajassa. Kun he saivat asuntonsa valmiiksi,
vihkivät he sen palvelukseensa Lipon puoli-ääneen lausumilla
onnentoivotus-luvuilla ja perinpohjaisella kylpemisellä, jonka suoma
nautinto olisi ollut täydellinen, jos vain olisi ollut vastoja kesän
lehtevimmältä ajalta varattuna.
Mutta tuon tuostakin kesken rakennustyön ja pyydysten virityksen
tuli Seppä levottomaksi, tempasi jousensa ja keihäänsä sekä läksi
liikkeelle painuen korven peittoon. Silloin hän vaelsi kiivaasti
pitkin erämaita kaataen tielleen sattuvaa riistaa, tai kiiruhti
lappalaisten leirille, jossa hän saattoi tuntikausia katsella
heidän elämäänsä ja Lailaa, joka hyöri naisten joukossa iloisena
ja virkeänä. Keihääseensä nojaten hän siinä äärellä seisoskeli
vaihtaen silloin tällöin harvan sanasen Staalon tai Aslakin kanssa,
mutta kuitenkin enimmäkseen mietteisiinsä hautautuen. Lappalaiset
häntä hiukan arkailivat, sillä hänen käytöksessään ei ollut tuota
luottamusta herättävää hilpeätä ystävällisyyttä, joka Lipon teki
heille niin mieluiseksi. Usein hän siinä itsekseen aavisteli,
millaiseksi kehittyisi tämä heidän yhteis-elämänsä, ja sattuisiko
vielä seudulle tulemaan Vorna, tuo karjalaisten kuulu johtaja, joka
oli uhannut viedä Lailan omakseen.
Ja aina pitkinä pimeinä puhteina, jolloin pyydysten valmistus ei
työtä antanut, hän askarteli aseittensa kimpussa, lujittaen keihäänsä
vartta ja jäykistäen jousensa selkää, jota ei entiselläänkään
Lippo-vanhus jaksanut vetää vireeseen. Mutta Seppä tuntui aivan kuin
yhäkin voimistuvan näistä puuhistaan, sillä kun hän pisti vyössään
riippuvan jousenvekaran koukut jänteeseen, niin yhdellä keveällä
vartalon oikaisulla oli jänne nutiluun pykälässä ja teräskaari
pelottavassa vireessä. Kauemmas kuin muut lennättikin Seppä pitkät
vasamansa, joiden teräskärjet tunkivat saaliiseensa luutkin ruhjoen.
Suurimmalla mielenkiinnolla kaikista seurasi näitä Sepän asetöitä ja
voimain näytteitä lappalaisnuorukainen Aslak. Hän saattoi ilmestyä
äkkiä heidän tupaansa tai työmaalleen, liittyä heidän seuraansa,
kun he hiihtivät pyydyksilleen, ja vaiti ollen katsella heidän
puuhiansa. Hänen villin mustista silmistään vilahteli milloin
kummastunut, milloin vihainen katse, kun hän näki Sepän suorittavan
töitä, jotka olivat hänelle mahdottomia niissä vaaditun voiman
takia. Aslak oli kyllä lappalaiseksi norja ja voimakas, näöltään
suorastaan kaunis mustine hiuksineen ja kiiltävine silmineen, ja
pienehköä joustaan sekä keveätä sauvakeihästään käytteli hän mitä
suurimmalla taitavuudella, mutta häntä ei voinut silti lähimainkaan
verrata tuohon vaaleatukkaiseen suomalaiseen urokseen, joka tavallaan
oli kuin rotunsa ruumiillinen täydellisyys. Väliin tuli saapuville
hänen mukanaan Lailakin, keveästi hiihdellen koreassa peskissään ja
neljän ilman lakissaan. Silloin syntyi heti korvessa Sepän ja hänen
välillään raikasta ja iloista kinastelua, jota Lippo ja Aslak vaiti
kuuntelivat. Kuta iloisemmaksi kävi Lailan nauru ja Sepän hitaasti
tuleva leikki, sitä miettiväisemmän näköiseksi kävi Lippo, tuon
tuostakin Aslakiin ajatuksissaan katsahtaen.
Kokeneena miehenä ymmärsi Lippo hyvin, mitä tästä kaikesta, vaikka
vielä itse asianomaisten sitä tietämättä, saattoi kehittyä. Staalo
oli hänelle kertonut, että Laila oli luvattu Aslakille, joka oli
hänelle kaikin puolin sopiva pari. Sepän saapuvilla olo saattoi
pahasti häiritä tätä tytön ja pojan onnellista ja rauhallista
suhdetta, vaikka Seppä ei antaisikaan siihen mitään suoranaista
aihetta. Ja vihdoin oli muistettava se uhka, minkä Vornan ryöstöaie
aiheutti heidän kaikkien rauhalle ja menestykselle alkaneen talven
aikana. Siinä kolmen nuoren perässä verkkaan hiihtäessään huomasi
nyt Lippo Suomalainen, että synkimmässäkin erämaassa saattoivat
ihmissydänten ristiriidat aiheuttaa mitä vaikeimpia yhteentörmäyksiä.