Remunen, sitten Mimmi.
_Remunen_. Olenpa taaskin tehnyt kaksi miestä onnelliseksi. Aikaa
myöten häviää tuo aviosäädyn turilas kokonaan ja sen hävittäjä olen
minä — Mathias Remunen Mikkelistä! (Ulkoa kuuluu hälinää.)
_Mimmi_ (tulee keskiovesta).
_Remunen_. Mutta todellakin, jollet sinä levähdä, niin eipä ihmettä,
jos vaivut ihan kokonaan.
_Mimmi_. Minä voin vallan hyvin, rakas Remunen.
_Remunen_. Te, naisväki, olette merkilliset elävät — aina käyttäydytte
sopimattomasti. Nyt kun sinun pitäisi levähtää, juoksentelet pitkin
stationaa. Kun aurinko paistaa, niin käytte te sateenvarjo kourassa,
ja kun sataa, niin teillä on tietysti paras hattu päässä ja ainoastaan
viuhka kädessä.
_Mimmi_. En ymmärrä, hyvä Remunen, mitä auringon paiste tähän asiaan
kuuluu.
_Remunen_ (erikseen). Oikeastaan — hän on oikeassa, mutta vaimo
vainajani teki tavallisesti niinkuin sanoin. (Ääneen.) Sinä sanoit,
ettei ne kuulu tähän?
_Mimmi_. Niin sanoin.
_Remunen_. Niin te aina marmatatte, kun teille sanoo jotakin suoraan
vasten silmiä. Mutta kun sellaisesta tulee jotakin vahinkoa, tappiota,
kas silloin saamme kärsiä me, juurikuin miehet olisivat maailmaan
luodut ainoastaan teidän vikojanne korjaamaan. — Sen lisäksi maksaa
kaikki rahaa, niin muotikauppiaat kuin tohtoritkin. Kuinka kävikään
äsken, kun menimme katsomaan kilpa-ajoja; sanoin sinulle: älä pane
päällesi tuota pitkähelmuksista leninkiä; — siellä on suuri väen
tungos, ja helmukset voivat pian tallata ja repiä rikki.
_Mimmi_. Mutta, hyvä Remunen, olihan minulla silloin päälläni harmaa
leninki, joka on kylläksi lyhyt —
_Remunen_. Niin — no, mutta se on taas liian lyhyt. Olen sinulle
sanonut sen seitsemänkin kertaa, että se on liian lyhyt, — minä en
suvaitse niin lyhyttä leninkiä. Silloin jos käyskentelen kanssasi,
niin sorkehtii heti jälessäni kokonainen lauma nuoria herroja, jotka
tähystävät jalkoihisi.
_Mimmi_. Ah! (Istautuu keskimäisen pöydän luo.)
_Remunen_. Kas niin!... nyt hän menee istumaan pahimpaan vetoon.
_Mimmi_. Mutta eihän tässä ole mitään vetoa.
_Remunen_. Niin — niin — siihen asti ei vetokaan mitään haittaa, kunnes
täytyy kutsua tohtori. Niinhän tässä vetää, että tukka menee pörröön.
Tule, haen sinulle hiljaisen paikan asemasillalla.
_Mimmi_ (nousten). Kuten käsket.
_Remunen_ (taluttaa Mimmiä). Käsket, — minä en koskaan käske, — mutta
sinä teet aina juurikuin käskystä, niinkuin orja, ja kuitenkin katson
minä aina vaan sinun omaa etuasi.
(Menevät keskiovesta. Mimmi vetää mennessään nenäliinan taskustansa
ja pudottaa ruusupaperisen kirjeen.)