Oli keskiyön hetki, kun Jesus kolmannen kerran palasi opetuslastensa
tykö ja löysi heidät nukkumasta, ja hän puhui:
— Nouskaat, käykäämme, katso se lähestyy, joka minut pettää! —
Kuului kaukainen melu, niinkuin metsän kohina, — kuului valtava huuto
kuin meren pauhu, loistivat hulmuavat soihdut kuin tähdenlennot,
loistivat hiotut miekat kuin Judaksen silmät, kun hän joukkoansa johti.
— Terve Rabbi —, kuiskasi hän ja suuteli Jesusta, mutta sotamiehet
sitoivat hänen kätensä ja kuljettivat ylimmäisen papin Kaifaan tykö.
Judas juoksi edellä ja sai luvatun palkkansa, kolmekymmentä
hopeapenninkiä.
Iloisin mielin riensi hän kotiansa ja levitti rahansa asuntonsa
halkinaiselle marmoripöydälle. Lekottavan lampun valossa ne olivat niin
puhtaita, niin kirkkaita, ja kirkkaasti ne helisivät, puhdas ja iloinen
oli niiden soitto ja valkoisin varmoin käsin helisteli Judas helppoa
saalistaan. Hän kuunteli — rahatko soivat, vai sydänkö löi — — —
Hän tuijotti rahojaan pöydällä, mutta kumma, äsken niin kirkkaat rahat
olivat lyijyn harmaita. Hän kasteli niitä suussaan ja hieroi niitä
vaatettansa vastaan polvella. Ja Judaan rahat olivat kirkkaat! —
Hän kokosi ne kukkaroonsa, joka oli punaisesta langasta kudottu,
ripusti sen nahkavyöllä kupeellensa ja lähti ulos, sillä sisällä oli
tukahduttavan kuuma. —
Huomaamattansa oli hän kulkenut ylimmäisen papin Kaifaan asunnolle
ja heräsi ajatuksistaan vasta silloin, kun atriumissa lämmittelevä
kansanjoukko huusi:
— Terve _Judas!_ —
— Terve Judas —, vastasivat atriumin avarat pylvästöt.
Häntä huumasi, sydän löi niin oudosti, tunne oli sekava puoleksi iloa,
puoleksi tuskaa. — — —
Häntä värisytti, mutta ei rohjennut mennä hiilloksen luo istumaan, vaan
asettui hän pylväiden pimentoon sieltä seuratakseen Jesuksen kohtaloa.
Tuntui niin raskaalta sydänalassa.
Kuului voimakasta huutoa, papit kiistelivät, ja sanojen tulvasta
erottautui selvästi — Jumalan pilkkaaja —, mutta hiilloksen ääressä
istuva väkijoukko huusi:
— Kuolema Jumalan pilkkaajalle! — Judaan polvet notkahtivat, hän oli
vaipua maahan, mutta samassa putosi rahakukkaro vyöstä lattialle,
sen kilahdus herätti hänet tuntoihinsa. Lämpöä ja iloa valui hänen
suoninsa, kun hän taipui kukkaroa nostamaan, ja hiljaa kenenkään
huomaamatta hiipi hän pois — —
Kotia tultuansa levitti hän taas rahansa pöydälle ja iloitsi niiden
paljoudesta. Harmain käsin piteli hän rahojansa ja antoi niiden pudota
sormiensa lomitse nauttiakseen niiden helinästä, mutta niiden ääni oli
kuin halvan vasken. —