Paljon oli luostareissa ja kirkoissa pyhäinjäännöksiä, joita hartaat
munkit rukoilivat aamusta iltaan, ja uskovainen kansa suuteli
lasikupuja, joidenka alla nämät pyhät esineet olivat nähtävinä.
Niin tapahtui, että Pyhä isä tahtoi Roomaan kerätä kaikki ne Kristuksen
ristin palat, jotka vielä saattoivat mahdollisesti löytyä kirkoissa ja
luostareissa. Ja hän antoi julistuksen, että ikuinen autuus tulee sen
osaksi, joka tuo Roomaan Kristuksen ristin kappaleen. —
Ja sankat sarjat pappeja ja munkkeja matkusti Roomaa kohti mekkonsa
alla palanen ristin puuta. Pyhä isä hymyili ja siunasi lahjoja kantavia
alamaisiaan.
Mutta pian kuoli Pyhän isän hymy, sillä ristin palasia tuli liikaa. Hän
kävi levottomaksi, sillä Vatikaanin kirkon sakaristo täyttyi kuivista
puun kappaleista. Ja hän määräsi kokonaisia munkkikuntia niitä palasia
ristiksi sommittelemaan, ja siten syntyi monia kymmeniä ristejä.
Pyhä isä katui koko julistustaan, sillä usko ristinpalasten voimaan
oli vaarassa kadota. Mutta hän antoi asettaa kaikki ristit suurelle
torille, ja kansa nauroi ristien paljoutta.
Niin saapui Pyhä isä suuren joukkueensa saattamana sille suurelle
torille ja julisti, ettei oikea Kristuksen risti enään ole olemassa,
ja kansa kalpeni. — Mutta Pyhä isä jatkoi, että näiden ristien suuri
voima on ollut siinä, että niille on vihmottu vettä astiasta, josta
Kristuksen ruumis pestiin, ja kansa lankesi polvilleen. —
Niin oli kirkon erehtymättömyys pelastettu, ja Pyhä isä iloitsi
kardinaaliensa kanssa. Hän aikoi juuri poistua, kun läpi kansanjoukon
tiensä raivannut vanhus astui keskelle toria ja huusi korkealla äänellä:
— Häväisty on Herran risti, joka lepää tuolla noiden lukemattomien
joukossa! —
Kansassa syntyi voimakasta liikettä, ja Pyhä isä kalpeni, mutta hetken
päästä tointui hän ja huusi:
— Astu esille oikean uskon solvaaja ja todista sinun suuri valheesi!
— Mutta kansa taputti hyväksyen käsiään. Pyhä isä viittasi kädellään,
syntyi kuoleman hiljaisuus.
Vanhus astui huojuvin askelin korkeata istuinta kohti ja lankesi maahan
polvillensa, mutta Pyhä isä ei siunannut häntä. Kansa katseli henkeä
pidättäen. Vanhus korotti vapisevat kätensä taivasta kohti ja rukoili
väräjävällä äänellä:
— Herra, Herra älä anna palvelijasi häpeään tulla, vaan paljasta Sinun
totuutesi — Ja väkijoukko seisoi vaieten.
Niin kuului äkkiä voimakas romahdus, paloista koottujen ristien korkeat
pinot kaatuivat, ja puunpalaset sinkoilivat ympäri toria. Mutta
vanhus vaan rukoili. Ja hänen siinä rukoillessaan alkoi hänen eteensä
keräytyä pieniä laudanpalasia, jotka itsestään liittyivät toisiinsa ja
vähitellen järjestyivät ristiksi. Vanhus katsahti Pyhään isään. —
Hän istui kalpeana, ja kansa tuijotti syntyvää ristiä. Kun se oli
koossa, nousi vanhus ja katseli ympärillä seisovaa kansanjoukkoa, joka
huusi ja taputti käsiään, sillä se oli saanut takaisin Herran ristin,
mutta Pyhä isä oli pudota istuimeltaan.
Ja tapahtui, että kun vanhus siinä seisoi ja vastaanotti kansan
suosionosoituksia, että liiallinen ilo pakahdutti hänen sydämensä, ja
hän kaatui kuolleena ristin päälle. Kansa vaikeni, ja Pyhä isä nousi
istuimeltansa ja huusi:
— Hän luuli tuntevansa ristin salaisuuden ja pilkkasi Jumalaa, mutta
taivaan tuomio lankesi hänen päällensä! — Ja kansa lankesi maahan
polvillensa, mutta Pyhä isä ei siunannut heitä — —
Vaan vanhuksen kuollessa lensivät ristinsirpaleet eri tahoille niin,
ettei niitä voitu toisista sirpaleista eroittaa. Ja hurskaat munkit
palasivat koteihinsa povellaan palanen Kristuksen ristiä, jolle oli
priiskoitettu vettä siitä pyhästä maljasta. — — —
Mutta samana hetkenä kuin vanhus kuolleena kaatui Kristuksen
ristin yli, syntyi etäisessä maassa lapsi, jonka sydämessä oli
uskonpuhdistuksen voimakas itu — — —