GRÖN. Se oli oikea muistutus oikealla ajalla. Sitä sinun ei tarvitse
sanoa minulle toista kertaa. Minä tahdon palata entisyyteen, tahdon
olla kohtaloni herra. Lähtekäämme! (Menevät oikealle.)
(Kaisa ja Virveli tulevat vasemmalta).
KAISA. Koettakaa, Virveli kulta, nyt kerran olla sääliväinen. Ei
hyväntahtoisuus ihmistä koskaan ojasta allikkoon ahdista. Kas tässä!
Tämän te saatte, jos...
VIRVELI. Mitä pernalesta? Kolmi ruplanen! (Kurkistaa ympärilleen.) No,
no! Koska asia on siitä painosta, niin yritetään sitten olla ihmisiksi.
Te mar mahdatte olla helläsydäminen raasu sentään. Jumala teitä
siunatkoon!
KAISA. Se on koko minun omaisuuteni, mutta sen annan hyvillä mielin,
sen Roopen tähden. Antaisin kyllä enemmänkin, jos vaan minulla olisi.
VIRVELI. Vai on tämä teidän säästönne! Ottakaa se takaisin sitten.
KAISA. En ota. Minä annoin sen Roopen tähden. Pitäkää se vaan!
VIRVELI. Älkää tupatko minulle ainoata ropoanne. Sydän se on sentään
minunkin rinnassani. Kyllä minä tiedän, että haineesti sen itsekin
tarvitsette. On niitä tunteita piiskurinkin paidan povessa. Tuossa on
rahanne!
KAISA. Mutta mitenkäs sitten Roopen...?
VIRVELI. Teidän tähtenne minä teen toivonne mukaan ilman rahojakin.
(Pyyhkii kyyneleen.)
KAISA. Kiitoksia vaan! Kyllä Jumala teille hyvyytenne palkitsee.
VIRVELI (koettaa päästä entiselleen). Eikös pernaleessa tuolla jo
tulekin jahtivouti. Tuleepa hyvinkin, vanginkuljettaja ja Roope
kantapäillä. -- Pieni karaistus ei tee miestä huonommaksi. (Ottaa
ryypyn.) Äh -- häh! Tahdotteko tekin, Kaisa muori? Ei pikkunen
pillastuta?
KAISA. Minäkö nyt ryyppäisin? En elämässäni! Laittakaas minua nyt
istumaan taas!
VIRVELI. Muija-vainajani otti usein naukun, kun närästi taikka hiukasi
sydänalaa.
JAHTIVOUTI (tulee Roopen ja vanginkuljettajan seuraamana). Hyvää
päivää, Virveli! Terveeks'!
VIRVELI. Terveeks', terveeks', eikä sairaaks'! Mitäs hyvää
jahtivoudille?
JAHTIVOUTI. Eipä erittäin. Tiedättekö jos pefallningsmanni on jo tullut
kylään?
KAISA. Tuli se äsken. On kai tuolla häätalossa.
JAHTIVOUTI. Odottakaas sitten niin kauvan, minä menen hakemaan. Istu
tuonne tien pohkeelle Roope siksi aikaa. Siinähän on Kaisamuorikin,
vanha tuttava sulle. (Menee oikealle.)
VIRVELI (poistuu toiselle puolen, vanginkuljettajan luo). Mene vaan
istumaan ja kysymään miten kotona voidaan!
ROOPE (on tullut näyttämölle alakuloisena, pää painuneena. Hän on
jalkaraudoissa, vanginvaatteissa ja kantaa myttyään. Menee Kaisan luo,
tervehtii häntä ja istuu hänen viereensä. Rupeavat molemmat itkemään).
VIRVELI (vanginkuljettajalle). Pernaleen helläluonteinen miehekseen
sekin, tuo Roope. Itkis häntä saakeli, kun kerran on itsensä tuohon
tilaan laittanut. -- Tahtookos Vinnari vähän sydämmen lämmitystä? Kun
on aikaa, niin ryypätään pikkusen.
VINNARI. Takka, takka!
VIRVELI. Kas nyt tuota, kun itkevät molemmat. Pernaleen ämmä kun siihen
jäikin häntä poruttamaan.
VINNARI. Se on ollut niin synkällä mielellä, se Roope, siitä asti kun
tuomio julistettiin, ettei ole syönytkään. On istunut vaan kun mykkä,
pää käsien välissä. Houruksi olen pelännyt hänen tulevan. -- Onkos
Virvelillä yhtään navetan takaisia saatavilla?
VIRVELI. Taitaa vähän olla puruja massin pohjalla.
(Pistävät tupakkaa suuhun ja jatkavat keskustelua.)
KAISA. Oletkos saanut mitään tietoja Purimosta?
ROOPE. En juuri ole niistä välittänytkään.
KAISA. Etkö ole välittänyt? Olisitko voinut unohtaa kotitalosi?
ROOPE. Mitä muisteltavaa minulla olisi siellä?
KAISA. Hyvänen aika sinua! Siellähän on sinun ystäväsi.
ROOPE. Ystävänikö? Ei sellaisia minulla ole.
KAISA. Suotta sinä kokeilet kovaluontoisuutta Roope. Kyllä sinä tiedät,
että Hilma ja...
ROOPE (tekeytyy välinpitämättömäksi). Hilma, niin. Mitenkä hän jaksaa?
Olen kuullut, että hänen häitään pitäisi kohta vietettämän.
KAISA. Tänäänhän ne ovat.
ROOPE. Tänään?
KAISA. Kohdakkoin kai alkaa vihkiminen.
ROOPE. Tänä päivänä! Hahaha! No niin! Sopiihan se hyvin. He vihitään
samaan aikaan kun minä riipun piiskuritolpassa. Sepäs mahtaa olla suuri
ilo heille!
KAISA. Roope, Roope! Älä tuomitse Hilmaa! Se kurja on saanut kärsiä
yhtäpaljon kun sinäkin. Niin on käynyt kalpeaksi kun kuolema. Tuskin
tuntisitkaan häntä enään.
ROOPE. En minä aio tulla tutustumaankaan hänen kanssaan.
KAISA. Ole nyt jo! Vihoitathan Jumalankin tuollaisilla puheilla.
Ilmankin Hilma rukka on yrittänyt mielensä perästä sinun
vapauttamistasi, vaikka eihän se paljoakaan ole auttanut, kun ei sen
enemmän ymmärrä niitä asioita ja kun rustmestari vielä toimitti hänet
pois koko tienoilta.
ROOPE. Kuinka! pois tienoilta?
KAISA. No, vallan sinne Tyrvääsen se Hilman lähetti, sinne sisarensa
tykö.
ROOPE. Mutta minkätähden Hilma antoi itseänsä noin vaan lähetellä?
KAISA. Eipä siinä muukaan auttanut. Kun se ei kerran naimisiin tahtonut
mennä, niin piti sitä ainakin poistua ihmisten silmistä täältä
kotipuolelta.
ROOPE. Minkätähden?
KAISA. Se on nyt sellainen ummessa pidettävä asia, jota ei täällä vielä
tiedetä. Mutta saa kai sen sanoa sinulle. Siellä näetkös Hilma synnytti
lapsensa. Hän tahtoi itse tulla oikeuden eteen todistamaan ja puhumaan
sinun puolestasi. Mutta, mitäs raukka! Niin huono hän oli isoja aikoja,
että tuskalla hengen kipinä säilyi hänessä.
ROOPE. Mutta mitenkä se naimisjuttu sitten päättyi? Rupesiko Hilma
katumaan kauppojaan?
KAISA. Hilmako? Kuinka sinä voit hänestä puhua noin ilkeästi? Häpeä
vähän! Sinun tähtesi Hilma perästäkin suostui.
ROOPE. Minunko tähteni?
KAISA. Niin juuri. Kun sinun tuomiosi lankesi, ehdotti rustmestari taas
naimista ja lupasi sillä ehdolla vielä pelastaa sinut. Lupasi hovissa
parantaa asian. Hilma uskoi hänen vakuutustaan ja antoi kuuluttaa
itsensä. Mitäpä siinä muutakaan olisi edessään, nuorella tytöllä, joka
makasi lapsi-vuoteella. Hän luuli sillä pelastavansa sekä itsensä että
sinut.
HILMA (tulee kiihkeästi oikealta. Hän on puolittain hääpuvussa.
Hivukset ovat hajalla). Onko se totta mitä kerrottiin? (Pysähtyy äkkiä,
kun huomaa Roopen raudoissa.)
ROOPE. Hilma?
KAISA. Herra siunatkoon! Kesken häitäkö sinä tänne syöksyt?
HILMA. Ne eivät sitten perästäkään ole sinua vapauttaneet! Tänä päivänä
-- tällä hetkellä sinä tulet piiskattavaksi?
ROOPE. Niinpä tuo näyttää käyvän.
HILMA. Oh! Kuinka katalasti minua on petetty! (Vaipuu itkien Kaisan ja
Roopen välille.)
KAISA. Hilma kulta, älä nyt itke. Tässä on muitakin ihmisiä. Ne niin
katsovat sinuun. Olethan sinä jo itkenyt tarpeeksi. Roopeenkin
sellainen vaikuttaa pahasti. Sinun pitäisi häntä lohduttaman ja
rohkaiseman. Hänen tilansa on tällä hetkellä kurjempi kuin sinun.
HILMA. Hänen kurjuutensa minua kaiveleekin. Omaani olen jo tottunut.
KAISA. Voi, voi! Kuka nyt ehtikin sitä sinulle supattamaan. Olisit
saanut olla tietämätön koko asiasta.
HILMA (lakkaa itkemästä). Tietämätönkö? Ei, muori. Jumalan onni, että
tästä kerrottiin minulle. -- Voi, Roope hyvä! Jos sinä voit minulle
anteeksi antaa, niin tee se. Noita rautoja kannat sinä minun tähteni.
ROOPE. Mitä sinä sanoit?
HILMA. Purimoa ja minua voittaakseen keksi rustmestari tämän
jumalattoman keinon. Hän pelkäsi että meistä tulisi pari. Hän tiesi
että minä -- rakastan sinua.
ROOPE. Sinä rakastat minua ja kuitenkin...?
HILMA (painaa päänsä alas).
KAISA. Sinua on vietelty, kauheasti eksytelty, lapsi raukka. On sitä
langennut enkelikin, saati sitten turvaton tyttö.
HILMA. Minä itse olen eksyttänyt itseni kaikkein enemmän. Minä en
tiennyt, en ymmärtänyt, että sisaren rakkaudessa piili oudompiakin
tunteita. Minä olen syypää. --
ROOPE. Oma syymme ei olisi upottanut meitä näin pitkälle. Mutta
loppuhan siitä tulee tästäkin. Kaikki on aikansa tässä maailmassa.
Totta Jumal'auta onkin, aikansa kutakin.
KAISA. Sinä olet kauhea!
ROOPE. En niinkun pitäisi. Rustmestarin on syy tähän kaikkeen. Hänen
ansiostaan on Hilma tuossa kurjuuteensa nääntyä. Hänen ansiostaan
kannan minä rautoja jaloissani. Hänen ansiostaan olen kohta merkitty
elämänijäkseni. Merkitty varkaaksi. (Nousee.) Ymmärrättekö mitä
merkitsee, kun rehellinen ihminen saa kantaa varkaan nimeä? Ihmiset
osoittavat sormellaan ja ilkovat jo pelkkää lähestymistäkin. Oh! Se on
kauheata! Kauheata. Mutta olkoon! Ja tulkoon vielä kahta kauheammaksi
tämä elämä! Minun kostoni ei siitä sorru. Se hurjistuu ja eristyy vaan.
KAISA. Jumala meitä auttakoon! Hulluksihan tuo kivaantuu.
HILMA (pakoittaa hellästi Roopea istumaan). Roope! Minä rukoilen sinua,
malta mieltäsi. Taivu koetusten alle ja anna anteeksi vihamiehellesi.
Minä oikeastaan olen syypää sinun kauheaan kohtaloosi. Minä onneton en
tuntenut rakkauttani, ennenkun -- ennenkun sinä siitä puhuit. Mutta
usko minua Roope! Lapsuutemme muistojen nimessä, usko minua. Se rakkaus
on koettanut parantaa kaikki, vaikka se ei ole sille onnistunut.
(Nousee.) Nyt se vielä koettaa sovittaakin kaikki, vaikka ei sekään
onnistuisi.
TILTA (juoksee oikealta). Sus siunatkoon sitä Hilmaa! Tännekkö se
lensikin kesken kaikkea? Kaase kiertää, kun viipperä, päästä pyörällä,
ja hakee teitä. Onneksi satuin minä näkemään kamarin ikkunasta
minnepäin te juoksitte ja kippasin heti perässä hakemaan.
HILMA. Minä tulen, minä tulen -- Roope, lupaa minulle, että tulet heti
Purimoon -- häätaloon, heti niin pian kun täältä pääset. Kaisa, älkää
palatko kotia ilman häntä! Sinun pitää näkemän, Roope, miten rakkaus
sovittaa. (Syöksee pois oikealle. Tilta seuraa.)
ROOPE (nousee). Hilma!
KAISA. Hyvä Jumala! Mitä se mahtaa aikoa? Jos ei vaan tapahtuisi mitään
onnettomuutta!
ROOPE. Hän sovittaa kaikki. Ettekö kuullut mitä hän sanoi! Hän sovittaa
kaikki!
KAISA. Niin, niin! Kyllä se niin sanoi. Siksipä minä pelkäänkin. Voi,
voi! Minä pelkään uusia onnettomuuksia.
ROOPE. Sovitus tuottaa ainoastaan onnea.
(Kyläläisiä tulee oikealta.)
RÖYHIÖ. Täällähän se jo näkyy olevan odottamassa selkäsaunaansa, tuo
hevosen varas. Ha, ha, ha.
ROOPE (herää todellisuuteen). Hevosen varas! (Vaipuu entiselle
paikalleen.)
KAISA. Paholainenko sinuakin, veulosuuta joka paikkaan traksii.
Pysyisit kerrankin poissa ihmisviljoilta, senkin -- veulosuu.
RÖYHIÖ. Missä haaska, sinne korpit kokoontuvat. Eikös muori sitä tiedä?
KAISA. Sinä olet oikeen korpiooni, sinä. Koko pitäjään pahennus.
RÖYHIÖ. Siksipä tulinkin täältä hyvyyttä noutamaan. Onhan se
terveelliseksi opiksi, kun näkee lähimmäisensä saavan pikkusen
satikutia pahoista töistään. Ha, ha, ha!
ERÄS MIES. Kas niin, Röyhiö! Sana sanasta ja kaksi parhaasta.
2:NEN MIES. Älkää menkö muori syhymättä saunaan. Ei sen pojan kanssa
kukaan kestä, niinkauvan kun suukopu auttaa.
RÖYHIÖ. Kylläpäs sinä nyt olet oikeen maata myöden Roope rukka. Ei se
juuri ole sinun tapaistasi. Mutta joka itsensä alentaa, se yletään.
(Kyläläiset nauravat.) Tampereen markkinoiltakos sinä olet ostanut nuot
sukkanauhasi? Häh!
VIRVELI. Älä härnää liiaksi! Jahka ne sukkanauhat riisutaan, niin
taitaa sinun periä käpälämäki.
RÖYHIÖ. Oho! Ei se ole jänikseksi tämäkään mies.
VIRVELI. Vallesmanni tulee jo. Olkaa hiljaa nyt.
NIMISMIES (tulee. Häntä seuraa joukko hääväkeä. Hän asettuu
etunäyttämölle. Kansa ympäröitsee häntä. Sill'aikaa Jahtivouti,
Vanginkuljettaja ja Virveli riisuvat Roopen ja sitovat tolppaan). Koska
Roope Matinpoika Korpela viimme pääsiäistä vastaan yöllä Purimon
talosta on varastanut yhden suotin valakka hevosen ja rikoksestaan
kiinni saatuna vedetty kihlakunnan oikeuden tutkittavaksi, ja koska hän
mainitussa oikeudessa on havaittu täydellisesti syypääksi yllämainittuun
varkauteen, on kihlakunnan oikeus tuominnut hänet Roope Matinpoika
Korpelan, saamaan ensikertaisesta varkaudesta kahdeksan paria raippa
vitsoja, kolme lyöntiä kullakin parilla, joka toimitus nyt tulee tällä
paikalla tapahtumaan, asianomaiselle rangaistukseksi ja yleisölle
varoitukseksi. (Ottaa kellonsa ja menee seisomaan tolpan juurelle.)
Toimitus saa alkaa!
Esirippu alas.