VIRVELI. Kas pernaletta, kun teillä on hyvä muisto. Niin se olikin. Se
on ainoa virren värssy, jota oikeen hartaudella olen veisannut. Se
sopii mielestäni niin pernaleen hyvin piiskurille.
KAISA. Kun kiroo vielä Jumalan sanaa suupielessä. Voi teidänkin
sieluanne, Virveli!
VIRVELI. Odottakaas vaan! Mull' oli hyvä veisuu nuotti ennen
nuorempana. Vielä muijavainaajani haudallakin huusin kilpaa unilukkarin
kanssa. (Veisaa.)
"Kirottuin kivuist' kipinänk',
Jos täällä tuta saisit,
Ennen vaivan enimmänk'
Kärsiväs täällä soisit."
(Pappilan herrasväki tulee.)
KIRKKOHERRA. Jumal' antakoon Herran rauhaa, hyvä väki!
VIRVELI ja KAISA. Jumal' antakoon, herra kirk'herra!
KIRKKOHERRA. Se on oikein, että sielunne työskentelee hengellisessä,
vaikka kätenne maailmallisissa askartelee.
KIRKKOHERSKA. Luutiakos vaari sitoo? Voisitte tuoda pappilaankin, jahka
saatte edes tusinan valmiiksi.
VIRVELI. Nämät ovat vaan raippavitsoja.
KIRKKOHERSKA. Jassoo! Minä luulin luutia niistä tulevan.
KIRKKOHERRA. Oletteko te ehkä paikkakunnan piiskuri?
VIRVELI. Sitä virkaahan minä tässä olen pitänyt.
KIRKKOHERRA. Mikä nimenne on?
VIRVELI. Virveliksi ne minua karahteeraavat.
KIRKKOHERRA. Kai te olette jo useamman varkaan kurittanut eläissänne?
Oletteko kauvankin hoitanut ammattianne?
VIRVELI. Olenhan minä jo toisenkin parin olkani yli heittänyt parissa
kymmenessä vuodessa.
KIRKKOHERRA. Yhäkö vielä olette tyytyväinen työhönne?
VIRVELI. Tyytyväinenkö? Hm! Kyllä. Minä saan vuosittain kaksi tynnyriä
ja karpion pitäjältä.
YLIOPPILAS. Ja niiden tynnyrien tähden te olette milloin tahansa valmis
hakkaaman ihmisten selät veriselle. Kyllä te olette oikeen pyöveliksi
syntynyt.
VIRVELI. Kyllä minä olen syntynyt oikeen kunniallisella tavalla, niin
kun tekin, nuori herra. Mutta kaikkia niitä maailmassa tarvitaan. Mitä
hyödyttäisi tuomio-istuimet, ellei olisi piiskureita. Ei suinkaan se
tuomari niitä rosvoja siellä lakituvan pöydällä rupeisi mätkimään.
KIRKKOHERRA. Eipä tietenkään. Se on ihan oikea katsantokanta.
YLIOPPILAS. Ei kenenkään rehellisen ihmisen pitäisi ottaa vastaan
tuollaista virkaa.
VIRVELI. Pernales olkoseen! Tahtoisitteko, että rosvot saisivat ryöstää
takin yltänne. Ei, kost' Jumala. Ilman piiskureita ei maailma kauvan
seisoisikaan. Kyllä pian jouduttaisiin pukin tuluksille.
KIRKKOHERRA. Niinhän se on, niinhän se on! No ruoskitaanko tässä tänä
päivänäkin jotakuta?
VIRVELI. Sitä Purimon Roopea tässä vähän rapsutellaan.
KIRKKOHERRA. Vai niin. Kyllä jo muistankin.
KIRKKOHERSKA. Sepäs hauskaa! Sitä pitää tulla katsomaan.
YLIOPPILAS. No, mutta! -- Onkos sekin nyt hauskaa? Jos vielä raukka
hyvässä lykyssä on syytön koko varkauteen.
KAISA. Niin juuri onkin, hyvä herra. Mistäs tekin sen tiedätte?
KIRKKOHERRA. Mennään nyt! -- Tämäkö on häätalo tässä vieressä?
KAISA. Se se on Purimo, se. Antakaa anteeksi, kun en voi edes seisomaan
nousta. Olen niin rampa jaloistani.
KIRKKOHERRA. Istukaa te vaan! Ei tee mitään. Jääkää herran halttuun.
(Menevät.)
KAISA ja VIRVELI. Jumalan nimeen vaan!
YLIOPPILAS (Kaisalle). Te sanoitte tietävänne, että Roope on syytön.
Kertokaas, kuinka sen tiedätte!
KAISA. Herrajesta! Kuinka minä en tietäisi. Ihan lapsesta asti...
YLIOPPILAS. En minä sitä tarkoita. Olitteko te todistamassa tästä
asiasta? Minä en muista nähneeni teitä todistajien joukossa.
KAISA. Enhän minä ollut. Mitä minä siellä olisin tehnyt, vanha ihminen.
Mutta kukas te olette, kun tiedätte todistajatkin? Olettekohan vaan
itse tuomari?
YLIOPPILAS. En ole. Minä olin lakituvassa kuuntelemassa silloin, kun
juttu oli esillä. -- Te ette siis tiedä mitään muuta Roopen asiaan, kun
mitä hyvä uskonne sanoo? Ettekö tiedä mitään todisteita, jotka
kumoisivat hänen syyllisyytensä?
KAISA. Kuinkas minä sellaisia todisteita voisin sanoa? Eipä niitä
viisaammatkaan. Mutta sen minä tiedän, että Roope on viaton. Ihan vaan
juonitellakseen antoi rustmestari ottaa Roopen kiinni. Ja lupasi
toimittaa sitten vapaaksi, jos Hilma menisi hänen kanssaan naimisiin.
YLIOPPILAS. Mistä sen tiedätte, että rustmestari niin lupasi?
KAISA. No, hei! Kun omin korvin olen kuullut. Jos te, herra hyvä,
tietäisitte mimmoisessa liemessä se Hilmakin on ollut. Ihan väkipakolla
on rustmestari häntä koettanut saada itselleen. Ja ottihan se Hilma
hänet sitten viimmein, kun luuli sillä pelastavansa Roopen.
YLIOPPILAS. Vai niinpäin se totuus onkin! -- Kuka te olette?
KAISA. Kaisa minä olen. Purimon ruotimuori.
YLIOPPILAS. Vai niin! -- Hyvästi nyt vanhukset! Mitäpä suotta olette
noin suuttuneen näköinen, vanha Virveli. En minä teitä sillä vihaa, jos
virkanne onkin minulle vastenmielinen. Hyvästi vaan! (Menee oikealle.)
KAISA. Hyvästi, hyvästi, nuori herra! -- Voi voi, kuinka herttaisia
ihmisiä siellä pappilassa nyt on. Puhuttelevat vaan noin maantien
vierelläkin tällaisia huonojakin ihmisiä.
VIRVELI. Kyllä pernaleessa sillä tavalla puhuttelee kuka hyvänsä, kun
haukkuu toista suut, silmät täyteen. Koko nenäkäs vekkuli tuo
viimmeinen! Taitaa se kirk'herra sentään hidun parempi olla, koska
piteli vähän niinkun puolianikin.
KAISA. Eihän se maisterikaan mitään pahaa tarkoittanut. Sanoihan se,
ettei ole teille vihanen.
VIRVELI. Mistä turkasesta hän sitten olisi minulle vihanen. Ja mikä
pernaleen oikeus hänellä on moittia minun virkaanikaan. Joka virka on
hyvä, kun vaan mies on hyvä virassaan. (Sylkäsee.) Kaikkia sitä kuulee,
ennenkun kuolee. (Rupeaa laskemaan vitsapariansa.) Yksi, kaksi --
mokomakin piimätakki rupeaa tässä viisastelemaan, -- kolme, neljä,
viisi -- niinkun hyväkin -- kuusi -- ketara sääri! -- seitsemän ja
kahdeksan. Kaikki kunnossa! Minä olen mies, joka aina täytän tehtäväni.
Se on kanss' melkein häpeä miehelle, kun saa ainoastaan kahdeksan
paria. Neljäkymmentä pitäisi olla.
KAISA. Hyi teitä! On teillä sentään oikea pyövelin luonto, jos se
maisteri sitä sanoikin.
VIRVELI. Se maisteri, se maisteri! Niin mulla onkin! Mikäs sitten?
Pernales olkkoseen! Nyt minä vasta siivonkin makeasta sydämmestä. Minä
olen oikeen turkkilaisella tuulella. Oikeen kasakka humöörillä.
KAISA. Älkää nyt, Virveli kulta, joutavoitko. Kehtaisittekin purkaa
sappenne Roopen niskaan. Hän ei ole ikinä pahaa sanaa sanonut teille.
Onkosta?
VIRVELI. Eipä se ole tainnut.
KAISA. Ei luontokappalettakaan se mies ole pahoin kohdellut. Pitäisikö
sitte teidän syyttä suotta hakata hänet ihan pataluhaksi. (Itkee.)
VIRVELI. No, enkös sitä arvannut! Heti ne akat ulvovat. Ei tarvitse kun
huuliansa raottaa vaan. Sellainen se muija-rähjänikin aina oli. --
Älkää nyt tissuttako siinä! En minä häntä lyö lujempaa kun muitakaan.
KAISA. Siinäpä se juuri onkin. Tavallisesti hakkaatte, että veri
purskuu. -- Virveli hyvä! Osaattehan iskeä arjemmastikin. Armahtakaa
Roopea ja lyökää hiljaa! Tiedättehän, että hän on viaton.
VIRVELI. Pernaleen viaton! Koska hän kerran on tuomittu, niin on hän
syyllinenkin. Sitä nyt ei enää voi ransaakata. -- "Ensin tuomitaan ja
sitten suomitaan." Se on minun parakraavini.
KAISA. Onhan se niin, mutta voittehan te lyödä niin, ettei satu.
VIRVELI. Joko minä nyt lyön niin, tai näin, kahdeksalla parilla.
Neljäkolmatta iskua vaan! Eihän turha tunnu tupessakaan. Pernales
olkkoseen! (Sylkäsee.) Kielikin kuivaa kankeaksi kun anturanahka!
(Sylkäsee.) Vähemmästäkin pärpättämisestä! -- Kököttäkääs nyt siinä
pikkuruikkusen aikaa vielä ja pitäkää vaarilla minun raippojani. Minä
pistäyn pikipäinsä tuossa Vikelässä. (Ottaa pullon maasta.) Pitää vähän
saada taskumattiin.
KAISA. Katsokaas! Tuolla tulee rustmestari. Nostakaas minua ylös tästä.
Pian nyt! Minä tulen mukaanne.
VIRVELI (auttaa Kaisaa). Mitä te häntä pelkäätte? Ei se teille mitään
pahaa tee, vaikka tännekin jäisitte. Minun seurani taitaa olla paljon
vaarallisempaa. He, he, he!
KAISA. Vieläpä se anturanahkakin sentään vähän taipuu. Tulkaa nyt vaan!
VIRVELI (asettaa vitsansa syrjään). Jahka ma jahkamoitten. Noin.
-- Kyllä ne nyt luulevat siellä Vikelässä, että me kuljemme
naima-asioissa. He, he, he! (Menevät perälle, vasemmalle, puhellen.)
GRÖN (mustiin puettuna, tulee oikealta, tähystelee levottomana tielle,
vasemmalle; menee kummulle, varjostaa silmiään, katsellessaan tarkasti
järvelle päin; ihastuu äkkiä ja heiluttaa lakkiaan; tulee alas
synkkänä, mutta levollisempana; menee istumaan kivelle, oikealle, --
Hetken perästä tulee Nimismies perältä kummun yli paitahiasillaan,
kantaen takkia kainalossaan. Katselee ympärilleen, huomaa Grön'in).
NIMISMIES. Huh, huh! Taksvärkkärin työtä se perimelankin käyttäminen,
mitä sitten soutaminen!