GRÖN. Minä tiedän. Joko se on palannut kuvernööristä?
NIMISMIES. Jo. Tässä on tuomio ja ulosmittauskäsky.
GRÖN. No, paljonko se nyt tekee kaikkiastaan?
NIMISMIES. Korkojen ja oikeudenkäynti kulujen kanssa yhteensä 2,856
ruplaa 40 kopeekkaa.
GRÖN. Oh, helkkari! Onpas se kohonnut.
NIMISMIES. Siinä on kahden vuoden korot myöskin.
GRÖN. No, niinhän siinä on. -- Tällä haavaa minulla ei ole rahaa tuota
lunastamaan. En ole asettanut asioitani siihen suuntaan. Se oli ikävä
se.
NIMISMIES. Hoh! Mikäs hätä sinulla, kun on Purimon rikkaudet hallussa.
GRÖN. Minäkö käyttäisin holhokkini rahoja omiin asioihini? Kylläpäs
sinä annat hyviä neuvoja ja oikeen viran puolesta.
NIMISMIES. No, sanos muuta! -- Tällä olisi muuten vähän kiire.
GRÖN. Mitenkä niin? Onhan sinulla tili aikaa.
NIMISMIES. Minä olin unhottanut koko paperit. Ne ovat jo toista
kuukautta maanneet luonani.
GRÖN. Älä hiidessä, onko se ulosottokäsky jo niin vanha?
NIMISMIES. Katso itse!
GRÖN. Perhana! Tästä joutuu ihminen pahempaan kun pulaan. Mitenkäs sinä
sillä tavalla? (Miina tuo kahvia.) Aseta tarjotin tänne pöydälle vaan!
Kas niin! (Miina menee. Grön menee kaapista noutamaan konjakkipulloa.)
Olipas se nyt kaunis juttu. Ole hyvä ja pane sokeria, tehdään pieni
aamu siunaus.
NIMISMIES (panee sekaan). Liekkö tuo mukavaa näin varhain. En minä
muuten aikonut viipyäkään.
GRÖN. No, mikäs kiire sinulla on? Et suinkaan sinä kirkkoon aio?
NIMISMIES. En. Siellä on vaan pitäjän kokous kirkonmenon jälkeen.
GRÖN. No, siihen kyllä vielä ehdit. Peijakas, kun harmittaa tämä
Pöystin asia. Jos se Ojala edes kohdakkoin saisi niitä perintörahojaan.
Hänellä on Purimoon maksettavaa 3000 ruplaa. Ehkä voisin niitä käyttää
nyt ensi tilassa, siksi kun ... maljasi! --
NIMISMIES. Terve, terve! -- Purimoonko se Ojalan velkakirja onkin?
GRÖN. Tänne se on.
NIMISMIES. Hm! vai niin, vai tänne se on. Jahah! Onko se jo ylös
sanottu.
GRÖN. On kyllä. Kaikki on laillisessa kunnossa.
NIMISMIES. Kuuleppas! Minä tässä tuumailen, että tuota, jos sinä niillä
Ojalan rahoilla maksaisit minulle sen 2000, niin pääsisimme siitä
selväksi. Ja, sitä paitsi, minä tarvitsisinkin rahojani. Olen vähän
tehnyt metsäkauppoja noiden takamaalaisten kanssa.
GRÖN. Kyllähän minä sen sinun velkasi suoritan sittemmin. Tämä Pöystin
asia on ensin selvitettävä. Siihen ajattelin nyt väliaikaisesti käyttää
juuri niitä Ojalan rahoja, siksi kunnes saan omat asiani tolalleen
taas.
NIMISMIES. Se on ikävä seikka, mutta kyllä minä olen pakoitettu sentään
vaatimaan saatavani.
GRÖN. Aiotko sinäkin ruveta minua ahdistamaan, vaikka hyvin tiedät,
että nykyään olen tiukimmillani.
NIMISMIES. Minun täytyy, kun olen pulassa. Pöysti sitä vastoin ei
ollenkaan tarvitse rahojaan. Hän kyllä odottaa, jos puhut hänen
kanssaan.
GRÖN. Äh! Sellaisen pölkyn kanssa ei voi ryhtyä mihinkään
sovitteluihin.
NIMISMIES. Mutta jos nyt Pöysti ei anna perää ja jos minä pysyn
vaatimuksessani, niin jompikumpihan silloin jää maksamatta, kun ei
kerran varasi riitä molempiin. Eikö siinä tapauksessa sinun
velvollisuutesi etukädessä minua kohtaan...
GRÖN. Hiiteen kaikki velvollisuudet! Minun omat varani eivät riitä
kumpaankaan. Jos sinäkin vedät minut kovalle, niin jäätte molemmat
vainaiksi, sekä sinä, että Pöysti.
NIMISMIES. Ja sinä et ole ennemmin ilmoittanut tilastasi! Huono merkki
tuollainen salaaminen. Minä olen todellakin ollut liian lammasnahkainen
sinua kohtaan, kun en ole aikaisemmin ryhtynyt tehokkaampiin toimiin.
Nyt se on jo ehkä liian myöhäistä.
GRÖN. Aikaisemmin se olisi ollut vielä myöhäisempää.
NIMISMIES. Oli mitä tahansa. Luuletko, että minä aion seisoa kädet
ristissä ja katsella töllöttää omaa häviötäni. Ei poikaseni!
GRÖN. Ole nyt maltillinen ja ymmärrä minua oikein. Minun täytyy tehdä
konkurssi, jos sinä pakoitat minua. Ja siinä tapauksessa et tule
saamaan penniäkään. Mutta --
NIMISMIES. Mutta mitenkä herran nimessä sinä sitten vastaisuudessa olet
ajatellut selviäväsi, koska sinun oma omaisuutesi on niin perin tyhjiin
kuivanut.
GRÖN. Sinun kanssasi voin siitä puhua ... terve nyt ensin! Ota pohjaan
ja pane toista likoon! Mutta Pöystin kanssa -- mahdotonta. -- Minä,
näetkös, olen kihloissa Hilman kanssa.
NIMISMIES. Kenen Hilman? Tämän Purimon tyttären kanssa?
GRÖN. Niin -- hänen kanssaan.
NIMISMIES. Ähä! Vai niin, no, se muuttaa asiat. Jos siinä vaan on
vankka perä. Minä muistan kuulleeni, että se Purimon eturenki ... mikäs
sen nimi nyt...
GRÖN. Roopeko?
NIMISMIES. Niin juuri. Minä olen kuullut, että hän olisi...
GRÖN. Loruja! -- Akkojen juoruja! Hilma on sitä paitse kiinnitetty
minuun muutenkin. Asia meidän kesken on ihan varma.
NIMISMIES. Mitä tarkoitat?
GRÖN. Hm! Löytyy pieniä seikkoja, tuollaisia -- aviollisia suhteita.
NIMISMIES. Aha! Ha, ha, ha! Onneksi olkoon sitten, onneksi olkoon!
GRÖN. Nyt kai sinä huomaat, että parasta sinun on jäädä odottamaan.
Heti kun olemme naimisissa, voit olla varma saatavastasi. Mutta nyt
voisi ehkä koko naimiskauppa pilaantua jos --
NIMISMIES. Kyllä ymmärrän. No voinhan minä -- tässä tapauksessa... Hm!
Jättäkäämme sitten se asia toistaiseksi. Minä toivon, että sinä sitten
pidät muretta siitä. Hm! Koska asiat ovat sillä kannalla, niin minun
pitää vähän auttaakin sinua. Minulla, näet, sattuu olemaan mukanani
nuot Ojalan perintö-rahat. Minun piti tällä matkalla poikkeuttaa ne
omistajalleen, mutta koska ne ovat haalitut Purimon velkaa varten, niin
parasta on, että heti teemme niillä selväksi tämän Pöystin jutun.
GRÖN. Mitä lempoa? Onko sinulla mukanasi Ojalan rahoja.
NIMISMIES. On. 3,500 ruplaa.
GRÖN. No, mutta sepäs onnen sattuma. Sitten me vaan kuittaamme kumpikin
paperimme ja vaihdamme ne.
NIMISMIES. Tehdään niin.
GRÖN. Minä olen sinulle erittäin kiitollinen.
NIMISMIES. Täytyyhän sitä ystäviään päästää ahdingosta. Kuittaa pois
sitten vaan velkakirja! Minä kuittaan tämän uloshakemuksen.
(Kirjoittavat.) Noin! Minun tulee nyt vielä antaa sinulle, niin hyvä
kun 143 ruplaa ja 60 kopeekkaa. Eikö niin?
GRÖN. Aivan, aivan. Kas tässä velkakirja.
NIMISMIES. Tässä rahat ja protokollat.
GRÖN. Tuhannen kiitosta nyt, hyvä veli! Minä uskallan vakuuttaa
sinulle, että ainakin parin kuukauden kuluttua on sinullakin rahasi
kourassasi. Lupaa, ett'et minua ennen hätyytä.
NIMISMIES. Mitä joutavia! Ei sitä niin kärkkäästi isketä pohattojen
kimppuun. Sinua mar onni tempaisee, kun saat sellaisen omaisuuden,
puhumattakaan siitä kaupanpäällisestä. Se on oikeen herrasmalliin, se
tyttö. Ei se ole ihan tavallinen talonpoikaistöllö, sen verran kun minä
häntä tunnen. -- Jahah! Kiitos vaan.
GRÖN. Onhan hän käynyt Harjun koulua sen verran, että osaa hyvin lukea
ja -- kirjoittaa.
NIMISMIES. Niinpä niin. Ei rikkaalta perijättäreltä paljoa saa
vaariakaan. Kyllä sinä olet aika mestari rustmestariksi, ainakin mikä
hm! -- naisväkeä koskee. Mutta ihmettelen minä sentään tätä Hilman
juttua. Ne eivät ole juuri kärkkäitä, tuollaiset. Ha, ha! Vai mitä?
GRÖN. Minulla on omat, pikku keinoni. Ha, ha! -- Kun on iloisuutta,
lämmintä, hämärää, rakkautta ja -- viiniä, niin hm! terveeksi!
NIMISMIES. No, olkoon onneksi!
KAMRERSKA (tulee). Hyvää huomenta vallesmanni! Piti tulla tervehtimään,
kun sain kuulla teidän olevan täällä. Harvinainen vieras!
NIMISMIES. Hyvää huomenta, rouva kamrerska! Jos kruununmiehet käyvät
usein, niin tulevat ne pian ikäviksi. -- Te saitte minut ihan
hämmästymään. Minä en todellakaan luullut teidän enää asustavan
Purimossa.
KAMRERSKA. Minun piti lähtemän eilen aamulla, mutta ilma esti.
Tällaiselle yksinäiselle leskelle on muuten yhdentekevä, missä aikansa
kuluttaa. Ettekö suvaitse istua? Ja tarvitseehan tuollainen vanhapoika
vähän hoitoa. Oikeastaan Filuksen tähden olen näin kauvan viipynytkin.
On täytynyt vähän totuttaa häntä pois noilta vanhan pojan tavoilta, ha,
ha!
NIMISMIES. Siitä saa nuori rouva olla teille erittäin kiitollinen.
KAMRERSKA. Tiedättekö sitten, että --?
GRÖN. Kyllä hän tietää, että olen kihloissa.
NIMISMIES. Vast'ikään pääsin häntä onnittelemasta.
KAMRERSKA. Tunnetteko Hilmaa -- morsianta, tarkoitan?
NIMISMIES. Kyllä ulkomuodoltaan, mutta en luonteelta. Olen vaan pari
kertaa nähnyt hänet.
GRÖN. Noh! Naistuntemisessa riittää ulkomuoto.
NIMISMIES. Minä pyydän anteeksi, hänen puolestaan, ha, ha!
KAMRERSKA. Se nyt on sellainen vanha poika, tuo Filus! Minä toivon,
että hän oppisi Hilmassa tuntemaan jotain muuta, kun ulkomuotoa.
GRÖN. Sinä toivot, että hän kääntäisi karvansa nurin päin, niinkuin
sanotaan.
KAMRERSKA. Vaikkapa niinkin. Ehkä se pakoittasi sinua mukautumaan
yhteen ja toiseen, johon et koskaan ennen ole tottunut.
GRÖN. Oh! Nainen on kuitenkin aina nainen.
NIMISMIES. Se tahtoo sanoa: parempi, kun hän olettelee. Sitä veli Grön
tarkoittaa.
KAMRERSKA (nauraa). Kyllä minä ymmärrän mitä Filus tarkoittaa. Hän on
mies, joka aina tahtoo paljastaa omat vikansa.
GRÖN. Mitä vikoja minä nyt olisin paljastanut mielestäsi?
KAMRERSKA. Ettekö te, vallesmanni, huomannut sitä?
NIMISMIES. En. Minä en suinkaan sattunut onkimaan oikeasta apajasta.
KAMRERSKA. Filus huomautti meille, että hän ei koskaan lakkaa olemasta
itserakas poikanulikka, kun vaan on kysymys naisista. Hahaha!
NIMISMIES. Soo! Hahaha! Se oli fiksi käännös asialle. Tämän jälkeen
minä alistun täydelliseksi naisihailijaksi.
GRÖN. No, juodaan sitten naisten malja, sinun mieliksesi.
KAMRERSKA. Tähänhän minä jäinkin rupattamaan. Minun oikeastaan piti
pyytämän herroja aamiaiselle. Minä uskallan toivoa, että vallesmanni
tekee niin hyvin --
NIMISMIES. Tuhansia kiitoksia! Minä pelkään, että näin vierasvaraisessa
talossa pian unohtaa velvollisuutensa.
HILMA (näkyy eteisessä).
GRÖN, Kas, tuolla tulee Hilma.
KAMRERSKA. Hänellä on kai asiaa sinulle, koska kulkee tuota tietä.
Tulkaa te sitten perässä, me kaksi menemme tietä tekemään. Olkaa hyvä!
(Menee nimismiehen kanssa.)
GRÖN. Tule tänne sisään vaan, Hilma!
HILMA (ovella). Täällä on kai vieraita? Minä en tiennyt sitä.
GRÖN. Ei se tee mitään. Hän meni tuonne. Tule sisään vaan. (Menee
ottamaan Hilmaa kädestä. Hilma sallii sen vastenmielisesti.) Tule
istumaan tänne sohvalle!
HILMA (jää keskilattialle. Irroittaa itsensä). Minä seison niin kauvan.
GRÖN. Mitä sinulla nyt sitten on niin tärkeätä sanottavaa?
HILMA (vähän nolona). Minä tahtoisin tietää jos te voitte puolustaa
itseänne niitä epäluuloja vastaan, joita teistä on langetettu?
GRÖN. Mitä epäluuloja?
HILMA. Minä tarkoitan Purimon asioita.
GRÖN. Minun holhoustointaniko?
HILMA Niin, sitä.
GRÖN. No, mitä epäluuloja on siitä sitten langetettu?
HILMA. Ihmiset kertovat, että Purimon tavarat vähitellen hupenevat.
GRÖN (kiukussa). Ja tulitko sinä nyt tiliä vaatimaan?
HILMA. En minä vaadi mitään tiliä. Minä vaan tahtoisin tietää onko
niissä puheissa perää.
GRÖN (makeasti). No, kas sen voi sanoa järkevyydeksi. Minä kunnioitan
sinun huoltasi omaisuutesi suhteen. Vielä enemmän minä pidän sinusta,
kun osoittaut noin asialliseksi. Se on harvinainen ominaisuus
naisväellä.
HILMA. Eikö siinä jutussa ole perää sitten?
GRÖN. Ei pontta eikä perää. Sen voin vakuuttaa sinulle. Ole hyvässä
rauhassa vaan! Minä valvon sinun etujasi parhaani mukaan. Sehän sinun
olisi pitänyt heti tietämän.
HILMA. Kerrotaan että useampia Purimon velkakirjoja olisi lunastettu.
GRÖN. Kerrottakoon mitä tahansa. Se on valhetta, sanon minä. Ja
tottahan sinä minua uskot.
HILMA. Uskon, kun teette itsenne uskottavaksi.
GRÖN. No, niin. Sinä olet hyvin järkevä tyttö, kun puhut tuolla tavoin.
Jättäkäämme nyt tämä asia. Minä vakuutan, että kaikki on entisessä
järjestyksessään.
HILMA. Puhdistakaa sitten itsenne?
GRÖN. Johan minä sen tein. Etkö sinä luota minun vakuutuksiini.
HILMA. Minä luotan, jos näen velkakirjat.
GRÖN (hillitsee kiukkuansa). Oletpa sinä itsepäinen. (Menee pöydän
luo.) Voinhan niitä sinulle näytellä, jos niistä saat mitään tolkkua.
HILMA. Kyllä minä saan. Kaikkiastaan pitää olla velkakirjoilla 17
tuhatta ruplaa.
GRÖN (työntää aukasemansa laatikon kiinni). Sellaista nenäkkäisyyttä!
HILMA. Miksi ette näytä?
GRÖN. Siksi, että sellaiseen ei nyt ole aikaa. Minulla on vieraita.
HILMA. Hyvä! Minä tulen toisen kerran.
GRÖN. Ja siksi, että tuo sinun vaatimuksesi on liian hävytön.
HILMA. En minä vaadi mitään. Minä vaan pyysin teitä...
GRÖN. Miksi sinä teitittelet minua? Olemmehan me kihloissa.
HILMA (panee pienen rasian pöydälle). Tässä on teidän kihlanne. Minä en
kauvemmin pidä niitä.
GRÖN. Mitä?
HILMA. Minulle on aivan käsittämätöntä, kuinka olen voinut joutua
teidän pauloihinne ja mitenkä minä olen alentunut niin pitkälle -- kun
todellakin olen tehnyt.
GRÖN. Alentunut. Mitä sinä puhut, ihminen?
HILMA. Minä puhun sitä, kun ajattelenkin. Tuossa on kihlanne. Minä en
mene naimisiin teidän kanssanne.
GRÖN (raivossa). Tämä on seurauksia pääsiäisyöstä. Luuletko, ett'en
minä tiedä missä sinä kuhertelit Roopen kanssa. Hän on ajanut kaikki
nuot lorut sinun päähäsi. Kyllä minä tiedän, että hän on valmis
panettelemaan minua saadakseen meidän välimme rikkoutumaan. Luuletko,
ett'en minä tiedä ja tunne hänen tarkoituksiaan. Hän tahtoisi sinun
kauttasi viekotella itselleen Purimon. Niin juuri! Sitä hän tahtoo. Ja
sinä olet heti valmis uskomaan hänen valheitaan.
HILMA. Hän ei ole minulle valhetellut, eikä minua viekotellut. Hän on
vaan avannut minun silmäni.
GRÖN (ivalla). No, mitä sinä nyt näet avoimin silmin?
HILMA. Näen kaiken sen, minkä jo olen sanonut.
GRÖN (häjysti). Ja vielä lopuksi kai senkin, että rakastat häntä ja
aiot mennä hänen kanssaan naimisiin.
HILMA. Sitä en ole sanonut.
GRÖN. Mutta minä vannon, että siitä ei tule mitään. Sen minä kyllä voin
estää.
HILMA. Te olette sen jo estänyt ja sentähden minä teitä inhoon --
(Menee nopeasti pois.)
GRÖN (katsoo Hilman jälkeen. Kävelee edestakaisin käsi otsassa). Äh!
Perkele!
NIMISMIES (tulee). Jopas perhekohtaus on loppunut.
GRÖN. Johan se ... anna anteeksi kun...
NIMISMIES. Mitenkäs sinä näytät niin nolatulta, veli kulta? Joko se
tohvelivalta näin varhain...?
GRÖN (hillitsee itseänsä). Ha, ha! Eihän toki.
NIMISMIES. No, no! Eipä taida ilmankaan olla. Kiivaanlaista se
puhelunne kuului olevan. (Grön tekee liikkeen.) En minä kuullut, kun
sekanaisia ääniä vaan. En selittänyt mitään sanoja. Taitaa olla vähän
pippuria siinä tytössä. Vai mitä?
GRÖN. Lapsekas tytön tynkkä, ei mitään muuta. (Istuu keinutuoliin.) Ne
saavat toisinaan kaikellaisia päähänpistoja. Tänään sitä, huomenna
tätä.
NIMISMIES. (On ottanut Hilman jättämän rasian ja avannut sen.)
Täälläpäs on kauniita kapineita! Hei, miten komeat koljaat!
GRÖN (hämillään). Kas kun sattuivat jäämään...
NIMISMIES. Nämäthän ovat kihlat. Kuules mies! Ethän vaan lie saanut
rukkasia?
GRÖN (levotonna). Mitä turhia! Sellaisia kakaramaisia päähän pistoja!
sanoinhan sen jo. Ei ne mitään merkitse.
NIMISMIES. Ne merkitsevät hyvin paljon, veli Grön. Kihlauksen
purkaminen on sinun...
GRÖN. Koska sinä nyt kerran olet päässyt jäljille, niin täytyy minun
kertoa sinulle koko juttu, ett'et saisi väärin käsityksiä.
NIMISMIES. Kihlaus on siis purettu?
GRÖN. Eihän sitä nyt puretuksi voi sanoa, vaikka nuot helyt ovatkin
tuossa. -- Häntä oli yllytetty tuomaan kihlat takaisin. Se vietävän
Roope on ruvennut hännystämään Hilmaa viimme aikoina. Ja paljoko
sellaiset heilakat sitten tarvitsevat! Yks kaks ovat he valmiit
kääntämään maailman nurin.
NIMISMIES. Mutta tästä syntyy soma soppa sinulle -- ja muille myös, jos
sinä et voi kääntää häntä entiselleen taas. Mitä jos ne kaksi yht'äkkiä
menevät naimisiin.
GRÖN. Minun täytyy se estää.
NIMISMIES. Miksi sinä olet sallinut sitä Roopea talossa?
GRÖN. Se on ollut tuhmasti kyllä. Aatto-iltana minä ilmoitin hänelle,
että hän on vapaa meiltä.
NIMISMIES. Jo aikoja sitten olisi sellainen velikulta pitänyt ajaa sen
sileän tien. -- Kyllä sinä nyt teit kelpokepposet velkojillesi.
GRÖN. Vielä ei ole kaikki hukassa. Minä estän heidän naimisiin menonsa
ja sitten...
NIMISMIES. Millä pirulla sinä sen estäisit? (Kalle tulee, yskii
eteisessä.)
GRÖN. No, kukas siellä nyt taas on? Niinhän ne juoksevat täällä kun
markkinoilla. (Menee ovelle.) Mitä asiaa sinulla on?
KALLE (kumartaa). Minä arvelin, että kun se vallesmannikin on täällä...
GRÖN. Tule sisään sitten! Se on meidän renki. Hänellä kuuluu olevan
asiaa sinulle.
NIMISMIES. Vai niin!
KALLE (tulee). Hyvää huomenta!
NIMISMIES. Onko sinulla asiaa minulle?
KALLE. Ei minulla herra vallesmannille...
GRÖN. Mitä sinä sitten höpisit?
KALLE. Minä tulin vaan puhumaan siitä suotista, kun vallesmannikin on
täällä.
GRÖN. Mitä se suoti vallesmannia liikuttaa. Mikä sitä vaivaa sitten?
KALLE. Kun se ei ole tallissa. Olisikohan tuo varastettu?
GRÖN. Varastettu?
KALLE. Niin, en minä tiedä sitä sen paremmin. Mutta eilen aamulla, kun
menin talliin silppua tekemään, oli se poissa. Ja kun jo näin paljon
aikaa on kulunut, eikä...
GRÖN. Hevonen oli poissa jo eilen aamulla ja sinä tulet nyt vasta
ilmoittamaan sen minulle. Kumma kun tulit ollenkaan.
KALLE. Arvelin, että...
GRÖN. Arvelin ja arvelin! Heti, kun huomasit varkauden, olisi sinun
pitänyt tulla ilmoittamaan se minulle. Taisipa se olla poissa jo
aatto-iltana, jos onni on hyvä.
KALLE. E-ei! Kyllä se silloin vielä...
GRÖN. Mutta miksi et tullut heti eilen aamulla antamaan minulle tietoa
asiasta. Vastaa.
KALLE. Kun minä arvelin...
GRÖN. Minä en kärsi tuota arvelemista! Vastaa heti suoraan, miksi et
tullut?
KALLE. Sitähän minä tässä juuri yritän. Kun se Roope oli poissa eilen
aamulla, niin minä arvelin, että kai se sen suotin oli ottanut ja
lähtenyt johonkin sukuloimaan. Luulin että kai ne, niinkuin viimme yön
tietämään taas ilmestyvät kotia, niin hevonen kuin mieskin. Mutta kun
ei kumpaistakaan ole näkynyt eikä kuulunut, niin arvelin tuota,
tuumailimme siellä pirtissä, että kai se on tainnut varkaan mukana
kadota, se suoti.
GRÖN (innoissaan). Milloinka Roope oli viimmeksi kotosalla?
KALLE. Ei häntä ole näkynyt sitten aatto-illan. Silloin se maata panon
aikaan lähti pirtistä, kun oli ensin ottanut paksumman takin yllensä.
NIMISMIES. Mihin hän sanoi lähtevänsä?
KALLE. Eipä se sitä sanonut, vaikka kysyinkin. Sanoi vaan, että nyt
poika luistaa niin pitkälle, kun hakoviitaa piisaa ja paiskasi oven
kiinni.