Kalkki-uuni.
Herra Meadowcroft alkoi ensin puhua.
"Jonkun pitää hankkia selko Johnista", sanoi hän.
"Ilman silmänräpäyksenkään viivytystä", lisäsi tytär.
Ambrose astui äkkiä esiin pimeästä loukosta.
"Minä lähden etsimään", sanoi hän.
Silas seurasi häntä.
"Minä lähden kanssasi", sanoi hän.
Herra Meadowcroft väliytyi isällisellä vallallansa.
"Toinen teistä on kylliksi, ainaki tätä nykyä. Mene sinä Ambrose. Sinun
veljeäsi ehkä tarvitaan sitten. Jos joku onnettomuus on tapahtunut --
josta Jumala varjelkoon! -- tulee meidän hakea usealla suunnalla. --
Silas, sinä jäät taloon siksi".
Molemmat veljekset menivät pois -- Ambrose hankkiakseen lähtöänsä,
Silas satuloijakseen jonkun hevosista hänelle. Naomi hiipi ulos heidän
perässä. Minä olin nyt yksin herra Meadowcroftin ja hänen tyttärensä
kanssa, joita kumpiakin suru ahdisti ja he kokivat peitellä tätä
suruansa hurskaan nöyryyden varjolla -- eikä minun tarvinne lisätä,
että minäkin lähdin pois huoneesta, niin pian kuin kohteliaisuus sen
salli. Kun minä kävin alas portaita mennäkseni huoneeseni, huomasin
Naomin, joka istui puoleksi kätkettynä eräässä piilopaikassa, jonka
muodosti eräs vanhanaikuinen ikkuna-istuin ala-kerrassa. Pieni, kaunis
ystäväni oli surullinen ja alakuloinen. Hän piti esiliinan kasvojensa
edessä ja itki katkerasti. Ambrose ei ollut sanonut hyvästi
tavallisella hellyydellä. Hän oli enemmän kuin milloinkaan ennen
vakuutettu siitä, että "Ambrose salasi jotaki häneltä". Me odotimme
kaikki levottomasti seuraavan päivän. Tämä teki salaisuuden vielä
kummallisemmaksi.
Sen hevosen, jolla Ambrose oli kulkenut Narrabeehen, toi taloon
takaisin muuan tallirenki eräästä hotellista. Hän jätti kirjeen
Ambroselta, joka pani meidät hämille. Kun Ambrose tarkemmin oli
kuulustellut, oli hän saanut selville, että kaivattu ei koskaan ollut
käynyt Narrabeehen lähellä. Ainoat tiedot, jotka saatiin hänen
olopaikastaan, perustuivat hyvin horjuvaan ja epäluotettavaan
ilmoitukseen. Kerrottiin, että John Jagon näköinen henkilö oli
edellisenä päivänä nähty rautatie-vaunuissa, jotka olivat matkalla
New-Yorkiin. Tämän vaillinaisen tiedon johdosta oli Ambrose päättänyt
saada varmuutta asian totuudesta ulottamalla tiedustuksiaan New-Yorkiin
saakka.
Tämä tavaton hanke herätti minussa epäluuloa, että jotakin väärää
tosiaan oli tehty. Minä pidin kuitenkin epäilykseni itseäni varten,
vaan tästä hetkestä minä varoin John Jagon katoomisen matkaan saattavan
hyvin ikäviä seurauksia.
Nämä seuraukset tulivat samana päivänä itsestään.
Kyllin aikaa oli nyt kulunut, jotta tapaukset talossa olivat ehtineet
levitä seudussa. Naapurit, jotka jo ennestään tunsivat miesten
keskinäisiä riitoja, olivat nyt arvatenkin läsnäolevaisten työmiesten
kautta saaneet tietää siitä ikävästä tapauksesta, joka oli tapahtunut
sänkykamarini ikkunan alla. Yleinen mielipide Amerikassa lausuu
ajatuksensa ilman vähintäkään arvelutta tahi huolimatta seurauksista.
Yleinen mielipide julisti myöskin tässä tilaisuudessa, että kaivattu
oli joutunut jonkun ilkityön uhriksi ja katsoi toisen tahi molemmat
veljekset Meadowcroft edesvastauksen-alaisiksi hänen katoomisesta.
Myöhemmin päivällä vahvistui yleisö tässä ajatuksessaan asian ikävästä
luonteesta erään kummallisen ilmi-saaton kautta. Kerrottiin, että eräs
metodisti-saarnaaja, joka äskettäin oli tullut Morwick'iin ja joka
seudussa pidettiin suuressa arvossa, oli nähnyt unta, että John Jago
oli murhattu ja että hänen luunsa pidettiin kätkettynä Morwick'in
talossa.
Asiain nykyisessä hirveässä tilassa osoitti herra Meadowcroft vanhempi
sellaista terävyyttä ja toimeliaisuutta, jota en olisi odottanut.
"Pojilla on vikansa", sanoi hän, "vieläpä suuret vikansa; ei kukaan
tunne niitä paremmin kuin minä. Minun poikani ovat käyttäneet itsensä
pahasti ja kiittämättömästi John Jagoa kohtaan; minä en tahdo sitä
kieltää. Vaan Ambrose ja Silas eivät ole murhamiehiä. Pitäkää
tutkintoja; minä pyydän sitä; vieläpä minä vaadin sitä, koska on
semmoisia puhuttu, jotta oikeus tapahtuisi perheelleni ja nimelleni!"
Naapurit ottivat hänen sanoistaan kiinni. Amerikan kansan
Morwickilainen osasto järjestyi kohta. Itsevaltainen kansa kokoontui,
puheita pidettiin, kelvollisia henkilöitä valittiin edustamaan yhteistä
hyvää ja seuraavana päivänä alkoivat tiedustelemiset. Nämä omituiset
ihmiset suorittivat koko toimen, joka lain kannalta oli naurettavan
luonnoton, niin vakaisella ja ankaralla oikeudentunnolla, juuri kuin
korkein oikeus maassa olisi sen vahvistanut.
Naomi oli tässä onnettomuudessa, johon perhe oli joutunut, yhtä nerokas
kuin hänen enonsa. Tytön rohkeus paisui yhä, kuta enemmän se oli
tarpeen. Hän oli ainoastaan levoton Ambrosen suhteen.
"Hänen pitäisi olla täällä", sanoi Naomi minulle. "Halpa-mieliset
ihmiset näissä seuduin ovat kyllin pahoja väittääkseen, että hänen
poissa-olonsa on tunnustus hänen rikollisuudestansa".
Hänellä oli oikein. Kansan nykyisessä mieli-alassa oli Ambrosen
poissa-olo itsessään epäluulon-alainen tosi-asia.
"Lähettäisimme sähkösanoman New-Yorkiin", sanoin minä, "kunhan vaan
tietäisimme, missä sähkösanoma mahdollisesti tapaisi hänet".
"Minä tiedän, missä ravintolassa Meadowcroft'in perheellä on tapana
asua New-Yorkissa", keskeytti Naomi. "Minä lähetettiin isäni kuoleman
jälkeen sinne odottamaan, kunnes neiti Meadowcroft toi minut
Morwick'iin".
Me päätimme lähettää sähkösanoma ravintolaan. Minä kirjoitin
sähkösanoman ja Naomi seisoi ja katsoi hartiaini yli, kun
äkki-arvaamatta vieras ääni kuului takanamme.
"Vai niin, onko tuo hänen adressinsa?" kuului ääni. "Sitä me juuri
tahdoimme tietää".
Puhuja oli tuntematon minulle; vaan Naomi tunsi hänen olevan erään
naapureista.
"Minkätähden tahdotte tietää hänen adressinsa?" kysyi Naomi terävästi.
"Minä luulen löytäneemme John Jagon kuolevaiset jäännökset, neiti",
vastasi mies. "Me olemme jo vanginneet Silas'en ja tahdomme myöskin
vaatia Ambrosea käsiimme, ne ovat epäluulon-alaisia murhasta".
"Se on häpeällinen vale!" sanoi Naomi vihoissaan -- "ilkeä vale!"
Mies kääntyi minuun.
"Viekää hänet lähimäiseen huoneesen, herra", sanoi hän, "ja antakaa
hänen hiukan miettiä".
Me menimme molemmat viereiseen huoneesen.
Siellä näimme ankaran ja jäykän neiti Meadowcroft'in istuvan nurkassa
isänsä vieressä, jonka kättä hän piti, ja itkevän. Vastapäätä niitä
huomasimme Silas Meadowcroft'in, joka istui kyyristyneenä
ikkunalaudalla ja harhailevilla silmäyksillään sekä voimattomasti
alasriippuvilla käsillään selvästi ilmoitti olevansa peljästynyt mies.
Muutamat niistä, jotka olivat puuhailleet hänen etsimisessä, istuivat
hänen läheisyydessä ja pitivät häntä silmällä. Useimmat läsnäolevista
vieraista seisoivat kokoontuneina pöydän ympärillä keskellä huonetta:
Ne vetäytyivät syrjäpuoleen, kun minä Naomin kanssa lähestyin ja
antoivat meille siten tilaisuuden katsella jonkun osan pöydällä
olevista esineistä.
Pää-esine kokoelmassa oli pieni kasa hiiltyneitä luita. Niiden
ympärillä oli puukko, kaksi metalli-nappia ja sauva, joka osaksi oli
palanut. Työmiehet olivat tunteneet tämän puukon olevan sen, jota John
Jagolla oli tapana kantaa vyössään -- saman puukon, jolla hän oli
haavottanut Silas Meadowcroft'ia käteen. Naomi itse selitti nappien
olevan samaa mallia, kuin Ambrose ennen oli hänelle näyttänyt olevan
John Jagon takissa. Mitä sauvaan tuli, minä helposti tunsin sauvan
taiteellisesti leikeltyä nuppia. Tämä oli sama raskas pyökki-sauva,
jonka minä olin temmannut Silas'en kädestä ja jättänyt Ambroselle, kun
hän vaati sen omaisuutenaan. Kun minä kuulustelin, sanottiin, että
luut, puukko, napit ja sauva olivat kaikki tyynni löydetyt eräässä
kalkki-uunissa, jota silloin käytettiin talossa.
"Onko tuo suuri-arvoista?" kuiskasi Naomi minulle käydessämme pöydän
luota.
Olisi ollut hirveätä pettää häntä.
"On kyllä", kuiskasin minä vastaukseksi, "tuo on suuri-arvoista".
Tutkimuskomitea menetteli suurimmalla säännöllisyydellä. Oikeus
haastatti asianomaisia oikeuteen. Silas vietiin samana iltana
vankeuteen ja eräs virkamies lähetettiin New-Yorkiin panemaan Ambrosea
rautoihin.
Minä puolestani koetin hyödyttää, minkä voin. Herra Meadowcroft'in ja
hänen tyttärensä suostumuksella lähdin minä Narrabeehen ja hankin
siellä paraan asian-ajajan kuin oli kaupungissa. Kun tämä oli tehty, ei
ollut muuta tehtävissä, kuin odottaa uutisia Ambroselta ja
rauhantuomarin edessä tapahtuvaa tutkintoa. En huoli kertoa talon
voivotuksista näinä odotuksen päivinä: näiden kertomisesta ei nyt
olisi mitään hyvää. Sanon vaan, että Naomin käytös vahvisti minua
vakuutuksessani, että hänellä oli jalo luonne. Minä en tiennyt omista
tunteistani siihen aikaan, vaan melkein luulen, että silloin rupesin
kadehtimaan Ambrosea hänen vaimonsa vuoksi.
Sähkösanoma toi meille ensimäiset tiedot Ambrosesta. Hän oli vangittu
ravintolassa ja oli matkalla Morwick'iin. Seuraavana päivänä saapui hän
ja seurasi veljeänsä vankilaan. Veljekset suljettiin eri koppiin ja
kaikki keskustelu heidän välillä kiellettiin.
Kaksi päivää myöhemmin pidettiin valmistava tutkinto. Ambrose ja Silas
Meadowcroft syytettiin oikeudessa John Jagon tahallisesta
murhaamisesta. Minä käskettiin muiden muassa vieraaksi mieheksi; Naomin
omasta pyynnöstä vein tyttö-raukan oikeuteen ja istuin hänen vieressä
asiaa tutkittaessa. Isäntä oli myöskin sairastuolissansa saapuvilla
tyttärineen.
Sellainen oli seuraus matkastani meren yli, jonka kautta tahdoin etsiä
lepoa ja rauhaa ja niin toteutti sallimus ensimäiset äkki-pikaiset
arveluni yksi-toikkoisesta elämästä, jota tulisin viettämään Morwick'in
talossa!