Pyökki-sauva.
Kun senlaiset henkilöt, joilla on herkkä-tunteinen temperamentti,
ensikerran nukkuvat vieraassa talossa ja oudossa sängyssä, täytyy
heidän valmistautua valvomaan yönsä. Ensimäinen yöni Morwick'in talossa
ei ollut mikään poikkeus säännöstä. Unet katkaisivat ja häiritsivät
lyhyttä uinahdustani. Kello kuuden aikana aamulla ei minun enää käynyt
laisinkaan oleminen vuoteellani. Aurinko paistoi niin kirkkaasti
ikkunan kautta. Minä päätin kokea, miten kävely raittiissa aamu-ilmassa
vaikuttaa.
Juuri noustessani vuoteeltani kuulin askeleita ja ääniä ikkunani alla.
Askeleet seisahtuivat ja ääniä voitiin eroittaa. Minä olin viettänyt
yöni ikkuna avoinna; minä voin siis katsella ulos vetämättä huomiota
puoleeni alhaaltapäin.
Henkilöt tuolla alhaalla olivat Silas Meadowcroft, John Jago ja kolme
tuntematonta, joiden vaatteet ja ulkomuoto jotenki selvästi osoittivat
heidän olevan työmiehiä maatilalla. Silas heilutti paksua pyökki-sauvaa
kädessään ja puhui jotenkin raa'asti ja loukkaavaisesti Jagon
seurustelusta kuutamolla Naomin kanssa edellisenä iltana.
"Toiste, kun ai'otte miellytellä nuorta naista", sanoi Silas, "on
teidän ensin katsominen, että kuu laskeupi tahi kätkeentyy pilvien
taakse. Teitä, herra Jago, nähtiin puutarhassa; ja te voitte yhtä hyvin
puhua kaikki suoraan. Suostuiko hän, herra? Myöntyikö hän
kauppoihinne?"
John Jago vielä malttoi mielensä.
"Jos te, herra Silas, välttämättä tahdotte laskea leikkiä", sanoi hän
tyynesti ja vakavalla äänellä, "niin olkaa niin hyvä ja laskekaa
leikkiä jostakin muusta aineesta. Te, herra, olette aivan väärässä
siinä, mitä luulette tapahtuneen nuoren neitosen ja minun välillä".
Silas kääntyi poispäin ja puhui ivallisella äänellä noille kolmelle
työmiehelle.
"Kuuletteko, pojat, häntä? Hän ei voi puhua totta, vaikka kuinka paljo
hyvänsä kokisitte pakottaa häntä siihen. Hän ei eilen illalla kosinut
Naomia puutarhassa -- ei, poikaset, ei suinkaan! Hänellä on jo ollut
vaimo; ja hän kyllä ymmärtää paremmin, kuin että hän toistamiseen
ottaisi ikeen hartioilleen."
Suureksi hämmästyksekseni vastasi John Jago tähän kömpelöön
leikki-puheesen kohteliaasti ja vakaisesti.
"Teillä on aivan oikein, herra", sanoi hän. "Minä en ai'okaan naida.
Mitä minä puhuin neiti Naomille, ei koske teihin. Minä en puhunut
ollenkaan siitä, kuin luulette; puheemme oli aivan toisista asioista,
joiden kanssa teillä ei ole mitään tekemistä. Olkaa niin hyvä ja
huomatkaa kerrassaan, ett'en koskaan ole ajatellutkaan miellytellä
nuorta naista. Minä kunnioitan häntä; minä ihmettelen hänen hyviä
omaisuuksiaan; mutta, vaikkapa hän olisikin ainoa nainen maailmassa ja
minä olisin paljo nuorempi mies kuin olenkaan, en kuitenkaan koskaan
aikoisi pyytää häntä vaimokseni". Hän purskahti äkkiä kovaan
teeskenneltyyn nauruun. "En, en, herra Silas, en minä sitä tarkoita, --
en laisinkaan sitä tarkoita!"
Näissä sanoissa tahi siinä tavassa, jolla ne lausuttiin, oli jotakin,
joka teki Silas'en vallan hurjaksi. Hän lakkasi kömpelöstä pilkastansa
ja kääntyi suorastaan Jagoon raa'alla ylenkatseellisella äänellä:
"Ette tarkoita?" kertoi hän. "Totta tosiaankin, tuo on hyvin korskisti
puhuttu teidänlaiselta mieheltä. Mitä merkitsee tuo teidän lauseenne
Naomista, ett'ette häntä tarkoita? Te hävytön kerjäläinen! Naomi
Colebrook ei kelpaa teille, vaan herrallenne!"
John Jagon mieli alkoi vihdoin käydä äreäksi. Hän läheni Silasta pari
askelta.
"Kuka te olette, herrani?" kysyi hän.
"Ambrose on sanova teille sen, jos käännytte häneen", vastasi toinen.
"Naomi on _hänen_ lemmittynsä, eikä minun. Välttäkää häntä, jos
tahdotte säilyttää nahkanne eheänä".
John Jago katsoi ivallisesti Silas'en haavoitettua vasenta kättä.
"Älkää unohtako omaa nahkaanne, herra Silas, kun uhkaatte minun
nahkaani! Minä olen kerran merkinnyt teidän nahkaanne, herrani. Antakaa
minun nyt käydä askareisini tahi minä ehkä toistamiseen merkitsen
teitä".
Silas kohotti sauvaansa. Työmiehet, jotka alkoivat huomata, miten riita
tuimistui, kävivät miesten väliin ja eroittivat heidät toisistaan. Minä
olin tuota pikaa pukeutunut vaatteisini sanakiistan kestäessä; ja
kiirehdin nyt alas portaita tehdäkseni, mitä minä voin rauhan
palauttamiseksi Morwickin talossa.
Kiivas sanasota yhä kesti, kun tulin alas.
"Käy pois toimiisi, sinä pelkuri koira!" kuulin minä Silas'en sanovan.
"Käy kaupunkiin! ja varo, jott'et tapaa Ambrosea tielläsi!"
"Varo _sinä_, ettet saa maistaa puukkoani vielä kerran, ennenkuin
lähden!" huudahti toinen.
Silas teki hurjan ponnistuksen riistäkseen itseään irralleen
työmiehistä, jotka pitelivät häntä.
"Viime kerralla saitte vaan tuntea nyrkkiäni!" huudahti hän. "Vast'edes
saatte tuntea _tätä_!"
Näin sanoen kohotti hän sauvaansa. Minä kiirehdin ulos ja tempasin
sauvan hänen kädestään.
"Herra Silas", sanoin minä, "olen kivuloinen ja heikko ja ai'on mennä
kävelemään. Teidän sauvanne on minulle hyvin tarpeen. Olkaa niin hyvä
ja lainatkaa se minulle!"
Työmiehet purskahtivat nauruun. Silas katsoa tuijotti minuun vihaisella
hämmästyksellä. John Jago, joka kohta jälkeen malttoi mielensä, nosti
hattunsa ja teki kohteliaan kumarruksen minulle.
"Minä en voinut aavistaakaan, että häiritsimme teitä, herra Lefrank",
sanoi hän. "Minä oikein häpeen itseäni. Minä pyydän teiltä anteeksi".
"Minä annan teille anteeksi, herra Jago", vastasin minä, "sillä
ehdolla, että te, kuten vanhempi, olette kärsivällinen, joo
kärsivällisyyttänne jossain vastaisessa tilaisuudessa niin
koetettaisiin, kuin tänään. Ja isänne vieraana minä myöskin teiltä,
herra Silas, pyydän palveluksen. Kun toiste ollessanne hyvällä tuulella
haluatte pilkata herra Jagoa, niin älkää menkö niin kauas. Minä olen
varma siitä, ett'ette tarkoittaneet mitään pahaa, herra Silas.
Tahdotteko ilahuttaa minua myöntämällä sitä? Haluan nähdä teidän ja
herra Jagon kättelevän toisianne".
John Jago ojensi kohta kätensä jonkunmoisella hyvän-sävyisyydellä, joka
minun mielestäni oli hiukan teeskennelty. Silas Meadowcroft sitä
vastoin ei osoittanut mitään ystävyyden merkkiä.
"Antakaa hänen mennä askareisinsa", sanoi Silas. "Minä en huoli
_teidän_ vuoksi, herra Lefrank, tuhlata hänelle sanoja. Vaan tahdon
olla kirottu, jos tartun hänen käteen, suokaa anteeksi, että sanon sen
teidän läsnäollessanne!"
Ei hyödyttänyt nähtävästi laisinkaan koettaa sen kovemmin houkutella
tällaista miestä. Silas ei antanut minulle tilaisuutta vastata,
vaikkapa minulla olisi ollut halukin siihen. Itsepintaisella
äänettömyydellä hän kääntyi pois, seurasi polkua ja katosi huoneen
nurkan taakse. Työmiehet hajaantuivat nyt eri tahoille ruvetakseen
päivätyöhönsä. Minä ja John Jago olimme yksin.
Minä annoin miehen kiiltävillä, ruskeilla silmillä puhua ensin.
"Puolen tunnin perästä", sanoi hän, "lähden minä Narrabeen,
myyntipaikkaamme. Voinko ottaa teidän kirjeitänne mukaani postiin? tahi
voinko muussa suhteessa ajaa asioitanne kaupungissa?"
Minä kiitin häntä, enkä suostunut kumpaankaan ehdoitukseen. Hän kumarsi
vielä kohteliaasti ja palasi asuinhuoneesen. Minä seurasin
koneellisesti sitä suuntaa, jonne Silas oli käynyt.
Kun olin käynyt huoneen nurkan sivutse ja astunut vähän matkaa, saavuin
karja-pihan portille ja seisoin vielä kerran Silas Meadowcroft'in
silmäin edessä. Hän nojasi kyynäspäitään talon porttia vastaan, jota
hän verkalleen heilutteli edestakaisin ja käänteli ja pureskeli olkea
hampaiden välissä. Kun hän näki minun lähenevän, astui hän askeleen
eteenpäin portilta ja koki vastahakoisesti puolustella itsensä.
"Minä en tahtonut loukata teitä, herra. Pyytäkää minulta mitä muuta
tahansa ja minä olen tekevä sen teille. Vaan älkää käskekö minun
tarttua John Jagon käteen: minä vihaan häntä liian paljo voidakseni
tehdä sitä. Jos minä koskisin häneen toisella kädellä, minä kuristaisin
hänen toisella; tietäkää se, herraseni".
"Teillä, Silas, on siis semmoiset tunteet miestä kohtaan".
"Aivan niin, herra Lefrank; enkä minä sitä häpee".
"Löytyykö näillä seuduin semmoista paikkaa, kuin kirkko, Silas?"
"Luonnollisesti".
"Onko teillä milloinkaan tapana käydä siellä?"
"Kyllä kaiketi".
"Pitkilläkö väli-ajoilla, herra Silas?"
"Kunakin pyhänä, herrani".
Kolmas henkilö, joka seisoi takanani, purskahti nauruun; hän oli
kuunnellut mitä me puhuimme. Minä käännähdin ja näin Ambrose
Meadowcroft'in.
"Minä käsitän kysymystenne tarkoituksen, herra, vaikka veljeni ei sitä
tee", sanoi hän. "Älkää olko kova Silas'elle, herra. Hän ei ole ainoa
kristitty, joka jättää kristilllisyytensä kirkon penkkiin, kun hän
menee temppelistä. Te ette koskaan voi tehdä meitä ystävällisiksi John
Jagoa kohtaan, vaikkapa kuinkakin kokisitte. Mutta mikä teillä on
tuossa, herra Lefrank? Jumalan nimessä, tuohan on minun sauvani! Minä
olen etsinyt sitä kaikkialla."
Paksu pyökki-sauva oli tuntunut hyvin hankalalta ja raskaalta heikolle
kädelleni. Minun ei tarvinnut pitää sitä kauemmin. John Jago aikoi
lähteä Narrabeen ja Silas Meadowcroft'in hurja luonne oli asettunut
ynseäksi tyyneydeksi. Minä annoin sauvan takaisin Ambroselle. Hän
naurahti ottaessaan sen minulta.
"Te ette voi ajatella, herra Lefrank, kuinka oudolta tuntuu olla
sauvaansa vailla", sanoi hän. "Aivan tottuu sauvaansa, eikö niin?
Oletteko valmis einehtimään?"
"En vielä. Minulla oli ensin aikomus mennä kävelemään".
"Vai niin, herrani. Haluaisin ruveta seuraanne; vaan minä olen tänä
aamuna saanut tehtäväni ja Silas niinikään. Jos palaatte samaa tietä,
kuin tulitte, tulkaa puutarhaan. Jos tahdotte käydä vielä edemmäs,
voitte pienen veräjän kautta puutarhan perällä päästä maantielle".
Sulasta ajattelemattomuudesta tein minä nyt tyhmyyden. Minä palasin
takaisin, kuten minua oli käsketty ja jätin molemmat veljekset
karja-pihan portille.