Seurustelu kuutamolla.
"Minä haluan puhua kanssanne", alkoi Naomi. "Ettehän suinkaan ajattele
pahaa minusta, sentähden että olen seurannut teitä tänne. Me emme ole
suuresti tottuneet kursastelemisiin täällä Amerikassa".
"Siinä teette aivan oikein Amerikassa. Olkaa niin hyvä ja istukaa".
Hän istahti viereeni ja katseli minuun suoraan ja pelvotta kuutamolla.
"Te olette tämän perheen sukulainen", jatkoi hän, "ja niin minäkin
olen. Minä arvelen voivani sanoa teille, mitä en voi sanoa vieraalle.
Minä olen kovin iloissani, että te, herra Lefrank, tulitte tänne; ja
tämäpä eräästä syystä, jota te herraseni, ette voi arvata".
"Kiitoksia komplimangistanne, neiti Colebrook, olipahan syy mikä
tahansa".
Hän ei ottanut vaaria vastauksestani, vaan seurasi jäykästi omaa
ajatusjuoksuansa.
"Minä luulen teidän voivan vaikuttaa paljon hyvää tässä onnettomassa
talossa", jatkoi tyttö yhä pitäen silmänsä kiinitettynä minun
kasvoihin. "Täällä Morwick'in talossa ei löydy mitään rakkautta, mitään
luottamusta, mitään rauhaa. Täällä tarvitaan joku paitsi Ambrose. Älkää
ajatelko Ambrosesta pahaa: hän on ainoastaan ajattelematon; minä
arvelen, että muut tarvitsevat jonkun täällä, joka voi saattaa heitä
häpeemään kovia sydämiään ja ilkeitä, petollisia, kateellisia toimiaan.
Te olette kelpo mies; te tiedätte enemmän kuin ne; ne eivät voi auttaa
itseänsä, niiden on turvaaminen teihin. Koettakaa, herra Lefrank, kun
tulee sopiva tilaisuus, -- minä pyydän teitä, koettakaa solmia rauha
niiden kesken. Te kuulitte, miten kävi illallis-pöydässä; ja olitte
tyytymätön. Niinhän olitte! Minä näin teidän vetävän kulmianne ryppyyn
ja minä tiedän, mitä englantilaiset sillä tarkoittavat".
Minä en voinut muuta kuin puhua suoraan Naomin kanssa. Minä tunnustin,
mitä olin huomannut illallispöydässä yhtä suoraan kuin tässä olen sen
tunnustanut, Naomi nyykäytti päätänsä merkiksi, että hän aivan hyväksyi
vilpittömyyteni.
"Aivan niin", sanoi hän. "Mutta, voi, te tuomitsette liian leppeästi,
kun sanotte, että miehet täällä eivät tiedä, saattaapa olla, että me
olemme väärässä. En voi moittia John Jagoa muuten, kuin että hänen
käytöksensä on niin kummallinen. Kerrotaan hänen kantavan tuota
takkuista tukkaa silmissään -- en voi kärsiä että miehellä on tukka
silmissä -- erään lupauksen vuoksi, jonka hän teki, kun häneltä kuoli
vaimo. Eikö teidän mielestänne, herra Lefrank, mies ole hiukan höperö,
kun hän ilmoittaa suruansa vaimon kuolemasta lupaamalla, ettei hän
koskaan keritä tukkaansa? Kuitenkin kerrotaan John Jagon tehneen tämä
päätös. Ihmiset valehtelevat kyllä täältä! Olipa miten tahansa, tosi on
(pojatkin sen myöntävät) että kun John tuli tänne taloon, oli hänellä
paraat todistukset. Ei ole helppo olla vanhukselle mieliksi; vaan Jago
häntä miellytti. Aivan niin. Herra Meadowcroft ei pidä yleensä
kansalaisistani. Hän on siinä suhteessa poikiensa kaltainen --
englantilainen, englantilainen perin pohjin. Kuitenkin sai John Jago
hänet taipumaan; ehkäpä senvuoksi, että John Jago hyvin tuntee asiansa.
No niin, eloa ja karjaa hän kyllä ymmärtää hoitaa. Hänen tultua
pehtoriksi on kaikki menestynyt paljon paremmin kuin poikien aikana.
Ambrose on sen itse myöntänyt minulle. Vaan vaikea on olla pidettynä
huonompana kuin muukalainen; eikö niin? John nyt antaa käskyjä. Pojat
tekevät askareensa; vaan heillä ei ole mitään sanomista, kun John ja
vanhus ovat yksimieliset talon asioiden suhteen. Minä olen ollut
pitkäveteinen puhuessani näistä seikoista, herrani; mutta nyt tiedätte,
miten kateus ja viha miesten välillä täällä syntyi ennen minun
aikojani. Minun tultuani tänne, näkyy heidän keskinäinen välinsä
pahenevan pahenemistaan. Tuskin kuluu päivääkään, ettei kiukkuisia
sanoja vaihdeta poikien ja John'in tahi poikien ja isän välillä.
Vanhuksella on se paha tapa, että hän aina pitää John'in puolta. Puhu
vanhuksen kanssa tästä, kun sopiva tilaisuus ilmaantuu. Riita Silas'en
ja John'in välillä joku päivä sitten on etupäässä luettava vanhuksen
syyksi; niin ainakin on minun ajatukseni. En tahdo puollustella
Silasta. Vaikka hän on Ambrosen veli, sanon toki sen, että oli jotenki
raakamaisesti häneltä tehty, kun hän löi Johnia, joka on pienempi ja
heikompi. Mutta John teki vielä pahemmasti kerran, kun hän veti esiin
puukkonsa ja koetti tappaa Silas'en. Sen hän teki! Ellei Silas olisi
saanut puukon käsiinsä (hänen kätensä on pahoin haavoitettu, sen voin
vakuuttaa, kun itse sidoin haavan) niin olisi tämä riita, sen verran
kuin minä voin ymmärtää, päättynyt murhalla".
Näin sanottuaan keskeytti Naomi puheensa, katsoi taakseen ja säpsähti
äkkiä.
Minäkin tirkistin samaan suuntaan. Tumma mies seisoi jalavan
siimeksessä ja katseli meitä. Minä kohta nousin käydäkseni hänen
luokse. Naomi malttoi mielensä ja pidätti minua.
"Kuka olette?" kysyi Naomi ja kääntyi kiivaasti tuntematointa miestä
kohden. "Mikä on asianne?"
Mies astui esiin siimeksestä kuuvaloon; hän näytti olevan John Jago.
"Minä en toivo tulevan sopimattomalla ajalla", sanoi hän ja katsoi
ankarasti minuun.
"Mikä on asia?" kysyi Naomi toistamiseen.
"En tahdo häiritä teitä eikä tuota herraa", jatkoi hän. "Voisitteko
tehdä minulle palvelus, jos suvaitsisitte minun kahden kesken puhua
vähäisen kanssanne, kun joudatte".
Hän puhui aivan teeskennellyllä kohteliaisuudella, turhaan koettaen
salata mielenliikutusta, joka hänen valtasi. Hänen kiiltävät, ruskeat
silmänsä, jotka nyt kuutamolla vilkkuivat vielä enemmän, katselivat
rukoilevaisesti ja kummallisella epätoivon katseella Naomin kasvoja.
Hänen kätensä, joita hän piti ristissä edessänsä, värisivät alinomaa.
Vaikka peräti vähän olin mieltynyt tähän mieheen, teki hän kuitenkin
tällä hetkellä minuun sellaisen vaikutuksen, että säälin häntä.
"Haluatteko puhutella minua tänä iltana?" kysyi Naomi
teeskentelemättömällä kummastuksella.
"Kyllä, neiti; jos niin sallitte, kun te ja herra Lefrank olette
lopettaneet puheenne".
Naomi oli kahden vaiheella.
"Eiköhän sopisi odottaa huomiseksi!" sanoi hän.
"Huomenna olen talon asioissa viipyvä poissa koko päivän. Olkaa siis
hyvä ja suokaa minulle tänä iltana muutama minuuti." Jago lähestyi
askeleen Naomia, hänen äänensä tyrehtyi ja painui kainoon kuiskaukseen.
"Minulla on tosiaan jotain sanomista teille, neiti Naomi. Tekisitte
hyvin, -- perin, perin hyvin, jos sallisitte minun puhua kanssanne,
ennenkuin tänä iltana käyn levolle".
Minä nousin taasen ylös jättääkseni paikkani hänelle. Vielä kerran
Naomi pidätti minua.
"Ei", sanoi hän, "älkää liikkuko". Sitten kääntyi hän hyvin
vastahakoisesti John Jagoon. "Jos te pidätte sen niin tärkeänä, herra
John, lieneepä asian laita myöskin niin. Minä en toki voi ymmärtää,
mitä _teillä_ olisi sanomista minulle, jota ei voida sana kolmannen
henkilön läsnä-ollessa. Mutta ehk'ei olisi minulta kohteliaasti
kieltää. Te tiedätte minulla olevan tapana vetää ylös salin kelloa joka
ilta kello kymmenen. Jos tahdotte tulla minua auttamaan, on luultava,
että me siellä tulemme olemaan kahden kesken. Suostutteko siihen?"
"Suokaa anteeksi, neiti, vaan ei salissa".
"Ei salissa!"
"Tai sisällä huoneissa, jos saanen olla niin rohkea ja sanoa sen".
"Mitä te tarkoitatte?" Hän kääntyi nurpeasti ja vetosi minuun.
"Ymmärrättekö te hänen tarkoituksensa?"
John Jago loi minuun rukoilevan silmäyksen, jotta antaisin hänen
vastata itse puolestansa.
"Antakaa anteeksi minulle, neiti Naomi", sanoi hän. "Minä luulen teidän
ymmärtävän minua. Tässä talossa sekä silmät että korvat väjyvät; ja
löytyy myöskin askeleita, -- en huoli sanoa kenenkä -- jotka ovat niin
hiljaisia, ett'ei kukaan ihminen voi kuulla niitä."
Viimeinen viittaus ymmärrettiin nähtävästi kyllä selvään. Naomi pidätti
häntä, ennenkuin hän ehti lausua enemmän.
"No, missä sitten?" kysäsi Naomi myöntäväisesti. "Onko puutarha
sovelias, herra John?"
"Kyllä, kiitoksia neiti: puutarha on sopiva". Hän osotti hiekkakäytävää
takanamme, johon kuu paistoi yleensä. "Tuolla", sanoi hän, "voimme me
nähdä kaikki paikat ympärillämme ja olla varmat, ett'ei kukaan kuuntele
puhettamme. Kello kymmenenkö?" Hän vaikeni ja kääntyi minuun. "Minä
pyydän anteeksi, herra, että näin tulen ja keskeytän puhettanne. Olkaa
niin hyvä ja suokaa anteeksi!"
Hänen silmänsä loivat viimeisen, surullisesti rukoilevan katseen Naomin
kasvoihin. Hän kumarsi ja katosi puun siimekseen. Suljetun oven
kaukainen ääni tunkesi hiljaa yön hiljaisuudessa luoksemme. John Jago
oli palannut asuinhuoneisin.
Kun hän nyt ei enää voinut kuulla meitä, sanoi Naomi vakaisesti
minulle:
"Älkää luulko, herra, että minä olen missään salaisessa liitossa
_hänen_ kanssansa", sanoi hän. "En tiedä paremmin kuin tekään, mitä
asiaa hänellä on minulle. Minua melkein haluttaa olla lupaustani
pitämättä, kun kello lyöpi kymmenen. Mitä te minun sijassani
tekisitte?"
"Kun olette kerran luvanneet, on mielestäni velvollisuutenne myöskin
pitää sananne", vastasin minä. "Jos vähänkään olette levotonna, odotan
minä teitä muualla puutarhassa, jotta voin kuulla, jos huudatte minua".
Naomi vastaanotti ehdoitustani ynseällä pään pudistuksella ja
sääliväisesti hymyillen tietämättömyydelleni.
"Te olette muukalainen, herra Lefrank, muuten ette puhuisi minun
kanssani tuolla tavalla. Amerikassa emme anna miesten peloittaa meitä.
Amerikassa naiset hoitavat itseänsä. Olen luvannut tavata häntä, kuten
sanotte; ja minun tulee pitää lupaukseni. Mutta aatelkaapas", lisäsi
hän puhuen enemmän itsekseen, kuin minulle, "että John Jago on
huomannut neiti Meadowcroft'in rumaa, kamalaa käytöstä tässä talossa.
Useimmat miehet eivät olisi laisinkaan huomanneet sitä".
Minä hämmästyin suuresti. Alakuloinen ja ankara neiti Meadowcroft
kuuntelisi ja vakoilisi! Mitähän nyt tulisi tapahtumaan Morwickin
talossa?
"Tarkoittiko viittaus valppaista silmistä ja korvista sekä äänettömistä
askeleista tosiaankin herra Meadowcroft'in tytärtä?" kysyin minä.
"Tietysti. Voi, tytär on vaikuttanut teihin, kuten kaikkiin muihin. Tuo
viekottelija! Hän on salaa syypää riitaan miesten välillä. Minä olen
varma siitä, hän tekee herra Meadowcroft'in mielen katkeraksi poikia
kohtaan. Vaikka hän on niin vanha ja ruma, herra Lefrank, olisi hän
kuitenkin vallan halukas rupeemaan John Jagon toiseksi vaimoksi, jos
hän vaan voisi saada Jagoa naimiskauppaa ehdoittelemaan. Ei, herrani;
eikä hän suinkaan olisi pahoillaan, vaikk'eivät pojat saisi lastua eikä
kiveäkään talossa, kun isä kuolee. Minä olen huomannut sen hänestä ja
tiedän sen. Voi! minä voisin kertoa paljo. Mutta meillä ei nyt ole
aikaa siihen, kello on kohta kymmenen: meidän on sanominen hyvää yötä
toisillemme. Minä olen hyvin iloinen siitä, että olen puhunut
kanssanne, herrani. Minä sanon vielä toistamiseen, mitä jo olen
ennenkin sanonut: Olkaa niin hyvä ja käyttäkää vaikutusvoimaanne
saattaaksenne tämän kirotun talon asukkaita leppeämmiksi ja häpeämään
itseänsä. Huomenna, kun olette katselleet taloa, puhukaamme vielä
siitä, mitä teidän on tekeminen. Hyvää yötä nyt! Kuulkaapas! kello
lyöpi kymmenen! Kas! tuolla tulee John Jago taasen hiipien puun
siimeksessä. Hyvää yötä, rakas herra Lefrank; suloisia unia teille!"
Naomi otti käteni ja puristi sydämellisesti; toisella kädellään työnsi
hän minut luotaan asuinhuoneisin päin. Viehättävä tyttö! --
vastustamaton tyttö. Minä olin melkein yhtä paha kuin pojat. Minä
vakuutan, että minäkin melkein tunsin vihaavani John Jagoa, kun
tapasimme toisemme puun varjossa.
Tultuani lasi-oven luo, seisahduin ja katsahdin taakseni pitkin
hiekka-käytävää.
He olivat kohdanneet toisensa. Minä näin molemmat varjontapaiset haamut
verkallensa käyskentelevän edestakaisin kuutamossa, nainen vähän miehen
etupuolella. Mitähän Jagolla oli hänelle sanottavaa? Minkätähden hän
piti niin tarkkaa huolta, ettei sanaakaan kuuluisi. Aavistuksemme ovat
joskus, muutamissa harvinaisissa tapauksissa, uskollinen ennustus
tulevaisuudesta. Jonkunlainen epä-luulo tätä kuutamolla seurustelemista
vastaan valtasi salaa mieleni. "Seuraako tästä mikään onnettomuus?"
kysyin itsekseni sulkiessani oven ja astuessani asuinhuoneesen.
Onnettomuus _oli seurauksena_ tästä. Saatte kuulla, miten se tapahtui.