Kuvakirjoitus.
Tuumi kerran Hiawatha:
"Kaikki kalveten katoopi,
vanhat miehet muistoinensa,
suuretkin sukutarinat;
jäävät urhot unholahan,
metsäretket mainioimmat,
kaikki Mendain viisauskin,
taito varma Wabenojen
profeettojen ihmenäyt,
Jossakeedien unehnat.
Suurten suut jo surma sulki.
Tuoni viisasten tarinat,
kaikki väistyi kallis tieto
polven poistuvan keralla,
unhoittuvat ulkomuistot
tiedosta tulevan polven,
syntyvuoron vuottavaisen
pitkässä pimeydessä,
synkässä, sanattomassa.
Taattojemme hautamerkit
kaikki on kuvittamatta,
eipä selvillä eroitus,
Toteminsa tiedossamme,
Kotka, Karhu tai Majava,
ken heistä esi-isämme;
tiedämme ne taatoiksemme,
vaan ei varmasti eroa.
Parhaiten pakina käypi
miesten seisten vastatuksin,
vallan on vaikea jutella
etäisille ystäville;
saavu ei salainen tieto
viestin viejän tietämättä,
hänpä voi sen häivytellä,
saattoa sivulliselle."
Noinpa tuumi Hiawatha,
ajatteli yksinänsä,
mietti metsässä kävellen
kaiken kansansa hyveä.
Värit koppoi kontistansa,
maalit laukusta lateli,
kirjaeli koivun kyljen,
maalasi monet kuviot,
ihmeiset, salaperäiset.
Aatos kullakin kuvalla,
sanoin piirrokset puhuvat.
Ensiksi Elämän Herra,
mahtava Gitche Manito --
hän munaksi maalattihin,
joka on kalto kaikkialle.
-- Suuri Henki kaikkialla --
tuota tarkoitti kuvio.
Mahtava Mitche Manito,
Paha Henki kauhistava
oli käärmeeksi kuvattu;
Kenabeek, se Suuri käärme
viekas, taitava, kavala,
mateleva Paha Henki,
-- tuota tarkoitti kuvio;
Valkoympyrä: elämä,
tumma: kuoleman kuvio,
kalat, ihmiset, elukat,
metsät, vuoret, järvet, virrat.
Suora viiva maan on merkki,
päällä kaari: taivon merkki,
päivää valkoinen välissä,
siinä pilkut, tähdet: yötä;
vasen piste: päivän nousu,
oikealla: päivän lasku;
päällä piste: puolipäivä,
senpä alla aaltoviivat:
pilvisäätä ja sadetta.
Jalan jäljet wigwamille
kutsun merkkiä olivat
vieraille kokoutuville;
ylöspäin verinen kämmen
hävityksestä puhuvi,
virkkavi vihollisuutta.
Näytti näitä Hiawatha
eessä kansan kummaksuvan
kaikki merkinnät selitti,
sanoi: "Hautapatsaitamme
kaikk' ovat kuvuttomia,
maalatkaa nyt merkit niihin,
jokainen kotikuvansa,
oman heimonsa Totemin,
niin että tulevat polvet
Toteminsa tuntisivat!"
Kohta merkit maalattihin;
ken vainen vähänkin muisti,
Toteminsa toimittivat,
pannen hautapatsahasen
päälle heimopäällikkönsä
kullekin oman kuvion.
Siinä Karhut, Kilpikonnat
Porot, Kurjet ja Majavat
maalatut ylösalasin,
-- merkki kunkin kuolemasta,
kelle kuuluvi kuvio.
Profeetatkin, Jossakeedit,
sekä taikurit, Wabenot,
myöskin Medat, lääkemiehet
tuohelle, poronnahalle
laativat he laulumerkit,
kullekin oman kuvion,
kuvat kummat ja koreat,
oudot ja salaperäiset,
jotka johtivat tajuhun
loihdut ja lumouslaulut.
Salamoivan Suuren Hengen
välkky-valot taivahiset,
Kenabeek, se Suuri Käärme,
pystyssä verinen heltta
ylös katse, luikerteli;
päivänkehrä kuunteleva,
kuuhut kuoleva, pimeten,
pöllö, kotka, kurki, haukka,
merimetso, taikalintu;
kulki miehet taivahalla
päättä, nuolten puhkomana,
ylöspäin verinen kämmen;
hautaliput, suur-soturit
maata, taivasta pidellen.
Kuvat moiset maalattihin
tuohelle komean koivun,
taikka päälle peurannahkan.
Metsästys-, sotimislaulut,
lääke- sekä loihtulaulut
kaikki kuvin merkittihin,
kullekin oma kuvio.
Eipä jäänyt unholahan
lemmenlaulelo ihana,
somin taika tarvittaissa,
kaiken mahtavin manaus,
sodan uhkoa isompi.
Näin sen merkit merkittihin
kuvio sekä selitys:
Ensin: seisova inehmo,
heleimmän tulipunainen,
se on lemmenlaulelija,
merkiten: väri väkevä
voimistaa mun yli muiden.
Sitten: istuva inehmo,
joka lauluja latovi
taikarumpua takoen,
sen selitys: kuule kaiku,
äänekseni tää älyä!
Kun tämä punakuvio
seisovi majan sivulla,
tuop' on merkitys kuvion:
intohimon hehkuvaisen,
salatunnelman tulessa
vieren, istun vierellesi!
Taas kuviot: mies ja nainen,
seisoen käsikädessä,
sormet sormien lomassa
niinkuin liitos liikkumaton,
sepä niille on selitys:
näen syömmesi sisällön
poskesi punastuessa.
Seuraava on saaren neito,
neito saaren keskustalla.
Tuo selitys sen on laulun:
Jos sa oisit kaukomailla,
kaukosaaressa asuisit,
taitaisin väkevin taioin,
sydänlempeni lumolla
luokseni sun luonnutella.
Sitten neito nukkuvainen,
lempijä lähettyvillä
korvahan sen kuiskutellen:
Vaikkapa vaelteleisit
etäällä unien mailla,
kuulet sinne lemmen kaiun!
Oli viimeinen kuvista:
sydän ympyrän sisällä,
taikakehä keskuksessa;
tuopa tarkoitus kuvalla:
Eessäni sydämmes paljas,
sillepä mä kuiskaelen!
Niinpä viisas Hiawatha
kaikki kansalle opetti,
salamerkit, maalaukset,
taidon kirjata kuvia
tuohelle sileän koivun,
päälle peuran valkovuodan,
kylän hautapatsahille.