Odottamaton pula.
Kun taistelu oli tauonnut ja kaikki jälleen järjestymässä, niin
Bradwardinen parooni, päivän velvollisuuksista suoriutuneena ja
joukkonsa sijoteltuaan sopiviin asemiin, etsi käsiinsä Glennaquoichin
päällikön ja Edward Waverleyn. Edellisen hän tapasi täydessä puuhassa
ratkaisemassa heimolaistensa keskuudessa syntyneitä kiistoja
etevämmyydestä ja uroteoista sekä saaliinjaosta nousseita tärkeitä ja
epäilyttäviä kysymyksiä. Viimeksi mainituista pulmallisin koski
kultakelloa, joka vielä äsken oli ollut jonkun englantilaisen upseerin.
Se riitapuoli, jota vastaan tuomio langetettiin, lohduttausi sillä,
että "hän (s.o. kello, jonka otaksui eläväksi olennoksi) kuoli sinä
samana yönä, jona Vich Ian Vohr hänet Murdochille antoi"; koneisto oli
näet vetämättä jääneenä seisahtunut.
Heti tämän vaikean kysymyksen ratkaistuaan astui Bradwardinen parooni
molempain nuorten miesten luokse, huolestunut, vakava ilme kasvoillaan.
Hän hypähti vaahtoavan ratsunsa selästä maahan, jättäen sen renkinsä
vaalittavaksi. "Minä en useasti kiroa, mies", virkkoi hän palvelijalle,
"vaan jos rupeat koiruuksiisi ja jätät Berwik-paran sukimatta, saalista
etsiäksesi, niin lempo minut vieköön, joll'en väännä niskojasi nurin."
Hän silitti hellästi elukkaa, joka oli hänet kantanut päivän vaivojen
ja vaarojen läpi, ja pari hyväilysanaa sille hyvästiksi lausuttuaan
huudahti: "No, hyvät, nuoret ystäväni, olipa tämä kunniakas ja
ratkaiseva voitto, mutta nuo ratsumieskonnat vain pakenivat liian pian.
Olisin halunnut näyttää teille _proelium equestre'n_ eli
ratsastajataistelun hyvät puolet: nyt on noiden raukkamaisuus lykännyt
toistaiseksi sen, mitä minä pidän sodankäynnin ylpeytenä ja kauhuna. Ja
näin olen nyt minäkin vielä kerran joutunut taistelemaan vanhassa
kiistassamme, vaikka myönnänkin, ett'en voinut niin suin päin syöksyä
taistelun tulisimpaan tuoksinaan, koska velvollisuutenani oli pitää
koossa sitä kourallista, mitä meillä oli ratsuväkeä. Eikä yksikään
ritari saisi nureksia toveriensa saavuttamaa kunniaa, vaikkapa heitä
käskettäisiin kolmin verroin suurempiin vaaroihin kuin hän; saattaahan
toisella kertaa, Jumalan avulla, hänelle sattua toveriensa onni. --
Mutta, Glennaquoich, ja te, mr. Waverley, pyydän teitä antamaan minulle
parhaan neuvonne eräästä perin painavasta asiasta, joka syvään koskee
Bradwardinen suvun kunniaa. -- Suokaa siis anteeksi, vänrikki
Maccombich, ja te, Inveraughlin, ja te, Edderalshendrach, ja te, sir."
Viimeksi puhuteltu oli Ballenkeiroch, joka entisajan sissikahakassa
paroonin kädellä tapahtunutta poikansa kuolemaa muistellen vilkkui
häneen hurjaa uhmaa välähtelevin katsein. Parooni oli nopea kuin salama
pikaistumaan ja rypisti jo silmäkulmiaan, mutta Glennaquoich veti pois
majurinsa ja päällikön käskevään tapaan huomautteli hänelle miten
hullua oli tällaisena hetkenä uudistella vanhaa riitaa.
"Maa on raatojen peitossa", mutisi vanha vuoristolainen, ynseästi
kääntyen pois, "_yksi lisää_ olisi mennyt muun mukana, ja se olisi
ollut Bradwardinen tahi minun. Mutta sinun vuoksesi, Vich Ian Vohr, se
sikseen jääköön."
Päällikkö koetti ukkoa lepytellä, viedessään hänet joutuin pois.
Palattuaan hän matalalla äänellä huomautti paroonille: "Se on
Ballenkeiroch, jonka poika kaatui tuossa onnettomassa jutussa kahdeksan
vuotta takaperin."
"Ahaa!" sanoi parooni, ja hänen kasvonpiirteittensä ankaruus suli
oitis; "paljon voin sietää mieheltä, jolle olen niin ikävän
onnettomuuden tuottanut. Teit oikein siinä, että selitit minulle asian,
Glennaquoich; katsokoon nyt minuun mustana kuin keskiyö Martinpäivän
aikaan, eikä Cosmo Comyne Bradwardine väitä hänen väärin tekevän. Oi,
minulla ei miehistä perillistä ole, ja pitäisipä minun siis kärsiä
miestä, jonka olen lapsettomaksi tehnyt -- vaikka tiedättehän, että
jälkeenpäin järjestin asian teidän kanssanne, suorittamalla sakkoa. --
No niin, minulla, kuten sanoin, ei ole miesperillistä, mutta kuitenkin
tulee minun ylläpitää sukuni kunniaa; ja siinä suhteessa pyysin
erityistä ja yksityistä tarkkaavaisuuttanne."
Jännitetyn uteliaasti odottivat molemmat nuoret miehet hänen asiansa
kuullakseen.
"En epäile, pojat, sitä", alotti hän, "että kasvatuksessanne on pidetty
huolta läänityssopimusten oikean luonteen selvittämisestä ja
valaisemisesta?"
Fergus pelkäsi loppumatonta selittelyä ja vastasi: "sen me tunnemme
varsin tarkoin, parooni", nyhjäisten Waverleytäkin vaikenemaan
tietämättömyytensä.
"Ja kaiketi tiedätte, että Bradwardinen paroonius on asetettu eräälle
kyllä kunnialliselle, vaan laatuaan erikoiselle pohjalle. Sehän
nimittäin on _blancum_, eli kuten Craig mieluummin soisi
sanottavan _francum_, vapaa läänitys, _pro servitio detrahendi,
seu exuendi, caligas regis post battalliam_." Tässä Fergus iski
haukansilmänsä Edwardiin, melkein huomaamattomasti kohauttaen
kulmakarvojaan, toistaen saman liikkeen hartioillaan. "Mutta tässä
asiassa juohtuu mieleeni kaksi epätietoista kohtaa. Ensinnäkin, tuleeko
tämä palvelus eli läänitystoimi missään tapauksessa prinssille, kun
sanat kuuluvat, _per expressum, caligas_ REGIS, itse kuninkaan
saappaat; ja pyydän teitä lausumaan siitä mielipiteenne, ennenkuin
jatkamme pitemmälle."
"No, hänhän on hallitseva prinssi", vastasi Mac-Ivor, kiitettävällä
tahdonvoimalla pitäen kasvonsa tyyninä; "ja Ranskan hovissa osotetaan
sijaishallitsijaakin kohtaan kaikkea sitä kunnioitusta, mikä
kuninkaalle kuuluu. Sitäpaitsi, jos minun tulisi jommaltakummalta vetää
saappaat jalasta, niin tekisinpä sen palveluksen nuorelle chevalierille
kymmenen kertaa halukkaammin kuin hänen isälleen."
"Niin kyllä, vaan minä en puhu yksilöllisistä haluista. Kuitenkin on
minulle hyvin tärkeätä se mitä kerrotte Ranskan hovitavoista. Ja
epäilemättä prinssi, _alter ego'na_ lienee oikeutettu vaatimaan
kruunun suurten alustalaisten _homagiumia_, koskapa kaikki
uskolliset alamaiset sijaishallitusvaltuudessa käsketään häntä
kunnioittamaan kuin kuningasta itseään. Kaukana siis minusta olkoon
hänen valtansa loiston vähentäminen pidättämällä tätä kunnioituksen
toimenpidettä, joka niin erityisesti ylentää sitä, sillä epäilenpä
tokko Saksan keisarinkaan saappaita riisuu vapaavaltakunnan parooni.
Mutta tässäpä on toinen vaikeus -- prinssi ei käytä saappaita, vaan
ainoastaan ylämaalaisia töppösiä sääryksineen."
Tämä viime pulma oli vähällä mullistaa Ferguksen totisuuden.
"Tosiaan, parooni", virkahti hän, "tunnettehan sananparren: 'paha on
riisua housuja ylämaalaiselta', ja saappaat ovat tässä yhtä lujassa."
"Sana _caligae_ kuitenkin", jatkoi parooni, "tarkottaa alkuperäisessä
merkityksessään pikemmin sandaaleja, vaikka myönnänkin että se
perhetarustossamme, jopa vanhoissa asiapapereissammekin selitetään
saappaiksi; ja Caius Caesar, Caius Tiberiuksen veljenpoika ja seuraaja,
sai lisänimen Caligula _a caligulis, sive caligulis levioribus, quibus
adolescentior usus fuerat in exercitu Germanici patris sui_. Ja
_caligae_ olivat myöskin käytännössä luostariveljeksillä, sillä eräästä
vanhasta Pyhän Benediktuksen sääntökirjasta St. Amandin luostarissa
luemme, että _caligae_ sidottiin nauhoilla."
"Se soveltuu töppösiin", arveli Fergus.
"Totta kyllä, hyvä Glennaquoich, ja sanat ovat aivan selvät: _caligae
dictae sunt quia ligantur; nam socci non ligantur, sed tantum
intromittuntur_, s.o. _caligae_ saavat nimensä nauhoista,
joilla ne sidotaan, kun _socci_ -- jotka voinevat olla samaa kuin
meidän tallukkamme, joita englantilaiset nimittävät tohveleiksi -- vain
sujautetaan jalkaan. Valtakirjan sanat myös suovat vaihtoehdon:
_exuere, seu detrahere_, s.o. _avata_, kuten sandaaleista eli
töppösistä puhuen, ja _vetää pois_, mikä taasen soveltuu
saappaisiin. Kuitenkin haluaisin enemmän valaistusta tälle asialle,
mutta pelkäänpä ettei täällä päin ole löydettävissä ketään oppinutta
asiantuntijaa _de re vestiaria_.
"Suuresti sitä epäilen minäkin", virkkoi päällikkö, silmäillessään
pitkin lakeutta hajaantuneita ylämaalaisia, jotka saaliinensa olivat
palaamassa leiriin, "vaikka _res vestiariasta_ itsestään näkyy
tällä erää olevan suuri kysyntä."
Kompaa kunnioitti parooni hymyilyllä, vaan palasi heti takaisin asiaan,
joka näytti olevan hänelle mitä vakavinta laatua.
"Rättäri Macwheeble kyllä on sitä mieltä, että tämä kunniapalvelus on
sen luontoinen, että se tehdään _si petatur tantum_, ainoastaan
jos hänen kuninkaallinen korkeutensa vaatii kruunun vasallilta tätä
mieskohtaista velvollisuuden osotusta; ja hän todellakin osotti
minulle Dirletonin 'Epäilyksistä ja Kysymyksistä' tapauksen Grippit
_versus_ Spicer, koskeva maatilan peruutusta _ob non solutum
canonem_, s.o. läänitysveron laiminlyönnin vuoksi, veron
ollessa kolme pippurijyvää vuodessa, mitkä arvioittiin seitsemäksi
kahdeksas-osaksi penniä Skotlannin rahaa, ja siinä kuitenkin vastaaja
vapautettiin. Mutta minä katson varmimmaksi itse tarjoutua tekemään
prinssille tämän palveluksen ja olla valmiina siihen. Kuitenkin pidän
samalla huolta siitä, että rättärini silloin on saapuvilla, mukanaan
protestikirja, jonka hän tässä on laatinut -- (tässä parooni veti
paperikääryn povitaskustaan) -- ja jossa lausutaan, että 'jos hänen
kuninkaallinen korkeutensa näkee hyväksi vastaanottaa muuta apua
_caligae'nsa_ (merkitkööt ne sitte saappaita tahi töppösiä);
riisumisessa kuin sanotun Bradwardinen paroonin, niin se ei ole millään
muotoa vahingoittava tahi ehkäisevä sanotun Cosmo Comyne Bradwardinen
oikeutta samaan palvelukseen tulevaisina aikoina; eikä se ole antava
kenellekään kamariherralle, kamaripalvelijalle, squirelle tahi
hovipojalle, jonka apua hänen kuninkaallinen korkeutensa saattaa
suvaita käyttää, minkäänlaista oikeutta, nimeä tahi vaatimusta sanotun
Cosmo Comyne Bradwardinen tilaan ja Bradwardinen parooniuteen,
kaikkineen mitä siihen kuuluu ja mikä ylempänä mainittu on'."
Fergus ylisti tätä toimenpidettä sydämensä pohjasta ja parooni lausui
heille ystävälliset hyvästit, tyydytetyn turhamaisuuden myhäilyn
kirkastaessa järeitä kasvojaan.
"Eläköön rakas ystävämme parooni", huudahti päällikkö Bradwardinen
poistuttua kuuluvista; "hullunkurisempaa äijää ei ole Tweedin
pohjoispuolella! Harmittaa kun en huomannut hänelle ehdottaa, että
olisi tänä iltana saapunut prinssin iltaseurueeseen saapaspihti
kainalossa. Varmaankin hän olisi suostunut, kunhan olisin pitänyt
naamani totisena."
"Mutta miten voi sinua huvittaa pilanteko noin suopeasta ja arvokkaasta
miehestä?"
"Suo anteeksi, Waverley, mutta sinähän yrität olla yhtä naurettava kuin
hänkin. Etkö siis älynnyt, että mies on kaikesta sielustaan kiintynyt
tuohon saapasjuttuun? Hän on pikku lapsesta asti kuullut ja ajatellut
sitä maailman suurimpana etuoikeutena ja juhlallisimpana mainetyönä; ja
pidänpä epäilemättömänä, että juuri sen saavuttamiseksi hän etupäässä
ryhtyikin aseisiin. Usko minua, jos olisin yrittänyt pidättää häntä
noin saattamasta itseään naurun alaiseksi, niin olisi hän pitänyt minua
tietämättömänä, nenäviisaana narrina, tahi kenties joutunut kiusaukseen
leikata kurkkuni poikki -- jollaisen huvin hän oli jo kerran suoda
itselleen erään muodollisen seikan johdosta, joka ei hänen silmissään
kuitenkaan ollut puoleksikaan niin tärkeä, kuin nyt tämä saapas- tahi
töppös-ongelma. Mutta minunpa täytyy mennä pääkortteeriin valmistamaan
prinssiä tätä merkillistä kohtausta varten. Tietoni on varmaankin
tervetullut, sillä se suo hänelle sydämmellisen naurun tällä haavaa ja
saa hänet varomaan nauramasta hetkellä, jolloin se olisi sangen _mal
à propos_. Näkemään asti siis, Waverley."