X.

Kreets käy maailmalla.

Kreets istui junassa, joka läheni Tamperetta. Sydän sykki ja posket

paloivat. Nyt hän pääsisi kiihkeästi haluamaansa maailmaan.

"Aina ja ikuisesti saan minä olla kotona", oli hän ruikuttanut. Ja

koti oli tuntunut vankilalta ja hän itse elinkautiselta vangilta,

joka ei ikinä saisi kurkistaa avaraan, ihanaan maailmaan. Semmoiseksi

oli kasvanut hänessä maailmallelähtökuume, että koko kotiväki oli

siitä kiusaantunut. Ja viimein hänet oli pakattu hevoseen ja käsketty

kyytimiehen hommata hänet junaan. Ja siinä hän nyt körötti junan

pysähtyessä Tampereen asemalla. Oli keskiyö, Kreets ensi kertaa

matkalla, eikä ketään vastassa. Se oli Kreetsin oma syy. Hänen oli

pitänyt kirjoittaa veljelle, mutta kotiväen tietämättä hän oli sen

jättänyt tekemättä toimittaakseen yllätyksen. Hiukan häntä pökerrytti

turvattomuuden tunne. Matkustajia tunkeutui vaunuista ja vaunuihin.

Kaikilla oli kiire, eikä kukaan välittänyt Kreetsistä. Kreets työntyi

toisten mukana läpi asemahuoneen.

Elokuun yö oli jo tumma, mutta katuvalot olivat sytyttämättä, ja

hämäränä hupeni Hämeenkatu etäisyyteen. Kreets tiesi, että veli asuu

juuri tämän kadun varrella. Olisipa ihme, ettei iso ihminen osaisi, kun

tietää kadun ja numeron! Varmuuden vuoksi hän meni vielä tarkastamaan

kadun nimeä. Oikea se oli. Hän laahasi suurta matkalaukkuaan ja asteli

eteenpäin. Hänestä oli hauskaa, vaikka vähän peloittavaakin, olla

näin yksin vieraassa kaupungissa. Tietäisivätpä ne kotona, niin ei

niitä nukuttaisi! Liikkeitten suuret näyteakkunat loistivat peileinä

hämärässä, ja katukivityksellä kaikui ajurin hevosen kapse.

Kreets joutui Hämeensillalle. Tammerkoski kohisi. Sen molemmin

puolin jyrisivät monikerroksiset tehtaat. Valaistuina ne näyttivät

satulinnoilta. Eivätkö sitä olleetkin! Kuinka monta ihmiskohtaloa

kätkeekään tuollainen tehdas! Ja eikö se samalla jyrise jännittävintä

satua: keksintöjen mahtia, maan vaurastumista.

"Tampere, Tammerkosken varrella, kauniilla paikalla, maamme suurin

tehdaskaupunki..." — lörpötti Kreets, maantiedetunteja muistellen.

Kiusallista on lukea maantiedettä, toista olisi nähdä sitä.

Sillankorvassa on teatteri. Sen hän tunsi kuvien mukaan. Siellä oli

valoa, soittoa, ja verannalla riippui kukkia ja värilyhtyjä. Kreetsin

päätä huimasi maailman ihanuus. Siinä vieressä on vanha kirkko.

Olipa sen puisto pimeä! Vanha aaveitten pelko valtasi Kreetsin, ja

puolijuoksua hän tuli poikki torin. Raatihuoneen kello oli jo tulossa

kaksi. Jopa olisi aika päästä sänkyyn.

Vihdoinkin Kreets löysi oikean numeron alituisesti juostessaan

kurkoittamaan puolelta toiselle. Mutta — portti oli lukittu. Kreets

jyristi kaikin voimin, vaan siitä ei apua. Siinä hän nyt seisoi

raskaine kantamuksineen ypö-yksin sydän-yöllä, keskellä tehdaskaupungin

pääkatua. Alkoi miltei itkettää. Tässäköhän hänen oli seistävä aamuun

asti? Ja niin tuiki väsyneenä.

Joku yksinäinen herrasmies tulla toikkaroi kadun poikki. Kreets

ilostui. Ehkäpä tuo keksii keinon.

"Minä en saa porttia auki!" huudahti hän.

"Oo, pikku ystävä, se ei tee mitään", soperteli tämä, "minä kyllä saan

portin auki".

"Saatteko!" Kreets unhotti kyyneleensä.

"Saan, minun porttini, mennään yhdessä, serkku!" Hän tarttui Kreetsin

matkalaukkuun. Mutta Kreets riuhtasi sen reippaasti pois.

"Serkku!" huudahti hän, "minulla ei täällä päin voisi olla muita

serkkuja kuin Bir..."

"Minä juuri Bir!"

Kreets nauroi että katu kaikui. "Kylläpä Birin naama venyisi, kun hän

kuulisi itseään verrattavan tuommoiseen vanhaan ukonkänttyrään!"

"Minäkö vanha ukkokänttyrä!" Herrasmies astui loukkaantuneena

lähemmäksi.

Samalla Kreetsin naurun houkuttamana lähestyi poliisikin. "Mitäs täällä

on?"

"Niin, kun tuo sanoo itseään Biriksi ja tahtoo kantaa laukkuani..."

Kreet lopetti kummissaan. "Mihin hän joutui?"

"Piti parhaimpana kadota. Mutta mitenkäs te tässä, keskiyöllä?"

"Minä vain..." Kreets kertoi koko matkansa ja nykyisen toivottomuutensa.

"Mennään nyt aluksi poliisikamariin. Tuumitaan siellä sitten." Ja

niin Kreets astui keskelle puoli-unista poliisiparvea, joka uteliaana

katseli häntä. "Mitenkäs tämmöinen tänne?"

Mutta kun he kuulivat asian, olivat he kilvassa kohteliaita. "Neiti

istuu tähän, neuvotellaan yhdessä!"

Kreets istui helpoittuneena, pyyhki hikeä kasvoiltaan ja katseli

kaihoten topattuja penkkejä. "Voisipa täälläkin nukkua", virkkoi hän.

"Niinpä kyllä", myöntelivät miehet. Heidän tuli sääli. Kreets oli niin

turvaton honteloine vartaloineen, ruskeine palmikkoineen ja unisine

lapsensilmineen.

"Enhän minä osannut arvata, että pannaan portit lukkoon, vaikka on

poliisit ja kaikki. Jos minulla vain ei olisi ollut matkalaukkua,

olisin kiivennyt yli."

"Tokkohan sentään!"

"Olisin. Kotona minä kiipeän vaikka mihin!" Kreetsin uni haihtui ja

poliiseilla oli hauskaa.

"Meneeköhän sinne telefoonia?" huomasi joku kysyä.

"Menee!" Kreets muisti numeronkin, ja niin siitä pulma selvisi.

Veljelle soitettiin, ja hän lupasi tulla heti, kun saa vaatteet ylleen.

"No, miten sinä täällä olet?" Veli oli uninen ja äreä.

"Niin, kun sinun porttisi oli lukossa, ja eräs herra sanoi minua

serkukseen."

"Mikä herra?"

Poliisi selitti asian. Veli suuttui. "Kuinka sinä sillä tavoin tulet!

Olisit joutunut vielä jonkun roiston kynsiin!"

Kreetsiä suloisesti pöyristi. Sehän oli kuin parhaimmissa

salapoliisiromaaneissa. Entäs jos täälläkin olisi oikea rosvoliiga,

kuten esimerkiksi Sisiliassa! Ja ne olisivat pidättäneet hänet ja

vaatineet lunnaita, ja häntä olisi kauheasti kammottanut.

"Mutta kylläpä ne olisivat saaneet pitkän nenän", sanoi hän ylpeästi.

"Minun rahani ovat kaikki sukassani!"

"Oletko sinä yksin raahannut tätä laukkua? Miksi et ottanut ajuria

asemalta?"

"Ettäkös vain minä maksamaan ajurille, kun minulla kerran on jalat

ja kädet! Ja äiti käski minun valvoa laukkua, siellä kun on sinulle

kaikkea, voita ja kotona leivottua pullaa ja...

"Tule nyt jo!"

"Kiitoksia paljon kaikesta ja hyvää yötä!" hyvästeli Kreets uusia

tuttujaan.

"Hyvää yötä ja kiitos seurasta!" vastasivat he iloisesti.

Kreets tahtoi heti peseytyä, vaikka olikin yö, sillä äiti oli sanonut,

että rautatiellä pölyttyi ja sai vaikka mitä. Veli neuvoi hänelle

kylpyhuoneen salaisuudet. Kreets loiskutteli hirveästi ja nautti

"ihmistymisestään".

Mutta aamulla veli heräsi ennen aikojaan epämääräiseen solinaan.

Kylpyhuoneen oven alitse tihkui vesi. Kreets oli jättänyt johdot auki.

Veli ärtyi aika lailla, sillä hän sai itse tehdä siivoojan virkaa.

Kreets ei avannut edes silmiään, vaikka veli kävi häntä herättelemässä.

Hän nukkui makeasti puoleen päivään ja oli onnellinen, kun ei kuulunut

tuota tuttua: "Kreets, sinä ikuinen unikeko, etkö sinä milloinkaan opi

heräämään!"

"Pyhyh!" tuumi Kreets, kun veli vähän happamana kertoi uhanneesta

tulvasta. "Mahdotontahan on heti muistaa kaikkea. Ja sitten sanookin

Pyry, että parempi on turvautua vieraisiin herroihin kuin veljeensä;

sillä veljet ovat aina epäkohteliaita sisarilleen!"

"Ohoo! Hämmästyttävä totuus, neitiseni. Mutta minä tahdon nyt olla

kohtelias ja tarjoudun käytettäväksesi!"

"Kiitän sekä kumarran! Lähdet siis näyttämään minulle kaupungin

merkillisyyksiä!"

He kulkivat pitkin puistoa Mustanlahden kallioille, jonka rinteellä

taiteilija Vikströmin muovailema suihkukaivo päättää esplanaadin.

Ylevänä istuu kaarellaan Pohjan neito, ja somasti kimalsivat suihkut

päivänpaisteessa. Kreets haltioitui.

"Ajatteles, että voi luoda jotakin niin elävää! — Ihan kuin meidän

Missukka!" ilostui hän huomatessaan kissan mummon liepeissä. Altaasta

kohoilevat vesisuihkut olivat kuin hentoja kukkavihkoja, helmistä

koottuja. Kreets nautti vilpittömästi.

"Terveisiä maalta!" kuului läheltä ivallinen ääni. Pari tyttöä meni

ohitse kasvot ilkeässä viurussa. Kreets punastui ja aristui. Oliko

hänessä jotakin tahditonta?

"Nyt nousemme kalliolle katsomaan Näsijärven aavaa pintaa!"

Mutta Kreets oli haluton. Ei Näsijärvi eikä Näsilinna aarteineen häntä

huvittaneet.

"Mitäs nyt, neitiseni!" ihmetteli veli.

"Niin, kun minä en ymmärrä, miksi ne vieraat tytöt sanoivat niin ja

katsoivat ilkeästi!"

"Maksaapas vaivaa pahoitella sellaisia! Joitakin sivistymättömiä

tyttöjä!"

"Mutta heillä ehkä oli syytä sanoa niin. Minullahan on varsikengät, kun

heillä oli puolikengät ja niin korkeakorkoiset — ja heillä oli uudet

hansikkaat, kun minun on Pyryn vanhat!" Reipas Kreets, joka kotona ei

huomannut, mitä hänellä oli yllään, oli äkkiä tullut turhan tarkaksi

ulkonäöstään parin tyttöheilakan typerän sanaheiton vuoksi.

"No, sen me korjaamme heti", virkkoi veli hyväntuulisesti.

Mentiin kenkäkauppaan. Kreets mieltyi kohta korkeakorkoisiin

kiiltonahkakenkiin. Mutta sitten tarvittiin toiset sukat myös ja

hansikkaat. "Otan molemmat ruskeat. Pyry sanoo, että on hauska, kun

sukat ja hansikkaat lyövät yhteen. Ja minulla on hatussa vähän ruskeaa."

Kreets tarkasti tyytyväisenä itseään isosta kuvastimesta. Hoikka

vartalo tummansinisessä kävelypuvussa. Se oli kyllä Pollen vanha

leninki, mutta kun se oli käännetty ja somistettu ruskeankirjavalla

silkillä, niin se oli kuin uusi. Pieni, sininen, ruskeareunainen hattu

oli vähän vinossa, ja toinen palmikoista oli pudonnut yli olan. "Olenko

minä nyt 'terveisiä maalta'?"

"Sinussa taitaa olla tyyliä!" nauroi veli. "Mutta enpä luullut, että

Kreets voi olla koketti!"

He ihailivat Pyynikin kaunista harjua ja sen alla päilyilevää

Pyhäjärveä. Kreets asteli joustavasti ja heitti uhkamielisiä silmäyksiä

käveleviin kaupunkilaistyttöihin.

"Nainen nauttii aina siitä, että hän on hyvin puettu", selitti hän.

"Ohoo!" ihmetteli veli.

Samassa nauttiva nainen päästi tuskanhuudon. Korkeat korot kostivat.

Hän oli nyrjähyttänyt nilkkansa. Se koski kipeästi. Ja yhtä kipeää

teki, kun tohtori veti sen paikoilleen.

"Olen ollut aika typerä, kun rupesin näyttelemään", sanoi hän vähän

häpeissään.

"Mitä näyttelemään?"

"Kaupungin-daamia. Kun minä kumminkin olen vain Kreets, maalaistyttö!"

"Hyvä on, että olet vain Kreets, maalaistyttö!" sanoi veli lämpimästi.

"Terveisiä maalta on paljon miellyttävämpi kuin tyhjä keimaileva

kaupunkilaiskoketti. Mutta vedäpäs nyt oikeat kengät jalkaasi, niin

lähdemme Pelitiin!"

"Eläviin kuviin!" Kreets riemastui. "Pyry kertoo, kuinka te pieninä

näyttelitte eläviä kuvia ja olitte sytyttää lakanan!"

Veli nauroi ääneen. Lapsuusajan ilot muistuivat mieleen, ja hän oli

jälleen poikanen poikamaisesti rupattelevan siskon rinnalla.

Kreets nauroi niin tartuttavasti hassunkurisille kuville, että koko

katsomo oli yhtenä hihityksenä. Veli tunnusti, ettei hänellä ole

pitkään aikaan ollut niin hauskaa iltaa. Kreets sanoi samaa. Ja kun

veli oli varannut kokonaisen torttuvuoren teepöytään, vakuutti Kreets,

että maailmalla on kerrassa hauskaa.

Seuraava päivä oli sunnuntai.

"Haloo, unikeko!"

Kreets oli noussut, kiehauttanut teen ja tarjosi veljelle sänkyyn. Hän

oli äärettömästi ponnistellut voidakseen nousta, ja että hän siinä

onnistui, oli ihmeellistä. Mutta eilisiltaisia torttuja oli vielä

jäljellä. Ja sitten hän tahtoi tunnollisesti mennä kirkkoon, kuten

kotonakin joku heistä aina meni.

"Joudupas pukeutumaan, että ehditään! Missä kirkossa sinä tavallisesti

käyt?"

"Minäkö?" Veli hämmentyi. "Johanneksen kirkossa", sanoi hän viimein.

Siellä hän oli kumminkin käynyt kerran.

Kuinka kaunis onkaan Johanneksen kirkko harmaine kiviseinineen ja

punaisine kattoineen! Jo kiviaitakin ilostutti Kreetsiä.

"Tämähän onkin pohjoismaiden kauniimpia", huomautti veli.

Ja sisällä! Pehmoisena virtaa valo lasimaalausten läpi, ja

alttaritaulun valoisa ylösnousemus ylentää mieltä. Urkujen äänet

kaikuvat juhlallisina ja sulavina.

Ruskeapalmikkoinen pää painui penkkiin rukoukseen. Sitten hehkuvat

kasvot kohosivat veljen puoleen. "Tämä on saarna!" kuiskasi hän.

"Mitä tarkoitat?"

"Tarkoitan, että jo tämä kirkko ja soitto on ihana saarna!" Hän

vaikeni, pappi oli astunut alttarille.

"Kyllä se on ihmeen kaunis. Mutta minulle on kotikirkko rakkaampi!"

tunnusti hän kotimatkalla.

"Niin vainenkin", nauroi veli. "Siellähän ovat vielä ne mainiot

ornamentit pyhistä miehistä ja naisista, jotka ovat siveästi

avokaulaisia!"

"En minä niitä. Mutta alttaritaulu on kaunis. Siitä ihan säteilee

kirkkaus, ja kun Pyry pääsi ehtoolliselle ja oli polvillaan valkoisessa

puvussaan alttarin edessä, täytyi minun itkeä. Sillä Pyry oli kuin

enkeli. Ja kaikki oli niin ihmeellistä."

Veljen mieli herkistyi. Hän muisti oman polvistumisensa alttarin edessä

ja isän, äidin ja Pyryn liikutetut kasvot. Hän oli vanhin. Ja kun hänen

ja siskojen väliltä vielä oli kuollut veljiä, oli ikäero sitä suurempi.

Pyry oli kauemmin pysynyt lähempänä. Nuoruudestaan huolimatta oli veli

saanut huomattavan paikan ja työskenteli kuumeisen kiihkeästi, työ ja

pyrkimys eteenpäin olivat hänelle kaikki kaikessa. Hän tunsi kykynsä ja

ne suuret mahdollisuudet, mitä se avasi hänelle, ja omat voimat miltei

huumasivat hänet. Koti jäi niin kaukaiseksi.

Nyt hän kuin havahtuen huomasi, että juuret ovat aina kodissa.

Missä ikinä kuljemmekaan tai kuinka pitkälle pääsemmekään elämän

kilpakentällä, koti se on sittekin sitä, mikä on parasta meissä.

Hän oli laiminlyönyt kodin. Nyt hän tahtoi jollakin tavoin korjata

laiminlyöntinsä.

"Kreets", sanoi hän lämpöisesti, "jääpäs sinä tänne minulle

emännöimään! Minä kyllä ostan torttuja ja muuta hyvää!"

Herkuttelu oli Kreetsin helmasynti, ehdotus siis houkutteleva. "Sinä

olet koko hyvä!" huudahti hän. Ankarasti takoi hän lattiaan jalkojaan;

hän mietti. Viimein hän virkkoi: "Suo anteeksi, minä en voi jäädä."

"Miksi et?"

"Niin, näätkös, on niin paljon sellaista, niinkuin nuo vesijohdot,

voisin unohtaa. Ja sitten minä taitaisin tulla niin merkilliseksi,

ymmärräthän, ne korkeat korot ja muuta semmoista. Enkä minä osaakaan

vielä paljon mitään laittaa. Ja kun jo tulee syksy, niin täällä on niin

valoista ja kuivaa!"

"Mutta sehän juuri on hyvä! Ja kyllä täälläkin sataa, jos sitä ikävöit!"

"Ei se ole semmoista. Voi, se vasta on hauskaa, kun syys-iltana tulee

kotiin jostakin ja on rapakkoa paikotellen polviin asti. Ja sade

pieksää likomäräksi, ihan hytisee vilusta. Tuuli ulvoo ja lennättää

lehtiä, ja pihakoivut valittavat myrskyn käsissä. Sitten kotia kun

lähestyt, niin pilkoittavat kirkkaasti valaistut akkunat läpi sakean

pimeyden, ja tuntuu niin hyvältä kun tietää, että tuossa tuokiossa on

sisällä. Ja siinä kun oven aukaiset, on niin suloista, että naurattaa.

Uunissa räiskyy tuli, kattolamppu valaisee kirkkaasti, isä istuu

keinutuolissa tohveleissaan ja lukee lehteä, tytöt ympäri ison pöydän,

mikä neuloen, mikä lukien tai äidin kanssa illallista hommaten. 'Voi,

lapsi-kultani, oletpa märkä!' huutaa äiti. Ja sinuakos hellitään

ja kuiviin puetaan. 'Kaatakaa, tytöt, kuumaa teetä, että lämpiää!'

Ja siinä sitten istut ja nautit ja niin on hyvä, ettei mihinkään

vaihtaisi!"

"Ei, älä vaihdakaan, pikku Kreets", sanoi veli liikutettuna. "Kasva

sinä vain kodissa vielä. Pysy siellä niinkauan kuin saat siellä olla.

Kyllä tulee aika maailmallakin kulkea."

"Niinpä pysynkin. Koti on paras. Suuri maailma on kyllä mukava. Mutta

täytyy olla hyvin viisas, jotta siellä voi olla mukana."

"Kyllä. Viisas sitä pitää olla."

"Nyt minä lähtisin heti kotiin. On niin ikävä, että..."

"Älähän nyt vain itkuksi pistä."

"En minä ole mikään itkupussi. Mutta kotiin minun pitää päästä!"

"Maltas, katsotaanpas nyt niitä junankulkuja. Ja mitenkäs sen hevosen

laita olisi?"

"Onhan sinulla puhelin. Soita kotiin, että lähettävät hevosen!"

"No, niin!" Veli sai kierretyksi kotiin puhelimitse. — "Tahtovat

puhutella sinua."

Kreets tempasi kuulotorven. "Niin, minä se olen, päivää! — En minä

enää. — On niin kova ikävä. — Kun saisi jo iltajunalle. — No, yöjunalle

sitten. — Terveisiä. — On niin ikävä kaikkia, Missukkaakin. — Kyllä

minä. Näkemiin vain!"

"Yöjunalle saavat hevosen. Voi, voi, illalla minä jo pääsen lähtemään,

ja huomenna olen jo kotona!" Kreets pyöri yhdellä jalalla ympäri

huonetta.

"Kylläpä minun nyt tulee ikävä", sanoi veli.

Kun Kreets istui sälytettynä junassa ja veli hyvästeli, virkkoi tämä:

"Jouluna minä tulen varmasti kotona käymään!"

"Voi, voi, tulekin! Tulette Pyryn kanssa samalla hevosella. Kuinka

mainiota! Me pidämme pannua kuumana ja kuuntelemme, kuuluuko

kulkusia...!"

"Niin, Kreets. Kiitos siitä, että kävit maailmalla!"

"Kiitos sinulle! Mutta kyllä minun on hyvä kotona!"