Pollen syntymäpäivä.
Elokuun kahdeksantena, oli Pollen syntymäpäivä.
Kunkin syntymä- ja nimipäivän edellä kävi salainen neuvottelu, ja
tuleva sankaritar tunsi itsensä avuttoman yksinäiseksi, sillä hänen
lähestyessään supattelevia sisariaan nämä loivat häneen loukkautuneita
katseita. Kreets sanoi, että syntymä- ja nimipäivä-aatot olivat suuria
katumuspäiviä asianomaiselle.
"Etkö sinä jo menisi käymään Liisi Grönin luo!" sanoi Pyry
ystävällisesti. Eivätkös ne vain vetäneet esiin mahdollisia ja
mahdottomia tuttavia!
"Ymmärrät kai, että olet valittu uhri!" huomautti Kreets.
Taas ne keksivät jotakin hullua, mietti Polle. Hän totteli kuitenkin
ja meni Liisi Grönin luo. Siellä ei ollut lainkaan hauskaa. Liisi
näytteli pukujaan ja tahtoi kähertää Pollen tukkaa. Polle haukotteli ja
ajatteli, kuinka ne mahtavat nauttia kotona. Kun hän viimein arveli,
että kai ne jo ovat jotakin valmiiksi saaneet, kiersi hän kotiin,
mutkaten metsän kautta, menettääkseen aikaa. Mutta kääntyessään
kotipolulle hän näki parin pitkiä sääriä ja kaksi ruskeata palmikkoa
vilahtavan tien kaarteessa. Ihan varmaan se oli Kreets.
Mutta kun hän tuli kotiin, istui Kreets kuin sfinksi kiikkutuolissa, ja
toiset tulivat meluten vinnin portaita ja kyselivät innokkaasti, oliko
hänellä ollut hauskaa.
"Senkin teeskentelijät", ajatteli Polle. "Nyt ne ovat kätkeneet jotakin
vinnille ja koettavat vetää nenästä!" Kunhan se ei vain olisi mitään
epämieluista, sillä sellaisestakaan ei ollut takeita!
Illempana haki isä uistintaan lähteäkseen järvelle.
"Taitaa olla jossakin vinnillä", tuumi hän.
"Minä kyllä haen!" Ter kipaisi heti etsimään.
"Pelkäävät isän löytävän", mietti Polle.
Kesäisin nukkuivat kaikki "isot tytöt" vinnillä "Terin galleriassa". Se
oli hatarasti laudoista kyhätty kamarin tapainen, jotta ilmaa siellä
oli tarpeeksi, ja Ter oli maalannut rumat seinät täyteen kirjavia kuvia.
Tänä iltana kukin sukelsi salaperäisenä sänkyynsä. Kreets vain
sanoi vetäessään peitteet korviinsa: "Herätä sitten minut, Polle,
että ennätän laulamaan!" Kohta sen jälkeen hän oli umpiunessa. Pian
nukkuivat Pyry ja Terkin. Polle kuuli heidän tasaiset hengenvetonsa.
Elokuun tummuus ja viileys täyttivät hataran vinttikamarin. Seinän
toisella puolella sirkahuttivat pääskyset unissaan. Matalasta
räystäsakkunasta valui nousevan kuun valo hopeisena juovana, siirtyen
vastapäiselle seinälle ja valaisten heleästi "Prinsessa Ruususta". Se
oli Terin maalaama suurelle kartongille. Vaaleanpunaisessa puvussa
sinisellä sohvalla istui prinsessa Ruusunen ja kehräsi silmät kiinni.
Ympäröivässä pensaikossa jättiläisruusut loistivat kuin pihlajantertut
syksyllä.
Kuu säkenöi Ruususen kultaisella tukalla ja hopeoitsi värttinän
kuontaloa. Ruusunen näytti hengittävän, huokasi ihan kuuluvasti ja
avasi silmänsä. Ne olivat kuin siniset tähdet. Sitten hän nousi
hymyillen ja kumartui suutelemaan Pollea otsalle.
"Hyvää huomenta, sisar Keltaruusu, onko prinssi Florestan jo tullut?"
Sisar Keltaruusu nukkui nuoruuden viatonta unta.
Aamulla Ruusunen yhä hymyili hälle. Ja prinssi Florestan tuli ja otti
häntä kädestä, he kulkivat tuoksuvassa koivikossa, ja suloinen soitto
täytti ilman. Sävelet tulivat väristen ja arastellen kuin jostakin
kaukaa.
"Ne ovat isäni urut", sanoi prinssi Florestan, "tuolla ne näkyvätkin!"
Urkujen hopeiset torvet kimaltelivatkin koivunrunkojen lomitse.
Polle hieroi silmiään. Auringon säde sattui suoraan niihin. Hän hymyili
unelle ja todellisuudelle.
Missä hän oli? Jossakin pensaikossa hän nukkui, ja punaiset ruusut
hohtivat. Kuin prinsessa Ruusunen!
Hän risti hartaana kätensä, ja ilo läikähti läpi sydämen. Oli niin
juhlallista ja hauskaa. Millä ihmeellä ne ovat voineet niin hiljaa...?
Koivunoksia ne olivat, niitä oli pystytetty ympäri sängyn ja niihin
pistetty tulipunaisia valmuja, hänen lempikukkiaan. Kyyneleet tulivat
silmiin pelkästä hyvästä mielestä. Kyllä ne keksivät! Ja ihan varmasti
juuri silloin lauloivat, kun hän luuli urkujen soivan.
Aivan niin. Alhaalta portailta kuului supinaa ja sitten Kreetsin ääni:
"Varmasti hän ei ole herännyt semmoiseen hyminään! En minä ainakaan
heräisi, vaikka korvan juuressa sillä tavoin suristaisiin!" Ja hän
kuului aloittavan kimakasti: "Juokse porosein!", johon toiset vähän
viivästyen yhtyivät.
Polle pyrskyi. Aina samoja ne ovat!
Sitten seurasi "Sotilaspoika". Ja sitten meluten ylös, Untuva pyörien
suoraan sänkyyn.
"Joko sinä olet herännyt?"
"En!"
"Me toivotamme onnea prinsessa Ruususelle!" sanoi Pyry.
"Yhtyn seuraavaan puhujaan!" ilkamoi Kreets. Ter taputti Pollea
päälaelle ja Untuva kuristi kaulasta.
"Miten sinä Ruususesta, Pyry!" Ja Polle kertoi unensa taikka näkynsä...
ei hän ollut selvillä mitä se oikeastaan oli. Se oli jokaisesta
ihmeellistä. Untuva oli jäykkänä jännityksestä, ja Kreets huudahti:
"Semmoista se on, kun ihmisellä on syntymäpäivä kesällä, että saa
nukkua vinnillä!" Hän oli syntynyt uudenvuodenpäivänä.
Ter oli iloinen Ruususensa puolesta, koska se osasi olla oikein elävä
prinsessa. Pyry sanoi, että hän toivoo Pollen elämän olevan ruusuista
satua!
"Tullaanko sieltä?" huuteli äiti alhaalta, "kahvi jäähtyy!"
Polle nykäistiin vuoteesta, ja tuossa tuokiossa oltiin kahvipöydässä.
Se oli soma. Valmuja, kakku, vielä höyryävä... Mutta? — Polle
purskahti nauruun. Pöydän vieressä seisoi nojallaan hervoton miesparka
tummanpunaisin naamoin. Kädessä sillä oli suuri pahvipala, johon
hiilellä oli "präntätty": "Onnea omalle vaimolleni!"
"Niin, näetkö!" Ja sitten he kertoivat, miksi Pollella eilen oli ollut
niin pitkä päivä. He tahtoivat keksiä jotakin uutta. Ja Ter oli kuullut
Ylisen Bertalta, että Bertan äiti oli kertonut, kuinka hänen kotonaan
joku palvelustyttö oli täyttänyt seitsemäntoista ja he olivat kyhänneet
sille miehen kuvan, jolle olivat panneet kirveen käteen. Seuraavana
vuonna se tyttö oli naimisissa puusepän kanssa.
"Oi, voi!" valitti Polle, "missä on se puuseppä, joka minun pitää
naida!"
"Ei sinun tarvitsekaan nyt puusepälle!" Siksi he eivät panneetkaan
kirvestä käteen, vaikka sen olisi niin helposti saanut liiteristä.
Mutta he pelkäsivät, että Polle silloin heti syöksyisi naimisiin vanhan
Pihlin kanssa.
"Minusta se näyttää intiaanilta!"
"Niin", selitti Ter. "Minä olin juuri maalaamassa naamaa, kun Kreets
lensi metsästä, ja silloin vedin liiaksi punamultaa. Pyry sanoikin:
'Voi, voi, nyt siitä tulee intiaani — ja Polle luulee, että hänen pitää
intiaanille'. Mutta Kreets lohdutti sillä, että hän olisi autuas, jos
joku intiaani huolisi hänet!"
"Ah, hän olisi siis uskoton Viktor-kreiville?" huokasi Polle.
"Mille Viktor-kreiville?" kysyi äiti.
"Erland-enon pojan-pojan-pojalle!"
"Se kiipee vinnin-akkunasta ja pudottaa pääskysen pesän", selitti
Untuva.
"Onpas taas Luigi Vampaa!" halveksi Kreets.
Mutta Untuva ei nyt loukkaantunutkaan. "Se on mummon kirstussa eikä ole
muu kuin rosvo", sanoi hän levollisesti.
"Mitä te taas olette hullutelleet!" torui äiti.
"Sitten me lennätimme sen vinnille piiloon..."
"Ja sitten isä aikoi hakea uistinta sieltä, ja teille tuli hätä!"
"Niin, ajatteles, jos isä olisi löytänyt sen ja tuoda roikuttanut sitä
alas ja murissut: mikä tämä on? Kuka minun vaatteeni tähän on tupannut?
Siinä olisivat olleet hyvät humalat hukassa!"
Pitkin päivää kesti iloa, ja Polle oli vapaa työstä. Olihan hänellä
juhlapäivä.
Illalla äiti itse peitteli Pollen sänkyyn. "Jumala siunatkoon
äidin pikku tyttöä taas hänen uudessa vaiheessaan!" sanoi hän
yksinkertaisesti.
Hetkeä myöhemmin nukkui Polle, niinkuin toisetkin, raikasta unta,
huulilla hymy ja otsalla puhtaus, heijastus nuoren sielun kirkkaista
unelmista.