Ilta Satukannaksella.
Georg ja Birger Borg pistäytyivät Kaarilassa. He olivat kaukaisia
serkkuja, eivätkä he olleet nähneet tyttöjä eivätkä tytöt heitä sen
jälkeen kun aivan pieninä. Ja he suuresti ihmettelivät tyttöjen
"venymistä". Sitten he saivat olla Jorina ja Birinä, sillä Kaarilan
tytöthän eivät käyttäneet oikeita nimiä.
— Miksi he olivat Pyry, Polle, Ter, Kreets ja Untuva? — utelivat pojat.
Kotinimet, mistä ne ovatkaan alkuisin! Sitä on vaikea välistä arvata.
Pyry nyt oli pelkkää pyryä, ja Pollenkin huomasi helposti johtuneeksi
pitkistä sääristä. Ihan pienenä oli häntä sanottu "Tähtisilmäksi".
"Se sopisi nytkin", ilmoitti Jori.
"Sopisi hän Keltaruusuksikin!"
"Miksikä?"
Sitä ei selitetty. Se oli jännittävä salaisuus. Viime kesänä Polle
oli ollut matkalla ja saanut "kavaljeerin". Se oli ollut hirvittävän
kohtelias ja kysynyt, oliko Polle lukenut Jókain "Keltaruusua"? Se
oli johtunut hänen mieleensä, kun Polle oli niin lämpimänkeltainen!
Niinkuin Polle olisi joku kiinalaiskaunotar! Ja hän oli lähettänyt
Pollelle runonkin. Sen nimi oli "Keltaruusu", ja se alkoi näin:
"Keltaruusu, kaunis tyttö,
orvonkukka tumma,
monen mielen sala-syttö,
sydäntuskain summa!."
Ja he sanoivat, että se oli varmaan ollut suuri runoilija
tai valepukuinen prinssi! Mutta Pyry sanoi, että se oli joku
kauppamatkustaja tai henkivakuutusasiamies. Se oli vähän häijysti
sanottu.
Ter oli ollut alkuaan Pater.
"Hänessä onkin kunnianarvoisinta pyylevyyttä", vakuutti Bir, "onhan hän
yhtä paksu kuin piikakin! Ja hän on hirvittävän järjestyksellinen."
Kreets oli lyhennys Lucretia Borgiasta. Miksi hän on juuri Lucretia
Borgia? Mahdotonta tietää. Ei hänellä ainakaan ole yhtäläisyyksiä
kuuluisan kaimansa kanssa. Sillä tuskin Lucretia Borgian nenä oli
pysty ja tuskin hän oli puvussaan sellainen kuin Kreets, äärimmäisen
huolimaton. "Kreets, sinulla on reikiä sukansäärissä! Kreets, oletko
sinä käyttänyt esiliinaasi uuniluutana? Kreets, mikä merkillinen
sinulla on päässä, onko se olevinaan hattu!"
Untuvako? Ei hän muuta voisi ollakaan kuin Untuva. Isällekin hän on
vain Untuva, vaikka isä täsmällisesti sanookin toisia heidän oikeilta
nimiltään. Untuva on vasta kahdeksanvuotias, pehmoinen, hentoinen,
kevyt, kiltti ja suloinen, ihan kuin untuva.
"Olette aika lapsellisia!" arvosteli Jori. Hän oli jo toista kesää
ylioppilaana. Bir oli tämänkeväinen keltanokka.
"Jori on niin musta, että sopisi melkein Luigi Vampaksi, kun hänellä
vain olisi hartioita!" ihaili Kreets.
Oli elokuun ensimmäisiä päiviä. Ja kuu näkyi jo iltamyöhällä.
"Tänä iltana mennään Satukannakselle", ehdotti Ter.
Sinne mentiin veneellä. Georg ja Birger olivat kaupungin lapsia, joten
heistä soutaminen oli hauskaa harvinaisempana huvina.
He auttoivat innokkaasti voileipien teossa ja tarjoutuivat kohteliaasti
kantamaan kahvipannua ja eväskoria. Pannu oli oikea nokitotto, sitä
kun käytettiin vain tällaisilla retkillä, eikä siis maksanut vaivaa
puhdistaa sitä. Kreetsin oli tapana kantaa sitä seipäässä olallaan
"rosvolippuna". Mutta kun nyt Bir tarjoutui sitä kantamaan, kääri Pyry
sen paperiin.
Isä ja äiti jäivät kotiin ja Untuva.
"Miksi?" kysyi Jori.
"Meidän veneemme kantaa vain kuusi henkeä ja Untuvan."
"Eikö Untuva olekaan 'henki'!"
"Eikä Untuva enää pääse mukaan, kun on jo kosteat illat."
Tultiin metsään ja kiivettiin kiertävää mäkitietä, jonka molemmin
puolin kasvoi valtavia kuusia.
"Tässä on Väärämäki", sanoi Kreets, "ja tässä Pyry aina kaatuu
suksilla."
"Ja tässä sinä olit taittaa niskasi pyörällä! Nähkääs, Kreets laski
polkupyörällä koko ajan vilkuillen taakseen; hän muka ei tarvitse
silmiä pysyäkseen pyörällä!"
"Minähän olin olevinani unkarilainen tyttö. Ne laskevat täyttä vauhtia
pustalla kuinka päin tahansa."
"Niin, mutta hevosella", sanoi Jori.
"Osaan minä olla Unkarilainen hevonenkin! Katsokaas!"
Kreets viskasi läntistyneet puolikenkänsä jaloistaan ja alkoi
juosta ylös mäkeä. Hän muistutti todella juoksijahevosta. Solakkana
ja notkeana, nilkat korkeina ja pää taakse heiteltynä hän juoksi
hengästymättä ylös mäen, samaa kyytiä alas, taas ylös ja alas useaan
kertaan ilman että hän edes huohotti.
Bir hakkasi ihastuksissaan kahvipannua puun kylkeen. Ter otti sen
varovana haltuunsa. Jorikin suvaitsi ihmetellä.
"Se ei ole mitään!" huudahti Polle, "Kreets voi liikuttaa
korviansakin!" — Se oli taito, jota he kaikki olivat Kreetsiltä
kadehtineet. Kreets oli valmis näyttämään kykyään, sillä hän arveli,
että pojat tulisivat vihreiksi kateudesta. Mutta Ter nipisti häntä.
Kaikki ei ole sopivaa.
"Sinulla vasta on keuhkot ja nilkat", ihaili Bir. "Varmasti sinä
voittaisit Hanneksen!"
"Voitan minä sinutkin!"
Kreets kipaisi metsään, Bir kintereillä. He katosivat metsäpolulle,
joka luikerteli honkain lomitse. Päivänlasku leikki keltaisilla,
pitkillä rungoilla ja loi varjoja polun poikki. Oli niin houkuttelevaa
noiden kahden meno, että Ter lylleröi perässä kahvipannuineen, ja Pyry
unhottaen ison siskon arvokkuuden — jonka hän melkein aina unhotti —
porhalsi mukaan, ja Pollen hoikat nilkat värähtelivät.
Mutta Jori sanoi halveksien: "Eivätkö ole lapsellisia, Polly!" — Hän
sanoi Polly, koska se oli hienompaa ja muistutti Englantia, jonne hän
aikoi opintomatkalle. Ja sitten: oli kamalaa sanoa kaunista tyttöä
Polleksi!
Polle vastaili hajamielisenä Jorin arvokkaaseen puheluun, kuunnellen
apeana iloisia ääniä ja veneen kolinaa. Siellä olivat jo ehtineet
rantaan toiset, ja niillä oli hauskaa, sillä he eivät hävenneet olla
lapsellisia.
Tuossa kellui jo vesillä valkoinen vene, jonka kokkaan Ter oli
maalannut nimen: "Untuva". Se oli isän määräämä Untuvan kunniaksi.
Ilta-aurinko kultasi välkkyviä virejä selällä. Rannoilla oli tyyntä,
ja puut näkyivät kuin kuvastimessa. Niissä kohdin, mihin veneen
synnyttämät laineet ehtivät, muodostivat honkien kuvaiset kiemurtelevia
käärmeitä.
Ter istui jo perässä. Pyry komenteli rannalla. Kreets ja Bir riitelivät
paikasta ja olivat kaataa veneen.
Viimein päästiin asettumaan. Bir ja Jori soutivat. Kevyt vene kiiti
nuolena.
"Katsokaas! Tuo tuossa on Aarresaari!" Kreets viittasi kallioista pikku
saarta, jossa kasvoi koukeroisia mäntyjä. "Kun sinne ajaa yksi-öisellä
varsalla yksi-öistä jäätä pitkin, saa aarteen."
"Tuo tuossa on Juhannusniemi. Siinä me aina pidämme juhannusta.
Näettekös, siinä on aina kuin juhannus: valkorunkoisia koivuja!"
"Te olette tainneet ristiä paikat mieleisiksenne". nauroi Jori.
"Melkein. Emme tiedä kaikkien oikeita nimiä. Ja sitäpaitsi se on
hauskaa. Katsokaahan tuota komeata hongikkoa, kuinka sen kultaiset
pilarit kuvastuvat juhlallisina veteen!"
"Muistuttaa kreikkalaisia pylväikköjä", ihaili Bir.
"Ihan niin! Me sanommekin sitä Propylaioniksi!"
"Mutta sitä saa varoen lähestyä veneellä. Huomaatteko tuota miltei
näkymätöntä viriä? Sen alla on haikala."
"Haikala?"
"Niin, sanomme siksi siinä viruvaa hietasärkkää. Se kaataa helposti
kokemattomain veneen."
"Kelpaisittepa luotseiksi vaikka Mississipille!"
"Tottuuhan sitä, kun kaiket kesät on vesillä. Kohta ollaan perillä.
Tässä tämä soma niemi on Marianne-niemi. Siinä Polle kerran luki
Walakorven 'Mariannea', ja me muut parsimme korillisen sukkia."
"Olisitte sitten ristineet sen 'Sukkaniemeksi' tai 'Parsinneulaksi!'
ilvehti Jori.
"Ei. Marianne-niemi kuuluu runollisemmalta."
"Tuossa saaressa, missä tuo suuri petäjä on kaatumaisillaan, sain minä
yhtenä iltana kymmenen särkeä", sanoi Kreets.
"Emmekä me toiset saaneet mitään, kun oli niin kamalaa ajatella
koukussa olevia matoja!"
Vene solahti kaislikkoiseen rantaan.
"Eläköön ihana isänmaamme!" huudahti Bir välittömästi, heiluttaen
valkoista lakkiaan.
"Mihin arvelette tulleenne?" kysyi Pyry.
"Ellei tämä ole Satukannas, niin ei ole satu sitten kaunista!" julisti
Jori.
"Niin, tämä on Satukannas", sanoi Pyry. "On tällä toinenkin nimi. Mutta
meille tämä on Satukannas."
Kapea kannas yhdisti siinä mantereeseen pitkän, hongikkoa kasvavan
niemen. Molemmin puolin aukeni saarekas selkä. Lännenpuolinen loisti
kuin kultakuvastin, auringon juuri painuessa sen syliin. Idän puolella
kaartui mantereeseen pyöreä lahti, jonka rantojen tummat lepät ja
valkorunkoiset koivut kuvastuivat tarkasti tyyneen pintaan. Sisempänä
rannalla kasvoi honkia, ja niiden takana tummaa tiheikköä, joka
saattoi vahvojen runkojen välit näyttämään salaperäisen mustilta.
Keskipäivälläkin sellaista taustaa vastaan voi hämäriköstä hohtava
koivunrunko kummitella metsänneitona, joku kannonpökkelö peikkona,
ja niin oli satu ihan silmin nähtävissä. Kannaksen kohdalla kasvoi
kaislikkoa, minkä läpi vene niin somasti kahahti. Ja kun se loppui,
alkoi lumpeitten valkoinen vyö aina Marianne-niemeen asti.
Bir ja Kreets rupesivat heti kyhäämään tulisijaa ja puuhaamaan
kahvinsaantia. Jori ihaili vielä toisten kanssa paikan kauneutta.
"Tunnustan, että olen ylpeä siitä, että isänmaani on Suomi,
tuhatjärvien ihana maa!"
Pyry elostui.
"Yhdyn sydämestäni sinuun! Meillä ei ole varaa matkustella maamme
kuuluja kohtia ihailemaan, mutta luulenpa, että joka sopukka Suomessa
on kaunis!"
"Oi, olisitpa keväisin täällä!" innostui Polle. "Silloin on Jämsänkoski
kuohuva Imatra, Jämsänjoki vuolas Vuoksi, Päijänne laaja Laatokka!
Näetkö Linnasten vuorta, miksi ei se voisi käydä meillä Aavasaksasta ja
nämä saarikkaat vedet Saimaasta! Katsos tätä harjannetta, puuttuuko se
paljon Punkaharjusta!"
Jori nauroi "'... vaan Häme siitä kallehin! Sen tuskin tiedän
vertaista...' Kaikki kunnia Hämeelle ja sen suloisille tyttärille!"
Kreets ja Bir olivat jättäneet kahvipannun oman onnensa nojaan ja
viskelivät rannalla "voileipiä". Toisista oli se niin hauskaa, että
hekin yhtyivät leikkiin. Pian välkkyivät "voileivät" pitkin pintaa,
mikä pitkissä, mikä lyhyissä hypyissä.
Kuinka herkullisina houkuttelevatkaan voileivät valkealla
pyyhinliinalla, kuinka suloinen onkaan sametinvihreä sammal pöytänä,
kuinka ihanana kiiltääkään musta pannu liekkien keskellä, kuinka hauska
on väistellä savua ja vahtia kuohuvaa kahvia, kuinka soma tuoksu tulee
palavista, tuoreista oksista ja rantaminttujen hienosta hajusta, mihin
yhtyy epämääräinen löyhäys vesikasveista ja etäisen suon salaperäinen
tuntu, joka sumun siivillä leijuu lähemmä! Ja kaiken tämän yllä
laskevan auringon kulta ja kohoovan kuun hopeahärmä. Ne, jotka ovat
kokeneet tätä ulko-ilmaretkillään, muistelevat sitä aina mielihyvin.
Sanomaton hyväntunne täytti nytkin kaikkien sydämet, kun he istuivat
voileipien ja höyryävän kahvin kimppuun.
"Tämä on maailman parhainta kahvia!" vakuutti Bir.
"Juuri siksi, että se tulee savulta", sanoi Kreets.
Joka ainoa voileipä teki kauppansa ja pannu juotiin tyhjäksi.
Sen jälkeen alettiin "nauttia olemisen iloa", kuten Pyry sanoi. Hän
kiipesi veneen kokkaan, kietoutui vahvaan sadevaippaan ja antautui
onnen tunteen valtaan. Miksi hän oli niin onnellinen, sitä hän ei
tiennyt. Siksi kai, kun oli Satukannaksella.
Vaikeni vähitellen luonto. Silloin tällöin kuului väsähtänyt viserrys
tai hypähti unessaan häiriintynyt salakka vedenpintaan, jättäen siihen
hopeisen pyörylän. Kaislat kuin kuiskaillen kahisivat veneenlaitoja
vastaan.
Pyry uneksi silmät auki ja hymyili. Sisäisestä sopusoinnustaan
riemuiten hän käänsi katseensa toisiin ja iloitsi heistäkin. Hekin
kuin täydensivät hänen sielunsa hyväntunnetta ja illan suloa. Polle
nojasi rannalla nuokkuvaa koivua vasten, ollen solakka ja valkoinen
kuin sekin. Jori loikoili siinä lähellä rantakivellä hyräillen
hiljaa "Koivun laulua". Valkoinen lakki loisti kuin jättiläislumme.
Vastakkaisella rannalla erottui päin himmenevää rusotusta Terin
sininen puku pehmein liikkein ja Birin notkea pojanvartalo. He pesivät
kahvikuppeja ja roiskuttivat nauraen vettä toistensa päälle. Lopuksi
he jäivät vellomaan vettä, joka kimaltelevin pisaroin kuin helminauha
liukuili heidän sormiensa lomitse.
Kreets sammutti loimahtelevaa nuotiota. Hän kantoi kahvipannulla
vettä. Joka kerta kun hän loiskahutti pannullisen tuleen, sihahtivat
kipinät kuin säihkyvät tähdet ylt'ympäri. Tuli tuiskahti ja valaisi
koko Kreetsin. Hiusten yli kiedottu punainen silkkiliina loisti silloin
liekkinä, punaiset liivit hehkuivat, ja valkoiset hihat ja esiliina
läikähtivät kuin lumi iltaruskossa, huolimatta siitä, että esiliinan
oli musta pannu vahvasti "varjostanut".
"Kun minä olen kaukana maailmalla, muistan aina tätä", kuului Jori
sanovan. Pyry huojutti hiljaa venettä, ja kaislat kahisivat, pikku
laineet liplattivat laitoja vasten.
Kohta lähdettiin. Satukannas jäi taakse.
"Ihana ilta!" sitä mieltä olivat kaikki, kun he sinä iltana
laskeutuivat levolle.