Aurinkokylpyä ja lehmiä.
"Nyt me menemme kahvinkeittoretkelle. Minä olen löytänyt erinomaisen
paikan!" Klaaralla oli kori käsivarrella houkuttelevan näköisenä.
He kulkivat pitkähkön matkan ja päätyivät viimein lahdenpoukamaan
honkaisen harjun kupeelle. "Tämä on niin syrjässä, ettei kukaan ihminen
tule tänne, niin että voidaan huushollata ihan Eevoina", selitti Klaara
riisuutuen nopeasti.
Siinä he sitten paratiisinpuvuissaan kahvivalkeata laittelivat.
Pianpa mustunut kenokaula kiehua pumpahteli. Aurinko paistaa hellitti
eholtaan, ei ollut niin hattaraa haittaamassa, sulana hopeana heloitti
lahden pinta, ja harjun rinne hikoili. Sammaleet henkivät helteisen
kosteutensa väriseväksi autereeksi. Pihka kihoili honkien kyljistä, sen
haju kyllästytti ilman.
Ihmeellinen teho tuollaisessa pihkatuntuisessa päivänpaisteessa.
Aurinko ihan illikseen killittelee, että etköhän raukene ja siihen
paikkaan torkahda. Mutta ei. Metsänmehu tunkee hipiän huokosiin, tekee
ruumiin raikkaaksi, veren vetreäksi, lihakset kiertyvät kimmoisina ihon
alla, jäntereet jännittyvät. Luonnon alkuperäinen voima, metsäihmisen
aikuinen mainio mahla se tahkoaa tahdon ja terästää hermot.
Täynnä elämän-iloa käyskelivät neitoset hongikossa.
"Kun rupeaa hiostamaan, sitten järveen!"
Ei ollut mitään häiritsevää. Ainoastaan orava kurkisteli kirkkain
silmin, suu kummastuksesta selällään, kahta valkoista vartta, outoja
otuksia Tapion karjassa, ja tikka tähysti heitä hetken takomisensa
lomasta.
Äkkiä kaamea möly täyttää helteisen hiljaisuuden. Molemmat Eevat
ehtivät tulen ääreen ja sieppaavat vaistosta vaatteet syliinsä.
"Lehmiä vain! Me juomme kahvimme", päättää Klaara.
"Siellä voi olla härkäkin", hätäilee Pyry. Häntä on lapsena ajanut
vihainen härkä, ja siitä on häneen jäänyt kammo kaikkiin sarvipäihin.
Hän katselee vahvempia puita. "Emme voi kiivetäkään näin, pistelee."
Pyryn pelko tarttuu Klaaraankin. Tuossa tuokiossa on kahvi kaadettu
lieteen tulen sammukkeeksi, tavarat viskattu koriin hujan hajan, ja
neitoset hurjaan pakoon läpi metsän. He huikaisevat poikki metsäpolun.
Pari akkaa kulkee siinä parhaiksi ja lysähtävät niijaamaan, luulevat
kai menninkäisten olevan liikkeellä ehtiessään nähdä vain jotain
notkeaa ja ilki-alastonta suhahtavan viidakon varjoon.
"En minä yhtään tiedä, missä ollaan", vaikeroi Pyry.
"En minäkään", Klaara läähättää.
He kiitävät yhä, kunnes äkkiä töksähtävät rantaan jonkun mökin aidan
taa. Eukko siinä pellollaan tonkii ja jää toljottamaan merkillisiä
tulokkaita.
"Onko teillä tuvassa ketään?" huutaa Klaara.
"Ei yhtä ristinsielua!"
He syöksyvät suoraan järveen. Eukko siunaillen rannalle.
"Emme me huku!" nauraa Pyry polskiessaan. "Meille tuli vain kuuma, kun
kauhea joukko härkiä hätyytti meitä!"
"Härkiä! Mistäs niitä olisi! Kun ei näillä main pitäisi olla
ainuttakaan härkää!"
"No sitten ne olivat lehmiä. Ja se on yhtä kamalaa. Onko teillä kahvia?
Meidän kahvimme meni tulen sammukkeeksi. Jos te keitätte kahvia, on
meillä kaikki muu, on nisuakin!"
Eukko köpitti pannua päälle panemaan. Ja kun neitoset viimein
vaatteissaan tupaan tulivat, höyrysi kahvi jo kupeissaan. Ja se
maistui ehkä yhtä hyvältä kuin olisi maistunut metsässä. Sillä ilma
oli raikasta täälläkin, akkunat auki ja ovi vielä lisäksi. Eukko oli
kalastajan vaimo ja tottunut tuuliin.
"Mitäs tuo ruskea on?" Pyry osoitti uteliaana pyttyä penkillä.
"Suolassa keitettyjä herneitä, semmoisia ruskeita löttösiä."
"Saako niitä maistaa?"
"Syökää, hyvät ihmiset, jos maittaa!"
Herran ihme, kuinka ne olivat mainioita! Tytöt kyselivät ostaakseen
niitä herkkuherneitä. He olisivat laittaneet niitä joka päivä. Mutta ei
ollut. Oli itsekin saanut muualta.
"Mikä teillä jalassa on, kun onnutte?" kysyi Klaara.
"Koukkuhan siinä. Tulin astuneeksi veneessä. Eikä ole tullut pois
vedettyä."
"Näyttäkääs!"
Näkyihän siinä koukuntapainen ja punotti pahasti koko kantapää.
"Onko teillä mitään terävää?" —
"Onhan sillä Akuslilla partaveitsi. Mutta mitäs...?"
"Antakaahan tänne!"
Pian oli vettä kiehautettu kattilan pohjassa. Siinä Klaara huljutti
veistä ja vetäisi äkkiä aukon akan kantapäähän. Tuli siinä koukku ja
muuta moskaa lisäksi.
"Siinä on toinen Kreets", nauroi Klaara.
"Taitaapa jättää jomotus", tuumi akka tyytyväisenä, kun Klaara
puhtailla rievuilla oli sitonut haavan. "En minä maksusta", torjui hän,
"kun vielä nisutkin ja reta ja sokursipaleet ja kantapää! Minähän tässä
velassa. Kun tulen sinne käymään, tuon jonkun ahvenen körilään tai
hauen vetkaleen, kuinka sattuu Akustille nykäisemään!"
Virkeinä ja iloisina tytöt painalsivat kotiin.
Hyvää tekivät aurinko ja vesi pitkin kesää Pyrylle. Iho ruskettui,
silmä kirkastui, ja voimaa lisääntyi talvenkin varaksi. Ja hyvää ne
tekivät muutenkin: avartui sydän ja tajusi mieli, että ei ole rakkautta
vain kodin piiriin rajoittaminen.