Viekas Kettu Repolainen
luisen törrin kurkkuun sai,
juoksi suoraan Kurjen luokse
huusi vaivoin: ai, ai, ai,
tohtori, nyt auta, auta,
Repo rukkaa uhkaa hauta!
Kurki katsoi, väänsi, käänsi,
pälkähästä pelasti.
Repo siinä vallan toipui,
äkkipikaa parani.
— Nytpä jälleen haastaa jaksaa,
virkkoi kurki, — sietäis' maksaa!
Viekas Kettu Repolainen
sirppi silmät sirpilleen:
— Maksaa! totta tosiaankin
olen hölmö, jos niin teen.
Pääsi oli kidassani
enkä purrut sittenkään,
kiitä, koito, onneasi,
että säästyit elämään.
— Morjens! päätti Repolainen,
juoksi sitten kotiaan.
Vähäinen on palkka mainen,
ketun kiitos toisinaan!
Arvid Lydecken.