Kettu:
Mull' arvoitus on. Kuka arvaa sen?
Kukko:
Min' arvaan. Virkappa, kultasen'!
Kettu:
Ken pöyhkänä antavi itseään
niin narrata, että sit' itkee hän?
Ken elukoista on viisahin?
Ja kellä se ruoka on herkkuisin?
Se arvoitus vaivaa päätäs' aivan.
Käy tänne. Poistan suita vaivan.
Kukko:
Ai, kuinka sa runnot ja kynsit vain!
Kettu:
Niin, kukko, sa nyt olet kourissain.
Nyt selvitän arvoituksenkin:
elukoista se kettu on viisahin.
Minä juuri, tyhjiä juoruillen,
näin hankin atrian herkkuisen.
Mut pöyhkä, jok' antavi itseään
niin narrata, että sit' itkee hän,
se sin' olet, kukko ystäväin!
Ja senvuoks suuhuni syön sun näin.
Z. Topelius.