Aamuisissa alkoi olla päivä,
aholla kun juoksi kettu-räivä,
joka etsi aamu-suurustansa,
sillä nälkä kurni suoliansa,
kuin ei eilis-päivän syömisistä
ollut paljon yhtään virkkaamista.
Triossapa nyt keksi korpin puussa,
joll' ol' aika juustokyörä suussa;
vesi kiehahtavi kielellensä,
ja hänelle iski mielehensä:
»Milläs keinoin juuston tuolta saisin,
jospa häntä hiukan narrajaisin!»
Ei oo millänsäkään, eikä juokse,
hiljalleen vain astuu korpin luokse,
ja sanoo lähelle tultuansa,
hunaja ja nöyryys huulillansa:
»Hyvää huomenta, herr Korppeliini!
Voi, kuin teidän paitanne on viini!
Meillä muill' on päällä nahkatakki,
mutta teill' on ihan kiiltomusta rakki,
teill' on myös jalassa saappahaiset,
joiss' on alla aika anturaiset,
sormukset soreat sormissanne,
rengas kumpasessai korvassanne;
miestä kauniimpaa ja pulskempata
ilman alt' ei taideta tavata;
ja kuin ain' isommissa suvuissa
laps' on harjoitettu lauleluissa,
niin ajattelee typerä pääni,
että teilläkin on kaunis ääni,
käen sekä leivon voittaisitte,
jos vaan laulamahan antausitte.»
Korppikos hyväksyi kiitostansa,
laulaja muk' oli luulossansa,
rykäsi — ja äänen raikahutti,
että kangas toisen kaikahutti;
juustopa pudota putkahtavi,
ketun suuhun suoraan sutkahtavi,
ja kun korppi kaikkein ihmeheksi
luuli laulaneensa, niin hän keksi,
ett' ol' suurus suustansa pudonna,
keksi kuinka kettu, Lemmon konna,
poies juosta pötki juuston kanssa,
ja hänelle nauroi juostessansa.
A. Oksanen.