Vielä vanha vaivoissani,
Ikävässä istuissani
Kihnuttelen kirjoitusta, --
Ilovirttä vierettelen,
Hyräilen hyvillä mielin
Armo keisarin avuista,
Jonka syämmen Jumala
Valaisi hengen valolla,
Sinne vuoatti sisähän
Raittihimman rakkau'en,
Aivan suosion suloisen,
Vielä lämpimän lähetti,
Teki korvat kuulevaksi
Kurjain suurta surkeutta,
Orpoin itkua isoista,
Vajavaisten valitusta.
Tuli surku surkioita
Vanhan Davidin tavalla,
Joka suri sukuansa,
Että Israel eläisi
Alla kuuluisan kuninkaan.
Tällä lailla lapsukaiset
Kiitettävän keisarimme
Syän paljon on palava,
Huoli suuri Suomenmaasta.
Pilven laittoi Pietarista,
Hyvän kuuron sen korian
Suomenmaallen surkiallen,
Josta kaste kaunihisti,
Armopisarat aleni
Kuivuneillen kukkasillen,
Virvoitti viinamäkensä,
Että Herrallen he'elmän
Istutukset tuottaisivat,
Mantelpuissa marjat oisi.
Tuli isäks itkevillen,
Otti orvot omiksensa,
Tempas tuolta riikin tieltä,
Ulos kyläin kynnyksiltä,
Parkumasta tain palaista,
Kylän vaarin vastuksista,
Tarkan emännän taloista.
Ei nyt tarvitse enemmän
Kurjain lasten kuljeskella
Riikin reissä renttuumassa,
Talvisella taipalella,
Pakkasella paukkaavalla,
Itkein vilussa vikistä,
Kiitettävä keisarimme
Orvot toimitti tupahan,
Ruoan, vaattehen varusti,
Vielä korjuhun korian,
Opetuksen oivallisen,
Isäntäin siunattuin sivulla.
Totta lapset toisten vielä
Mahtaa kiittää keisaria,
Sitä isäänsä isoista,
Joka tuli tuskan alla,
Häilähti siihen hätähän,
Laittoi peipposet pesähän,
Ett'ei kurjat tiellen kuollut,
Viluun nälkä näännyttänyt,
Tuulottaissa turvatoinna
Murhein mustassa metsässä.
Eipä ole ennen nähty
Suruisella Suomenmaalla,
Ett' olisi esivalta,
Ruhtinaamme ruoan tuonut,
Osoittanut orpoloillen;
Tuolla mierolla menivät,
Siellä eli ihmiseksi,
Kuuli monta murausta,
Paljon sanoja pahoja,
Eikä ollut opetusta,
Oli paha koiran koulu,
Lavialla lauvaistessa.
Eipä kuunnellut kuningas
Orpoin itkua isoista,
Huolta pienistä pitänyt.
Toinen tunto keisarilla,
Syän rakas ruhtinaalla,
Suosittelee Suomenmaata,
Laittelee elämän etuja
Taiten monella tavalla,
Soisi ihmisten elävän
Kaikin puolin kaunihisti,
Ett'ei puutteista puhuisi,
Vajautta valittaisi
Suomen saaren suuri joukko.
Soita, korpia kokeepi
Visuun tehä viljamaiksi
Talonpoikain tarpeheksi,
Sekä kosket kuohuvaiset,
Purot, joet juoksevaiset
Saimaa aivan avaraksi,
Että vesi vihmaiseepi,
Rannat kuivaksi kuroopi;
Niihin saapi niittylöitä
Että muita viljamaita,
Leipätaikinat leviät.
Entäs kuin tämä isämme
Soisi meiän Suomenmaalla
Lapsilaumansa olevan
Suloisella suosiolla,
Rakkahasti, raittihisti,
Kukin viriä virassa,
Ahkeroia ammatissa,
Että kaikki katseleisi
Pienen muuraisen mukahan,
Miten se työssänsä meneepi,
työt ja päivät yrittääpi.
Näin on ruhtinas ruvennut
Suloiseksi Suomenmaallen,
Laupiaaksi lapsillensa,
Eikä ole ennen vielä
Suomenmaasta mahotointa,
Verosummia vetänyt,
Eikä ole ollenkana
Sotamiestä Suomenmaasta
Väkivetohon vetänyt.
Sillä tulisi toella
Joka sääyn Jumalalta
Sille toivoo siunausta,
Että vielä e'espäinkin
Sillä suurella sijalla
Rakkau'en, rauhan kanssa
Eläisi pitkällen ijällen,
Olis vahva vartiamme,
Muuri tuimillen tulillen,
Että aina armon käsi
Olis lapsillen ojettu,
Hätähuuon huomaitseisi
Istuimella isoisella.