Kapteeni Charles Wolrat Hanefeltin kirje anopilleen.
'Suuresti rakastettu toinen äitini! Epätoivoisin sydämin ja
käteni liikkuessa vastahakoisesti käyn täyttämään lyijynraskasta
velvollisuuttani. Mutta sen täytyy tapahtua!
Minun ei tarvitse mainita rakkaudestani Antoniaan. Sinä vuotena,
jolloin olimme kihloissa, näkyi se ehkä liiankin selvästi, sillä
en käsittänyt silloin, että miehen tulee säästellä vaihtorahaansa
niinkuin nainenkin omaansa. Kuitenkin oli minulla aina hämärä aavistus
siitä, että Antonia arvostelisi luonteeni hieman heikoksi, koska hän
katsoi oman valtansa määrätyksi vähimmättäkään vaivatta hänen omasta
puolestaan.
Antonian luonne on kirkas kuin kuvastin, ja hänen sydämensä mustentuisi,
jos tuohon kalliiseen kapineeseen voitaisiin hengittää pieninkin
himmennys. Niinpä onkin hänen elämänsä täkein huoli pitää pyhänä
mainettaan ja miehensä kunniaa.
Sellaista naista ei saavuta pieninkään juorun leyhä, vaikka tapahtuisi
niinkin uskomattomasti, että hän joutuisi elämään yksinään. Tuo ylpeä
luonne päinvastoin kohoutuisi, kun hän alentumatta valittamaan,
rukoilemaan tai nurkumaan kestää sen aseman, jonka onneton hetki on
hänelle luonut!...
En pysty arvostelemaan, onko tämä valmistus riittävä siihen
aiheeseen, jota minun täytyy koskettaa; ikävä kyllä, en nyt ole siinä
mielentilassa, jota vaaditaan toisen henkilön tunteiden tarkkaan
punnitsemiseen. Minun täytyy kiertelemättä kertoa koko asia.
Vaimoni ja minä olemme päättäneet kaksi kuukautta kestäneen avioliiton,
kaksikuukautisen paratiisillisen onnen jälkeen — erota.
Voi hyvä äiti, jos minulla olisi ollut rohkeutta, olisin tullut ja
heittäytynyt helmaasi, jonka tiedän olevan minulle avoinna, mutta
onnettomuuteemme liittyy salaisuus, jota meillä kummallakaan ei ole
oikeutta ilmaista.
En syytä Antoniaa. Hän voi olla jalomielinen mahdollisimpaan määrään
saakka, mutta hän voi myöskin olla suhteellisen kova. Hänen oli
ratkaisu... hän pysyi kuitenkin järkähtämättömänä; ja hänen miehensä,
jota hän siihen hetkeen saakka ei ollut oikein ymmärtänyt, täytyy oman
kunniansa tähden olla puolestaan yhtä järkähtämätön — ja niin tehtiin
se päätös, joka jo nyt on astunut voimaan.
Vanha setäni, joka, kuten lääkäri ennustikin, ei elänyt Sveitsissä
kevättä loppuun, on tehnyt minut vähäisen tilansa omistajaksi, ja minä
olen nyt parhaillaan matkalla Hagestadiin, koettaakseni päästä ei
ainoastaan oman itseni haltiaksi, mikä kyllä sekin on välttämätöntä,
vaan myöskin ottaakseni haltuuni tuon äsken saamani asuntopaikan, johon
Antoniaa ehkä miellyttää sijoittua.
Itse puolestani aion niin pian kuin asiani myöntävät ottaa
osaa siihen ulkomaiseen opintoretkeen, joka on määrätty kahden
upseerin suoritettavaksi, ja joista henkilöistä voin varmuudella
edellyttää itseni joutuvan toiseksi, koska kokemukseni ulkomaisessa
sotapalveluksessa oikeuttaa minut siihen ja minä sitäpaitsi olen
saavuttanut erityistä suosiota.
Matka tulee kestämään vuoden ja päivän. Sen jälkeen saamme nähdä,
minkälaisiksi olosuhteet muodostuvat.
Hartain toivoni on, ettei maailma saa tietää eromme syytä, ainakaan
alussa, kunnes se vähitellen arvaa, että kyseessä todellakin on
avioero. Näennäisyyden vuoksi täytyy minun joskus käydä hänen luonaan.
Jos taas Antonia päättää toistaiseksi oleskella kylpypaikassa, olen
varma siitä, ettei hänen äitinsä tarvitse edes miettiä jäämistään hänen
luokseen.
En jaksa nyt kirjoittaa enempää, ja minua kiusaa ajatus, että
lähtiessäni ulos kaupungille tapaan jonkun ihmisen, joka mahdollisesti
tuntee minut... En koskaan ole ollut suruton luutnantti, jonka
elämä oli sattumien varassa: elämäni tähtäsi aina enemmän sisään-
kuin ulospäin, kunnes kahdenkymmenenseitsemän vuoden ikäisenä tulin
tuntemaan sen ainoan naisen, joka on synnyttänyt minussa samalla
intohimojen myrskyn ja sydämen ihanan, puhtaan liikutuksen — Voi
Antonia, Antonia, mikä voi minua nyt tyydyttää?
Kyllä muuan seikka: kapteenin-nimitykseni vapauttaa minut
vastenmielisestä luutnantin arvonimestä. Pidän itseäni nyt veteraanina,
ja on hyvin luultavaa, että ensimäisen matkani jälkeen ulkomailla astun
jälleen sotilaspalvelukseen...
Kävelkää nyt Antonian luokse mahdollisimman nopeasti! Palan halusta
saada kuulla hänen päätöksensä. Jos minun toivomuksellani nykyisin
on mitään merkitystä, niin tietää hän varsin hyvin, että soisin
mielelläni hänen asettuvan asumaan siihen kotiin, josta piti tulia
meille yhteinen... Vielä kerran: älkää viivyttäkö vastausta! Osoittakaa
se Hagestadiin! Minun täytyy nimittäin käydä tapaamassa sisartani
ennenkuin matkustan Tukholmaan.
Rakastavasti kunnioittaen
_Charles Wolrat_.
J.K. Älkää itkekö minun tähteni monta katkeraa kyyneltä! En voi ottaa
niihin osaa enkä pyyhkiä niitä. Viimemainitun saattaa tehdä ainoastaan
hän.'