Viisi vuotta oli kulunut siitä kun herra Lomaque seisoi miettiväisenä
Trudainen talon portilla, katsellen morsiamen ja sulhasen vaunujen
lähtöä, ja murheellisesti aprikoiden tulevaisuuden suhteita. Suuria
tapahtumia oli kulkenut yli sen perheellisen taivaan, jolla hän
ennustavaisesti oli huomannut pienen uhkaavan pilven. Suurempia
tapahtumia oli kulkenut yli Ranskanmaan taivaan.
Mitä oli kapina viisi vuotta takaperin vallankumousta vastaan nyt --
joka oli syössyt maahan valta-istuimen, kukistanut ruhtinaita ja
valtoja; joka oli asettanut omia kruunuttomia ja perinnöttömiä
kuninkaitaan ja neuvon-antajiaan valtaistuimelle, ja verisesti
temmaissut ne sieltä alas taas tusinoittain; joka oli raivonnut ja
raivonnut hillittömästi, julmassa innossa, kunnes viimein yksi ainoa
kuningas saattoi sitä hallita ja hillitä vähäksi aikaa. Tämän kuninkaan
nimi oli Hirmu, ja yksi tuhatta seitsemän sataa ja yhdeksän kymmentä
neljä on hänen hallitusvuotensa.
Herra Lomaque, joka ei ole voutina enää, istuu yksinänsä virkahuoneelta
näyttävässä huoneessa muutamassa Parisin yleisessä rakennuksessa. On
taas Heinäkuun ilta, yhtä kaunis kuin se ilta, jona hän Trudainen
kanssa istui kahden tuolla penkillä, josta voi katsella Seinen joen
ihanaa maisemaa. Huoneen akkuna on auki, ja vieno, vilpeä tuulenhenki
aikaa puhaltaa siitä. Mutta Lomaque hengittää vaivaloisesti, ikäänkuin
häntä vielä vaivaisi keskipäivän helteen tukehuttava kuumuus; ja hänen
kasvoissaan voi huomata murheen ja levottomuuden merkkejä hänen
silloin, tällöin hajamielisesti katsellessaan alas kadulle. Ne ajat,
joista hän elää, ovat itsessään jo semmoiset, että ne voivat tehdä
miehen kasvot murheellisiksi. Tänä kauheana Hirmun hallitusaikana ei
löytynyt sitä elävätä henkilöä koko Parisin kaupungissa, joka aamulla
noustessaan olisi voinut olla varma siitä, ett'ei hän ennen iltaa
joutuisi vakojien käsiin, syytöksen alaiseksi, vankeuteen tahi vaikkapa
mestauslavallekin. Semmoiset ajat koettavat kyllä miehen mieltä; vaan
Lomaque ei nyt niitä ajatellut eikä ollut huolellisna niiden tähden.
Paperiläjästä, joka oli hänen edessään vanhalla kirjoituspöydällä, oli
hän juuri ottanut esille yhden, joka oli saattanut hänen ajatuksensa
takaisin menneisin aikoihin, ja niihin tapauksiin, jotka olivat
tapahtuneet sen jälkeen, kun hän seisoi yksinänsä Trudaine'n huoneen
portailla, aprikoiden tulevia tapahtumia.
Nopeammin kuin hän oli aavistanutkaan oli nämä tapaukset tulleet.
Vähemmässä ajassa kuin hän oli edeltäpäin luullut, tuli tuo surkea
onnettomuus, jota Rosan veli oli varonnut niinkuin selvästi mahdollista
onnettomuutta ainakin, ja vaati kaikkea sitä kärsiväisyyttä,
miehuullisuutta ja itsensä uhraavaisuutta, mitä hän kykeni tarjoomaan
sisarensa hyväksi.
Vähin askelin alaspäin, pahasta pahempaan, osoittihe Rosan miehen
luonne selvemmin ja selvemmin melkein päivä päivältä. Satunnaiset
huolimattomuudet päättyivät tavaksi otetulla laiminlyömisellä;
huolimaton karttaminen muuttui kylmäksi viholllisuudeksi; pienistä
loukkauksista kypsyi suuria herjauksia -- nämä oli ne julmat merkit,
joista Rosa huomasi panneensa kaiken alttiiksi ja kadottaneensa kaiken,
ollessaan vielä nuori vaimo -- nämä ne ansaitsemattomat murheet, jotka
kohtasivat häntä turvattomana, jotka olisivat jättäneet hänet
turvattomaksi, ellei hänen veljensä alttiiksiantava rakkaus olisi
tuonut apua ja tukea. Trudaine oli alusta alkain pyhittänet itsensä
semmoisten koetusten vastaanottamiseen kuin ne, joita hän nyt sai
kärsiä; ja miehen tavalla hän otti ne vastaan, huolimatta yhtä vähän
äidin vainosta kuin pojan solvauksista. Tämä vaikea tehtävä tuli
ainoastaan helpoitetuksi silloin, kun ajan kuluessa yleinen häiriö
sekaantui yksityisiin huoliin. Silloin huomiota luokseen vetävät
valtiolliset onnettomuudet tulivat helpoitukseksi perheelliselle
kurjuudelle. Silloin alkoi Danvillen elämän ainoana tarkoituksena ja
perintönä olla asiainsa ajaminen niin viisaasti, että hän voisi kulkea
vahingotta edistävän vallankumouksellisen virran kanssa -- kuinka
kauas, siitä hän ei huolinut, kun hän vaan pelasti omaisuutensa ja
henkensä vaaraan joutumasta. -- Hänen äitinsä, joka järkähtämättömästi
pysyi uskollisena vanhanaikaisille mielipiteilleen, kaikesta vaarasta
huolimatta, sai rukoilla ja nuhdella, sai puhua kunniasta ja
miehuudesta ja rehellisyydestä -- poika ei ottanut korviinsakaan, tahi
kuunteli ainoastaan nauraakseen. Samoin kuin hän oli vaimonsa suhteen
kulkenut väärää polkua, niin oli hän nyt taipuvainen astumaan väärää
tietä maailman suhteen. Vuosia kului: hävittäväiset muutokset
runtelivat hurrikani-myrskyn tapaan alinomaa Ranskan maan vanhaa
hallitusjärjestystä; ja vielä Danville onnellisesti vaihetteli
vaihettelevan ajan mukaan. Hirmuvallan ensimmäiset päivät lähestyivät;
valtiollisessa ja yksityisessä elämässä -- ylhäisissä ja alhaisissa --
joka mies epäili veljeänsä. Danville, vaikka olikin neuvokas, joutui
myös viimein epäluulon alaiseksi Parisissa olevan päähallituksen luona,
etupäässä äitinsä kautta. Tämä oli hänen ensimmäinen valtiollinen
häviönsä, ja ajattelemattomana raivon ja kiusan hetkenä hän antoi
Lomaquen kärsiä siitä syttynyttä vihaansa. Itse epäluulon alaisena,
rupesi hän puolestaan epäilemään voutiaan. Hänen äitinsä kiihoitti tätä
luulevaisuutta. -- Lomaque eroitettiin virastaan.
Entisinä aikoina olisi semmoinen uhri joutunut häviöön -- uusissa
oloissa hän suorastaan tuli kelvolliseksi toimittamaan valtiollista
tehtävää maailmassa. Lomaque oli köyhä, sukkela-älyinen,
harvapuheinen, eikä liioin tarkkatunteinen. Hän oli hyvä
isänmaanrakastaja, hänellä oli hyviä isänmaataan rakastavia ystäviä,
tarpeeksi kunnianhimoa, viekas kissanluontoinen urhoollisuus, eikä
hänellä ollut mitään peljättävää -- hän tuli Parisiin. Siellä oli
kyllin menestyksen tilaisuuksia hänenlaatuisille miehille. Hän odotti
semmoista tilaisuutta. Se tuli; hän käytti sitä parhaimmiten
hyödykseen; pääsi julman Fonqvier-Tinvillen suosioon ja sai viran
Salaisen Poliisin virastossa.
Danvillen viha kuitenkin haihtui: hän tointui jälleen käyttämään tuota
älykästä mieltä, joka tähän asti oli häntä niin hyvästi auttanut, ja
lähetti kutsumaan takaisin poisajettua palvelijaa. Se oli liian
myöhäistä. Lomaque oli jo siinä asemassa, että hän voi vaatia häntä
puhdistamaan itseään epäluuloista -- jopa kenties saattaa hänen päänsä
mestauspölkylle. Pahempi asia kuin tämä oli että nimittämättömiä
kirjeitä hänelle lähetettiin, joissa häntä kehoitettiin mitä pikemmin
osoittamaan isänmaanrakkautta jollakin vastustamattomalla alttiiksi
panolla ja saattamaan äitiänsä vaikenemaan, jonka mieletön suoruus
luultavasti ennen pitkää maksaisi hänelle hänen henkensä. Danville
tunsi hänet siksi hyvin, että hän tiesi yhden ainoan keinon löytyvän
häntä pelastaa, ja sen kautta pelastaa myös itseään. Äiti oli aina
vastustanut maasta pois muuttamista; vaan nyt hänen poikansa vaati että
hänen piti käyttää ensimmäistä tilaisuutta lähteäksensä Ranskasta,
siksi kun levollisempia aikoja tulisi. Luultavasti olisi äiti antanut
oman henkensä kymmenen kertaa vaaran alttiiksi ennemmin kuin olisi
poikaansa totellut; vaan hän ei uskaltanut saattaa samalla poikansa
henkeä vaaran alaiseksi; ja hän myöntyi poikansa tähden. Osaksi
salaisten vehkeitten, osaksi häpiämättömän petoksen kautta, Danville
hankki hänelle semmoisia papereja ja luvantodistuksia, joilla hän voi
päästä ulos Ranskasta Marseillen kautta. Vielä nytkin epäsi hän
lähtevänsä ennenkuin saisi tietää mitkä hänen poikansa aikeet olivat
tulevaisuuden suhteen. Danville näytti hänelle kirjeen, jonka hän oli
juuri lähettämäisillään Robespierrelle itselleen, jossa hän puollusti
epäiltyä isänmaanrakkauttaan, ja harmistuneena pyysi saada osoittaa
sitä jossakin virassa, sama miten pienessä, sen julman kolmikkovallan
palveluksessa, joka silloin hallitsi, tahi oikeammin kauhistutti
Ranskanmaata. Nähtyänsä tämän kirjoituksen rouva Danville rauhoittui.
Hän sanoi jäähyväiset pojalleen ja läksi viimeinkin matkalle,
uskollisen palvelijan kanssa, Marseilleen.
Danvillen tarkoitus lähettäessään kirjeen Parisiin, ei ollut muu kuin
pelastaa itsensä isänmaallisella kerskaamisella. Hän oli kuin pilvistä
pudonnut saadessaan vastuun, jossa otettiin kiinni hänen sanoistaan, ja
käskettiin tulemaan pääkaupunkiin ottamaan vastaan tointa siellä
silloiselta hallitukselta. Siinä ei auttanut muu kuin totteleminen. Hän
siis matkusti Parisiin, ottaen vaimonsa mukaansa suorastaan vaaran
kitaan. Hän oli silloin julkisessa vihollisuudessa Trudainen kanssa;
ja kuta suurempaan tuskaan ja levottomuuteen hän vaan voi saada veljeä
sisarensa puolesta, sitä enemmän se oli hänelle mieleen. Pysyen
uskollisena luottamisessaan ja rakkaudessaan, kaikista vaaroista ja
vainoomisista huolimatta, seurasi Trudaine heitä; ja saman kadun
varrella, jossa heidän asuinpaikkansa oli Parisissa, Hirmuhallituksen
vaarallisena aikana, oli myöskin hänen asuntonsa.
Danville oli kummastunut tarjotun palveluksensa vastaanottamisesta --
vielä enemmän hän hämmästyi huomatessaan hänelle määrätyn viran olevan
päällysmiehen viran samassa Salaisen Poliisin virastossa, jossa Lomaque
oli toimitusmiehenä. Robespierre ja hänen virkakumppalinsa olivat
punninneet miehensä arvoa -- hänellä oli kyllin rahaa ja
paikkakunnallista arvoa -- häntä kyllä kannatti tutkia. He tiesivät
missä suhteessa häntä piti epäillä, ja miten he voisivat häntä
hyödykseen käyttää. Salaisen Poliisin toimet olivat senlaatuisia
toimia, jotka sopivat raakatuntoiselle, neuvokkaalle miehelle; ja tämän
älyn rehellisestä käyttämisestä saadussa virassa oli Lomaquen läsnäolo
virassa hyvänä vakuutuksena. Poisajettu palvelija oli juuri omansa
vakoilemaan epäluulon alaista isäntää. Niin tapahtui että Parisin
salaisessa poliisivirastossa, hirmuhallituksen aikana, Lomaquen entinen
isäntä oli nimensä suhteen vielä hänen isäntänsä -- julkisuudessa
päällysmies, jolle hän oli tilinalainen, -- yksityisessä elämässä
epäluulon alainen mies, jonka pienimpiä sanoja ja tekoja hän oli
virallisesti määrätty pitämään silmällä.
Yhä murheellisemmiksi ja synkemmiksi kävivät Lomaque'n kasvot hänen nyt
aprikoidessaan viimeiksikuluneitten viiden vuoden muutoksia ja
onnettomuuksia. Kun lähistössä olevan kirkon kello löi seitsemän,
heräsi hän näistä mietteistänsä. Hän järjesti hajallaan edessänsä
olevat paperit -- katsoi oveen päin ikäänkuin odottaen jonkun tulevan
-- rupesi sitten, huomattuaan olevansa yksin, tarkastamaan sitä
kirjoitusta, joka ensiksi oli johdattanut hänen mieleensä tuon pitkän
jonon synkkiä ajatuksia. Siinä löytyvät muutamat rivit olivat
kirjoitetut salaisilla kirjainmerkeillä ja sen sisältö oli seuraava:
"Ottakaa huomioonne että teidän päällysmiehenne, Danville, viime
viikolla sai luvan olla poissa hoitaakseen muutamia omia asioitaan
Lyonissa, ja ettei häntä odoteta takaisin tulevaksi päivään tahi
kahteen. Hänen poissa ollessa jouduttakaa Trudainen asiaa. Ko'otkaa
kaikki todistukset ja olkaa itse valmiina ryhtymään toimiin samassa
kun saatte käskyn. Elkää lähtekö virastohuoneesta ennenkuin taas
saatte tietoja minulta. Jos teillä on kopia Danvilleä koskevasta
yksityisohjeesta, jonka te minulle kirjoititte, niin lähettäkää se
minun kotiini. Tahdon muistiani virkistää. Teidän alkuperäinen
kirjeenne on poltettu".
Tässä ilmoituskirje äkisti päättyi. Pannessaan sitä kokoon ja
pistäessään sitä taskuunsa, Lomaque huokaili. Tämä oli muuten
harvinainen tunteiden-ilmaus hänessä. Hän nojautui tuolin selkälautaa
vasten ja naputteli kynsillään pöytään. Äkkiä koputettiin hiljaa
huoneen ovea ja kahdeksan tahi kymmenen miestä -- nähtävästi uuden
Ranskalaisen Inkvisitionin haltijoita -- tyynenä astui sisään,
asettuivat seisomaan järjestykseen vasten seinää. Lomaque nyykäytti
päätään kahdelle heistä. "Picard ja Magloire, käykää istumaan tämän
pulpetin ääreen. Minä tarvitsen teitä toisten mentyä",
Näin sanoen antoi Lomaque muutamia sinetillä ja päällekirjoituksilla
varustettuja kirjeitä toisille huoneessa odottaville miehille, jotka
ottivat niitä vastaan äänettöminä, kumarsivat ja läksivät ulos.
Äkkinäinen katsoja olisi luullut heitä konttorikirjureiksi, jotka
ottivat vastaan kauppiaalta lähetettävien tavaroiden tunnuskirjoja. Ken
olisi voinut aavistaa että syytösten, vangitsemiskäskyjen, ja
kuolemantuomioitten antaminen ja vastaan-ottaminen -- tuomittujen
ihmisparkojen toimittaminen ruoaksi tuolle kaikkinielevälle
Guillotinelle [mestauskone, jota käytettiin Ranskan vallankumouksen
aikana] -- olisi voinut käydä noin tyynesti ja huolettomasti,
tuommoisella kylmämielisellä virkatottumuksella!
Kääntyen pulpetin ääressä istuviin kahteen mieheen sanoi Lomaque: "No
onko teillä nyt nuo muistoonpanot muassanne". (He vastasivat
myöntäväisesti). "Picard, teillä on ensimmäiset syytöskohdat tässä
Trudainen asiassa; teidän tulee lukea ensiksi. Minä olen jo lähettänyt
virka-ilmoitukset; vaan meidän täytyy kuitenkin lukea todistukset
alusta alkain ollaksemme varmat ettei niistä ole jäänyt mitään pois.
Jos muutoksia tulee tehtäväksi, niin nyt on aika niitä tehdä. Lukekaa,
Picard, ja tehkää se niin pikaan kuin mahdollista".
Saatuaan tämmöisen kehoituksen, veti Picard taskustaan muutamia pitkiä
paperikaistaleita ja alkoi lukea niistä seuraavaa:
"Pöytäkirja, sisältävä koottuja todistuksia Louis Trudainea vastaan,
jota luullaan, Kansalaisen Päällysmies Danvillen tekemän syytöksen
johdosta, syylliseksi vihollisuuteen vapauden pyhää asiaa vastaan, ja
vastahakoisuuteen kansan yksinvaltaisuutta vastaan. (1) Epäluulon
alainen henkilö on salaisen tarkastuksen alla, ja on seuraavat seikat
saatu ilmi. On huomattu hänen kahdesti käyneen yön aikana muutamassa
Papiston-kadun varrella olevassa talossa. Ensimmäisenä yönä kuljetti
hän mukanaan rahaa, -- toisena asiapapereita. Hän palasi sieltä ilman
kumpiakin. Nämä seikat on saatu tietää erään kansalaisen avulla, jonka
Trudaine on ottanut apumiehekseen taloutensa toimissa (niitä, joita
Tirannien aikana sanottiin palvelijoiksi), tämä mies on hyvä isänmaansa
rakastaja, jolle voi uskoa Trudaine'n tointen silmällä pitämisen. (2)
Asukkaita on Papiston-kadun varrella olevassa talossa hyvin paljon, ja
ne ovat muutamissa suhteissa hallitukselle vähemmin tunnettuja kuin
suotava olisi. On huomattu vaikeaksi saada varmoja tietoja siitä tahi
niistä henkilöistä, joiden luona Trudaine on käynyt, käyttämättä
vankeutta. (3) Vangitsemista on katsottu liian aikaiseksi, toiminnon
näin vasta alulla ollessa, koska se luultavasti estäisi salaliiton
kehkeytymistä ja antaisi varoituksen syyllisille, joten ehkä voisivat
päästä pakoon. Käsky on sentähden annettu tarkastaa heitä vaan tätä
nykyä, ja odottaa. (4) Kansalainen päällysmies Danville lähtee
Parisista vähäksi aikaa. Trudainen silmällä pitämisen toimi on
sentähden otettu allekirjoittaneelta ja annettu hänen kumppalilleen,
Magloirelle. -- Allekirjoittanut: Picard. Nimellä vahvistanut:
Lomaque".
Luettuansa niin pitkälle asetti poliisimies paperinsa
kirjoituspöydälle, odotti hetken käskyjä ja läksi ulos, kun hän ei
niitä saanut. Ei tullut mitään muutosta Lomaquen kasvoissa ilmautuvaan
murheellisuuteen ja levottomuuteen. Hän vielä naputteli tuskallisesti
kynsillään kirjoituspöytään eikä edes katsonut toiseen poliisimieheen
pyytäessään häntä lukemaan kertomuksensa. Magloire veti esille
samanlaisia paperikaistaleita kuin Picard ja luki niistä samalla
kiireisellä, asioimistapaisella, yksitoikkoisella äänellä:
"Trudainen asia. Pöytäkirjan jatkoa. Kansalais-asioitsija Magloire on
määrätty Trudainen silmälläpitoa jatkamaan, ja on seuraavat tärkeät
tiedot saatu ilmi edellisiin lisättäviksi. (1) Näyttää siltä kuin
Trudaine aikoisi käydä kolmannen kerran salaisesti Papiston-kadun
varrella olevassa talossa. On ryhdytty erityisiin toimiin voidaksemme
läheltä tarkastaa hänen tekojaan ja seuraus on ollut että toinen
henkilö on huomattu osalliseksi tuohon otaksuttuun salaliittoon. Tämä
henkilö on Trudainen sisar, ja Kansalais-päällysmies Danvillen vaimo".
"Voi ihmisparkaa! -- hukassa hän on!" mutisi Lomaque itsekseen
huoaisten, ja liikkuen levottomasti yhdeltä puolelta toiselle, vanhassa
kuluneessa nojatuolissaan. Nähtävästi Magloire ei ollut tottunut
huokauksiin, keskeyttämisiin, ja murheen osoituksiin siltä taholta,
sillä hyvin järkähtämätön tuo pääpoliisi tavallisesti oli. Hän katsoi
paperistaan ylös kummastuneena. "Jatka, Magloire!" huusi Lomaque
suuttuneena. "Miksi hitossa sinä et jatka?" -- "Aivan heti,
kansalainen", vastasi Magloire nöyrästi ja jatkoi:
"(2) Trudainen kotona on Danvillen vaimon osallisuus veljensä salaisiin
hankkeisin saatu ilmi edellämainitun isänmaallisen kansalaisen
valppauden kautta. Näiden kahden epäluulon alaisen henkilön
keskustelut tapahtuvat ainoastaan heidän kahden kesken ollessaan ja
kuiskuttelemalla. Vähä on, mikä on voitu kuulla; vaan tämä vähäinen
riittää todistukseksi siitä, että hän täydelleen tietää veljensä
aikomuksesta lähteä kolmannen kerran Papiston-kadun varrella olevaan
taloon. On vielä saatu tietää että hän on odottava veljensä
takaisintuloa ja että hän vasta sitten yksinänsä palaa omaan kotiinsa.
(3) Ankarimpiin keinoihin on ryhdytty Papiston-kadun varrella
olevan talon silmällä pitoa varten. On saatu tietää Trudaine'n
käyntien tarkoittaneen miestä ja vaimoa, joita talonomistaja ja muut
asukkaat tuntevat nimellä Duboit. Ne asuvat neljännessä kerroksessa.
Mahdotonta on nyt asian urkkimis-aikana käydä niiden huoneesen tahi
tutkia kansalaista Dubois ja hänen vaimoansa, saattamatta meille
haitallista häiriötä ja meteliä siihen taloon ja sen naapuristoon.
Poliisimies jätettiin paikkaa silmällä pitämään, kunnes tutkimis- ja
vangitsemis-käskyjä saataisiin. Niiden saaminen tuli sattumoilta
estetyksi. Kun ne viimein saatiin huomattiin molempain sekä miehen että
vaimon olevan poissa. Ei ole vielä tähän saakka päästy niiden jäljille.
(4) Talonomistaja heti vangittiin samoin kuin taloa tarkastamaan
asetettu poliisimies. Talonomistaja vakuuttaa ettei hän tiedä mitään
talonsa asukkaista. Luullaan hänen kuitenkin olleen salajuoniin
osallisena kuin myös että ne paperit, jotka Trudaine kuljetti
kansalaisille Dubois, olivat väärennettyjä matkapasseja. Ei ole
mahdotonta että heidän on onnistunut näillä ja rahalla jo päästä
Ranskanmaasta. On ryhdytty toimiin niiden kiinniottamista varten siinä
tapauksessa ett'eivät vielä ole yli rajan kulkeneet. Enempiä tietoja
heistä ei ole vielä saatu. (5) Trudaine ynnä hänen sisarensa ovat
alituisen tarkastuksen alla; ja allekirjoittanut odottaa saadakseen
enempiä käskyjä, ja pidäksen valmiina niitä toimeenpanemaan. --
Allekirjoittanut: Magloire. Nimellä vahvistanut: Lomaque".
Herettyänsä muistoonpanojaan lukemasta, Magloire asetti ne
kirjoituspöydälle. Hän oli selvästi suosittu mies virastossa ja luotti
asemaansa; sillä hän uskalsi tehdä muistutuksen, eikä heti lähtenyt
huoneesta äänettömänä niinkuin hänen edelläkävijänsä Picard.
"Kun kansalainen Danville palajaa Parisiin", alkoi hän, "niin hän
varmaan hämmästyy huomatessaan että hän syyttämällä vaimonsa veljeä,
samalla myös on syyttänyt tietämättänsä omaa vaimoansa".
Lomaque katsahti häneen äkisti, tuo vanha heikkous silmissä, joka teki
ne niin kummallisen näköisiksi muutamissa tilaisuuksissa. Magloire
ymmärsi tämän ennusmerkin merkityksen ja olisi joutunut hämille, ellei
hän olisi ollut poliisimies.
Nyt hän taastui askeleen tai kaksi pöydästä eikä puhunut mitään.
"Ystäväni Magloire", sanoi Lomaque, lempeästi iskien silmää, "teidän
viimeinen muistutuksenne näyttää minusta peitetyltä kysymykseltä. Minä
aina kysyn suoraan toisilta -- en koskaan vastaa itse kysymyksiini.
Te tahdotte tietää, kansalainen, mikä salainen syy meidän
päällysmiehellämme on tehdä kanne vaimonsa veljeä vastaan? Mitä jos
itse koettaisitte miettimällä löytää sen. Se tulee olemaan erinomaisen
sopiva toimi teille, ystäväni Magloire -- erinomaisen sopiva harjoitus
virkatuntien perästä".
"Onko muita käskyjä?" kysyi Magloire nyreissään.
"Ei ole vastaluettuja ilmoituksia koskevia", vastasi Lomaque. "En tiedä
mitään muutettavaa tahi lisättävää kuultuani ne uudestaan. Vaan minulla
on heti pieni mnistoonpano valmiina teille. Istukaa toiseen pöytään,
ystävä Magloire; minä pidän teistä hyvin paljon kun vaan ette ole
utelias, -- pyydän, istukaa".
Näin kohteliaasti puhellen poliisimiehelle lempeimmällä äänellään,
Lomaque otti esille taskukirjansa, ja siitä pienen kirjeen, jonka
hän aukaisi ja luki läpi tarkkaavaisuudella. Se aikoi lauseella:
"Yksityisiä virkaohjeita Päällysmies Danvillen suhteen", ja sen sisältö
oli muutoin seuraava: -- Allekirjoittanut voi lujasti vakuuttaa, kauan
tunnettuansa Danvillen perheellistä elämää, että hänen syynsä vaimonsa
veljen ilmi-autamiseen ovat paljaastaan yksityistä laatua, ja ett'eivät
ole kaukaisimmassakaan yhteydessä valtiollisten seikkain kanssa.
Lyhyesti puhuen, asia on seuraava: -- Louis Trudaine vastusti alusta
alkain sisarensa naimista Danvillen kanssa, epäillen jälkimäisen
luonnetta ja mielen laatua. Naiminen kumminkin tapahtui ja veli malttoi
mielensä ja odotti seurauksia, käyttäen sitä varokeinoa että hän muutti
asumaan sisarensa läheisyyteen, ollakseen välittäjänä, jos tarve
vaatisi, aviomiehen mahdollisesti tapahtuvien rikosten ja vaimon
kärsittävien tuskain välillä. Seuraukset olivat hänen pahimpia
aavistuksiaan pahemmat, ja vaativat sitä välittäjätointa, johon hän oli
valmistainnut. Hän on murtamattoman voimakas, kärsivällinen ja
nuhteeton mies, ja on tehnyt sisarensa suojaamisen ja lohduttamisen
elämänsä päämääräksi. Hän ei anna langolleen vähintäkään syytä
julkiseen riitaan itsensä kanssa. Häntä ei voi pettää, suututtaa eikä
väsyttää; ja hän on Danvillea etevämpi joka suhteessa -- käytöksen,
mielenlaadun ja ky'yn suhteen. Asiain näin ollessa lienee tarpeetonta
sanoa, että hänen lankonsa viha häntä kohtaan on leppymättömintä
laatua, ja samoin tarpeetonta viitata ilmi-annon aivan selviin
vaikutussyihin.
"Mitä niihin epäluulon-alaisiin seikkoihin tulee, joista ei ole
syytetty ainoastaan Trudainea, vaan myös hänen sisartaan, niin
allekirjoittanut on pahoillaan, ett'ei hän voi, tämän enempää, niitä
ymmärtää eikä selittää. Tällä valmistuvaisella kannalla ollessaan
näyttää asia olevan läpitsetunkemattoman salaisuuden peitossa".
Lomaque luki nämä rivit läpi lopussa olevaan omaan allekirjoitukseensa
saakka. Tämä oli se kopia Salaisista Ohjeista, joita häneltä oli
pyydetty siinä kirjoituksessa, jota hän tarkasteli ennenkuin nuo kaksi
poliisimiestä tulivat huoneesen. Verkkaan ja niinkuin näytti,
vastahakoisesti, hän kääri kirjeen uuteen paperi-arkkiin ja oli
sulkemaisillaan sitä sinetillä, kun koputus oveen häntä pysähdytti.
"Astukaa sisään", huusi hän äkäisesti; ja mies, työpuvussa ja
pölyisenä, astui huoneesen, kuiskasi sanan tahi pari hänen korvaansa,
nyykäytti päätään ja läksi ulos. Lomaque säpsähti kuullessaan
kuiskutuksen; ja avattuaan kirjeensä uudestaan, kirjoitti hän
pikaisesti nimikirjoituksensa alle: -- "Olen juuri saanut tietää että
Danville on kiiruhtanut Pariisiin palajamistaan ja odotetaan tulevaksi
tänä iltana". Kirjoitettuaan nämä rivit, hän sinetitti kirjeen,
kirjoitti päällekirjoituksen ja antoi sen Magloirelle. Poliisimies
katseli päällekirjoitusta lähtiessään ulos huoneesta -- se oli
"Kansalaiselle Robespierre, Saint Honoré-katu".
Yksin jäätyänsä, Lomaque nousi istuiltaan ja asteli levottomasti edes
takaisin kynsiänsä pureskellen.
"Danville tulee takaisin tänä iltana", sanoi hän itsekseen; "ja
ratkaiseva hetki tulee hänen kanssaan. Trudaine olisi salaliittolainen!
Sisar Rosa (niinkuin tapansa oli häntä nimittää) salaliittolainen! Äh!
salaliitto voi tuskin olla vastaus arvoitukseen tällä kertaa. Mikä se
on?"
Hän kävi pari kertaa edestakaisin äänettömänä -- seisattui sitten
avonaisen akkunan eteen ja katseli sitä vähäistä osaa taivaasta, minkä
kadunvarrella olevilta rakennuksilta voi nähdä.
"Tähän aikaan viisi vuotta takaperin", sanoi hän, "puhui Trudaine
minulle tuolla penkillä, josta saattoi Seineä ihailla; ja sisar Rosa
piti kahvia lämpimänä vanhaa rumanaamaista Lomaque-parkaa varten. Nyt
olen virallisesti velvoitettu epäilemään heitä molempia; kenties heitä
vangitsemaan; kenties --, tahtoisin että tämä toimi olisi jollekulle
toiselle annettu. En sitä tahtoisi -- en tahtoisi sitä millään
tavalla!"
Hän palasi kirjoituspöydän luo ja istuutui papereitansa tarkastamaan
semmoisen miehen äreällä katsannolla, joka on päättänyt karkoittaa
vaivaavia ajatuksia hyvin kovan työnteon voimalla. Enemmän kuin tunnin
hän uutterasti työskenteli, silloin tällöin haukkasi hän kuivasta
leipäviipaleesta palasen ja pureskeli sitä. Silloin hän hetkeksi
pysähtyi työssään ja rupesi taas miettimään. Vähitellen ilta alkoi
hämärtää ja huone kävi pimiäksi.
"Kenties pääsemme yli tämän illan, viimeinkin -- ken tietää?" sanoi
Lomaque soittaen pöytäkelloa saadakseen valkeata. Kynttilöitä tuotiin;
ja samalla palasi poliisimies Magloire, tuoden pientä suljettua
kirjettä. Se sisälsi vangitsemiskäskykirjeen ja ohuen kolmikulmaisen
kirjeen, joka paremmin oli rakkaudenkirjeen tahi naisen kutsumuskirjeen
näköinen kuin minkään muun. Lomaque aukasi kirjeen uteliaasti ja
luki siitä seuraavat sievästi kirjoitetut rivit, joiden alla oli
Robespierren nimikirjaimet -- V. R. -- ja jonka kirjaimet olivat
kauniisti tehtyjä salamerkkejä.
"Vangitse Trudaine ja hänen sisarensa tänä iltana. Paremmin asiaa
mietittyäni en ole aivan varma tuleeko Danville takaisin niin aikaisin
että voi olla läsnä, joka ehkä olisi vielä parempi. Hän ei voi
aavistaakaan mitään vaimonsa vangitsemisesta. Pidä häntä tarkoin
silmällä kun tämä tapahtuu, ja lähetä yksityinen ilmoitus siitä
minulle. Minä pelkään että hän on paheellinen mies; ja kaikesta enimmin
inhoan Pahetta".
"Onko minulla muuta työtä tänä ehtoona?" kysyi Magloire haukotellen.
"Ainoastaan eräs vangitseminen", vastasi Lomaque. "Kokoelkaa miehenne
ja kun olette valmiina, niin hankkikaa vaunut portille odottamaan".
"Olimme juuri ehtoolliselle menemäisillämme", murisi Magloire
itsekseen, pois lähtiessään. "Vieköön hiisi nuo ylimykset! Niillä on
kaikilla semmoinen kiiru tulla guillotiniin etteivät suo ihmiselle niin
paljon aikaa että edes saisi rauhassa syödä ruokansa!"
"Ei siitä nyt pääse mihinkään", mutisi Lomaque, murheellisella
katseella pistäen vangitsemiskäskyn ja kolmikulmaisen kirjeen
taskuunsa. "Hänen isänsä oli minun pelastukseni; hän itse tervehti
minua aivan kuin vertaistaan; hänen sisarensa kohteli minua aivan kuin
herrasmiestä, niinkuin siihen aikaan sanottiin; ja nyt --"
Hän vaikeni ja pyyhki otsaansa -- aukasi sitten pulpettinsa, otti siitä
esille viinaputellin ja kaatoi siitä itselleen lasin nestettä, jota hän
nautti verkalleen, vähin ryypyin.
"Tokkohan muut ihmiset tulevat pehmeämpi-sydämisiksi vanhoillaan?"
sanoi hän. "Minä ainakin näytän siksi tulevan. Miehuutta! miehuutta!
mikä kerran on tapahtuva, se tapahtuu. Vaikka tässä panisin pääni
vaaran alttiiksi, en voisi heidän vangitsemistaan estää. Ei löydy koko
virkakunnassa miestä, joka ei olisi valmis sitä tekemään, ellen minä
tahtoisi".
Tällöin kuului rattaiden tärinä ulkoa.
"Siinä on vaunut", huudahti Lomaque, pistäen takaisin putellinsa ja
ottaen hattunsa. "Koska tämä vangitseminen kumminkin on tapahtuva, on se
yhtä heille, vaikka minä sen teen".
Lohdutellen itseään miten parhaiten voi tällä mietteellä, puhalsi
pääpoliisi Lomaque kynttilät sammuksiin ja lähti ulos huoneesta.