Torstai päivä oli tullut, Marie oli matkustanut pois — kai hän
oli matkustanut, Jörgen ei ollut nähnyt häntä, ei kuullut hänestä
vähintäkään sitten joulupäivän. Kirjelippu, jonka samana aamuna oli
tuonut sama pieni tyttönen, joka edelliselläkin kerralla toi rouva
Römerin kirjeen, sisälsi kai jotain hänestä, hän ei tiennyt mitään eikä
tahtonut kysyä.
Joulupäivinä hänessä riehuva taistelu oli ollut sitä vaikeampi, kun
juhlan hiljaisuus vallitsi kaupungissa — ei kuulunut ajamista kadulta,
ei ollut mitään tekemistä kirjakaupassa, kaduilla vilisi vain iloisia
ihmisiä, onnellisia ylensyöneitä ihmisiä juhlapuvuissaan.
Hän seisoi huoneessaan yöllä, niinkuin hän kerran ennen oli seisonut
siinä entisessä pienessä huoneessa, pitäen Marien kuvaa lampunvalossa,
tuijottaen siihen rakkautensa koko intohimolla.
Makuuhuoneessa yski Amalie äänellä, joka sattui häneen kuin nuhteet.
Niin, eihän ollut oikein, että hän näin tässä seisoi, sen hän hyvin
tiesi; mutta tässä viimeisessä jumalattomuudessa oli jotain niin
puoleensa vetävää, ettei hän voinut vastustaa.
Hän huomasi pöydällä kirjeen. Tuohan se juuri olikin! Hän sieppasi sen
ja luki:
"Rakas Amalie!
Omatuntoni ei ole antanut minulle rauhaa, sittenkun joulupäivänä
tapasimme kirkossa, ja minä tulen nyt luoksesi tällä hartaalla
rukouksella: Anna anteeksi minulle, anna anteeksi onnettomalle,
katuvalle ystävättärelle!
Kun matkustin kotiin, olin päättänyt välttää kohdata miestäsi. Enkä
minä tiennyt, että äitini kirjeellisesti oli pyytänyt häntä luoksensa
tulemaan; sikäli olen viaton siihen, että tapasimme toisemme. Mutta
minä tunnustan, että kumminkin olen menetellyt väärin, olen ollut niin
hämmennyksissä, etten osaa sitä sanoakaan. Vasta tänään olen päässyt
oikein selville siitä, että on luopuminen kaikista toiveista sellaiseen
yhdistykseen nähden kuin typertyneessä tilassani olen ajatellut. Sinä
joka tiedät, mitä rakkaus on, olet käsittävä erhetykseni, sinä olet
lempeästi tuomitseva käytöstäni ja anteeksiantava.
Minä pyysin kerran saada takaisinlähetetyksi valokuvani, joka on
miehelläsi; kun en silloin sitä saanut niin pyydän sitä nyt uudestaan.
Tänään matkustan Jyllantiin. Minä tiedän, että tieni tulee olemaan
yksinäinen ja raskas; mutta minä tahdon taipua Jumalan tahdon alle ja
kaikin voimin pyrkiä saamaan lohdutusta ja lääkettä hänen sanastaan ja
toimeliaassa elämässä.
Ja sitten lopuksi harras toivomus, että tulisi se aika, jolloin sinä
ja miehesi, rauha sydämessä ja valoa kodissa voitte kiittää Jumalaa
uudesta elämästä.