(Kuuluu oikealta rattaiden kolinaa).
EVELINA. Kas niin! Jokohan Veckström sieltä tulee?
NYGÅRD (menee portillepäin katsomaan). Aapohan se onkin.
EVELINA (nousee myös). Pianpa hän palasi Helsingin matkaltaan.
NYGÅRD. Pian. En luullut hänen tänään vielä tulevan.
EVELINA. Näköjään hän on saanut asiansa järjestetyksi pikemmin, kuin
luulikaan. Amerikkaan kai hän, poika parka, sitte lähtee?
NYGÅRD. En tiedä. En ole kysynyt. Eikä hän ole puhunutkaan siitä
minulle mitään. Ehkä lähtee.
EVELINA. Kunpa et vielä saisi katua tätä tekoasi, Johannes! (Taputtaa
Nygårdia olkapäälle, kuivattaa nenäliinalla silmiään ja poistuu
sisälle.)
NYGÅRD (seisoo kotvan, katsoen portille päin, ikäänkuin odottaen).
AAPO (tulee perältä). Hyvää päivää, isäntä!
NYGÅRD. Hyvää päivää!
AAPO. Terveisiä kaupungista.
NYGÅRD. Pianhan palasit! Mitä kuuluu?
AAPO. Eipä pahempia. Mitäs tänne?
NYGÅRD. No! Samaa kuin ennen. Ehkä vähän enemmänkin. Odotamme vieraita,
— naapuriani, — juuri tänne.
AAPO. Veckströmiä? Tiesin hänen tulevan.
NYGÅRD. Mistä sen tiesit?
AAPO. Tahi pikemmin arvasin, että hänen piti tänne näihin aikoihin
tulla — asioiden vuoksi.
NYGÅRD. Niin. Kohtahan se aika on... käsissä.
AAPO. Kohta, isäntä, kohta.
NYGÅRD. Ja Aapo valmistaikse lähtöön?
AAPO. Kyllä. Niinhän se oli päätetty. Toivon, että isännälläkin jo on
toinen varalla minun sijalleni?
NYGÅRD. Siitä saa Aapo olla huoleti. Luulen, että Aapo osaa punnita
asian ja ymmärtää sen.
AAPO. Luonnollisesti. Selvähän se on. En minä pahaksi pane. Ei isännän
puolestaan siitä tarvitse huolissaan olla.
NYGÅRD. Tahdoin vain sanoa, että olenhan minä ollut Aapoon tyytyväinen.
AAPO. Kiitoksia paljon! Toivon nyt vain, että kaikki kävisi hyvin
täällä — minun lähdettyäni.
NYGÅRD. Sitä toivon minäkin. — En ole vielä kysynyt, minne Aapo
muuttaa? Ehkä Amerikkaan lähtee? Siellähän kuuluu olevan varakkaita
omaisia.
AAPO. Hyvin mahdollista, että sinne lähden. En ole vielä päättänyt.
Mutta kuinka niin? Miksi isäntä sitä tiedustelee?
NYGÅRD. Ehkä minulla on vähän syytäkin.
AAPO. Niin väinkin! Minä ymmärrän.
NYGÅRD. Niin, olisihan se suuri suru, että minun tällä lailla pitäisi
erota ainoasta tyttärestäni, ainoasta rakkaasta lapsestani.
AAPO. Mitäs isäntä sitte oikein tarkoittaa?
NYGÅRD. Sitä, että minä toivoisin vielä senkin, että Aapo koettaisi
hänet unhottaa, — jättäisi kaikki toiveensa siinäkin suhteessa.
AAPO. Niinkö? Vielä senkin?
NYGÅRD. Voihan se olla suurikin uhri, mutta vielä kovempi olisi
tämä isku minulle, että minun näin, tällä kaupalla, pitäisi luopua
lapsestanikin.
AAPO. Isäntä hyvä! Pahaa mitään minä en ole koskaan teille tahtonut,
pikemmin aina vain hyvää, niinkuin ehkä olette voinut huomata. Sillä
minä pidän teitä kunniassa, rakastan teitä miltei kuin omaa isääni.
Säästääkseni teiltä vielä tuonkin surun, olisin valmis pyytämänne
uhrauksenkin tekemään. Mutta niinkuin tiedätte, eihän se minusta
yksistään riipu.
NYGÅRD. Sinun sanasi voivat tyttäreeni kuitenkin paljon vaikuttaa.
AAPO. Minun sanani? Minua melkein loukkaatte, isäntä, nyt!
NYGÅRD. Sitä en suinkaan tarkoittanut.
AAPO. Näyttää kuitenkin siltä, kuin luulisitte minun vain pelailevan
tyttärenne kanssa, kuin minulla olisi ollut vain joitakin salaisia
syrjäpyyteitä eikä mitään sen vakavampaa sydämeni pohjalla. Jos niin
olisi, niin tuskinpa teidän silloin olisi tarvinnut minulle tuollaista
pyyntöä tehdäkään. Mutta kuinka voisi nyt suuni puhua toista, kuin
mitä sydämeni tuntee?! Voin vakuutta teille, että rakastan syvästi ja
vilpittömästi tytärtänne. Minä en voi enkä tahdo valehdella hänelle,
etten häntä rakasta enää, kun nyt rakastan häntä enemmän, kuin
konsanaan. Mutta minkä minä voin hänelle sanoa — vaikka hän sen tietää
muutenkin — on, että meidän nyt on pakko erota ja että te tahtoisitte
meidät eroamaan ainiaaksi.
NYGÅRD. Kuultuani sanasi, Aapo, minä näen, että tämä pulma käy
yhä vaikeammaksi ratkaista. Jenny rakastaa sinuakin paljon, sen
olen jo nähnyt. Sovinnollinen asian ratkaisu teidän kesken minun
toivomukseni mukaan — minun tähteni — olisi siis suotavampi, kuin
minun järkyttämätön päätökseni, joka voisi käydä kohtalokkaaksi teille
molemmille, — hänelle varsinkin.
AAPO. No, jos asia todella niin on, niin täytynee kai minun sitte hänen
kanssaan tästä vielä puhua — noudattaakseni teidän mieltänne.
NYGÅRD. Niin, Aapo, minä pyydän: tee se! Minä käyn kutsumassa Jennyn
tänne, niin... Kas tuossa hän itse tuleekin.
JENNY (tulee vasemmalta). Isä, sinua äiti pyytää puhutella.
NYGÅRD. Minä tulen. Minä tulen, lapseni. (Menee sisään).
JENNY (menee Aapon luo ja tervehtii häntä, kätellen, hellästi). Terve
tuloa takaisin, Aapo! Kuinka iloinen olenkin, että nyt jo tulit.
AAPO. Olihan se hyvä, että ehdin. Veckströmhän, kuulen ma, on tulossa.
JENNY. Juuri sen vuoksi iloitsenkin paluustasi. — Mitä sitte kuuluu?...
AAPO. Hyviä, Jenny, — sieltäpäin.
JENNY. Kerrohan, kerro!
AAPO. Istutaanko tähän luhdin rappusille, vai?
JENNY. Istutaan!
AAPO (vetää Jennyä kädestä istumaan viereensä luhdin rappusille).
Kaikki on pian kerrottu. Matkani onnistui hyvin. Asia on jo järjestetty
täydellisesti.
JENNY. Niinkö?! Muutahan en voinut sinulta odottaakaan. Kun sinä
johonkin ryhdyt, niin viet kyllä asian perille.
AAPO. No, no! Ei se nyt aina niinkään ole sanottu. Tällä kertaa oli
kuitenkin onnikin myötäinen.
JENNY. Niin, todellakin, kun ehti ajoissa rahakirje Amerikasta asti
tulla.
AAPO. Ja loppusumman sain lainaksi meidän puolueemme pomojen varmalla
takuulla.
JENNY. Suostuivatko mielelläänkin?...
AAPO. Vielä häntä kysyt?! Olivat tietenkin iloisia tämmöisessä
tapauksessa auttamaan.
JENNY. Niin, niin, — siltä kannalta otettuna.
AAPO. Jokainen ottaa luonnollisesti omalta kannaltaan. He — puolueemme
etujen kannalta. Eiväthän he minulle omaisia ole, että sen tähden
kauppoihin ryhtyisivät kanssani.
JENNY. Mutta sinä? Sinä siis tahdot auttaa isääni, — meitä —, minun
tähteni, meidän rakkautemme tähden, meidän kaikkien tähden?
AAPO. Yhteinen asiammehan tämä lopullisesti on, Jenny, niin hyvin
sydämemme, kuin oman etummekin kannalta.
JENNY. Niin toivon isänkin sen nyt käsittävän, kun hän saa kuulla mitä
sinä olet tehnyt. Toivon, että hän iloitsee siitä ja kiittää sinua
kaikesta, Aapo.
AAPO. Minä en rohkene kuitenkaan noin paljon toivoa, Jenny.
JENNY. Miksi et?
AAPO. Hän näkyy yhä päätöksestään lujasti pitävän kiinni.
JENNY. Onko hän sinulle sitte jo mitä sanonut?
AAPO. On. Tuliaisikseni ilmoitti hän sen vielä minulle, ennenkuin olin
edes ehtinyt asiastani hänelle kertoa.
JENNY. Se ei ole mahdollista, Aapo.
AAPO. Ei ainoastaan mahdollista, vaan ilmeinen tosi. Eikä sillä hyvä,
Jenny, että hän sittenkin vaati minut lähtemään...
JENNY. Vaan mitä, mitä?
AAPO. Hän ei suostu sinua minulle antamaan missään tapauksessa.
JENNY. Eikö suostu?
AAPO. Ei.
JENNY. Vaikka näin paljon olet, Aapo rakas, meidän hyväksemmekin
tehnyt?!
AAPO. Sanoinhan, etten asiastani ehtinyt hänellä edes kertoakaan. Enkä
tahtonutkaan sitte enää hänen puheensa jälkeen. Kuka tietää, ehkä hän
olisi paiskannut minulle paperit vasten naamaa.
JENNY. Siinä tapauksessa ilmaisen minä hänelle asian nyt.
AAPO. Luulen, että saat häneltä samallaisen vastauksen, kuin minkä minä
sain: että jättäisin kaikki toiveet sinun suhteesi.
JENNY. Minun suhteeni isällä silloin ei tule olemaan enää mitään
määräämisvaltaa, sen sinä kyllä tiedät, — jos sinä vain tahdot, Aapo.
AAPO. Mitä minä tahdon, sen taas sinä kyllä tiedät, Jennyseni.
Mutta minä lupasin isällesi vast'ikään ilmoittaa sinulle hänen
järkyttämättömän päätöksensä ja minä olen pitänyt sanani. Siinä kaikki,
mitä minä nyt olen voinut ja voin tehdä.
JENNY. Sanoiko hän, että se on hänen järkyttämätön päätöksensä?
AAPO Kyllä.
JENNY (nousten). Sen saamme kuitenkin vielä nähdä, Aapo!
AAPO. (nousee myös). Mitä ai'ot tehdä, Jenny?
JENNY. Nyt ai'on minä vielä puolestani puhua isän kanssa.
AAPO. Hänen puolestaan toivoisin, että jättäisit sen jo tekemättä,
Jenny.
JENNY. Nyt minä sitä en voi jättää tekemättä sinunkaan pyynnöstäsi,
Aapo. Minun on ilmaistava hänelle kaikki. Ja minä teen sen sillä
lailla, että hänen on järkyttämätön päätöksensä peruutettava —
sittenkin.
AAPO. Usko siirtää vuoriakin, sanotaan.
JENNY. Anna minulle vain ne paperit, josta taannoin puhuit, Aapo!
AAPO. Ihanko todella ai'ot?
JENNY. Nyt en jätä sitä tekemättä, Aapo, kuulithan!
AAPO (ottaa povitaskustaan paperitukon, jonka antaa Jennylle). No, kas
tuossa sitte! Tee, mitä tahdot!
JENNY (pistää paperit poveensa). Kiitos, Aapo! Saammepahan kuulla nyt!
(Kuuluu jälleen rattaiden kolinaa oikealta).
AAPO. Taitaapa Veckström tuossa jo ollakin.
JENNY. Parahiksi tuli sitte.
AAPO (vilkaistuaan portilta oikealle). Niin onkin. Tuonne jätti
hevosensa tallin seinustalle.
JENNY. Mene sanomaan isälle, Aapo!
AAPO. Menen. Minunhan onkin nyt syrjässä pysyttävä. (Menee
asuinrakennukseen.)
JENNY (tunnustelee poveaan, jonne paperit kätki, näyttää tyytyväiseltä
ja hyräilee hiljakseen, ollen jotakin puuhaavinaan.)
VECKSTRÖM (tullen portista). Kas vain, kuka täällä onkin minua
vastassa! Hyvää päivää, neiti Jenny! (Menee kättelemään).
JENNY. Vastassa?! Ihan sattumalta vain olin täällä pihalla.
VECKSTRÖM. Luulin kuitenkin, että minua odotettiin?
JENNY. Kyllähän isä kuuluu tietäneen teidän tulevan.
VECKSTRÖM. Niin, ilmoitin siitä sen tähden, että Maisteri Peldánkin
näihin aikoihin tänään aikoi Helsingistä saapua tänne.
JENNY. Vai niin? Sitä emme ole tietäneet.
VECKSTRÖM. Saattoihan sen kuitenkin otaksua. Isänne asioiden tähden
hänkin tulee.
JENNY. Sehän ehkä sopii sitte mainiosti.
VECKSTRÖM. Kuinka niin?
JENNY. Muuten vain. Ettehän ole kumpainenkaan käynyt sen jälkeen kuin
kesällä yhteen aikaan myöskin satuitte tänne tulemaan.
VECKSTRÖM. Niin, eivät ole asiat ennen vaatineet tulemaan.
JENNY. Vaan nyt vaativat?
VECKSTRÖM (salavihjauksella). Vaativat. Kun ei täältäpäin ole tähän
saakka minulle mitään kuulumisia tullut — viimeisen käyntini johdosta.
JENNY (ivallisesti nauraen). Ha-ha-ha-ha! Olisittepa niitä, herra
Veckström, vielä saaneet koko lailla odottaa.
VECKSTRÖM. Vai niin?! No, sitte oli todellakin hyvä, että ajoissa tulin.
NYGÅRD (tulee sisältä). No? Tännekös Veckström jäikin? Hyvää päivää!
(Kättely.)
VECKSTRÖM. Neiti Jenny, jonka täällä tapasin — ensimäisenä, hiukan
pidätti minua. (Pisteliäästi.) Eikä, muuten, minua sisään pyydettykään.
JENNY (naurahtaen iloisesti). En todella tullut pyytäneeksi, — enkä
aikonutkaan pyytää.
NYGÅRD (nuhtelevasti). Jenny! Jenny!
VECKSTRÖM. Olihan se ainakin suoraan sanottu. Kaunis vastaanotto,
todellakin!
NYGÅRD. Minä pyydän tyttäreni puolesta anteeksi. — Veckström on niin
hyvä ja käy sisään!