Kiitos, Nygård! Mutta ehkäpä, näin ollen, sittenkin istumme täällä
ulkona — tuossa samalla paikalla, missä viimeksikin kesällä tarinoimme?
NYGÅRD. Kuinka vain sitte. Onhan tänään oikein ihana ja leuto syyspäivä.
VECKSTRÖM (istuutuu penkille). Oikein harvinaisen lämmin. — Ehkä neiti
Jenny tekee seuraa? (Tarjoo Jennylle penkin).
NYGÅRD. Sinä saat mennä, Jenny.
JENNY (jääden seisomaan). Koska herra Veckström pyytää! Minä tahdon
todellakin jäädä, isä.
NYGÅRD. Mitä tämä nyt merkitsee? Meillä on täällä asioista puhuttavaa.
JENNY. Juuri sen vuoksi. Herra Veckström sanoi Maisteri Peldáninkin
heti tulevan tänne.
VECKSTRÖM. Niin, hänen piti myös tulla. Unhotin mainita.
NYGÅRD (hiukan kummastellen). Vai niin? Vai niin?
JENNY. Minä luulen, että minun siksi välttämättä pitääkin olla tässä
läsnä, isä.
NYGÅRD. Mitä sinä tarkoitat?
JENNY. Minä luulen, että tämä asia hyvin suuressa määrässä koskee
minuakin personallisesti ja sen tautta juuri minun täytyy saada olla
läsnä nyt.
NYGÅRD. Kuuntele sitte, jos niin mielesi tekee! — Koska Veckström on
tullut minun luokseni asialle, niin pyydän ensinnäkin saada tietää,
mistä nyt sitte on kysymys?
VECKSTRÖM. Asiani tietysti on sama, kuin viimekin kerralla. Tahdon nyt
vain tietää, ovatko ehdot, joista silloin oli puhe, tulleet tavalla
tahi toisella täytetyiksi, tahi ainakin lähemmäksi toteutumistaan.
NYGÅRD. Kyllä — lähemmäksi. Suomalaisen renkini olen sanonut irti ja
hänen lähtönsä täältä on enää vain päivän kysymys.
VECKSTRÖM. Ja velan toinen takaaja? Tahi sen takaisin maksu?
NYGÅRD. Asian olen kyllä koettanut järjestää määräpäiväksi. Olen
kääntynyt jo aikoja sitte Helsinkiin, eritoten Maisteri Peldánin
puoleen, vaan vastausta ei ole tähän saakka tullut. Ehkäpä sen nyt
juuri saankin, koska hän itse tänne saapuu.
VECKSTRÖM. Tuohan oli osaksi jo hauska uutinen, — oikea yllätys. En
sitä, suoraan sanoen, odottanutkaan. Sen vuoksi oli minulla jo valmiina
Nygårdille toinen esitys.
NYGÅRD. Ja se on?
VECKSTRÖM. Ehkäpä siitä sitte en puhukaan, koska asia jo on tuolla
tolalla.
NYGÅRD. Miks'ei?! Kentiesi se minulle on hyvinkin otaksuttava.
VECKSTRÖM. Ajattelin vain, että vapauttaisin Nygårdin takaajain
hankkimisesta ja velkahuolista, jos...
NYGÅRD. Jos mitä?
VECKSTRÖM. Jos Nygård nyt kokonaan möisi minulle talonsa?
JENNY (ivallisesti). Mainiota! Mainiota!
NYGÅRD (hämmästyen). Kuinka?! Minkä vuoksi?
VECKSTRÖM. Ei suinkaan missään pahassa tarkoituksessa.
JENNY (kuin äsken). Tietenkään ei!
NYGÅRD. Vaan missä?
VECKSTRÖM. Nygård saisi perheineen tietysti jäädä tänne edelleenkin
asumaan ja viljellä tilaansa kuin ennenkin.
JENNY. Herra Veckströmin vuokraajana, isä, ymmärräthän?! Kunnes
suvaitaan sanoa irti ja ajaa vanha vuokraaja perheineen pellolle!
NYGÅRD. Minä olen todellakin ymmällä koko tästä esityksestä, Veckström.
VECKSTRÖM. Neiti Jenny suvaitsee asettaa tämän asian semmoiseen valoon,
jota sillä ei ollenkaan ole.
JENNY. Päinvastoin — ihan oikeaan valoon, herra Veckström.
(Nygårdille.) Senhän jo sokeakin näkee, isä, mikä siinä alla piilee.
NYGÅRD. Tietysti tulisi asemani olemaan kokonaan riippuvainen muista.
VECKSTRÖM. Ainakin hyvin ystävällisessä määrässä, mitä minuun tulee,
sen lupaan.
JENNY. Mainiota! Mainiota! Niin, että, ellei lopulta kaikki
tarkoitukset, joihin silloin voisi pakoittaa, tulisi täytetyiksi, olisi
isän todellakin perheineen muutettava täältä pois. Se on selvä kuin
päivä.
NYGÅRD. Minä uskon melkein, että Jenny tässä on oikeassa, Veckström.
VECKSTRÖM. No, no! Jos esitykseni siltä kannalta otetaan, niin on
parasta siitä enää olla puhumattakin.
JENNY (ivallisesti). Niin sitä välistä voi tulla väärinkäsitetyksi,
herra Veckström!
VECKSTRÖM. Todellakin, neiti Jenny! Oikeammin parhaat tarkoitukset
voivat välistä tulla aivan nurinpäin tulkituiksi.
NYGÅRD. Ei, Veckström, minä ymmärrän kyllä nyt tarkoituksen. Se voi
olla eräältä näkökannalta, — meidän puolueemme, — näkökannalta hyvä ja
edullinen, mutta minulle personallisesti se on päinvastainen.
JENNY. Oikein, isä!
VECKSTRÖM. Minun mielestäni taas sen, mikä on hyvää ja edullista
yhteiselle asiallemme, täytyy olla sitä myöskin puolueen yksityisille
jäsenille.
NYGÅRD Muutamissa tapauksissa, tietysti, niin voi olla.
JENNY. Silloin kuin toinen siitä voi hyötyä toisen kustannuksella!
VECKSTRÖM. Tässä tapauksessa ei...
NYGÅRD. Tässä tapauksessa juuri näyttää ainakin siltä kuin minun etuni
supistuisivat siihen, että kadottaisin, näillä ehdoilla, kotitaloni ja
piankin saisin hakea itselleni ja perheelleni toimeentulon muualta.
JENNY. Se juuri nyt on tarkoitus, isä.
NYGÅRD. Mutta, Veckström hyvä, tämä kotitaloni on minulle rakas, kovin
rakas, niin rakas, etten tahtoisi siitä semmoisilla ehdoilla luopua
vieläkään. Se on kotiseudun, kotiturpeen tunne, juuri se, joka on
minussa niin voimakas. Ja se on persoonallinen tunne, Veckström hyvä,
ehkä hyvinkin itsekäs, sillä sitä on vaikea, kovin vaikea uhrata noin
vain yhteisen asian, puolue-edun hyväksi, — varsinkin kun siitä voi
olla hyvää vain jollekin toiselle — myöskin aivan personallisesti,
aineelliselta kannalta katsottuna. Ja meidän, myöntäkää se, ei auta muu
kuin katsoa asiaa siltä kannalta, eikö niin?
VECKSTRÖM. Niinkuin jo sanoin: minä en tahdo noita personallisia
pyyteitä omaan laskuuni ottaa. Nygårdillehan kyllä tarjoutuu vielä
toinen tilaisuus järjestää asiansa Maisteri Peldánin kautta, niinkuin
itse sanoitte.
NYGÅRD. Mahdollisesti. Mutta alanpa luulla, että tarkoitus
sielläkinpäin on aivan sama.
JENNY. Minä olen siitä jo vakuutettukin, isä.
VECKSTRÖM. Siinä tapauksessa on asia lopullisesti selvä. Näen minnepäin
mielipiteet täällä ovat alkaneet kallistua. Ja, näin ollen, asianhaarat
vaativat, että ryhdymme välttämättömiin toimenpiteisiin ja — ankariin,
siitä saa Nygård olla varma.
JENNY. Nyt sen kuulit, isä, totuuden vihdoinkin.
NYGÅRD. No niin, kun turmioon tahdotte minut kaikki viedä, niin viekää
sitte!
VECKSTRÖM. Me emme sitä tahdo, vaan Nygård itse ja neiti Jenny, joka
näkyy sitä suorastaan isälleen toivovan.
JENNY. Minäkö sitä toivoisin, isä, minä?
NYGÅRD. Sanoit taannoin, Jenny, että tämä asia koskee personallisesti
sinuakin. Siinä olit oikeassa. Tässä on todella paljon syytä
sinullakin. Sinun itsepäisyytesi, sinun sydämesi kovuuden tähden olen
nyt tähän välikäteen, totta puhuen, osaksi joutunut.
JENNY. Jos niin on, niin saat olla huoleti nyt. Siitä välikädestä kyllä
piankin pääset, isä.
NYGÅRD. Mitä sinä nyt juttelet tuossa?
JENNY. Sinun ei tarvitse olla riippuvainen noista herroista, isä.
Olet nähnyt, mitä hyvää he pohjaltaan ovat sinulle ja meille kaikille
tahtoneet. Mutta nyt olet vapaa. Kas tässä velkakirjasi! (Ottaa
poveltaan paperit, jotka antaa isälleen.)
VECKSTRÖM (hämmästyen). Mitä tämä on?!
NYGÅRD. Mistä sen olet saanut? Ja kuinka?
JENNY. Sehän on samantekevä. Velkasihan on takaisin maksettu nyt.
PELDÁN (tulee samassa nopeasti perältä). Hyvää päivää! Hyvää päivää!
(Tervehdystä, kättelyä.) No, mitäs kuuluu, Nygård? Olen jo kauan ollut
aikeessa tulla tänne, vaan...
NYGÅRD. Ja minä olen turhaan Maisteria jo kauan odottanut.
JENNY. Vaan nytpä näkyy Maisteri jo hiukan myöhästyneen.
VECKSTRÖM (Peldánille syrjään). Niin ikävästi se on.
PELDÁN. Kuinka niin? Kuinka niin? Lupasinhan minä. Tiesihän Nygård,
saattoihan Nygård olla vakuutettu siitä, että minä asian kyllä
järjestäisin.
JENNY. Me kiitämme kyllä hyvästä tahdosta, herra Maisteri, mutta isällä
on tässä jo paperit kädessään.
NYGÅRD (aukoen papereita). Niin, sain ne juuri enkä tiedä oikein
itsekään... kuinka tämä... oikein on tapahtunut.
VECKSTRÖM. Näyttäkäähän, Nygård!
PELDÁN. Saanko minä, saanko minä? Mitä humbuugia tämä nyt oikein
on?! (Kurkistelevat kilvan Nygårdin olan yli hänen aukaisemaansa
velkakirjaan.)
VECKSTRÖM. Todellakin! Todellakin!
PELDÁN (lukee ääneen). "Yllämainittu velkasumma on minulle tänään
takaisin suoritettu renki Aapo Isokankaan kautta..."
NYGÅRD. Aapo!
VECKSTRÖM. Arvasinhan!
PELDÁN (itsekseen). Förbannade karl!