KERTTU: Viktor: oletko sinä koskaan minua rakastanut?
GRANSKOG: Elä kysy minulta noin! Elä kysy minulta noin!
KERTTU: Suuteloillani minä sinun suusi suljen, ja käsivarsillani minä
sinun kätesi vangitsen. Katso, näin minä vangitsen sinut.
GRANSKOG: Sinä saat tämän lippaan. Sinä saat, kuuletko, sinä saat sen.
KERTTU: Mitä minä huolin sinun lippaistasi, sinä ylpeä mies! Sinut
itsesi minä tahdon, sinun, lämpimän veresi minä tahdon. Haa, sinä
kalpenet, armas! Tunnetko sinä vampyyrin huulet?
GRANSKOG: Onko nyt maailman yö?
KERTTU: On. Me olemme kaksin. Ei kukaan näe meitä. Ei muut kuin
yölamppu. Tunnetko sinä sen ruusunpunaisen valon? Sulje silmäsi -- ja
minä kuiskaan sen sinun korvaasi: jää tänne aamunkoittoon asti!
GRANSKOG: Minulla ei ole tahtoa enää.
KERTTU: Niinpä olen minä sinun tahtosi, istu ja iloitse! Tahdotko sinä
viiniä? Se on myrkytettyä, mutta mitä se tekee. Rakkaus on myrkyttänyt
meidät, miksemme voisi me myrkyttää rakkautta! Huomenna tahi
ylihuomenna, kerran me kuolemme kuitenkin. Miksemme voisi kuolla
rakkautemme yönä.
GRANSKOG: Kuolkaamme!
KERTTU: Odota, et sinä noin saa kuolla! Ruusu rinnassa pitää sinun
elämästä erota. Kas noin. Ja nyt!
GRANSKOG: Maljasi, Gertrud!
KERTTU: Maljasi, Viktor! Pohjaan!