KERTTU: Ennen aamunkoittoa me olemme kuolleet.
GRANSKOG: Siis yksi autuuden yö!
KERTTU: Ja tuskan. Tule ja suutele minua.
GRANSKOG: Minun nuoruuteni morsian!
KERTTU: Sinä paha, paha poika, miksi tahdoit sinä kuolla yksin?
GRANSKOG: Sinä hyvä, hyvä tyttö, niiksi tahdoit sinä minua seurata?
(Suutelevat. Ovikello helähtää.)
KERTTU: Se on Alli.
GRANSKOG: Herra Jumala!
KERTTU: Hän on varmaan myöhästynyt junalta. Hän ei saa nähdä sinua.
Minä menen häntä vastaan. (Menee ja palaa hetken päästä takaisin kirje
kädessä.) Se oli vaan joku vahtimestari. Mitä on maailmalla minulle
vielä ilmoitettavaa? (Aukaisee kirjeen ja vaipuu parahtaen
nojatuoliin.)
GRANSKOG: Mitä se on?
KERTTU: Hän on kuollut.
GRANSKOG: Kuka?
KERTTU: Johan Wilhelm. Tunti sitten. Halvaukseen.
GRANSKOG: Tänä yönä tekee siis kuolema heinää.
KERTTU: Hän tahtoi kuolla meidän kanssamme. Viktor! Minne sinä menet?
GRANSKOG: Hyvästi Gertrud!
KERTTU: Älä jätä minua yksin! Älä jätä minua. Minua niin pelottaa.
GRANSKOG: Meidän täytyy nyt erota.
KERTTU: Täytyykö meidän nyt kuolla? En minä uskalla kuolla yksin.
(Parahtaa äkkiä.) Tuossa hän on!
GRANSKOG: Kuka?
KERTTU: Johan Wilhelm! Etkö sinä näe häntä. Hän seisoo meidän
välillämme.
GRANSKOG: Sinä hourit. Katso ylös, ei täällä ole mitään.
KERTTU: Se oli siis hänen varjonsa. Minä näin hänet niin selvään,
Viktor: kumpi meistä on hänet murhannut?
GRANSKOG: Murhannut?
KERTTU: Kun hän ei saa kuolemassakaan rauhaa. Kumpi meistä on tehnyt
hänet hulluksi?
GRANSKOG: Ei kumpikaan. (Ottaa lippaan taskustaan.) Täällä on hänen
hulluksi tekijänsä.
KERTTU: Se oli siis totta?
GRANSKOG: Oli. Sinun luvallasi, Gertrud.
(Pistää paperit kynttilän liekkiin.)
KERTTU nyykähyttää päätään.
GRANSKOG: Hän oli hyvä, mutta heikko.
KERTTU: Niin, niin. Mitä te sanoittekaan? Minä en oikein kuullut. Ai,
te tahdoitte sanoa hyvää yötä. Niin, niin. Minuakin tuntuu väsyttävän.
Paljoko kello on?
GRANSKOG: On jo myöhäistä.
KERTTU: Hyvästi, kiitos käymästä. Missä Alli mahtaa olla, kun hän ei
tule jäähyväisiä sanomaan? Minä käsken hänet tänne?
GRANSKOG: Alli on poissa.
KERTTU: Aivan oikein, Johan Wilhelm nukkuu jo. Minun täytyy myös mennä
nukkumaan. Hyvästi, lanko! se on hauskaa, että meistä on tullut näin
hyvät ystävät. Muistatteko? Meillä oli ennen aina pientä kinaa. Jaa,
jaa, älkää kieltäkö sitä.
GRANSKOG: Hyvää yötä, Gertrud.
KERTTU: Hyvää yötä. Maiju tulee teitä eteiseen valaisemaan. (Menee
alkooviin.) Johan Wilhelm! (Vaipuu maahan.)
Esirippu.