ALLI. Ei kaikesta.
KERTTU. Mistä hän ei laske leikkiä?
ALLI. Rakkaudesta.
KERTTU. Alli! Rakastatko sinä tuota miestä?
ALLI. Minä en tiedä.
KERTTU. Rakastaako hän sinua?
ALLI. Hän sanoo niin.
KERTTU. Ja sinä uskot sen?
ALLI. Ei, ei -- en minä tiedä. -- Minua niin pelottaa. Anna minun nyt
mennä! (Poistuu. Kerttu yksin.)
GRANSKOG (tulee): Hyvää huomenta rakas kälyni. -- Terveisiä mannermaalta.
KERTTU. Kuinka te, herra arkkitehti, uskallatte astua tämän talon
kynnyksen yli?
GRANSKOG: Vastaanotto sukulaistalossa ei juuri näytä olevan kohtelias.
»Slägten är värst» -- sanotaan. (Tarjoo kättä.)
KERTTU. Niin tosiaankin. Sentähden, ennenkuin minä ojennan teille
käteni, sallikaa minun kysyä: Tuletteko ystävänä vai vihamiehenä?
GRANSKOG: Tulen rakkaana sukulaisena, joka juuri on palannut pitkältä
matkalta. (Kättelevät.)
KERTTU. Istukaa.
GRANSKOG: Kiitoksia. -- No, ilokseni näin minä sanomalehdistä, että te
tulette esiintymään huomisessa hyväntekeväisyyskonsertissa. Koko
pääkaupunki puhuu siitä.
KERTTU. Te tulette minun sisartani tapaamaan?
GRANSKOG: Kuinka voi minun rakas veljeni? Onko mitään toiveita?
KERTTU: Te tulette minun sisartani tapaamaan?