Väinölän pirtti. _Väinämöinen_ nukkuu sikeästi lautsalla. Hänen
vieressään seisovat _Ilmarinen_ ja _Lemminkäinen_. Avoimesta
ovesta virtaa kuun valo huoneeseen.
ILMARINEN:
Hoi Väinö, heräjä veikko,
jo on päivä päässyt irti!
LEMMINKÄINEN:
Kuuletko huutoa pihalta!
Kansa tervehtii sinua.
KANSA (ulkona):
Terve vanha Väinämöinen,
valon sankari väkevä!
VÄINÄMÖINEN (heräten):
Min' olen mies surujen syömä. --
Mitä tahdotte minusta?
ILMARINEN:
Kansa vaativi sinua
valon juhlahan jalohon
ylimmäiselle sijalle --
siellä kerto'os enemmän
yöstä Pohjolan tuvassa.
VÄINÄMÖINEN:
Mit' olen tehnyt, mies poloinen?
LEMMINKÄINEN:
Päästänyt Suvannon päivän.
Se oli työ urohon työtä.
Vaan kuink' on asias, veikko?
Olethan varsin vanhentunut.
(Väinämöinen koettelee tukkaansa ja partaansa.
Ne ovat lumivalkeiksi muuttuneet.)
VÄINÄMÖINEN:
Älköhön sinä ikänä
uros jääkö yksinänsä
yöksi Pohjolan tupahan!
Siellä hapset haalistuvat,
kuluvi elämän kulta,
kaikki kallehin katoopi,
mik' antaa elolle arvon:
kansa, ystävät, toverit,
ihmisten ilot ja surut,
linnunlaulu laaksoloissa,
kummun kukkien kukoistus,
kaikki, kaikk' on hältä mennyt
eikä muuta hälle jäänyt
kuin yksi valoisa pilkku
keskellä yön pimeyttä. --
(Horjahtaa. Ilmarinen ja Lemminkäinen tukevat häntä.)
Viekätte minua miehet
pyhän Päivävuoren päälle,
jotta auringon näkisin,
ennen iltani tuloa.
(Menevät.)
KANSA (ulkona):
Terve vanha Väinämöinen,
päästäjä Suvannon päivän!
Esirippu.