-- -- --
Mich. U. S. of America toukok. 3 p:nä 18--.
Risto-parka!
Kirjoitatpa sinä kuin mustalainen. Tehnyt siveellisen
lankeemuksen, raskasmielinen ja kova myrsky tulossa
sieluelämässäsi, jonka lämpömittari on luisumassa nolla-asteen
alapuolelle! Onhan siinä kerraksi sulattamista minullekin. Mutta
lienet nyt silti viettänyt hauskan Vapun rakkaiden toverien
seurassa, toverien, jotka ymmärtävät, mikä on Suomen ylioppilas.
Varista, nuori mies, itsestäsi untelo sielun usva, terästä
katseesi ja rynnistä mukaan elämään! Vaikka lienet jo niin
tehnytkin; lupaathan niin kirjeessäsi.
Me vietimme täällä Vappuna yhden oppilaani häät. Minä puin
morsiamen ja onnistui se mainiosti. Sulhanen oli neekeri, suutari
ammatiltaan, minun kuskini vanhempi veli. Hän on erinomaisen
hieno, mielisipä sanoa elegantti, kun hän on juhlapuvussaan:
mustassa frakissa, paidan edus lumivalkoinen, kalvosimet
parkinkarvaisissa käsivarsissa ja kiiltävä silkki kähäräisessä
tukassa. Ainoastaan lihanväriset huulet ovat liiaksi paksut.
Ne olivat hauskat häät. Minä tanssin sulhasen kanssa ja koetin
parhaimmalla taidollani sulautua heidän iloonsa, mikä oli
seottamaton ja terve. Äiti nauroi sulhaselle salaa ja siitä minä
olin pikastua häneen. Äiti puolusteli itseään sillä, että onhan
se ihmeteltävää, kun valkoinen tyttö huolii neekeristä. Siitä
minä enemmän pikastuin. Onhan rakkaus sielullinen ominaisuus eikä
se tunne mitään raja-aitoja ollessaan säädyllinen. Mutta silti
siellä Suomessa ei varmaan syntyisi tällaisia avioliittoja. On
Amerikassakin jotain kadehdittavaa. Tosin tällainen tapaus näillä
paikkakunnilla Amerikassakin on harvinainen. Mutta etelävalloissa
kuuluu se olevan tavallinen.
Sinä olet ruvennut taas harrastamaan asioita ulkopuolella
itseäsi. Se on hyvän luonteen merkki ja se on tuova sinulle
puhdasta virkistystä työssäsi. Olet huomannut oikean pelastuksen
keinon, millä karkottaa ikävyyttä ja raskautta. Ja siinä voitte
tekin, talonpoikaisylioppilaat, onnistua. Ettehän te ole
seuraelämän ritareja, joista sinä tunnut kateudella puhuvan,
vaan kansan ja rahvaan valistajia. Tuo voi kyllä väliin tuntua
ikävältäkin, mutta pitäisihän teissä olla tuoretta voimaa, mikä
kestää.
Muuten ehtymätön elämän lähde on itsekunkin omassa itsessään.
Sieltä se kyllä pulppuaa, jos ei sitä tahallaan keskeytetä.
Voi sekin kyllä väliin pakostakin jäätyä umpeen, mutta vain
satunnaisesti. Yksi ainoa kevätpäivä sen lämmöllään sulattaa ja
sellaisia kevätpäiviä ei silti puuttune keneltäkään. Se paha vika
meissä ihmisissä on, että me annamme ympäristön liiaksi vaikuttaa
itseemme. Emme voi olla vapaita, vaikka kuinkakin siihen
pyrkisimme. Individualiteettimme on aina saamassa iskuja yhdeltä
ja toiselta puolelta.
Minua on täällä kehotettu perustamaan koulua siirtolaistemme
lapsille. Siinä olisi suuri tuuma, mutta siihen ei minulla ole
voimia. Kotimaa lähettää tänne kyllä paljon hukkaan joutunutta
kykyä, mutta sillä ei täällä tehdä mitään. Amerikka on tavallaan
haaksirikkoutuneiden Siperia. Ja se on suuri vika. Kotimaani
sivistyneet naiset kauhistuvat Amerikkaan asettumista. Mutta se
ei ole mitään muuta kuin heikkoutta.
Ehtineekö tämä kirje enää sinulle Helsinkiin. Mutta kyllä kai se
sinut tapaa. Kirjoita nyt, miten aikomuksiesi kanssa on käynyt!
Muistelusi on minulle mieluisa. Jos menet suveksi kotikaupunkiin,
niin vie minulta sille äänetön tervehdys!
Suomasi.
-- -- --
Turussa kesäk. 15 p:nä 18--.
Armas Suoma!
Kiitos kirjeestäsi! Sain sen tänne Turkuun. Olen täällä
sanomalehtimiehenä -- kesätoimittajana. Poissa on unteluus ja
raskaus. Kaikki on taasen hyvin. Opettajatoimeni Helsingissä
ja suurempi osanottoni osakunnan elämään virkisti minut heti.
Olen taas mies, jolla on uskallusta ja rohkeutta. Iloinen olen
sanomattomasti siitä, että sain hankituksi itselleni kesätuloa.
Saan koko paljon palkkaa, sillä kirjoituksistani pidetään
erinomaisesti.
Sinä kirjoitat paljon ympäristöstäsi. Suonet minunkin piirtää
jonkun sanan. Ei täällä ole tosin neekerihäitä eikä paljon
muutakaan. On silti jotain. Täällä on Suomen entisyys eikä kukaan
suomalainen saisi olla Turkua tuntematta. Kupittaan puistossa
olen käynyt läpi Suomen historian ja juonut kesäkuumassa
vettä Pyhän Henrikin lähteestä. Mutta varsinaisen huvin
tähden astelen usein Ruissaloon Choraeuksen lähteelle. Siellä
voi istua ja nauttia kesäisestä luonnosta. Täällä ovat nuo
kuuluisat satavuotiset tammet ja täältä pääsee höyryaluksella
kaupunkiin pitkin juhlallisen tyyntä Auraa. Se matka on nautintoa
oudolle. Aina sunnuntaisin käyn Turun vanhassa linnassa ja
sen historiallisessa museossa. Linnan komeroissa saa siirtyä
monta sataa vuotta takaperin ajassa. Sitte tuo juhlallinen
tuomiokirkko, mikä varsinkin Aura-sillalta katsoen näyttää
ylevältä ympäristössään, Samppalinnan ja Observatoorion mäet sekä
viileät puistot -- kaikki virkistävät erinomaisesti. Melkein
jokainen kivi lähiseudulla on historiallisesti merkillinen.
Ainoastaan sitä valitan, että meren aavan ulapan sulkee kaikilta
puolilta tiheä saaristo.
Mutta ihmiset ovat täällä liian vanhoillisia. Se on heille
anteeksi annettavaa, sillä eläväthän he muistojen pyhässä
kylässä. Kun täällä olen suven ansainnut, menen taas Helsinkiin
syksyllä.