Kolme viikkoa sen jälkeen sain minä Perämäen Tuomaalta vastaanottaa
seuraavan kirjeen:
Kunnon toverini!
Koska minulla vihdoinkin on sen verran aikaa, niin koetan kirjoittaa
töhrätä sinulle muutamia riviä. Ensiksi lähetän sinulle terveisiä niin
paljon, kuin vaan haluat, ja toiseksi ilmoitan, että olen terve kuin
pukki, sekä toivon, ettei sinunkaan ruokahaluasi mikään haittaisi.
Tahdot kai tietää, mimmoinen minun on täällä olla? Siihen voin minä
vastata, että kyllä täällä aika kuluu muuten, mutta ehtimiseen täytyy
lauleskella että:
Amerikan maa se on avara,
Mutta Suomi on synnyinmaani;
Sinne jäivät suremaan
Mun rakkaat vanhempani.
Olet kenties jo kuullut, kuinka Allilan Jaskan täällä kävi? Minä en
ymmärrä, mihin hiiteen se poika on joutunut, sillä minä en usko,
vielä ainakaan, että hän on mereen mennyt ja odotan joka hetki häntä
takaisin. On niin ikävällinen elää noiden p—run hurrien ja harrien
seassa, jotka eivät ymmärrä selvää Suomen kieltä, enemmän kuin pässit
siellä Suomessa. Lavelan Iikan pitää aina tulkita heidän puheensa
minulle ja minun puheeni heille.
Rahaa täällä saa kyllä kokoon, joka vaan yrittää, mutta työtä pitää
tehdä niinkuin härkä eli muuten ei tule mitään, sillä ei täällä saa
laiskamato yhtään vaivata tai ajetaan työstä pois. Ja jos täällä rahaa
saa, niin helposti sen saa menemäänkin, sillä täällä on juotavia jos
jotakin sorttia.
Eräänä päivänä, se oli muistaakseni sunnuntai, menin minä Lavelan
Iikan kanssa kapakkaan, jossa tietysti join itseni aika humalaan.
Sitte tuli minulle erään ruotsalaisen miehen kanssa riita, joka
viimein nousi siihen määrään, että hän antoi minulle kelpo
korvapuustin. No, mitäs tästä; minä koettelin myöskin voimiani ja
sivalsin häntä korvalliselle, että hän lensi toiselle puolen huonetta
ja särki vielä tuolin mennessänsä. Siitäkös hän suuttui, sieppasi
puukon ja alkoi sillä minua ahdistamaan, niin ettei minulla ollut
muuta neuvoa kuin ottaa myöskin puukko, jolla sitte vedin hänen
käsivartensa halki. Mies erkani heti ja laittoi minun linnaan. Siso!
ajattelin minä, jos tuo mies kuolee, niin ripustetaan minut nuoran
jatkoksi koko mies ja asetetaan kauniisti killumaan taivaan ja maan
välille. Et voi ajatellakaan Ryyti, kuinka minun kävi harmikseni, jos
pitää tuommoisella kuolemalla kuolla. Ennen olisin tapellut vaikka
tuhatta vihollista vastaan siellä Suomessa, ennenkuin olisin mennyt
tuohon epävarmaan paikkaan seisomaan.
Neljä päivää olin istunut vankeudessa, kun minua vietiin
tutkittavaksi, mutta kaikeksi onneksi ei vastustajani tullutkaan
saapuville, vaan oli pötkinyt tiehensä haavoinensa. Minä pääsin siis
vapaaksi!
Usein olen jo katunut, kun lähdinkään tänne, mutta koska nyt on
katuminen myöhäistä, niin aijon täällä olla kolme tai neljä vuotta, ja
sitte jos elän, niin tulen Suomeen, josta en enää lähde.
Pyydän, että kirjoittaisit minulle hyvin usein ja ilmoittaisit kaikki
erinomaiset asiat, joita siellä tapahtuu, varsinkin nuorenväen seassa.
Ja ilmoita miten voi minun entinen morsiameni Keskitalon Liisa, sillä
minun on tullut perhanan ikävä häntä.
Lopetan jo tähän loruni ja toivotan sinulle onnea ja menestystä.
Sano terveisiä Allanperän Annalle, jos hän on vielä morsiamesi, ynnä
kaikille ystävilleni ja tuttavilleni, joita vaan tapaat. − Eikä nyt
muuta kuin hyvästi vaan ja elä terveenä, toivoo maansa hylkääjä, halpa
ystäväsi
_Tuomas Perämäki_