V.

Torstai 12 p. marraskuuta oli ikimuistettava päivä Wall Streetillä. Kun

gong-gongin kumahdus ilmoitti pelin siksi päiväksi olevan lopussa, on

varmaa, että se kidutettujen sielujen paljous, joka etsii lohdutustaan

pörssin ympärillä olevista petollisista, liejuisista hetteistä,

pörssin, mihin kaikki heidän toiveensa ovat kiinnitetyt, uudella

innolla toivoi tämän soraläjäksi kukistuvan ennen huomispäivää.

Varmemmin kuin milloinkaan ennen uskoi pörssi jatkavansa voittokulkuaan

huomenna. Sokeriosakkeitten hinta nousi 207.50:een ja muut osakkeet

kohosivat samalla. Puolessa tunnissa nousi muutamien rautateitten

osakkeet kymmenen pistettä. Pörssiä suljettaessa oli sokeri

korkeimmillaan, jännitys tavaton, ja Barry Conant osti niin paljon kuin

vaan tarjolla oli. Viimeisen puolen tunnin aikana levisi tieto, että

pörssin varsinaiset jäsenet ja keinottelijat, samoin monet puoliksi

ammattipelaajat, jotka olivat toimitusliikkeitten palveluksessa, myivät

kaikki saatavissa olevat varastonsa kaikin mokomin päästäkseen niistä

huomiseen, jolloin oli Wall Streetin pelätty päivä, perjantai kuukauden

13:sta. Mutta myöskin kävi selvästi ilmi kiihkeästä myynnistä

sulkemisaikana ja hintain kiinteydestä -- sillä ne eivät olleet

vähintäkään horjuneet osakkeita yhä suurissa tukuissa myytäessä -- että

huominen merkkipäivä oli määrätty jonkun mahtavan liiton eduille

soveliaaksi. Pörssiä suljettaissa olisivat useat myyjät, jos olisivat

saaneet vielä viisi minuuttiakaan aikaa, ostaneet takaisin kaikki

myymänsä osakkeet, vaikka olisivat vähän tappiotakin kärsineet,

sillä he rupesivat aavistamaan joutuneensa satimeen. Ja heidän

levottomuutensa yhä eneni, kun vähän jälkeenpäin julaistiin seuraava

tiedonanto:

"Kun Barry Conant eilen pörssin suljettua lähti sieltä, huomautti hän

eräälle toiselle välittäjälle: 'Kello kolme huomenna tulee perjantai 13

päivä saamaan toisen merkityksen Wall Streetillä'. Tämän otaksutaan

tarkoittavan hämmästystä herättävää käännettä huomispäivän

sokerimarkkinoissa."

"Katu" tiesi tämän tiedonannon julkaisseen sanomalehtitoimiston olevan

hyvissä väleissä Barry Conantin ja "Järjestelmän" kanssa eikä koskaan

painattavan mitään heille epämieluista. Tämä siis ennusti lähenevää

voittoa _bulleille_ ja suurta tappiota _beareille_.

Muutkin kuin Ike Bloomstein olivat huomanneet Bob Brownleyn

pysyttelevän sokeriosakkeitten myyntipaikan läheisyydessä koko päivän,

mutta kun sulkemisaika tuli ja meni hänen puuttumatta mihinkään

kauppoihin, eivät hänen välittäjätoverinsa sen enempää häntä enään

ajatelleet. Wall Street voi käyttää ainoastaan "toimijoita." Runoilija

ja ajattelija ei Saharan erämaassakaan voi niin yksinään ja

häiritsemättä työskennellä kuin Wall Streetillä kello kymmenen ja

yhdentoista välillä. Joku viisas mies on sanonut, että ihmisen

ajatukset, samoinkuin kaivoämpäri, eivät voi päästä täyttä määräänsä

edemmäksi. Wall Streetin miehen ajatukset alkavat ja päättyvät

dollareihin. Tavallisen kuolevaisen harrastukset ovat niille aivan

vieraat.

Perjantai 13 päivä koitti pukeutuneena luihin ja ytimiin tunkevaan,

kosteaan, valahtelevaan sumupukuun, jota ei juuri voinut kutsua

sateeksikaan. Se oli tällainen New-Yorkin päivä, joka antaa

epäröivälle itsemurhaajalle uutta rohkeutta katkaista elämänlangan.

Kello kymmenen ajoissa oli kosteus laskeutunut niin raskaana

pörssin ja sitä ympäröivien paheenluolien yli, että se jäähdytti

taistelukiihkoisimmankin härän (bull) intoa. Ei mikään ihmisluokka ole

sään vaikutuksille niin herkkä kuin pörssipelaajain. Tiedetään aivan

varmaan pelottoman pelisankarin lykänneen toistaiseksi kauvan

suunnittelemansa keikauksen vaan siksi, että epäsuotuisa ilma täytti

hänen verensä lannistavalla, jähmettävällä kylmyydellä. Tulossa olevan

sokeri-ilotulituksen vuoksi olivat pörssin jäsenet kokoontuneet

aikaisin; välittäjäkonttorit olivat täpö täynnä ennen kello kymmentä;

New-Yorkin vieläpä Bostonin, Philadelphian ja muitten keskuskaupunkien

aamulehdet sisälsivät juttuja odotettavissa olevasta suuresta

sokeriosakkeitten hinnan ylennyksestä. Asiaa tuntevat vainusivat

"Järjestelmän" vaikutusta näissä uutisissa ja tiesivät, ettei tämä

innokas yhdistys pelkän unettomuuden tähden pitänyt kokousta yöllä.

Kaikki merkit viittasivat pahinta laatua olevan teurastuksen tulevan

tapahtumaan niin selvästi, että karhut (the bears) ja tilapäiset

keinottelijat tunsivat itsellään olevan sangen vähän toiveita

onnettoman päivämäärän ja huonon sään tähden.

Bob ei ollut näyttäytynyt konttorissa edellisenä iltapäivänä, ja kun

kello oli jo viittä vailla kymmenen, eikä häntä vieläkään kuulunut,

päätin lähteä pörssiin katsomaan, ottaisiko hän osaa sokerikarhujen

ärsyttämiseen. Minulla ei ollut erityistä syytä luulla tämän häntä

huvittavan, lukuunottamatta hänen omituista käytöstään edellisinä

päivinä ja varsinkin sitä seikkaa, että hän eilen oli oleskellut

sokeriosakkeitten myyntipaikalla ryhtymättä mihinkään toimiin. Mutta

vanhan tavan mukaan pörssipelissä hullun paperin purasema leikkaaja

vetäytyy ehdottomasti aina sinne, jossa tämä paperi alkaa vaahtosuin

raivota ja näytellä hampaitaan. Ennen kaikkea oli minulla käsittämätön

aavistus siitä, että seisoin tulevien tapausten varjossa, aavistus,

joka on yleinen osakepelimaailmassa eleleville.

Kuten ennenmainittuna päivänä muutamia viikkoja sitten, tungeskeli

joukko nytkin sokeriosakkeitten ympärillä, mutta sen järjestys oli nyt

vähän toisenlainen. Tuolla keskipisteessä seisoi Barry Conant ja hänen

luotettavat apulaisensa, mutta kilpailijoita vastapuolueesta ei

näkynyt. Ei kukaan näistä sadoista välittäjistä näyttänyt tehneen

epätoivoista välttämättömyyden pakoittamaa päätöstä voittaa tai kuolla.

He olivat tulleet ostaakseen tai myydäkseen eivätkä aikoneet alkaa

taistelua elämästä ja kuolemasta, taistelua, jonka tunnuslauseena on:

"Minusta riippuu taistelun tulos!" Osakkeitten hallussaan pitäjät

voitiin iloisesta kasvojenilmeestä eroittaa niistä, joilla ei ollut

myytyjä osakkeita hallussaan, ja jotka olivat nähneet kirjoituksen

seinällä ja joutuneet pelon ja kauhun valtaan. Barry Conant ja hänen

apulaisensa esiintyivät hyvin itsetietoisesti: he tulisivat tekemään

kaikki, mitä olivat aikoneetkin. Heidän huolellisesti napitetut

takkinsa ja uhkamielinen ryhtinsä osoittivat heidän valmistuneen

voimain koetukseen, pitämään kiinni ja vetämään minkä jaksoivat, mutta

nähtävästi eivät he odottaneet kovin sitkeätä vastarintaa. Avausmerkki

kumahti, ja välittäjien suuri joukko teki hyökkäyksen, mutta nyt oli

kysymys vaan suoneniskusta eikä lihasta ja luusta, sielusta ja

sydämestä, vaan ainoastaan paljaasta verestä. Ensimäinen hinta

sokeriosakkeista oli 211 3,000:sta. Joku myi koko summan yhdessä

tukussa. Barry Conant osti sen. Silmälasittakin näki myyjän olevan

jonkun hänen apulaisistaan. Tällaista kutsutaan "huuhdekaupaksi", ja se

on keinotekoinen, edeltäkäsin tehty sopimus kahden välittäjän kesken

perustuksen laskemiseksi tuleville kauppasopimuksille -- yksi yleisön

pettämiseksi aijotuista pienistä pelikepposista, joiden avulla

kauppiaat ja välittäjät varustautuvat väärillä arpanappuloilla.

Perusajatuksensa puolesta on se vanhempi arvopaperipörssiäkin, ja

käytetään muuallakin kuin siellä. Ajatelkaa esim., että neljä

rehellistä ostajaa tahtoo hevoshuutokaupassa huutaa 200 dollarin

arvoisen hevosen. Omistajan hyvä ystävä tarjoo aluksi 400, ja nuot

neljä, jotka eivät ymmärrä, minkä arvoisia hevoset ovat, puijataan

ostamaan hevonen 400-500 dollarin hinnasta. Mutta ihminen on luotu

sellaiseksi, että hän tahtoo tulla petetyksi huutokaupoissa

kuten pörssipelissäkin yhtä hartaasti kuin koi haluaa lentää

kynttilänliekkiin. Viiden minuutin kuluttua oli sokeri 221:ssä, ja

kiihkeät tilapääkeinottelijat kilpailivat osakkeista kuin viimeistä

päivää, Barry Conantin ja hänen apulaistensa koettaessa nostaa niitä

vielä vähän heidän kurotettuja sormenpäitään ylemmäksi ostamalla heti

kaikki, mitä kunnialliset myyjät kauppasivat tai sieppaamalla

silmänräpäyksessä omien tallirenkiensä ilmaan viskaamat tukut.

En kummastunut nähdessäni Bobin kookkaan vartalon joukon keskessä

hiukan keskipisteestä syrjään päin. Kaikki muut yritteliäät

pörssinjäsenet olivat tietysti myöskin saapuvilla, Ike Bloomstein ja

Joe Barneskin, joka harvoin sekaantui joukkoon, olivat siellä

mahdollisesti ostaakseen muutaman tukun, kenties myöskin saadakseen

katsella teurastusta niin läheltä kuin mahdollista. Bob ei ottanut osaa

kauppaan, vaikka hän nyt kuten eilenkin taukoamatta katseli Barry

Conantia. Ajattelin: "Nyt hän koettaa nähdä läpi Barry Conantin pelin"

-- mitä varten, en kuitenkaan ymmärtänyt. Suuren seinäkellon viisari

näytti kaupan kestäneen puolen tuntia, ja yhä kohotti Barry Conant

hintoja. Sointuvalla äänellä oli hän juuri huutanut "25 5,000:sta ja

alle sen", kun läpi salin kajahti: "Myyty." Se oli Bob. Hän oli

tunkeutunut joukon keskipisteeseen ja seisoi nyt Barry Conantin edessä.

Hän ei ollut enään sama Bob, jolle Barry Conant oli antanut harpuunin

piston tuona iltapäivänä muutamia viikkoja sitten. En koskaan ollut

nähnyt häntä näin kylmänä, levollisena ja hillittynä. Hän oli

itsetietoinen voima ruumiillistuneena. Jäätävä, pilkallinen hymy

huulillaan katseli hän alas vastustajaansa.

Barry Conantiin vaikutti Bobin tarjous toisella tavoin kuin

tämän viimeinen tarjous tuona päivänä, jolloin Beulah Sandsin

toiveet olivat tuhaksi rauenneet. Nyt ei häntä kannustanut hurja,

mieletön taistelunhalu, hän näytti sen sijaan teroittavan nopeata

ajatusvoimaansa tarvittavan tuumakkuuden varalle. Luulen Barry Conantin

sillä hetkellä hoksanneen, miksi Bob edellisenä päivänä oli hänen

lähettyvillään seisoskellut ja muistelleen, minkä näköinen Bob oli

ollut sinä päivänä, kun hän itse oli syössyt tämän pikajunan radalta.

Hän epäröi neljänneksen sekuntia antaen salamannopeudella merkkejä

apulaisilleen. Ja sitten antautui hän rohkeasti taisteluun. "25

5,000:sta." Kylmänä kuin tuomiota langettavan tuomarin suusta kuului

Bobin ääni: "Myyty." "25 5,000:sta." "Myyty." "25 5,000:sta." "Myyty."

He katselivat silmää räpäyttämättä toisiaan. Barryn katseessa leimusi

uhka, johon Bob vastasi halveksivalla säälillä. Ostaminen ja myyminen

ympärillä taukosi, kunnes pörssissä vallitsi täydellinen hiljaisuus --

ennen kuulumatonta tällaisissa tilaisuuksissa. Taas kuului Barry

Conantin ääni: "25 5,000:sta." "Myyty." "25 5,000:sta." "Myyty." Barry

Conant oli kohdannut voittajansa. Ehkä hän nyt ensi kerran harvinaisen

elämänsä kestäessä havaitsi 'Järjestelmän' ei voivan välttää Koston

kättä, tai mikä lienee hänelle tullut -- ei tiennyt kukaan ehkei hän

itsekään, mutta silmänräpäykseksi kalvistutti mielenliikutus hänen

ruskeat kasvonsa ja äänensä värähti. Vielä kerran kuului: "25

5,000:sta." Että Bob näki hänen kalpenevan ja huomasi värähdyksen hänen

äänessään, oli selvää jokaiselle, sillä heti lausuttuaan "myyty",

jatkoi hän: "5,000 24:stä, 23:sta, 22:sta, 20:stä." Ei Barry Conant

eikä hänen apulaisensa ehtineet edes välillä sanoa "otetaan", vaikka

kysymys, tahtoivatko ottaa vai ei, oli vielä ratkaisematta, ennenkuin

Bob pysähtyi 20:en juuri niin pitkäksi aikaa kuin kellon heiluri

tarvitsee kerran heilahtaakseen. Hän ikäänkuin tahtoi kiihoittaa heitä

pysymään asialleen uskollisina. Juuri tämän väliajan kestäessä ehti

Barry Conant malttaa mielensä, sillä hänen kimeätä vastaustaan,

"otetaan", seurasi heti "20 10,000:sta ja siitä alaspäin." Tarjous

tuskin oli päässyt hänen huuliltaan, ennenkuin Bobin syvä ääni vastasi,

"myyty." "25,000 tai siitä alaspäin 19:sta, 18:sta, 15:sta, 10:stä."

Nyt oli helvetti päässyt valloilleen. Edes ja takaisin, kaidepuuta

vastaan, ympäri huonetta, takaisin keskikohtaan ja taas ympäri pauhasi

ja kohisi virta viidentoista vimmatuimman minuutin aikana, mitä

New-Yorkin arvopaperipörssin historia kertoa tietää, historia, jossa

vilisee kertomuksia hurjista, mielettömistä näytelmistä.

Sulasta väsymyksestä täytyi miesten kymmenen minuutin ajaksi

levähtää; tämä aika käytettiin ostojen vertailemiseen. Lepoajan

alkaessa myytiin sokeriosakkeita 155:lla, neljännestuntia kestäneen

raivopuuskauksen aikana olivat osakkeet laskeneet 210:stä 155:en, mutta

näiden kymmenen minuutin kuluessa nousivat ne taas 167:än. Barry Conant

oli taas asettunut keskelle joukkoa silmäiltyään nopeasti läpi

juoksupoikien hänelle ojentamat lyhyet tiedonannot ja jaettuaan

apulaisilleen määräyksiä. Hän oli nähtävästi saanut uutta rohkeutta

päämiestensä lähettämistä uudistetuista määräyksistä. Useimpain

kaidepuun rajoittamassa keskustassa olevain miesten kasvot olivat

kamalannäköiset, toisten valkeat kuin juuri sairasvuoteelta nousseilla,

toisten punaiset kuin olisivat halpauksen saamaisillaan -- kaikissa

jännitetty ilme, ikäänkuin olisivat odottaneet valamiesten tuloa,

joiden pitäisi langettaa tuomio elämästä tai kuolemasta. Kaikki

tiesivät Bobin myyneen toista sataatuhatta sokeriosaketta, joitten

pitäisi tuottaa yli neljän miljoonan dollarin voiton. Alkaisiko hän

vielä myydä, vai oliko hän jo lopettanut? Olivatko ne osakkeita, joita

hänellä ei ollut ja joita täytyi ostaa takaisin, vai olivatko ne jo

hänen hallussaan -- tässä tapauksessa, kenen ne olisivat? Myivätkö

salaliittolaiset kukin omiaan, vai myivätkö he yhteisesti, ja tokkohan

Camemeyer ja "Standard Oil" tyhjentäisivät varastonsa tehdäkseen

mahdottomaksi apulisän saamisen Washingtonista? Nämät kysymykset

kihisivät kuin höyry höyrypannussa näiden välittäjien aivoissa, milloin

kuumana, milloin kylmänä, sillä vastauksesta riippui monen miehen

omaisuus, monen joka henkeään pidättäen vartoi taistelun uudistamista

tai lakkaamista. Barry Conantinkin tavallisesti niin liikkumattomilla

kasvoilla kuvastui levottomuus.

Bob oli todellakin koko joukossa ainoa, joka ei ilmaissut, mitä

mielessään piili. Hänen huulillaan pörssipelin alkaessa väreillyt

pilkallinen hymy leikki vieläkin hänen suunsopissaan, kun hän suoristi

itseään vastustajansa edessä. Nyt saivat kaikki nähdä, ettei hän ollut

vielä lopettanut. Barry Conant oli nähtävästi valmistaunut jouduttamaan

taistelua, vaikkakin entistä varovammin: "67, l,000:sta." Eräs hänen

apulaisistaan tarjosi 67 500:sta, toinen 67 300:sta, ja kun Bob ei

näyttänyt aikovan suostua näihin tarjouksiin, kuultiin 67 eri

suuruisista summista tarjottavan pitkin koko linjaa. Ehkä Bob itsekseen

löi arpaa, ostaako takaisin kaikki ennen myymänsä, tai myöskin laski

yhteen tarjouksia mikäli niitä tehtiin. Hän ei sanonut mitään puoleen

minuuttiin, ja tämä puoli minuuttia oli kokonainen ijäisyys näitten

kidutettujen miesten mielestä. Mutta sitten teki hän kädellään liikkeen

ikäänkuin olisi siunannut koko joukon ja sanoi kylmäverisesti: "Myyty

kaikki osakkeet 5,600 kaikkiaan."

"67 l,000:sta", tarjosi taas Barry Conant. "Myyty." "67 5,000:sta."

"Myyty." "66 l,000:sta." "Myyty". Laskeminen viidestätuhannesta

tuhanteen ja yhteen dollariin osakkeelta tässä Barry Conantin

tarjouksessa oli haavoitetun mutta yhä vieläkin rohkean kenraalin

käsky: "Peräytykää!" Bob kuuli sen. "10,000 ja siitä alaspäin 65:stä,

64:stä, 62:sta, 60:stä." Hälinä oli yhtä hurja kuin ennenkin. Koko

joukko, lukuunottamatta Barry Conantia ja hänen apulaisiaan, näkyi

tulleen siihen johtopäätökseen, että Bobin uudistettu hyökkäys merkitsi

hänen puolueensa olevan voitolla, ja ne, jotka olivat pitäneet

osakkeensa kaikesta huolimatta eläen toivossa, yhtähyvin kuin nekin,

jotka olivat myyneet etukäteen ja olleet kahden vaiheella, missä

määrässä heidän pitäisi täyttää sitoumuksensa, tai myisivätkö enemmän

ja suuremmalla voitolla, myivät nyt kilpaa kuin hullut. Kaikki

aavistivat pörssikauhun olevan tulossa. Kaikki huomasivat sen tulevan

olemaan vakavaa laatua, sillä tietämättömimmätkin pörssisalissa olivat

kuulleet, että suunnaton määrä sokeriosakkeita oli Washingtonin

keinottelijakokelaitten hallussa, jotka olivat ostaneet ne korkeista

hinnoista. Sokeriosakkeet alenivat nyt kaksi, kolme, viisi dollaria

kappaleelta joka kaupassa, ja kauhu levisi muittenkin osakkeitten

myyntipaikkoihin, kuten aina tapahtuu; sillä kun äkkiä suuria

vahinkoita sattuu toisissa osakkeissa, täytyy tappion kärsineitten

myydä muut osakkeensa voidakseen kestää tämän tappion ja seuraus siitä

on, että koko rakennus romahtaa kuin korttitalo. Sokeriosakkeet olivat

juuri laskeneet alle 110:n, kun puheenjohtajan voimakas vasaranisku

kajahti kautta huoneen. Silmänräpäyksessä tuli kuolonhiljaisuus. Kaikki

tunsivat tämän äänen pahinta onnettomuutta ennustavan pörssissä, sillä

se merkitsee kaupat täydyttävän keskeyttää, jotta puheenjohtaja voisi

ilmoittaa jonkun pörssin jäsenistä tehneen konkurssin.

Perkins, Blanchard & C:o

_ilmoittavat täytyneensä lakkauttaa maksunsa_.

Tämä ilmoitus, joka osoitti yhden vanhimmista liikkeistä jo kukistuneen

Bobin menettelyn tähden, antoi aihetta yhä kiihkeämpään myyntiin.

Pörssin jäsenet näyttivät käyttäneen lyhyttä vaitioloaikaansa

täyttääkseen keuhkonsa ilmalla, sillä nyt alkoi kattoholvia tärisyttävä

ulvonta joka taholla.

Katselin tarkkaan Bobia; oli todellakin mahdotonta irroittaa katsettani

hänestä; häntä eivät vähintäkään ympärillään kaikuvat tuskanhuudot

näyttäneet liikuttavan -- tai oikeastaan hurjat välittäjät eivät

_huutaneet_ enään tarjouksiaan, he _parkuivat_. Hän jatkoi

taipumattomana osakkeitten alentamista tuhansien ja kymmentuhansien

suuruisissa erissä tarjoillen niitä.

Kerran toisensa perästä sattuivat iskut ja jokaisen hinnan alennuksen

tiedoksi tultua uudistui hirvittävä karjunta. Kun osakkeita tarjottiin

jo 80:llä -- ei 180:llä, vaan 80:llä muitta mutkitta -- näytti

osakekeinottelijain viimeinen päivä koittaneen. Muutaman minuutin

kuluttua ilmoitettiin jonkun pankin lakkauttaneen maksunsa, sitten taas

jonkun yhtiön lopettaneen toimintansa. Mihin tämä päättyisi? Mikä voima

hillitsisi tämän sulaneittein dollarien Niagaran? Äkkiä kuului Bob

Brownleyn ääni yli melskeen. Hän taisi seisoa varpaillaan. Käsivartensa

olivat kohotetut. Hän näytti olevan päätä pitempi muita. Hänen äänensä

oli edelleenkin selkeä ja voimakas huolimatta kaksi tuntia kestäneistä

tavattomista ponnistuksista. Tälle joukolle se mahtoi helähtää kuin

pelastavan enkelin ääni. "80 25,000:sta ja siitä alaspäin."

Silmänräpäyksessä sinkautettiin osakkeita hänelle joka puolelta. Hän

oli ainoa huomattava ostaja osakkeitten laskettua alle 125:n. Barry

Conant ja hänen apulaisensa olivat kadonneet kuten lumihiutaleet

katoavat veturin vetoluukkuun junan kiitäessä eteenpäin pyryilmalla.

Muutamien sekuntien kuluttua oli Bobille myyty haluamansa 25,000

osaketta. Taas kajahti hänen äänensä "80 25,000:sta." Myyjät epäröivät.

Hän sai vaan muutamia tuhansia. "85 25,000:sta." Muutamia tuhansia

lisää. "90 25,000." Vielä vähemmän. Hänen tarjouksensa alkoivat

vaikuttaa joukkoon. Läpi huoneen kajahtavan huudon kuulivat toisillakin

myyntipaikoilla olijat. -- "Brownley on alkanut korottaa!" -- Ja tästä

tiedosta saaden uutta rohkeutta kokosivat ylennyskeinottelijat voimansa

ja alkoivat tarjota kaikenlaisia osakkeita, jotka tunti sitten eivät

olisi kelvanneet kenellekään mistään hinnasta.

Tuossa tuokiossa oli koko näyttämö muuttunut; nyt oli sekasorto yhtä

suuri hintain ylenemisen kuin se äsken oli ollut niitten laskemisen

tähden. Bob Brownley osti yhä edelleen, kunnes oli nostanut hinnan yli

150:n. Ja sitten kulki hän ympäri laskemassa yhteen kauppasummia.

Tehtyään laskujaan kymmenen minuuttia palasi hän joukon keskikohtaan ja

osti 11,000 osaketta lisäksi. Lähtiessään huomasi hän minut.

"Jim, oletko ollut kauvankin täällä?"

"Kokonaisen ijankaikkisuuden. Olin täällä pörssiä avattaessa ja Jumala

varjelkoon minua elämästä enään sellaisia hetkiä kuin viimeiset kaksi

tuntia. Minusta tuntuu kaikki unelta, kauhealta painajaiselta. Bob,

sanohan jo Jumalan nimessä, mitä olet tehnyt!"

Hän katsahti minuun hurjalla, läpitunkevalla katseella, jossa kuvastui

hillitön riemu. Ikinä en ole ihmissilmissä nähnyt sellaista

voitonylpeyttä, joka säteili hänen loistavista, ruskeista silmistään.

"Jim Randolph", sanoi hän, "minä olen antanut Wall Streetille ja sen

helvetilliselle 'Järjestelmälle' annoksen heidän omaa myrkkyään,

kukkurapäisen annoksen, sen saat uskoa. Heidän tarkoituksensa oli

korjaamalla uuden sadon ihmissieluista ja sydämistä 'bullien' puolelle

antaa perjantaille 13 päivälle toisen merkityksen. Vanhastaan pidetään

perjantaita 13 päivää 'bearein' kekrinä. Minä pidän vanhat tavat

kunniassa ja siksi minä sen sijaan korjasin sadon heidän sydämiänsä.

Sittemmin kerron sulle, kuinka tämä kaikki tapahtui, Jim, mutta nyt

minun täytyy mennä Beulah Sandsin luo. Jim Randolph, minä olen

pelastanut hänet ja hänen isänsä. Minä olen hankkinut heille kolme

miljoonaa ja itse voittanut vähintäin seitsemän."

Hän melkein parkaisi nämät sanat ja jätti minut siihen seisomaan

hämmästyneenä ja ällistyneenä. Pian kuitenkin toinnuin ja jostain

syystä seurasin häntä sinne, mihin hän sanoi lähtevänsä.