III.

Hän kuunteli hetkisen ja vastasi: "Pitäkää lujasti 80:ssä 12,000

osakkeelta. Minä tulen tuossa paikassa." Hän laski torven kädestään.

"Jim, nyt onkin asiat täpärällä. Arthur Perkins, jonka minä jätin

vahtiin myyntipaikalle, sanoo Barry Conantin tulleen aika kyytiä ja

ottaneen hankkiaksensa kuinka paljon vaan tahdotaan. Hän on saanut

hinnan laskemaan 81:en ja tarjoo osakkeita 5,000 kappaletta kerrallaan

ja on kovin röyhkeä. Minun täytyy kiiruhtaa sinne." Kuin nuoli kiiti

hän huoneesta.

Minä riensin Bobin telefooniin: "Perkins kiireesti! Perkins mitä niillä

on tekeillä", kyselin heti sen jälkeen.

"Conant on melkein kokonaan täyttänyt kysyntäni. Hänellä näkyy olevan

joukottain varastossa", vastasi tämä.

"Osta 50,000 osaketta, 5,000 ja alle sen kerrallaan; jos tästä luvusta

jotain puuttuu, anna loppu Bobin huoleksi, kun hän saapuu. Hän on

tulossa."

Soitin kiinni ja käännyin miss Sandsin puoleen.

"Nyt ei maksa vaivaa kaunistella, miss Sands", sanoin minä. "Barry

Conant on Camermeyerin ja Standard Oilin paras välittäjä. Kun hän on

tullut pörssiin, on vaara tekeillä. Hän ei ikinä itse tule tämänlaiseen

kahakkaan, jos eivät hänen herransa ole saaliin jäljillä. Bobin

ostovoima on lopussa, ja vaikka suoraan sanon teille, etten ikinä

keinottele, enkä luota keinotteluun ja nytkin olen tähän hommaan

ryhtynyt vaan Bobin ja -- teidän tähtenne, niin vannon, etten anna

heidän pidellä häntä kuin pesurättiä pörssissä ja pakoitan heidät

nielemään ainakin osan pöyhimästään tomusta. Älkää pahastuko minun

sekaantumisestani asiaan, miss Sands. Tavallisissa oloissa olisin

ottanut huomioon teidän toivomuksenne, mutta lähinnä vaimoani rakastan

Bob Brownleytä, ja minulla on kylliksi varoja ollakseni oikeutettu

pelaamaan tätä uhkapeliä pörssipapereilla. Jos he tekevät Bobin tuumat

tyhjiksi tässä keinottelussa, niin -- mutta se ei tapahdu, niin kauvan

kuin minä voin sen estää", ja juoksujalkaa lähdin pörssiin.

Sinne tullessani kohtasi minua näky, jota on mahdoton sanoin kuvata.

Tämän rinnalla oli aamullinen aivan mitätöntä. Bull-markkinat,

olkoot kuinka kiivaat tahansa, ovat aina hiljaiset verrattuna

bear-markkinoihin. Niiden muutamain minuuttien aikana, jotka viivyin

matkallani pörssiin, oli taistelu alkanut. Useimmat pörssin henkilöistä

olivat taajaan sulloutuneet myyntipaikan edessä olevan väliaidan luo.

Vaikka kokonaisen kansan onni olisi riippunut minun toimistani, en

olisi päässyt tunkeutumaan lähimaillekaan tämän miesjoukon keskelle,

joukon, johon pörssikauhu oli iskemäisillään kyntensä. Kerran ennen

olin nähnyt ihan samanlaisen näytelmän. Siinä ilmaantui eräs puoli

pörssipelimenettelyssä, se puoli, jolloin yksi ainoa mies näkyy saaneen

kaikki muut pörssimiehet vastaansa nousemaan. Nyt minä älysin: Bob

yksin kaikkia vastassa -- hän koettaen hillitä laskevien hintojen esiin

syöksyvää tulvaa, toiset päättäen pitää sulkuportit selkoselällään. Hän

seisoi selin kaidepuuta vasten -- tämä ei ollut sama Bob, jonka olin

nähnyt aamulla -- ei näkynyt hänessä enää jälkeäkään kylmäverisestä

pelaajasta, joka taisi hallita aivonsa, hermonsa ja ruumiinsa. Hattunsa

oli hukkunut, kaulus revitty ja roikkui olkapäällä. Takki ja liivit

auenneet, jotta valkea paidanrintamus näkyi ja silmänsä paloivat

hurjina. Bob ei ollut enään ihmisolento, vaan metsänkuningas,

henkihieveriin ajettu, edessään metsästäjä ja tämän koirat

puoliympyrässä seisoen, hampaat irvissä, kita ammollaan, verenjanoisina

ulvoen. Bobin edessä seisova metsästäjä oli Barry Conant, sangen

solakka, lyhytkasvuinen, ihmeen kaunis pienoiskoossa oleva mies, jolla

oli viehättävät kasvot, oliivinruskea iho, mustat säihkyvät silmät ja

sysimusta tukka; mustien viiksien alta loistivat valkeat hampaat, suu,

kun hän saalista vainusi, muistutti suden suuta. Barry Conant oli

mieltäkiinnittävä henkilö, siitä ei ollut epäilystäkään, ja hän oli

ollut useammassa ja hurjemmassa taistelussa kuin puolitusinaa pörssin

kokeneimpia jäseniä yhteensä. Näytelmä oli todellakin katsomisen

arvoinen sille, joka oli ottanut tehtäväkseen tarkastella ihmistä

eläimeksi muuttuneena.

Vaikka kaikki ympärillä olijat olivat äärimmilleen jännitettyinä, oli

Barry Conant niin tyyni kuin olisi hän seissyt kymmenen tynnyrinalan

laajuisella niityllä ja kepillään huiskinut pieniä, avuttomia

tuhatkaunoja. Passittaa pörssipelaajia ijäisyyteen oli tullut Barry

Conantin lempihuvitukseksi. Bob seisoi siinä ja jyrisi voimakkaasti ja

painavasti "tarjoon 78 5,000:sta", "77 5,000:sta", "75 5,000:sta", "74

5,000:sta", "73 5,000:sta", "72 5,000:sta", ikäänkuin olisi toivonut

äänensä voimalla saattavansa vastustajansa vaikenemaan. Mutta

tasaisesti kuten takorautavasara nosti Barry Conant hätäilemättä

oikeata kättään, ja hänen selvä, levollinen vastauksensa "myyty"

kajahti Bobin jokaisen alennetun tarjouksen jälkeen. Se oli komeata

taistelua -- toisella puolen kuningas, toisella Richelieu. Vaikka joka

puolella näitten kahden kenraalin ympärillä ostettiin ja myytiin,

näytti kauppa olevan vaan näitten kahdenkeskistä ottelua. Kaikki

tiesivät, että jos tämä keskittyneen nykyaikaisen rahataistelun

saatanallinen perikuva kukistaisi Bobin, syntyisi siitä pörssikauhu, ja

sokeriosakkeitten hinta laskisi, ties kuinka alhaalle. Mutta jos Bob

voisi pakoittaa hänet vaikenemaan tyhjentämällä hänen myyntivoimansa,

nousisi niitten hinta nopeasti korkeammalle kuin ennen. Oli yleisesti

tunnettua, että Barry Conantin tavallisia määräyksiä suojateiltaan

'Järjestelmän' herroilta oli tällaisissa tapauksissa: "Alenna hinta,

maksoi mitä maksoi." Toiselta puolen tiedettiin Randolph & Randolphin

tavallisesti seisovan Bobin suuremmanpuoleisten yritysten takana. Ja

tämä nähtävästi oli hänen suurimpiaan, ja kaikki ihmiset tiesivät, että

Randolph & Randolph harvoin antoi perään kenellekään.

Kun Bob teki tarjouksensa: "72 5,000:sta" ja sai pyytämänsä, huomasin

hänen kasvonsa vääristyvän tuskasta, ja minulle selvisi tämän olevan

merkkinä siitä, että minun viimeksi määräämäni summa osakkeita pian

tulisi ostettua. Minulle selvisi myöskin tämän myyntihomman takana

olevan tavallista pirullisemmat vehkeet, ja että Barry Conantille oli

annettu määräys rajattomasti ostaa ja tuhota. Näiden viimeksi

määrättyjen viidenkymmenentuhannen kera teki koko ostamamme summa

sataviisikymmentätuhatta, tuntuva määrä jo Randolph & Randolphillekin,

kun on kysymyksessä ostaa papereita, jotka maksoivat 200 dollaria

kappale. Minä päätin silloin, että tapahtui mitä tahansa, pitemmälle en

enään mene. Samassa äkkäsi Bobin hurja katse minut ja niinä luin hänen

silmistään liikuttavan rukouksen, samanlaisen, jonka näemme haavoitetun

naarashirven silmissä, kun tämä huomaa rannan olevan liian kaukana ja

jää odottamaan takaa-ajavan metsästäjän venettä. Surullisena ilmoitin

hänelle kieltävällä liikkeellä, etten tahdo enään jatkaa peliä.

Huomatessaan annetun merkin, nosti Bob päänsä pystyyn ja kähisi: "70

10,000:sta." Tiesin silloin hänen jo ostaneen neljäkymmentätuhatta ja

nyt tekevän viimeisen epätoivon yrityksen. Barry Conant mahtoi myöskin

ymmärtää, mitä tämä tarjous merkitsi. Silmänräpäyksessä kajahti kuin

revolverinlaukaus: "Myyty!" Ja kaunismuotoinen pienoiskuva ihmislihasta

ja verestä, hermoista ja jänteistä, joka tähän asti oli niin

täydellisesti hillinnyt itsensä, ravisti nyt nopeasti kahleet yltänsä

ja Barry Conant näyttäytyi oikeassa hahmossaan, sinä paholaisena, jona

hän oli saavuttanut maineensa Wall Streetillä. Hänen viisi jalkaa ja

viisi tuumaa pitkä vartalonsa näytti kasvavan jättiläismäiseksi. Hänen

kätensä turmiota tuottavasti elehtivin sormineen nousivat ja laskivat

huimaavassa tahdissa ja läpitunkevalla äänellä hän kirkui: -- "5,000

69:llä, 68:lla, 65:llä", "10,000 63:lla", "25,000 60,000." Kaikki pahat

henget olivat valloillaan. Joka ainoa mies tässä joukossa näkyi

kaupittelevan sokeritrustin osakkeita mihin hintaan tahansa. Ainakin

kaksikymmentä heistä näytti halukkaalta myymään niin halvasta kuin

mahdollista sen sijaan, että olisivat koettaneet pitää hintaa niin

korkealla kuin mahdollista. Nämät olivat kauppiaita, jotka olivat

joutuneet kärsimään Bobin aikaansaamasta hinnanylennyksestä.

Bob raukka, kukaan ei häntä enään muistanut! Minuutin kuluttua

viimeisestä tarjouksestaan oli hän jo kuin kuollut kukko kukkotaistelun

loputtua. Kiihkeät pelaajat pörssissä eivät voi käyttää kuolleita

kukkoja, kuvaannollisessa merkityksessä puhuen, enempää kuin

meksikolaiset kuoliniskun saaneita lintuja. Taistelun jälkeisenä

päivänä, ehkäpä jo samana iltanakin nämät miehet kyllä surkuttelevat

Bob raukkaa Delmonicoksella ja klubeissa. Barry Conantkin on

surkutteleva häntä oikein sydämestään, ehkä vielä äänekkäämminkin kuin

toiset. Mutta taistelun kestäessä -- pois rikkaläjältä voitettu lintu,

lintu, joka ei osaa itse voittaa! Näin syvän, kauhean tuskan kuvastuvan

Bobin kasvoilla, mutta samassa oli hän taas sama Bob Brownley, josta

olen aina sanonut hänellä olevan kylliksi rohkeutta ja älyä käyttäytyä

kussakin tilaisuudessa kuten pitikin. Kaikkien hämmästykseksi päästi

hän pitkän, hurjan ulvonnan, muistuttavan intiaanin sotahuutoa ja

jalorotuisen jahtikoiran haukuntaa löytäessään taas oikeat jäljet. Ja

niin alkoi hän myydä sokeriosakkeitaan oikealle ja vasemmalle suurissa

ja pienissä erissä. Hän tuhosi hinnat, suostui jokaiseen tarjoukseen,

jonka Barry Conant teki ja tarjosi itse. Kahdenkymmenen minuutin ajan

käyttäytyi hän mielipuolen tavoin, mutta hillitsi sitten itsensä.

Sokeri laski nopeasti aina 90:een asti ja kauhu oli täydellisesti

päässyt valloilleen, mutta siitä ei Bob nyt välittänyt. Hän tunkeutui

joukon läpitse minun luokseni ja sanoi: "Jim, anna anteeksi. Minä olen

tuottanut sinulle suuren tappion ja saattanut Beulah Sandsin, hänen

isänsä ja itseni täydellisesti perikatoon. Luulen viimeisellä hetkellä

menetelleeni ainoan mahdollisuuden mukaan. Minä myin kaikessa kiireessä

150,000 osakettamme ja lievensin siten hiukan tappiotamme. Lähtekäämme

konttoriin katsomaan, mitä siellä on." Hän oli omituisen, luonnottoman

levollinen tuon sydäntä musertavan, hermoja repivän päivän jälkeen.

Minä koetin vakuuttaa hänelle, kuinka suuresti ihailin hänen kylmää

harkintaansa ja rohkeuttansa hänen tehdessään koko käännöksen ja

turvautuessaan ainoaan jälellä olevaan keinoon; tahdoin sanoa hänelle,

että tämä oli vaatinut enemmän todellista urhoollisuutta ja

terävä-älyisyyttä kuin kaikki muut hänen toimensa sinä päivänä, mutta

hän keskeytti minut.

"Jim, älä puhu minulle. Minun itserakkauteni on tiessään. Tänään olen

saanut hyvän opetuksen. Minun suunnitelmani olivat oikeat

ja hyvät, mutta narri kun olen, en tullut ajatelleeksi noitten

emälurjusten pelaavan väärillä korteilla. Pitihän minun tietää heidän

menettelytapansa, minä kuten sinäkin olemme nähneet heidät kymmeniä

kertoja teurastustyössään, nähneet heidän musertavan toisten miesten,

yhtä hyvien kuin sinäkin ja minä, sydämiä, nähneet heidän ottavan ulos,

nylkevän ja paloittelevan nämät sydämet, välinpitämättöminä katsellen

niitten tuskaa, jotka olivat näille rakkaat ja heistä riippuvat, mutta

en kiinnittänyt siihen huomiotani paljonkaan. Eihän tuo sydän ollut

minun, minä pidin sen kaiken peliin kuuluvana ja annoin sen tapahtua.

Tänään tiedän, mitä merkitsee olla 'Järjestelmän' pyövelien

teurastuspenkillä. Minä tiedän, miltä tuntuu nähdä oman sydämeni

ja hänen, jota rakastan, ja sinunkin, Jim, nähdä ne tulevan

järjestelmällisesti raadelluiksi ja joutuvan edellisten uhrien

joukkoon. Jim, me olemme hyvinkin menettäneet kolme miljoonaa, ja

niillä miehillä, joitten kynsiin rahamme ovat joutuneet on niin monta,

monta miljoonaa, etteivät koko ijässään ehtisi laskea niitä. Nämät

miehet käyttävät rahamme peliin tai kilpa-ajoihin, tuhlaavat ne

porttojen kanssa tai tekevät niillä vaimonsa ja tyttärensä, vieläpä

lähimmäistensäkin vaimot ja tyttäret pahemmiksi kuin julkiset portot

ovatkaan. Nämät miehet eivät, kunnian mittakaavan mukaan mitattuina,

ole kyllin arvokkaat polkemaan samaa maata kuin sinä ja tuomari Sands.

Heidän maalatut ilolintusensa saastuttavat ilman, jota Beulah Sandsin

täytyy hengittää. Olen saanut hyvän opetuksen tänään. Luulin taitavani

rahapelin, mutta äkkiä olenkin herännyt huomaamaan sen pimeän

tietämättömyyden, jossa hapuilin. Jos eivät nämät ihmiset olisi

pelanneet väärillä korteilla, olisin minä vienyt Beulah Sandsin isänsä

luo tämän rahojen kanssa, jotka tuo saatanallinen 'Järjestelmä' on

häneltä rosvonnut. Ja sitten olisin taluttanut hänet alttarin eteen, ja

senjälkeen olisi minulla kenties ollut onnellisin koti ja onnellisin

perhe koko maan päällä, ja me olisimme eläneet kuten sukummekin

monta polvea ovat eläneet -- kuten rehelliset, jumalaapelkäävät,

lainkuuliaiset, ihmisystävälliset miehet ja naiset elävät ja kuolleet

kuten ihmisen tulee kuolla. Mutta nyt, Jim, näen edessäni synkän,

kamalan kuvan. Ei, minä en tahdo tulla raskasmieliseksi, minä tahdon

koettaa kaikin voimin syrjäyttää tuon kuvan, mutta kyllä se minua

pelottaa, Jim, kyllä se minua pelottaa."

Nyt pysähtyivät vaunut Randolph & Randolphin konttorin edustalle. "Kas

tässä on meillä tiedonanto, Jim. Nyt ymmärrän juonen. Heillä olikin

sokeri-osakkaitten kokous illalla, vaikka sen piti olla vasta tänään,

eivätkä he lisänneetkään osakkeita vaan vähensivät niitä. Maailma saa

tietää sen vasta huomenna. Mutta silloin se sitten tuleekin tunnetuksi,

tulee se tunnetuksi. He saavat lukea siitä sanomalehtien lihavilla

kirjaimilla painetuissa uutisissa -- muutamia itsemurhia, muutamia

kavalluksia, muutamia vangitsemisia, pari tuntematonta ruumista

ruumishuoneessa, muutamia viattomia tyttöjä, joiden isän omaisuus on

joutunut lisäämään Camemeyerin ja 'Standard Oilin' jo ennestään

lukemattomia kultavarastoja, ja joista nyt on tullut langenneita

naisia; muutamia uusia palatseja Viidennen avenyn varrella, muutamia

lahjoitettuja kirjastoja yhdistyksille, jotka ovat rakentaneet talonsa

kunniallisella tavalla kerätyillä rahoilla. Joku kasku huomiota

herättävistä, dollarivallan kuninkaitten ja keisarien tekemistä

timanttiostoksista Tiffanyllä ja sitten sanomalehtien etusivuilla

muutamia hauskoja juttuja, joissa kerrotaan irstaitten naisten lyöneen

ja repineen tukasta toisiaan kilpaillessaan noitten timanttien

omistamisesta. 'Järjestelmän' mahtavat taistelijat eivät olleet

kuitenkaan varmat, vaikuttaisiko osakkeitten vähennys toivottua

tulosta, he eivät tahtoneet kuitenkaan antautua vaaroille alttiiksi,

vaan heidän lahjomansa senaattipahanen piti eilen illalla kokouksen,

jossa yksimielisesti päätettiin panna sokeri vapaalistalle. Tämän

saavat ihmiset lukea huomenna ja sitten ylihuomenna sanotaan

luultavasti heille senaattipahasen taas tänä iltana istunnossaan

yksimielisesti päättäneen pyyhkiä sokerin pois vapaalistalta. Siihen

aikaan ovat nuot kunnianarvoiset valtiomiehet varustautuneet sinun,

minun ja Beulah Sandsin myymillä osakkeilla, jotka nuot muutkin raukat,

luettuaan sanomalehdet, huomenna kiireesti myyvät."

Bobin katkeruus oli rajaton. Sydäntäni kouristi kuullessani hänen

puheensa. Hän hoiperteli konttorin läpi Beulah Sandsin huoneeseen. Minä

seurasin häntä. Tyttö istui pulpettinsa ääressä ja katsahtaessaan ylös

levisivät hänen silmänsä kummastuksesta, Bob katkerine, jäykkine

kasvoineen, suurissa ruskeissa silmissä uhkamielinen, synkän

epätoivoinen ilme, tukka pörrössä, vaatteet epäjärjestyksessä! Tyttö

tuijotti häneen kivettyneenä ikäänkuin olisi aaveen nähnyt.

"Niin, katsokaa minua, Beulah Sands", sanoi Bob, "katsokaa oikein

tarkkaan, sillä ette enään ikinä saa nähdä toista tällaista mieletöntä

kuin minä, mieletöntä, joka luuli pystyvänsä kilpailemaan miesten

kanssa, joilla on järkeä, jotka perin pohjin taitavat pelin

dollareilla, sellaisen, jota meidän kristillisellä aikakaudellamme

pelataan. Antakaa minun kutsua teitä Beulahiksi. Teidän edestänne olen

sen kaiken tehnyt, jonka koetin tehdä, se on ainoa lohdutukseni, ainoa

valonsäteeni tässä pohjattomassa kurjuudessa. Beulah, Beulah, me olemme

hukassa, te, isänne ja minä, hukassa, ja minä, mieletön olen kaikkeen

siihen syypää."

Tyttö nousi kirjoituspöytänsä äärestä hiljaisen, tyynen arvokkaana,

jollaisena olimme häntä näitten kolmen kuukauden aikana ihailleet, ja

seisahtui Bobin eteen. Minua hän ei näyttänyt huomaavankaan; hän näki

ainoastaan sen miehen, joka aamulla oli lähtenyt elävän toivon

perikuvana, ja joka nyt seisoi hänen edessään mustan murheen ja

epätoivon murtamana, ja varmaankin ajatteli hän: "Kaikki tapahtui minun

tähteni." Äkkiä tarttui hän Bobin rikkirevityn takin käänteisiin. Hänen

täytyi kurottautua tätä tehdessään -- tuon pienen, viehättävän

virginialaisnaisen. Suurilla rauhallisilla silmillään katsoi hän Bobia

suoraan silmiin sanoen: "Bob."

Enempää hän ei sanonut, mutta tämä sana näkyi muuttaneen koko huoneen

ilmakehän. Bobin kasvoilta katosi epätoivoinen ilme, ja hänen surunsa

säilytyspaikan portit näkyivät tuon sanan vaikutuksesta avautuneen,

sillä äkkiä täyttyivät hänen silmänsä kuumilla, kimaltelevilla

kyyneleillä. Nyyhkytykset vapisuttivat hänen leveätä rintaansa. Taas

kuului -- kirkkaasti, tyynesti ja hellästi yksinkertainen "Bob."

Silloin Bob kadotti loputkin itsensähillitsemiskyvystään. Tukahutetusti

huudahtaen sieppasi hän tytön syliinsä ja painoi hänet rintaansa

vasten. Minä tunsin olevani liikaa täällä ja aijoin poistua. Mutta

tuossa tuokiossa oli Beulah taas ennallaan ja sanoi minulle: "Mr

Randolph, pyydän teitä unohtamaan, mitä äsken näitte. Kun ensin sain

nähdä, kuinka äärettömän onneton mr Brownley oli, ajattelin vaan sitä,

mitä hän on tehnyt minun hyväkseni, mitä hän on koettanut tehdä isäni

hyväksi ja, mitä tämä kaikki hänelle on tullut maksamaan. Niistä

sanoista päättäen, jotka lähtiessänne lausuitte ja, kun en saanut

kuulla mitään teistä kummastakaan, rupesin pelkäämään pahinta enkä

uskaltanut katsoa sähkösanomanauhaa. Minä yksinkertaisesti odotin,

toivoin ja -- rukoilin. Niin, minä rukoilin aivan niinkuin äitini on

opettanut minua rukoilemaan, kun tarvitsen apua enkä itse voi tehdä

mitään. Ja minusta tuntui siltä kuin ei Jumala voisi sallia kahden niin

jalon miehen aikeitten raukeavan tyhjiin. Juuri keskellä rauhallista

odotustani, jota jo aloin pitää hyvänä enteenä, tulitte te. Älkää

tuomitko minua sentähden, että unohdin itseni! Mr Brownley", äänensä

oli nyt levollinen ja hillitty, "sanokaa minulle, mitä olette tehneet.

Kuinka on meidän asioittemme laita nyt?" "Se on pian sanottu", vastasi

Bob, "Camemeyer ja 'Standard Oil' ovat kohdelleet minua taistelun

kestäessä kuin olisin ollut äkäinen tikanpoika. He ovat muuttaneet

minut aasiksi, jolla on muutamia marakatin ominaisuuksia, ja me olemme

joutuneet häviölle, sitä paitsi olen tuottanut mr Randolphille

kouraantuntuvan tappion. Luulen melkein että teidän eilisistä

neljänsadantuhannen suuruisesta pääomastanne ja miljoonan neljänsadan

tuhannen dollarin voitostanne ei enään ole muuta jäljellä kuin pääoma."

Tahdoin säästää Bobia kertomasta asiaa pikkuseikkoja myöten ja rupesin

itse kuvailemaan tytölle tapausten kulkua. Hän kuunteli kovin

tarkkaavaisena ja näytti sangen hyvin ymmärtävän "Järjestelmän"

herrojen koko petollisuuden ja mitä se merkitsi meille ja hänelle

itselleen. Mutta hän ei tehnyt mitään huomautuksia, eikä millään

tavalla ilmaissut kärsivänsä. Heti kun olin lopettanut kertomukseni,

kääntyi hän Bobin puoleen, joka oli seisonut tarkkaan katsellen häntä,

ikäänkuin olisi toivonut tämän lempeän kauneuden vakuuttavan kaiken

olevan vaan ilkeätä unta.

"Mr Brownley", sanoi hän, "tarkastelkaamme asiain tilaa, jotta saisimme

tietää, mitä on tehtävä, ettei vahinko tulisi kovin suureksi. Te olette

niin monta kertaa minun täällä oloni aikana sanonut, että Wall Street

on lumottu maa, eikä kukaan siellä voi kahtakymmentäneljää tuntia ennen

sanoa, mitä hänelle voi tapahtua. Olette sanonut sen niin monta kertaa,

että uskon sen. Tiedämme tänä aamuna seisoneemme tarkoitustemme

perillä, voittaneemme miljoonia kahdenkymmenen neljän tunnin

ponnistusten kautta. Vielä on meillä kolme kuukautta aikaa, ja

toiveemme ovat yhtä hyvät kuin toissapäivänäkin. Niin, vieläpä

paremmatkin, sillä nyt tiedämme enemmän. Ensi kerralla otamme

osakkeitten vähennyksen ja senaatin kaksimielisyyden myöskin

huomioomme."

Me seisoimme molemmat äänettömänä tuijottaen ihaillen ja ihmetellen

tuota merkillistä naista. Kuinka oli mahdollista, että nuori tyttö

osoitti niin suurta rohkeutta ja pontevuutta? Vai oliko kenties naisen

toivo, joka on lannistumaton, kun rakastettu olento on kysymyksessä,

tehnyt Beulah Sandsin sokeaksi tapauksen oikean laidan suhteen?

Katsellessani häntä en ensinkään epäillyt hänen täydellisesti

käsittävän asemaamme ja kärsivän, itse asiassa, enemmän kuin kumpikaan

meistä, vaikka hän levolliselta näyttäen koetti lievittää Bobin tuskaa.

Bob otti muistikirjansa esiin, ja puolen tunnin kuluttua olivat numerot

meillä selvillä. Koko tappio teki noin kolme miljoonaa dollaria. Beulah

Sandsin 20,000 osaketta oli maksanut vähemmän kuin meidän, ja Bob laski

hänen 400,000 dollarin suuruisen pääomansa olevan koskematta, joka

hiukan sentään lohdutti meitä. Beulah oli seurannut tilintekoa

asiantuntijan terävyydellä, ja Bobin ilmoittaessa lopputuloksen, joka

osoitti hänellä olevan yhtäpaljon kuin yritykseen ryhtyessäänkin, otti

hän paperin, johon summat olivat merkityt. "Minä suostuin ottamaan

vastaan teidän apuanne, kun kaupat näyttivät käyvän meille edulliseen

suuntaan, sillä minä pidin arvossa teidän hyvyyttänne ja tiesin teidän

loukkaantuvan, jos olisin kieltäytynyt; mutta nyt kun kaikin menetämme,

täytyy minunkin maksaa heittoni -- minun täytyy." Hän sanoi tämän

tavalla, joka ei sietänyt vastustelemista. "Meillä oli yhteensä 150,000

osaketta. Minulle olisi tullut voitto 20,000:sta. Koko tappiomme tekee

2,775,000, josta summasta minä otan osani minulle tulevassa suhteessa.

Mr Brownley, pitäkää huolta, että minun tilistäni vedetään pois 370,000

dollaria. Minulla on siis 30,000 jäljellä. Jos asiamme on niin oikea

kuin uskomme sen olevan, on Jumala hyvyydessään pitävä huolen siitä,

että tämä summa riittää tarkoituksiimme."

Vaikka Bob ja minä olimme aivan epätoivoissamme hänen päätöksensä

johdosta luopua kaikesta siitä, minkä Bob niin innokkaasti

työskentelemällä oli koonnut, emme voineet olla tuntematta kunnioitusta

hänen uskoansa ja hänen itsenäisyyttään kohtaan. Hienolla tavalla

osoitti hän meille haluavansa saada olla yksin, ja lähtiessämme ojensi

hän Bobille kätensä. "Mr. Brownley", sanoi hän, "minä pyydän sen

tehtävän tähden, joka meillä on suoritettavana, katsomaan tätä

onnettomuutta sen valoisalta puolelta, sillä yksi sellainen sillä on.

Te tahdoitte minun ilmoittamaan isälleni meidän olevan lähellä

päämääräämme. Mitä, jos olisin sen tehnyt! Te tulette kyllä näkemään,

että Jumala on hyvä, vaikka hän kurittaakin meitä enemmän kuin voimme

kestää!"

Bob pyysi minua tulemaan kanssaan konttoriinsa. "Jim", sanoi hän, "sinä

näet mitä nainen voi, ja me kun olemme oppineet pitämään naisia

heikompana sukupuolena. Kuule nyt, mitä sinun on tehtävä. Sinun täytyy

antaa minun sitoutua maksamaan koko tappion paitsi sataatuhatta

dollaria, jotka ovat merkityt minun tiliini ja jotka maksan vetämällä

ne pois siitä. Minä en kärsi kuulla vastaväitteitä. Sopimukset olivat

minun tekemiäni, sinä tulit vaan auttaaksesi minua, eikä minun olisi

pitänyt koskaan houkutella sinua tähän asiaan osalliseksi. Jos minun

asiani jäävät tälle kannalle, eivät sitoumukset merkitse enempää kuin

tyhjät paperinpalat. Et siis vahingoita minua, vaikka otatkin ne. Jos

sitävastoin tästä toipumaan pääsen, en ikinä pitäisi itseäni miehen

arvoisena, ennenkuin olen korvannut kärsimäsi vahingon."

Ei maksanut vaivaa intellä vastaan hänen tällä tuulella ollessaan, ja

siksi otinkin häneltä sitoumuksen 2,405,000 dollarin suuruisen summan

suorituksesta. Pyysin häntä tulemaan mukanani kotiini päivälliselle;

mutta hän selitti ei voivansa näyttäytyä vaimolleni, koska tällä

tietysti oli hänen eilisiltainen intoilemisensa vielä tuoreessa

muistissa. Seuraavana päivänä häntä ei näkynyt. Iltapuolella sain

häneltä sähkösanoman, jossa hän ilmoitti olevansa matkalla Virginiaan,

tarvitsevansa levätä ja palaavansa kotiin viikon päästä. Tulin pahalle

tuulelle ja levottomaksi. Tarvitaan pari päivää ja vielä viikko lisäksi

voidakseen täysin käsittää sen surkeuden suuruutta, jonka meidän

tappiomme kaltaiset tapaukset synnyttävät. Olin sangen levoton Bobin

tähden, kun hän oli poissa näkyvistäni tunnustelemassa maaperää

saadakseen taas vakavan jalansijan itselleen. Menin Beulah Sandsin luo

toivossa saada hänen kanssaan keskustella asiasta, mutta kun kerroin

hänelle Bobin matkustaneen viikoksi pois ja olevani levoton, vastasi

hän rauhallisella luottavalla tavallaan: "En luule tässä olevan mitään

syytä levottomuuteen, mr. Randolph. Mr. Brownleyssä on siksi paljon

miestä, etteivät dollariasiat vaikuta hänessä muuta kuin korkeintaan

suuttumusta. Kun hän tulee takaisin, on lepo tehnyt hänelle kylläkin

hyvää." Ja hän painoi pitkät silmäripsensä alas, tavalla, joka osoitti

keskustelun loppuneen, jota tapaa kohtaan aina olimme tunteneet sangen

suurta kunnioitusta.