XV.

Yhtyminen.

Samuel heräsi siihen, että joku kaatoi hänen suuhunsa viinaa ja että

hänet sen jälkeen nostettiin rekeen.

Kun hän avasi silmänsä, kumartui Paul Moij hänen puoleensa ja kysyi

levottomana:

-- Ethän vain ole palelluttanut jäseniäsi?

-- Eihän sellaista taida tietää, ennenkuin koettaa, vastasi Samuel.

Paul riisui saappaat hänen jalastaan ja alkoi yhdessä ajomiehen

kanssa lumella hieroa niitä, sitten hierottiin kädet ja kasvotkin

varmuuden vuoksi. Kun Paul aikoi kaataa mukanaan olleesta

viinapullosta viinaa kylmettyneille jäsenille, niin Samuel huusi:

-- Älä herran nimessä sinne kaada, sehän on voiteen haaskausta. Kaada

suuhun, kielikin tarvitsee voiteita.

-- Koska jälleen voit puhua, sanoi Paul antaen hänen ryypätä oikein

tuntuvasti, niin kerro, mitä on tapahtunut ja miksi löydän sinut

puolikuolleena jäältä.

-- Viipurin maaherra ja König olivat kintereillämme, minä hyppäsin

reestä ja pidätin heitä, jossa metakassa heidän hevosensa vikaantui.

Tällä tavoin pääsi nuori Frese ajamaan huoleti eteenpäin, ja minun

hevoseni piti enemmän hänen hevosestaan kuin minusta ja läksi samalle

matkalle. Minä jäin yksin jäälle ja aloin jo mietiskellä tämän

elämännuoran loppua, kun sinä tulit ja pelastit minut.

-- Sinä luulet siis, että Jokkim herra on turvassa? kysyi Paul.

-- Aivan varmasti, jos hän vain on ajanut eteenpäin, sillä

takaa-ajajat jäivät jälkeen, ja heidän hevosensa nilkutti.

-- Siinä tapauksessa voimme aivan huoleti palata Korpoon hoitamaan

sinua. Kun hiukan olet toipunut, niin lähdemme uusilla voimilla

Tukholmaa kohden.

-- Sinne minunkin mieleni tekee, sillä pelkään, että noiden paperien

tähden syntyy vielä monta merkillistä kujetta.

Hevonen käännettiin ja he palasivat Korpoon, jossa menivät erääseen

taloon lämmittelemään.

Syötyään kunnollisen aterian kysyi Samuel:

-- Mutta kerrohan, miten sinulle on käynyt ja miksi lähetit

varoituslauseen meille, mutta et tullut itse seuraamme?

-- Sillä kertaa makasin eräässä kellarissa, sääret ja kädet

köytettyinä ja vanha ämmä vartioimassa minua, aivan kuin olisin ollut

pikku lapsi, jonka pelätään kehdosta putoavan.

-- No, sinä putosit siitä kuitenkin, koska tässä olet, kaikesta

vartioimisesta huolimatta.

-- Eihän minun tehnyt mieleni jäädä kellariin maata. Kun siis tuli

luokseni muuan soma tytönnypykkä, aloin katsella häneen sillä omalla

tavallani, jonka vaikutuksen erinomaisen hyvin tunnen. Seuraus siitä

oli se, että tyttö eräänä hetkenä, kun ei ketään ollut enää minua

vartioimassa, päästi minut vapaaksi. Pelkään, että tämä tapahtui

ämmänkin tieten.

Pian oli Samuel siksi paljon toipunut, että vahvoihin vällyihin

käärittynä voitiin ajatella matkan jatkamista Tukholmaan päin. Paul

oli kyllä kehottanut Samuelia jäämään Korpoon ja sieltä pyrkimään

Turkuun, mutta Samuel ei mitenkään tahtonut tähän suostua, vaan

sanoi, että Tukholman matka epäilemättä aivan epäonnistuu, ellei hän

ota siihen osaa.

Kumlingeen tullessaan he saivat kuulla, että muuan nuori herra, joka

kaikista merkeistä päättäen oli ollut Jokkim Frese, oli onnellisesti

päässyt matkaansa jatkamaan. Sitävastoin oli kaksi hänen jälkeensä

tullutta herraa parisen tuntia sitten lähtenyt kylästä. Heidän

hevosensa oli pahasti ontunut ja se oli matkaa viivyttänyt. He olivat

kiroilleet kovasti kuullessaan, että paras ja luotettavin talvivene,

joka matkustavia kuljetti sulana olevan Teilin yli, oli ennättänyt

lähteä viemään Jokkim Freseä. Heidän oli silloin täytynyt turvautua

toiseen, paljoa pienempään veneeseen.

-- Kyllä heidät vielä kiinni saa, sanoi tämän kertoja Paulille ja

Samuelille, jos herrat pitävät kiirettä, sillä veneen lykkääminen

jäätä pitkin käy hitaasti.

Samuel oli aivan innoissaan siitä, että he yhdessä Gyllenstjernan ja

Königin kanssa matkustaisivat Tukholmaan. Paul vastusti tällaista

uhkarohkeata tuumaa ensi alussa, mutta lopulta suostui siihen, sillä

seikkailu sellaisenaan huvitti häntä, ja hän tiesi saapuvansa aivan

liian myöhään Tukholmaan, jos jäisi odottamaan seuraavaa venettä.

Jätettyään hevosensa talon isännän hoitoon he siis alkoivat

reippaasti astella osoitettuun suuntaan.

Jo etäältä näkyi vene, jota jäätä myöten lykättiin kohden Teilin

avointa kohtaa. Venettä oli kuljettamassa kolme miestä, ja sen

jälessä asteli Gyllenstjerna taluttaen Königiä, joka ei vielä ollut

täydellisesti toipunut Merthenin kellarissa saamastaan selkäsaunasta.

Veitikka Paulissa pääsi valloilleen. Hän kiirehti kulkuaan ja

päästyään edellään astelevien rinnalle hän kohteliaasti nosti

hattuaan ja sanoi:

-- Hauskaa kohdata viipurilaisia. Meistä kai tulee matkaseuraa!

Maaherra vastasi tähän tervehdykseen pitkällä kiroilulla ja tarttui

miekkaansa aikoen hyökätä Paulin kimppuun. Mutta ennenkuin hän

ennätti sitä tehdä, olikin Paul jo paljastanut oman miekkansa, samoin

Samuel, ja molemmat seisoivat hymyillen maaherran edessä uhaten

miekkojensa kärjellä häntä.

-- Unohdatte, armollinen herra, sanoi Paul, että meitä on kaksi

tervettä miestä, jotavastoin kumppaninne on aivan voimaton.

Lopputuloksena olisi se, että me yksinämme lähtisimme veneellä

matkaa jatkamaan. Jos käyttäisimme sitä tapaa, jota te olette meidän

suhteemme käyttäneet, niin sitoisimme teidät ja jättäisimme teidät

jäälle makaamaan odottamaan sitä, että joku sattumalta tulee tätä

tietä. Kun tahdon taistella rehellisesti kanssanne, niin ehdotan,

että yhdessä jatkamme matkaamme, olemme hyviä ystäviä siksi, kunnes

tulemme Tukholmaan, ja siellä vasta jälleen alotamme taistelumme.

Maaherra näytti miettivän ehdotusta. Hän katsahti seuralaiseensa ja

huomasi hänet todellakin kykenemättömäksi taistelemaan. Paul näki

hänen epäröivän ja jatkoi senvuoksi:

-- Meidän kaikkien täytyy päästä Tukholmaan, se on pääasia, päästä

niin pian kuin mahdollista. Jos ystäväni, jolla on teille erittäin

turmiolliset kirjeet taskussaan, ei olisi ennättänyt ennen meitä

ja siis luultavasti on jo toimittanut asiaansa, kun me saavumme

Tukholmaan, -- ellei hän siis olisi ennättänyt ennen, niin varmaankin

menettelisin toisin ja raivaisin hänelle tietä. Mutta asiain näin

ollen näen hyvin mielelläni, että saavutte Tukholmaan vangittavaksi.

-- Se ei ole varmaa, niinkuin näytätte luulevan, sanoi Gyllenstjerna.

-- Ei olekaan, jatkoi Paul Moij. Teidän ja meidän kohtalomme ovat

aivan kuin arpanappulat maljassa; vielä ei ole niitä kaadettu, emmekä

siis vielä laisinkaan tiedä, miten lopulta käy. Juuri tämä seikka

herättääkin jännityksen minussa, enkä senvuoksi mitenkään tahtoisi,

että te olisitte poissa Tukholmasta, kun malja käännetään nurin.

Samuel kumarsi syvään ja sanoi:

-- Jos sallitaan minun, joka olen tässä seurassa aivan arvoton

henkilö ja jonka ajatukset ovat hiukan jäätyneet, lausua halpa

mielipiteeni, niin leikkikäämme kissaa ja hiirtä. Me olemme kissa

ja te olette hiiri. Kissakin päästää hiiren toisinaan vähäksi aikaa

vapaaksi nähdäkseen, pääseekö se karkuun. Me annamme teille saman

mahdollisuuden. Jokin reikä on vielä olemassa, johon voitte pujahtaa.

Tämän kaiken teemme tietysti ainoastaan sen vuoksi, että olette

samalta seudulta kotoisin, ja pitäähän aina auttaa oman puolen miehiä

heidän pyrinnöissään.

Gyllenstjerna tunsi hyvästi pilkan, jolla nämä ehdotukset tehtiin.

Hänen itserakkautensa oli loukattu, mutta olihan nyt koko hänen

elämänsä kysymyksessä, hän ei siis voinut heittää pienintäkään voiton

mahdollisuutta hukkaan. Nuo miehet tekivät seikkailuhalusta tällaisen

tarjouksen, miksi ei hän siihen suostuisi, koska siten heikko voiton

mahdollisuus tarjoutui hänelle.

-- Tehkäämme siis välirauha, sanoi hän. Tukholmaan tultuamme voimme

alottaa taistelun uudelleen. Ja voi silloin sitä, joka jää tappiolle!

Herrat kumarsivat syvään toisilleen ja läksivät yhdessä astelemaan

venettä kohden, jonka kuljettajat olivat pysähtyneet avoimen veden

lähelle odottamaan tulijoita.

Samuel astui Didrikin luo ja sanoi kohteliaasti:

-- Sallitte kai minun taluttaa teitä? Minähän olen tavallani syypää

teidän heikkoon tilaanne, sillä palkkasin nuo nuoret miehet antamaan

teille selkään. Mutta eihän meidän kannata siitä kantaa enää vihaa

toisillemme, koska te toimititte minut keskelle jäätä ja olin jo

menettää henkeni, ellei sattuma olisi tullut avukseni.

Didrik mutisi jotain hampaittensa välistä, mutta suostui kuitenkin

nojautumaan Samueliin tämän taluttaessa häntä ja nostaessa hänet

syliinsä veneen luokse tullessaan.

-- Elämä on yhtäkaikki hyvin mutkikas laitos, sanoi Samuel

nostettuaan Didrikin veneeseen istumaan ja asetuttuaan hänen

viereensä. Vielä äsken me halusimme toistemme henkeä ja nyt me

rakastamme toisiamme niin, että liikutuksella katselee omaa

hyvyyttään.

Gyllenstjerna ja Paul Moij kumartelivat toisilleen ja kaikin mokomin

tahtoivat, että toinen ensiksi astuisi veneeseen.

Monien sirojen lauseitten jälkeen maaherra kuitenkin ensiksi astui

laidan yli.

Miehet lykkäsivät veneen vesille ja alkoivat soutaa Teilin yli.

-- Onkohan maailman historia ennen nähnyt sellaista tapausta kuin

tämä on, sanoi Samuel, että keskenään riitelevät miehet sovussa

keskustelevat? Jos näin aina maailmassa meneteltäisiin, niin tulisi

riiteleminen oikein hauskaksi.

-- Kaikkihan johtuu siitä, että tällä hetkellä emme parhaalla

tahdollakaan voisi saada mitään aikaan kummallakaan puolen, sanoi

Paul Moij. Me olemme aivan kuin härkiä, joiden sarvet ovat katkotut

ja jotka senvuoksi eivät enää puske toisiaan.

-- Mutta Tukholmassa taas alotamme leikin oikein täydellä voimalla,

sanoi Samuel ystävällisesti nyökäten maaherralle. Ja kaikista

merkeistä päättäen voitto on silloin meidän.

-- Siitä ette voi olla perin varma, sanoi Gyllenstjerna.

-- Jokkim Frese on päivää ennen meitä päässyt perille, hän on

kiireimmän kautta mennyt Pietari Brahen puheille, ja kun Tukholman

rantaan astumme, niin on siellä joukko meitä vastaanottamassa, sanoi

Paul.

-- Saammepahan nähdä, sanoi siihen maaherra, ja hänen äänensä värisi

hiukan ja kätensä leikki levottomana miekan kahvassa.

Lapsikuningas ja hänen soturinsa: Historiallinen seikkailuromaani · 第 19 / 28 题