Yhtyminen.
Samuel heräsi siihen, että joku kaatoi hänen suuhunsa viinaa ja että
hänet sen jälkeen nostettiin rekeen.
Kun hän avasi silmänsä, kumartui Paul Moij hänen puoleensa ja kysyi
levottomana:
-- Ethän vain ole palelluttanut jäseniäsi?
-- Eihän sellaista taida tietää, ennenkuin koettaa, vastasi Samuel.
Paul riisui saappaat hänen jalastaan ja alkoi yhdessä ajomiehen
kanssa lumella hieroa niitä, sitten hierottiin kädet ja kasvotkin
varmuuden vuoksi. Kun Paul aikoi kaataa mukanaan olleesta
viinapullosta viinaa kylmettyneille jäsenille, niin Samuel huusi:
-- Älä herran nimessä sinne kaada, sehän on voiteen haaskausta. Kaada
suuhun, kielikin tarvitsee voiteita.
-- Koska jälleen voit puhua, sanoi Paul antaen hänen ryypätä oikein
tuntuvasti, niin kerro, mitä on tapahtunut ja miksi löydän sinut
puolikuolleena jäältä.
-- Viipurin maaherra ja König olivat kintereillämme, minä hyppäsin
reestä ja pidätin heitä, jossa metakassa heidän hevosensa vikaantui.
Tällä tavoin pääsi nuori Frese ajamaan huoleti eteenpäin, ja minun
hevoseni piti enemmän hänen hevosestaan kuin minusta ja läksi samalle
matkalle. Minä jäin yksin jäälle ja aloin jo mietiskellä tämän
elämännuoran loppua, kun sinä tulit ja pelastit minut.
-- Sinä luulet siis, että Jokkim herra on turvassa? kysyi Paul.
-- Aivan varmasti, jos hän vain on ajanut eteenpäin, sillä
takaa-ajajat jäivät jälkeen, ja heidän hevosensa nilkutti.
-- Siinä tapauksessa voimme aivan huoleti palata Korpoon hoitamaan
sinua. Kun hiukan olet toipunut, niin lähdemme uusilla voimilla
Tukholmaa kohden.
-- Sinne minunkin mieleni tekee, sillä pelkään, että noiden paperien
tähden syntyy vielä monta merkillistä kujetta.
Hevonen käännettiin ja he palasivat Korpoon, jossa menivät erääseen
taloon lämmittelemään.
Syötyään kunnollisen aterian kysyi Samuel:
-- Mutta kerrohan, miten sinulle on käynyt ja miksi lähetit
varoituslauseen meille, mutta et tullut itse seuraamme?
-- Sillä kertaa makasin eräässä kellarissa, sääret ja kädet
köytettyinä ja vanha ämmä vartioimassa minua, aivan kuin olisin ollut
pikku lapsi, jonka pelätään kehdosta putoavan.
-- No, sinä putosit siitä kuitenkin, koska tässä olet, kaikesta
vartioimisesta huolimatta.
-- Eihän minun tehnyt mieleni jäädä kellariin maata. Kun siis tuli
luokseni muuan soma tytönnypykkä, aloin katsella häneen sillä omalla
tavallani, jonka vaikutuksen erinomaisen hyvin tunnen. Seuraus siitä
oli se, että tyttö eräänä hetkenä, kun ei ketään ollut enää minua
vartioimassa, päästi minut vapaaksi. Pelkään, että tämä tapahtui
ämmänkin tieten.
Pian oli Samuel siksi paljon toipunut, että vahvoihin vällyihin
käärittynä voitiin ajatella matkan jatkamista Tukholmaan päin. Paul
oli kyllä kehottanut Samuelia jäämään Korpoon ja sieltä pyrkimään
Turkuun, mutta Samuel ei mitenkään tahtonut tähän suostua, vaan
sanoi, että Tukholman matka epäilemättä aivan epäonnistuu, ellei hän
ota siihen osaa.
Kumlingeen tullessaan he saivat kuulla, että muuan nuori herra, joka
kaikista merkeistä päättäen oli ollut Jokkim Frese, oli onnellisesti
päässyt matkaansa jatkamaan. Sitävastoin oli kaksi hänen jälkeensä
tullutta herraa parisen tuntia sitten lähtenyt kylästä. Heidän
hevosensa oli pahasti ontunut ja se oli matkaa viivyttänyt. He olivat
kiroilleet kovasti kuullessaan, että paras ja luotettavin talvivene,
joka matkustavia kuljetti sulana olevan Teilin yli, oli ennättänyt
lähteä viemään Jokkim Freseä. Heidän oli silloin täytynyt turvautua
toiseen, paljoa pienempään veneeseen.
-- Kyllä heidät vielä kiinni saa, sanoi tämän kertoja Paulille ja
Samuelille, jos herrat pitävät kiirettä, sillä veneen lykkääminen
jäätä pitkin käy hitaasti.
Samuel oli aivan innoissaan siitä, että he yhdessä Gyllenstjernan ja
Königin kanssa matkustaisivat Tukholmaan. Paul vastusti tällaista
uhkarohkeata tuumaa ensi alussa, mutta lopulta suostui siihen, sillä
seikkailu sellaisenaan huvitti häntä, ja hän tiesi saapuvansa aivan
liian myöhään Tukholmaan, jos jäisi odottamaan seuraavaa venettä.
Jätettyään hevosensa talon isännän hoitoon he siis alkoivat
reippaasti astella osoitettuun suuntaan.
Jo etäältä näkyi vene, jota jäätä myöten lykättiin kohden Teilin
avointa kohtaa. Venettä oli kuljettamassa kolme miestä, ja sen
jälessä asteli Gyllenstjerna taluttaen Königiä, joka ei vielä ollut
täydellisesti toipunut Merthenin kellarissa saamastaan selkäsaunasta.
Veitikka Paulissa pääsi valloilleen. Hän kiirehti kulkuaan ja
päästyään edellään astelevien rinnalle hän kohteliaasti nosti
hattuaan ja sanoi:
-- Hauskaa kohdata viipurilaisia. Meistä kai tulee matkaseuraa!
Maaherra vastasi tähän tervehdykseen pitkällä kiroilulla ja tarttui
miekkaansa aikoen hyökätä Paulin kimppuun. Mutta ennenkuin hän
ennätti sitä tehdä, olikin Paul jo paljastanut oman miekkansa, samoin
Samuel, ja molemmat seisoivat hymyillen maaherran edessä uhaten
miekkojensa kärjellä häntä.
-- Unohdatte, armollinen herra, sanoi Paul, että meitä on kaksi
tervettä miestä, jotavastoin kumppaninne on aivan voimaton.
Lopputuloksena olisi se, että me yksinämme lähtisimme veneellä
matkaa jatkamaan. Jos käyttäisimme sitä tapaa, jota te olette meidän
suhteemme käyttäneet, niin sitoisimme teidät ja jättäisimme teidät
jäälle makaamaan odottamaan sitä, että joku sattumalta tulee tätä
tietä. Kun tahdon taistella rehellisesti kanssanne, niin ehdotan,
että yhdessä jatkamme matkaamme, olemme hyviä ystäviä siksi, kunnes
tulemme Tukholmaan, ja siellä vasta jälleen alotamme taistelumme.
Maaherra näytti miettivän ehdotusta. Hän katsahti seuralaiseensa ja
huomasi hänet todellakin kykenemättömäksi taistelemaan. Paul näki
hänen epäröivän ja jatkoi senvuoksi:
-- Meidän kaikkien täytyy päästä Tukholmaan, se on pääasia, päästä
niin pian kuin mahdollista. Jos ystäväni, jolla on teille erittäin
turmiolliset kirjeet taskussaan, ei olisi ennättänyt ennen meitä
ja siis luultavasti on jo toimittanut asiaansa, kun me saavumme
Tukholmaan, -- ellei hän siis olisi ennättänyt ennen, niin varmaankin
menettelisin toisin ja raivaisin hänelle tietä. Mutta asiain näin
ollen näen hyvin mielelläni, että saavutte Tukholmaan vangittavaksi.
-- Se ei ole varmaa, niinkuin näytätte luulevan, sanoi Gyllenstjerna.
-- Ei olekaan, jatkoi Paul Moij. Teidän ja meidän kohtalomme ovat
aivan kuin arpanappulat maljassa; vielä ei ole niitä kaadettu, emmekä
siis vielä laisinkaan tiedä, miten lopulta käy. Juuri tämä seikka
herättääkin jännityksen minussa, enkä senvuoksi mitenkään tahtoisi,
että te olisitte poissa Tukholmasta, kun malja käännetään nurin.
Samuel kumarsi syvään ja sanoi:
-- Jos sallitaan minun, joka olen tässä seurassa aivan arvoton
henkilö ja jonka ajatukset ovat hiukan jäätyneet, lausua halpa
mielipiteeni, niin leikkikäämme kissaa ja hiirtä. Me olemme kissa
ja te olette hiiri. Kissakin päästää hiiren toisinaan vähäksi aikaa
vapaaksi nähdäkseen, pääseekö se karkuun. Me annamme teille saman
mahdollisuuden. Jokin reikä on vielä olemassa, johon voitte pujahtaa.
Tämän kaiken teemme tietysti ainoastaan sen vuoksi, että olette
samalta seudulta kotoisin, ja pitäähän aina auttaa oman puolen miehiä
heidän pyrinnöissään.
Gyllenstjerna tunsi hyvästi pilkan, jolla nämä ehdotukset tehtiin.
Hänen itserakkautensa oli loukattu, mutta olihan nyt koko hänen
elämänsä kysymyksessä, hän ei siis voinut heittää pienintäkään voiton
mahdollisuutta hukkaan. Nuo miehet tekivät seikkailuhalusta tällaisen
tarjouksen, miksi ei hän siihen suostuisi, koska siten heikko voiton
mahdollisuus tarjoutui hänelle.
-- Tehkäämme siis välirauha, sanoi hän. Tukholmaan tultuamme voimme
alottaa taistelun uudelleen. Ja voi silloin sitä, joka jää tappiolle!
Herrat kumarsivat syvään toisilleen ja läksivät yhdessä astelemaan
venettä kohden, jonka kuljettajat olivat pysähtyneet avoimen veden
lähelle odottamaan tulijoita.
Samuel astui Didrikin luo ja sanoi kohteliaasti:
-- Sallitte kai minun taluttaa teitä? Minähän olen tavallani syypää
teidän heikkoon tilaanne, sillä palkkasin nuo nuoret miehet antamaan
teille selkään. Mutta eihän meidän kannata siitä kantaa enää vihaa
toisillemme, koska te toimititte minut keskelle jäätä ja olin jo
menettää henkeni, ellei sattuma olisi tullut avukseni.
Didrik mutisi jotain hampaittensa välistä, mutta suostui kuitenkin
nojautumaan Samueliin tämän taluttaessa häntä ja nostaessa hänet
syliinsä veneen luokse tullessaan.
-- Elämä on yhtäkaikki hyvin mutkikas laitos, sanoi Samuel
nostettuaan Didrikin veneeseen istumaan ja asetuttuaan hänen
viereensä. Vielä äsken me halusimme toistemme henkeä ja nyt me
rakastamme toisiamme niin, että liikutuksella katselee omaa
hyvyyttään.
Gyllenstjerna ja Paul Moij kumartelivat toisilleen ja kaikin mokomin
tahtoivat, että toinen ensiksi astuisi veneeseen.
Monien sirojen lauseitten jälkeen maaherra kuitenkin ensiksi astui
laidan yli.
Miehet lykkäsivät veneen vesille ja alkoivat soutaa Teilin yli.
-- Onkohan maailman historia ennen nähnyt sellaista tapausta kuin
tämä on, sanoi Samuel, että keskenään riitelevät miehet sovussa
keskustelevat? Jos näin aina maailmassa meneteltäisiin, niin tulisi
riiteleminen oikein hauskaksi.
-- Kaikkihan johtuu siitä, että tällä hetkellä emme parhaalla
tahdollakaan voisi saada mitään aikaan kummallakaan puolen, sanoi
Paul Moij. Me olemme aivan kuin härkiä, joiden sarvet ovat katkotut
ja jotka senvuoksi eivät enää puske toisiaan.
-- Mutta Tukholmassa taas alotamme leikin oikein täydellä voimalla,
sanoi Samuel ystävällisesti nyökäten maaherralle. Ja kaikista
merkeistä päättäen voitto on silloin meidän.
-- Siitä ette voi olla perin varma, sanoi Gyllenstjerna.
-- Jokkim Frese on päivää ennen meitä päässyt perille, hän on
kiireimmän kautta mennyt Pietari Brahen puheille, ja kun Tukholman
rantaan astumme, niin on siellä joukko meitä vastaanottamassa, sanoi
Paul.
-- Saammepahan nähdä, sanoi siihen maaherra, ja hänen äänensä värisi
hiukan ja kätensä leikki levottomana miekan kahvassa.