XVI.

Kreivin kirjuri.

Tukholman rantaan tullessaan ottivat yhdessä matkustaneet toisiltaan

kohteliaat jäähyväiset ja läksivät kukin omaan suuntaansa. Paul ja

Samuel menivät etsimään Jokkimia saadakseen kuulla, mihin tuloksiin

hän oli tullut.

Heidän kadottuaan sanoi maaherra Didrik Königille.

-- Nyt on nopeasti toimittava voittaaksemme sen, mikä vielä on

voitettavissa. Ensiksi riennän kreivi Brahen asuntoon saadakseni

siellä tietää yhtä ja toista. Saamieni tietojen perusteella voimme

sitten toimia. Jos kaikki on kadotettu, niin kiirehdimme pakoon, jos

vielä voimme voittaa jotain, niin kukistamme vastustajamme.

Didrik, joka matkalla oli kovasti heikontunut, meni erääseen

majataloon lepäämään. Maaherra kääriytyi viittaansa ja läksi

astelemaan Pyhänhengen saarta kohden, jonka rannalla pohjoisen

virtaväylän luona oli Pietari Brahen uusi kolmikerroksinen

kivirakennus.

Tultuaan taloon hän ihastui huomatessaan, että eteishuoneessa oleva

palvelija ei ollutkaan kreivin uskollinen vanha kamaripalvelija,

Jaakko Hannunpoika, joka varmaankin olisi hänet tuntenut, vaan

toinen, aivan nuori mies. Tältä maaherra kysyi, ottaako kreivi

vieraita vastaan, mutta saikin kuulla, että kreivi paraillaan piti

neuvottelua valtion kanslerin, Magnus de la Gardien kanssa.

Maaherra sävähti, hänessä heräsi ensi hetkessä se varmuus, että

kreivi oli jo saanut kaiken tietää ja piti neuvottelua siitä, mihin

toimiin olisi ryhdyttävä. Tästä hänen kuitenkin täytyi päästä

varmuuteen ja hän kysyi sen vuoksi niin rauhallisella äänellä kuin

suinkin voi:

-- Tiedätte varmaankin, onko matkatoverini, josta jäin hiukan

jälelle, muuan viipurilainen herra, Jokkim Frese, käynyt kreiviä

tapaamassa?

-- Sellainen mies kyllä kävi täällä eilen, sanoi palvelija. Muistan

sen varsin hyvin, sillä olin silloin täällä ja menin ilmoittamaan

kreiville hänen tuloaan. Mutta kreivi ei joutanutkaan ottamaan häntä

puheilleen.

Konrad Gyllenstjerna hengähti helpotuksesta.

-- Ilmoittiko hän teille asiansa? kysyi hän.

-- Ilmoitti kyllä.

-- Maankavallusjutun?

-- Niin.

-- Ja mainitsitteko sen kreiville?

-- Mainitsin kyllä.

-- Mitä kreivi siihen sanoi?

-- Hän kohautti olkapäitään ja sanoi lähettävänsä kyllä sanan,

milloin hän voi ottaa tämän herran puheilleen.

-- Tiedätte siis, missä matkatoverini asuu? kysyi maaherra, joka

huomasi vielä kaiken olevan pelastettavissa ja senvuoksi päätti

nopeasti toimia.

-- Tiedän, vastasi palvelija. Hän ilmoitti ottaneensa asunnon Kolmen

kruunun majataloon. Miksi sitä kysytte?

-- Saavuin tänne hänen jälkeensä, vastasi maaherra, en ole häntä

vielä kohdannut ja haluan tavata häntä. Kiitän teitä ystävällisestä

tiedonannostanne.

Hän kumarsi syvään ja kohteliaasti kreivin palvelijalle ja läksi

astelemaan poispäin.

-- Vielä on muutama tunti aikaa, mutisi hän itsekseen. Vielä ei

kreivi ole saanut kirjeitä huostaansa, vielä minulla on voiton

mahdollisuus.

Hän kietoi viitan lujemmin ympärilleen, painoi hatun syvemmälle

silmilleen ja alkoi astella keskikaupunkia kohden.

Jokkim Frese käveli levottomana majatalossa huoneessaan. Kaupungille

ei hän uskaltanut lähteä, sillä mikä hetki tahansa saattoi kreivi

lähettää häntä noutamaan luokseen. Hän tunsi itsensä turvattomaksi

näin yksinään ja kaipasi Samuelin ja Paulin seuraa. Murheellisena

hän ajatteli sitä mahdollisuutta, että molemmat ehkä olivat jääneet

saarroksiin ja menettäneet henkensä asian vuoksi, jota hän oli

pyytänyt heitä ajamaan.

Hän otti kirjeet taskustaan ja selaili niitä, sekä Viipurista

tuomiaan että Vihdissä saamiaan. Salaliitto tuli niistä täydellisesti

selville, se oli suurempi ja paljoa vaarallisempi kuin saattoi

aavistaakaan. Edellisen kuninkaan aikana oli alettu peruuttaa valtion

lahjoittamia tiluksia jälleen kruunun huostaan, jotta valtion huonot

raha-asiat saataisiin korjaantumaan. Nyt herttua oli luvannut niille,

jotka häntä valtaan auttaisivat, runsaasti tiluksia ja läänityksiä.

Salaliiton avulla pääsisi muukalainen mies määräämään maan asioista,

ja samalla aateliston valta, jota oli koetettu murtaa, nousisi

jälleen entiseen voimaansa. Porvarina Jokkim tämän vaaran hyvin

ymmärsi.

Todistuskappaleet hänellä oli käsissään, niiden avulla suuri

liitto voitaisiin paljastaa. Kun hän nyt oli lähellä määräävää

tekoa, kun jättämällä kirjeet toisen henkilön huostaan kaikki

tulisi ilmi, niin Jokkim Frese alkoi epäröidä. Oliko Pietari Brahe

oikea mies tätä tarkoitusta varten? Entistä vävyään herttua Adolf

Johania ei hän suinkaan rakastanut, sillä edellisellä kerralla

Tukholmassa ollessaan oli Jokkim kuullut herttuan, jota velkojat

kovasti ahdistivat, rettelöineen vaimonsa perinnön vuoksi kreivin

kanssa, mutta eihän Jokkim tietänyt, kuuluiko Pietari Brahe siihen

liittoon, jonka tarkoituksena oli saada nuori kuningas niin pian kuin

mahdollista julistetuksi täysi-ikäiseksi. Hollannissa ollessaan oli

Jokkim erään tuttavansa kautta joutunut pitämään silmällä Ruotsin

etuja ja oli häneltä oppinut merkin, jonka kautta liiton jäsenet

tunsivat toisensa. Tukholmaan tullessaan oli hän suosituskirje

taskussaan mennyt Niilo Gyldenstolpen luo, ja tämä oli antanut ne

määräykset, joiden perusteella Jokkim Viipurissa oli toiminut.

Mutta nyt oli Niilo herra poissa Tukholmasta, Viipurin maaherra

ajoi Jokkimia takaa ja saattoi mikä hetki tahansa saavuttaa hänet

ja anastaa kirjeet. Vanha seitsemänkymmenvuotias Pietari Brahe,

valtion drotsi, oli ainoa, jonka puoleen hän tällaisena hetkenä

saattoi kääntyä. Tämä mieshän aina oli katsonut talonpojan puolta,

kaikessa koettanut edistää maan vaurastumista, hänhän muutama vuosi

sitten oli pannut toimeen tutkimuksen, joka todistaisi, mikä oli

syynä maan huonoon taloudelliseen tilaan, hän oli ainoa mies, joka

ehdottomasti toimi valtakunnan hyväksi. Konrad Gyllenstjerna oli

kyllä hänen sukulaisensa, mutta eihän sukulaisuus tälle jalolle

miehelle mitään merkinnyt valtakunnan rinnalla, sillä pelastaakseen

maan turmiollisesta vaikutuksesta oli hän itse estänyt entistä omaa

vävyään pääsemästä holhoojahallitukseen kuningasvainajan määräyksestä

huolimatta.

Kuinka kipeästi Jokkim tänä hetkenä kaipasi Paulia voidakseen hänen

kanssaan neuvotella!

Hän sävähti ja heräsi mietteistään kuullessaan ovelle kolkutettavan.

Hämärään huoneeseen astui kohteliaasti kumarrellen mies.

-- Onhan minulla varmaankin kunnia puhutella Jokkim Freseä? kysyi

tulija.

-- Minä se olen, vastasi nuori mies.

-- Olen valtion drotsin, kreivi Pietari Brahen kirjuri Daniel

Gyldenstolpe. Kreivi lähetti minut luoksenne puhelemaan asiasta,

jonka tähden olette saapunut Suomesta tänne.

Gyldenstolpen nimi teki Jokkimiin heti rauhoittavan vaikutuksen,

sillä olihan tulija siis Niilo Gyldenstolpen veli, joka häntä oli

ohjannut valvomaan maan turvallisuutta sen itärajalla. Ja kun tulija

vielä sanoi olevansa Pietari Brahen kirjuri, niin ei Jokkim voinut

olla huudahtamatta:

-- Saavutte aivan oikeaan aikaan, sillä tässä olin jo vaipumaisillani

epätoivoon, kun en tietänyt, millä tavoin minun tulisi toimia

saadakseni asiani mahdollisimman pian toimitetuksi. Milloin kreivi

voi ottaa minut luokseen puheilleen?

-- Vielä tänään, vastasi kreivin kirjuri, jos paperinne sitä

ennen ovat näyttäneet todeksi sen, mitä väitätte. Hän on siinä

tarkoituksessa lähettänyt minut tänne.

-- Teidän ei tarvitse montakaan sivua lukea, sanoi Jokkim, ennenkuin

olette huomannut, kuinka vaarallisen salaliiton perille olen tullut.

-- Sitä en epäilekään, sanoi kirjuri kohteliaasti, mutta

ymmärrättehän, että kreivin täytyy menetellä varovaisesti.

Tuhkatiheään saapuu tuollaisia ilmiantoja, sillä maa on tänä hetkenä

juonittelujen alaisena. Tavallisesti ne ovat aivan perusteettomia,

eikä kreivi voi kuluttaa aikaansa sellaisten kuulemiseen ja

tutkimiseen. Kreivi keskustelee teidän kanssanne ainoastaan siinä

tapauksessa, että kirjeet todella ovat sitovia.

-- Ne saatte heti nähdä, sanoi Jokkim ottaen taskustaan kirjekäärön

ja ojentaen sen kirjurille. Kohta huomaatte, että velvollisuuteni

on ollut rientää mahdollisimman pian tänne ilmoittamaan kaikesta

hallitukselle.

Kumartaen tarttui kirjuri kirjeisiin ja meni ne kädessään pienen

ikkunan luo, josta talvipäivä heikosti kajasti sisään. Hän luki

kirjeet huolellisesti, kääntäen selkänsä Jokkimiin päin, joka oli

istunut lieden ääreen odottamaan. Kauan hän luki ja tarkkaavaisesti.

Pitkän ajan kuluttua, jolloin kuului vain puiden pauke liedessä ja

paperien kahina kirjurin käsitellessä kirjeitä, astui tämä Jokkimin

luo, joka hänen lähestyessään nousi seisaalleen, ja ojensi kirjeet

jälleen kääröksi koottuina.

-- Kirjeet ovat todellakin tärkeitä, sanoi kirjuri. Mainitsen sen

herra kreiville. Hän käski teitä siinä tapauksessa, että olen

tarkastukseeni tyytyväinen, saapumaan tunnin kuluttua hänen luokseen.

Kohteliaasti kumarrellen poistui kreivin kirjuri. Päästyään

majatalosta hän kietoi viitan lujempaan ympärilleen ja katosi

erääseen ahtaaseen kujaan.

Tyytyväisenä hyräillen siisti Jokkim asuaan, kun äkkiä huoneen ovi

aukeni, ja sisään astuivat Samuel ja Paul.

-- No tässä tämä mies nyt on! huudahti Paul riemuissaan. Olemme

jokaisesta majatalosta kyselleet ja viimein tulleet tännekin.

Ystävysten kohtaaminen oli hyvin sydämellinen. Jokkim riemuitsi

nähdessään molemmat ystävänsä terveinä ja hyvänvointisina edessään;

nämä taas alkoivat heti tiedustella, kuinka pitkällä hän oli

ilmiannossaan. Heidän ilokseen saattoi Jokkim ilmoittaa, että Pietari

Brahen kirjuri vähän aikaa sitten oli lähtenyt hänen luotaan ja oli

ollut häntä käskemässä saapumaan kreivin puheille.

Ennen Jokkimin lähtöä kertoi Paul matkaseikkailuistaan, ja makeasti

he nauroivat sille, että vastustajat yhdessä olivat tulleet

Ahvenanmeren poikki ja sitten hevosella jatkaneet matkaansa.

Kepein mielin, käskettyään tovereitaan odottamaan häntä majatalossa,

läksi Jokkim Frese astelemaan Pietari Brahen asuntoa kohden.

Saapuessaan kreivin talon luo hän huomasi heti takanaan saapuvan

pienen joukkueen sotilaita, joita johti solakka poika. Tämän

nähdessään tunsi Jokkim hänet heti Kaarle XI:ksi, lapsikuninkaaksi,

jonka puolesta hän oli valmis uhraamaan kaiken, olennoksi, josta maa

toivoi itselleen pelastajaa, suuren kuninkaan suureksi kehittyväksi

pojaksi.

Kuninkaan tullessa kreivin talon eteen riensivät drotsin

henkisotilaat, Erik ja Haakon, avaamaan leveät ovet, ja kreivin

torvensoittaja Maunu Stark asettui keskelle oviaukkoa ja päästi

ilmoille komean törähdyksen torvestaan kuninkaan kunniaksi.

Jokkim oli kuninkaan tullessa paljastanut päänsä, ja oli Kaarle

hänelle ystävällisesti nyökännyt. Nähdessään kuninkaan astuvan

taloon arveli Jokkim oikean hetken tulleen hänellekin ja läksi häntä

seuraamaan. Palvelijat, jotka arvelivat Jokkimin kuuluvan kuninkaan

seuraan, eivät häntä pidättäneet, ja pian he olivat portaita myöten

astuneet toiseen kerrokseen, missä drotsin avarat suojat olivat.

Huoneessa, jonne Jokkim nuoren kuninkaan jälestä saapui, oli

kaksi henkilöä. Toisen hän tiesi vanhaksi kreivi Braheksi, joka

leiniänsä potevana vaivalloisesti asteli lattian poikki holhokkiansa

kohden. Toinen mies on valtion kansleri, tuhlailevaisuudestaan ja

huolettomuudestaan tunnettu Magnus de la Gardie.

-- Mikä saattaa hänen majesteettinsa minun luokseni? kysyi Brahe.

-- Nyt minä olen saanut omat sotilaani hyvästi marssimaan, sanoi

lapsikuningas nauraen, ja tulin teille molemmille niitä näyttämään.

Katsoitteko ikkunasta, kun minä tulin, kuinka hyvin he astuivat,

kuinka tasaisesti, kuinka varmasti!

Pietari Brahe aikoi juuri vastata tähän, kun hän huomasi Jokkimin ja

kääntyen hänen puoleensa kysyi:

-- Mitä etsitte?

-- Teidän armonne on lähettänyt minulle sanan ja käskenyt tulemaan...

vastasi Jokkim.

-- Kuka olette? Nimenne!

-- Olen Jokkim Frese ja saavun Viipurista ilmoittamaan salaliitosta,

jonka perille olen päässyt.

-- Tiedän, tiedän, sanoi kreivi huolettomasti. Olette siis sama, joka

eilen saavuitte luokseni. Miksi ette ole odottanut määräystä, milloin

saatte tulla puheilleni?

Jokkim katsahti kummastuneena kreiviin ja vastasi:

-- Juuri sitä olen noudattanut. Tunti sitten oli teidän ylhäisyytenne

kirjuri Daniel Gyldenstolpe luonani ja käski minua saapumaan tänne.

-- Tässä on erehdys tapahtunut, sanoi kreivi. En ole lähettänyt sen

nimistä kirjuriani luoksenne. Mutta kun kerran olette saapunut, niin

ilmoittakaa lyhyesti asia hänen majesteettinsa ja valtion kanslerin

läsnäollessa.

Jokkim kumarsi syvään ensin kuninkaalle, sitten kreiville ja

viimeksi kanslerille. Pietari Brahe oli ensin aikonut lähettää tämän

tungettelijan luotaan pois, mutta Jokkimin hieno käytös ja hänen

avoin katseensa miellytti vanhaa drotsia ja hän hymyili nuorelle

miehelle ystävällisesti:

-- Siis asiaan! sanoi hän.

-- Onnellisen sattuman kautta joutui käsiini kirjeitä, joista

selvästi tulee ilmi, miten Viipurin maaherra Konrad Gyllenstjerna

juonittelee hallitusta vastaan.

-- Nuori mies, sanoi Pietari Brahe tiukasti, jos miestä syytetään,

niin syytös todistetaan!

-- Tässä ovat todistuskappaleet, sanoi Jokkim ottaen kirjeet

taskustaan. Ja tässä on lisääkin, kirjevaihto, jonka kautta

salaliitto kokonaisuudessaan tulee ilmi.

Pietari Brahe oli vaiti, samoin muutkin huoneessa-olijat. Vanha kreivi

astui vaivalloisesti muutaman askeleen Jokkimia kohden, pysähtyi

hänen eteensä ja katsoi häneen terävästi. Nuori mies kesti hänen

tutkivan katseensa. Kreivi nyökkäsi ja sanoi:

-- Jos sananne ovat tosia, niin olette tehnyt maalle ja kuninkaalle

suuren palveluksen. Hän kääntyi lapsikuninkaan puoleen ja sanoi:

-- Teidän majesteettinne varmaankin sallii, että heti ryhdyn ottamaan

tästä asiasta selkoa?

-- Minä kuuntelen, sanoi kuningas ja siirtyi ikkunan luona olevaan

tuoliin istumaan.

-- Olette siis suorittanut matkan Viipurista tänne yksin? kysyi

Pietari Brahe Jokkimilta.

-- En yksinäni, vastasi Jokkim, vaan seurassani oli paljon muitakin.

Muuan suomalainen talonpoika Vihdistä, Mikko Heikinpoika, seurasi

minua Viipurista Vihtiin asti. Hänen luonaan joutuivat ne kirjeet,

jotka paljastavat koko salaliiton, käsiini. Tämä talonpoika

oli toisissa naimisissa lesken kanssa, ja hänen vaimollaan oli

ensimäisestä avioliitostaan poika, joka oli salaliittolaisten

palveluksessa. Taloon yöpyessämme hän varasti taskustani Konrad

Gyllenstjernaa koskevat paperit. Hänen oma äitinsä huusi silloin

meidät hereille, ja poika surmattiin.

-- Antoiko tuo nainen oman poikansa ilmi pelastaakseen maan? kysyi

lapsikuningas.

-- Antoi, vastasi Jokkim Frese. Huoneessa oli aivan hiljaista.

Vaitiolon katkaisi kreivi sanoen Jokkimille:

-- Jatkakaa!

-- Tämän miehen taskusta löytyi se kirjejoukko, joka todistaa

salaliiton kokonaisuudessaan, ja joka on tässä, sanoi Jokkim

osoittaen kädessään olevaa kirjekääröä. Mikko Heikinpoika jäi meistä

taloonsa. Turkuun tullessamme oli meistä kolme jälellä. Näistä jäi

muuan viipurilaisen kauppiaan kirjuri, Paul Moij, ansaan, jonka

maaherra meitä seuratessaan oli hänelle laatinut. Pääsin lähtemään

jälelle jääneen toverini kanssa. Meidät ennätettiin vähää ennen

Ahvenanmaalle tuloamme, toverini pelastaakseen minut heittäytyi

reestä, jolloin hänen hevosensa pääsi karkuun. Kahakassa maaherran

hevonen vikaantui siksi paljon, ettei hän tavoittanut minua, vaan

saavuin päivää ennen häntä tänne.

-- Hän on siis seurannut teitä? kysyi Magnus de la Gardie.

-- Matkatoverini lopulta yhtyivät juuri maaherran ja hänen

seuralaisensa kanssa ja saapuivat yhdessä tänne. He tekivät

ylimenomatkan ajaksi aselevon.

Kansleri nauroi, samoin kuningas.

-- Tämähän on oikeata seikkailua, sanoi de la Gardie. Mutta nuo

valtiopetoksen todistukset?

-- Niin, antakaa ne tänne! sanoi Pietari Brahe ja ojensi kätensä.

-- Tässä ne ovat! sanoi Jokkim antaen paperit kreiville.

Tämä tarttui kiihkeästi kääröön avasi sen. Hän selaili vähän aikaa

papereita ja katsoi sitten silmäkulmiaan rypistäen nuoreen mieheen.

-- Mitä tämä tietää? sanoi hän kiivaasti. Ilveilettekö minun ja hänen

majesteettinsa kanssa?

-- Mitä teidän ylhäisyytenne tarkoittaa? kysyi Jokkim kalveten.

-- Eiväthän nämä ole mitään kirjeitä, vaan ainoastaan tyhjiä

papereita.

Hän ojensi kääröt Jokkimille. Tämä tuli kalmankalpeaksi huomatessaan

kreivin puhuneen totta. Hän seisoi hetkisen aivan hervottomana,

sitten paperit putosivat hänen käsistään lattialle.

-- Millä tämän selitätte? sanoi kreivi tiukasti.

Äkkiä selvisi Jokkimille asian todellinen laita.

-- Ennenkuin minua syytätte, armollinen herra, sanoi hän, sallikaa

minun tehdä pari kysymystä.

-- Mitä kysymystä?

-- Lähettikö teidän armonne luokseni kirjurinsa tarkastamaan näitä

papereita?

-- En, vastasi kreivi. Johan tänne tullessanne huomautin, että

saapumisenne oli odottamaton.

-- Silloin kaikki selviää. Niin erikoiselta ja tavallisuudesta

poikkeavalta kuin saattaakin tuntua se, mitä nyt teidän armollenne

kerron, niin rukoilen teitä uskomaan kaiken sen nimessä, mikä

maailmassa on oikeaa ja pyhää, minun nyt puhuvan totta.

-- Puhukaa!

-- Luokseni tuli mies, joka sanoi olevansa teidän armonne kirjuri.

Hän tahtoi nähdä nuo kirjeet. Annoin ne hänelle. Luottavaisena istuin

lieden ääreen, hänen tarkastaessaan niitä ikkunan luona. Sinä aikana

hän varmaankin vaihtoi oikeat paperit vääriin.

-- Ja kuka tuo mies oli?

-- Sitä en tiedä.

-- Kuinka siis voitte luulla minun luottavan teidän sanoihinne?

Kreivi katsoi terävästi Jokkimiin, mutta tämä kesti hänen katseensa

tyynesti.

-- Viipurin maaherra Konrad Gyllenstjerna, sanoi kreivin vanha

kamaripalvelija Jaakko Hannunpoika avaten salin oven.

-- Tuo mies oli hän! sanoi Jokkim viitaten huoneeseen tyynesti

astuvaan maaherraan.