Isänsä kuoltua vietti Eenokki kesälupaa Jormanalassa niinkuin nuoret
herrat ainakin. Hän metsästi ja kalasti, ui ja ratsasti niinkuin
pappilankin nuoret herrat tekivät, sanoen näillä urheiluilla
hankkivansa "voimia" syksyllä alkavaan raskaasen lukutyöhönsä.
Tavallisista maatöistä hän ei huolinut vähääkään, sillä eihän sen, joka
herraksi oli luotu, miten muka sopinut niihin alentautua. Talouden
töitä teki ja johti Jeremias yksinään.
Eräänä lauantai-iltana, kun työväki jo oli syönyt ja kylpenyt, tuli
Eenokki pappilan vanhimman nuoren herran Vernermaisterin karissa
Jormanalaan. Herrat olivat olleet pari päivää vesilintuja ampumassa
ja poikkesivat nyt yöksi Eenokin kotitaloon. He astuivat suoraa
päätä kammariin, jossa Jeremias talonpojan tapaan istui puhtaissa
saunassa muutetuissa alusvaatteissaan kylpiessä kostunutta tukkaansa
harjaillen...
Jeremias säpsähti herrat nähtyänsä, "Ohoh!" -- lausui hän. "Minä luulin
Eenokin siellä kirkolla yötä olevan, enkä viitsinyt enää saunan perästä
pukeutuakaan".
"Siitä sen näkee oikein aika moukan. Ei ole edes kenkiä jalassa", --
murahti Eenokki äreästi.
"Ei se mitään, ei se mitään", lausui Vernerherra. "Sehän on täällä
yleinen maantapa, eikä siinä ole mitään vioksittavaa".
"Oo ei tuota nyt tuolla tavalla kehtaisi näyttäytyä ihmisille. Etkö jo
ala mennä pukeutumaan!" -- virkkoi Eenokki käskevästä yhä tyytymättömän
näköisenä.
"Kyllä... kyllähän minä."
Ja Jeremias kiiruhti vähän häpeissään pitovaatteita yllensä hankkimaan.
"Sellaisia pöllöjä ne ovat nuo talonpojat", -- virkkoi Eenokki
Jeremiaan mentyä. "Ei niistä tule kalua vaikka kuinka kouluttaisi".
"Minun mielestäni olet sinä tässä asiassa kokonaan väärässä", virkkoi
Vernerherra, joka oli ylioppilas, vakavasti. "Ei ihmisen sivistys ja
säädyllisyys riipu siitä, miten säntillisesti hän tietää ja taitaa
vaatettaa itsensä. Se ei ole muuta kuin ulkonaista kuorta, jonka
alla usein piilee mitä törkein säädyttömyys. Ja sitä paitsi on aivan
mahdotonta meidän ruveta talonpoikaiselle kansalle opettamaan hienon
muoti-yleisön keinokkaita toaletti-sääntöjä. Eikä voi sanoa, että
kansa aina menettelee älyttömästi tässä kohden. Minun mielipiteeni
päinvastoin on, että kylvyn jälkeen täysiin vaatteisiin pukeutuminen,
varsinkin kesä aikana, ei terveysopin kannaltakaan ole hyväksyttävä".
Vernerherran vakavaa väitöstä ei Eenokki kyennyt kumoamaan. Jotakin
yritti hän kuitenkin sanomaan, mutta jo tuli Jeremiaskin takaisin
täysissä vaatteissa.
"Herrat ovat hyvät ja tarinoivat vähän aikaa, kunnes vaimoni hankkii
voita leipää pöytään", puhui hän kohteliaasti, aikoen poistua.
"Kiitoksia, kiitoksia hyvä isäntä, vaan mihin teillä on kiire? Istukaa
täällä meidän luonamme, niin saadaan keskustelu vaihtelevammaksi", --
pyysi Vernerherra.
"Eihän tästä enää näin myöhään ole mihin menoa", -- vastasi Jeremias ja
istahti kammarin ovenpielessä olevalle tuolille.
Siinä sitte tarinoitiin useammasta asiasta jonkun aikaa ja keskustelu
alkoi käydä vilkkaaksi.
"Miksikäs virkamieheksi Vernerherra aikoo itsensä lukea?" kysäsi puheen
käänteeksi Jeremias.
"Lääkäriksi olen aikonut -- jos onnistun pääsemään".
"Vai tohtoriksi aiotte".
"Mutta minä vaan en rupeaisi lääkäriksi, vaikka niitä maksettaisiin",
-- sanoi Eenokki puolestaan. "Se on niin erittäin vaikea ja vaivaloinen
virka, vaikka tulot siinäkin virassa kuuluvat olevan hyvät".
"Jokaisen pitää pyrkiä siihen toimeen virkamiesurallakin, mihin tuntee
itsellään olevan halua ja taipumusta", -- vastasi Vernerherra.
"Tämä meidän mieshän papiksi aikoo, mikä hänestä sitte tullee", --
virkkoi Jeremias.
"Niin papiksi minä aion ja papiksi minä rupean, siinä ei auta laupiaat
silmätkään, sillä papin virka on kaikista viroista paras", -- kehui
Eenokki.
"Miten niin?" -- kysyi Vernerherra.
"Siitä yksinkertaisesta syystä, että pappina ollessaan saa ihminen
vähimmällä vaivalla suurimmat tulot".
"Eipä nuo apupappien palkat, sen verran kuin minä asioita tiedän,
pitäisi olla niinkään kehuttavia", -- arveli lääkärinkokelas.
"Tässä ei ole otettava lukuun ainoastaan apupapit, niinkutsutut
maisterit, vaan on katsottava asiaa koko papiston kannalta selitteli
Eenokki. Maisterina-olo on kovin vähäinen aika papin elämässä, eikä
silloin vielä -- tavallisesti poikamiehenä kun ollaan -- suuria tuloja
tarvita. Mutta onpa sillä maisterivirallakin etuisuuksia, joita
turhaan hakee muilta virkamiesaloilta. Se aika on, niin sanoakseni,
papin elämän kevät, sen varsinainen runollisuuden aika. Kuinka
onkaan hauskaa ajatella itseänsä nuoreksi, vasta papiksi vihityksi
maisteriksi. Sehän on oikea onnen lapsi! Hänet määrätään jonkun vanhan,
halvatun tai upposokean rovastin apulaiseksi, jolla on komea pappila,
herttainen harmaapäinen ruustinna ja -- monta kaunista tytärtä. Ja
ajatelkaat, mitä miettivät nämä punaposkiset neidot tuolla sydänmaan
avarassa pappilan pytingissä nuoresta maisterista, joka heille kohta
tulee, vaan jota he eivät vielä ole nähneet? Ja mitä sitte kun he
hänet, näkevät? Niin tietäähän sen, mitä he... Ja kuinka lystiä on
kesäisinä iltoina kuluttaa joutohetkensä herttaisten tyttöjen parissa
pappilan puutarhassa tai välkkyvän järven pinnalla valkolaitaisessa
lystivenheessä. Ja kukas sen arvaa, mikä siitä lopuksi tulee? Kunpahan
sattuisinkin pääsemään apulaiseksi --"
"Täytyy myöntää, että puheessasi on paljon perää", -- lausui
Vernerherra hymyillen Eenokin runolliselle innostukselle. "Vaan mitäs
ajattelet seuraavasta pappisviran asteesta, kappalaisesta?"
"Kappalaisen asema", vastasi Eenokki, -- "on jo proosallisempi, vaan
ei siitäkään hyviä puolia puutu. Tokkohan yksikään muu virkamies
maailmassa niin vähällä työllä ansaitse senkään verran kuin
kappalainen? Hän tosin kantaa kapottain saatavansa -- ja tästä hänen
vaikeimmasta työstään lienee hänen virkanimensäkin tullut --, vaan
kapoista kertyy tynnyrejä Ja 'kellä on ruista sillä on rahaakin'.
Eikä se suinkaan ole mikään synti, saati sitte laillinen rikos, jos
ankaran koulutyön ja vaivaloisen apulaisviran jälestä muutamia vuosia
lepäileekin vähemmällä työllä. Ja saattaahan sitä kappalaisena
ollessaan terveydekseen toimia muitakin asioita, kun varsinaiselta
virkatoimeltaan joutaa ja jaksaa. Viljelee enemmän maata, metsästää
enemmän 'Kauniita ajatuksia!'" -- virkkoi Vernerherra mietiskellen.
"Entäs sitte itse rovastiksi päästyä!" -- jatkoi Eenokki innostuneena.
"Voiko mukavampaa elämää ja parempaa tulolähdettä, kuin rovastina-olo,
kukaan syntinen ihminen täällä murheen laaksossa ajatellakaan?...
Olla suurin ja arvokkain herra koko pitäjäässä; kantaa tynnyrittäin
ja lehmittäin saatavia ei ainoastaan eläväin 'lammasten' sielujen
paimentamisesta, vaan vielä kuolleittenkin edestä; vetää tuloja
manttaalien kokoisesta puustellista; asua kartanossa kuin linnassa,
jonka pienimmätkin korjaukset seurakunta toimittaa, ja itse -- kävellä
tohvelit jalassa ja pitkävartinen vaakunapiippu hampaissa pitkin
komeasti matoitettuja salien laattioita taikka istua päiväkaudet
pehmeäksi vuoratussa keinutuolissa, johon pienimmätkin tarpeet paikalla
passataan. Sillä eipä se rovasti oiva rovasti ole, joka itse virkansa
toimittaa. Ja pakkoko on toimittaa? Maksaa muutamia satoja apulaiselle,
antaa hänelle vapaan ylöspidon ja on itse huoletta. Tarvitsevathan nuo
apulaisparatkin paikkoja. Ja jos vielä sattuu tyttäriä olemaan..."
"Oletpa todenperään vallan oikeassa, mitä papinviran etuihin tulee",
-- lausui Vernerherra. "Mutta oletko milloinkaan ajatellut niitä
raskaita velvollisuuksia, jotka tätä virkaa seuraavat, tunnetko
olevan itselläsi sisällistä taipumusta, halua noita velvollisuuksia
täyttämään, ja ennen kaikkea, oletko itse täydellisesti vakuutettu
kaikesta siitä, mitä pappisvelvollisuutesi sinun vaativat puhumaan ja
toimimaan?"
"Niitä asioita ehtii kylliksensä ajatella sitte kun on papiksi päässyt,
nyt on minulla tarpeeksi mietittävää siinä, miten papiksi pääsen", --
vastasi Eenokki huolettomasti.
"Herrat ovat hyvät ja nousevat ottamaan leipää" -- lausui Jeremias,
nostellen tuoleja katetun pöydän ääreen.
"Kiitoksia, kiitoksia!" -- vastasi Vernerherra, "Kylläpä se ruoka
mahtaa nyt maistuakin, kun on koko päivän järvellä soudellut".
Ja nuoret herrat istuivat pöydän ääreen.