illaksi kokoutua Rias-Matin luo. Vanhus ja minä teimme kierroksen
venevalkaman kautta, että saisin nähdä muutamia maalle vedettyjä
hyljeveneitä. Ne olivat muodoltaan omituiset, kaikki ihan yhdenlaiset.
Minä piirustin yhdestä kuvan ja merkitsin mitat muistiin. Pituus
keulasta perään oli 36 jalkaa; leveys keskeltä 10 1/2 jalkaa ja syvyys
mastoteljon kohdalta sisäpuolelta 34 tuumaa. Keulapuolelta on vene
hyvin matalalta vedessä ja peräsimen alareuna on lähempänä veneen
keskusta kuin varren pitimet. Tällä rakennustavalla on saavutettu kolme
tärkeätä etua: suuri kantavuus ja tilavuus, kelpaavaisuus kulkemaan
myrskyssä ja helppous vetää ylös jäälle sekä usein jäätä myöten
käsivoimalla pitkät matkat, jota varten korkea vaan lyhyt köli veneen
keskimmäisen kolmanneksen alla on raudoitettu. Tietysti ei sellainen
vene ole aiottukaan pikapurjehdusta varten; muutamat niistä kuitenkin
saattavat nousta hyvästi vastatuuleen ja lipua aika lailla myötäiseen.
Meidän saapuessamme kotiin oli emännällä valmiina sakea puuro karkeista
ohrajauhoista, ja minun eväskonttini avulla söimme vahvan päivällisen.
Lasi portteria päälle oli emännästä "aivan häpeemättömän hyvä vatsalle".
Päivällisen jälkeen juodessamme kahvia, jossa oli "vähä väkevää
seassa", kertoi Rias-Matti minun pyynnöstäni laveasti sekä tarpeiden
että miesten itsensä varustelut pyyntiretkelle.
Ihmiset näillä rannoilla elivät muinoin yksinomaisemmin kalastuksella.
Varsinaista pyyntiretkeilyä, pitkiä pyyntimatkoja veneellä ulos
Pohjanlahdelle, hän ei luullut vanhemmaksi kuin vähän toista sataa
vuotta; mutta ammoisista ajoista asti on hylkeitä nuijimalla
tapettu jäällä Merenkurkussa, Pohjanlahden kapeimmalla kohdalla,
jossa meri joka vuosi jäätyy 2 tai 3 kuukaudeksi Ruotsin rannasta
Suomen rantaan asti. Hylkeet sorvaavat siellä siten, kuin edellä on
kerrottu, henkireikiä, joista nousevat ylös jäälle; mutta suuressa
Pohjanlahdessa Merenkurkun eteläpuolella (Etelämeressä, joksi
bergöläiset sitä nimittävät) on hylkeitä runsaammin ajojäissä. Hänen
luullaksensa ei pyssyntaonta ollut kovinkaan vanha näissä seuduissa.
Hänen nuoruudessaan olivat "hyljeretket" yleiset pitkin suurinta
osaa Vaasan läänin rannikkoa, mutta nyt niillä käyvät ainoastaan
Vaasan seudun etäisimmät ulkosaaristolaiset, paraastaan vain Bergön
asukkaat ja muutamia venekuntia Korsnääsistä. Raippaluodon ja Björkön
hylkeenampujatkin nyt enimmäkseen lähtevät pyytelemään vasta sitte,
kuin meri aukenee jo saaristossakin, ja silloin he ampuvat hylkeitä
yksinäisiltä jäälautoilta.
Ihan varmaan on yhä paremmin edistyvä maanviljelys vaikuttanut, että
monessakin paikassa on luovuttu hylkeen pyynnistä. Ei ole syytä
luulla, että esim. närpiöläisillä, jotka 1808 läksivät joka mies
moniin verisiin taisteluihin säännöllisiä venäläisjoukkoja vastaan ja
osoittivat oikeaa sankarillisuutta, että heillä ei enää olisi sitä
uljuutta ja pelottomuutta, kuin hylkeenpyynnissä tarvitaan. Ei myöskään
hylkeiden vähyys ole mainitun muutoksen aiheena, sillä bergöläiset
ovat huomanneet "harmaan hylkeen" vuosikymmeniä yhä lisäytyneen
ulkona meressä, vaikka pienemmät rantahylkeet ovatkin vähenneet
sisäsaaristosta.
Pyyntiretken varustuksiin kuuluu joka miehelle edellä mainittu
"pyyntisauva" ja jäätuura, jolla hylkeet myöskin nuijitaan, milloin
ne päästävät henkireikänsä jäätymään; sitä paitsi yksi tai kaksi
pyssyä, kiikari, kompassi, valkoinen vasikannahkapuku ja valkoinen
jänislakki (pyyntivaatteet). Kahdella miehellä on yhteinen makuusäkki
hylkeennahasta (matto), kumpaisellakin eri päänalunen, ja peitteenä
käyttävät he kahta päällekkäin ommeltua lammasnahkavällyä. Näissä
makuusäkeissä he ovat hyvässä suojassa kovimmaltakin pakkaselta, he kun
käyttävät hyväkseen sekä oman että kumppaninsa lämmön, mutta "säkkiä
kyllä täytyy tuulettaa joka aamu", sanoi Rias-Matti.
Joka miehen eväs on 10 leiviskää leipää, tuota edellä mainittua,
uunissa imellytettyä, puolikuivaa ruisleipää (pyyntileipää), 15 naulaa
ohrajauhoja, 15 naulaa voita ja tusina kotitekoisia juustoja, joihin
kuhunkin menee 4 kannua maitoa. Kahvia, sokuria, piippu ja purutupakkaa
ottaa kukin mielin määrin. Lekkeriin otetaan tuoppi siirappia miestä
kohti meriveden sekaan, että se kelpaisi juotavaksi. Voi, juustot ja
matkalla saatu hylkeenliha säilytetään ammeessa, joka seisoo keskellä
venettä ja on pöytänä syödessä. Muut ruokavarat säilytetään suuressa
hylkeennahkasäkissä ("pyyntipalkeessa"), joka ne suojelee kosteudelta.
Hylkeistä korjataan rasva ja nahat, mutta täysikasvuisista harmaista
hylkeistä harvoin otetaan lihoja, niille kun ei ole tilaa. Ainoastaan
takaevät käytetään osittain suurista harmaista hylkeistä ja poikien
liha otetaan talteen, mikäli on tilaa. Eri lekkeriin ottaa joka
mies 2 kannua viinaa. Lekkerissä on pieni tappi, jonka reikä ei ole
tavallista tulitikkua suurempi. Kun tahdotaan ryyppyä, vedetään pois
tappi, joka usein on luusta tehty, ja hienosta reiästä imetään kaikin
voimin; lekkerissä kun ei ole muuta reikää, niin viina tietysti tulee
vain pisaroittain, sekin suurella vaivalla. "Korsungeilla", Korsnääsin
seurakunnan pyyntimiehillä, "on lekkereissään pienemmät reiät", kertoi
Rias-Matti.
Mereltä ja jäästä heijastuva auringonpaiste rasittaa niin kovin
näköhermoja, että ne eivät siedä yhdenkään tavallisen viinaryypyn
kiihotusta. Ken pyyntiretkellä uskaltaa tehdä vastoin sitä kokemusta,
joutuu tavallisesti hyvin tuskallisen jääsokeuden uhriksi; silmät
turvottuvat ja veristyvät niin, että näyttävät raa'alta lihalta.
Ulkopuoleltakin hellät silmämunat eivät siedä edes sidettäkään,
eikä sille pahalle taudille ole mitään muuta lääkettä kuin maata
päivämääriä, usein viikkokausiakin hiljaa pimeässä veneen pohjalla.
Joka mies säilyttää ruutivaraston leilimäisessä leppäastiassa ja ottaa
siitä pyyntikävelyille päivän tarpeensa pienempään ruutisarveen.
Toinen ilta Rias-Matin luona.
Illaksi kutsutut pyssymiehet saapuivat vähitellen, ja keskustelu
pyyntiretkistä sujui lakkaamatta, ainoastaan tavallisten kättelemisten
keskeyttämänä. Viimein oli miehiä koossa enempi kuin edellisenä
iltana. Totilasi kädessä tahtoi jokainen lisätä jotakin siihen,
mitä jo oli sanottu, ja he nähtävästi nimenomaan tahtoivat, että
minun muistiinpanoni tulisivat oikeiksi. Elävästi ja selvästi
kuvailtiin hyvästijättöä ja lähtöä saarelta. Edellisenä sunnuntaina
kaikki retkelle lähtijät käyvät Herran Ehtoollisella, ja kodeissa
vietetään lähdön edellinen päivä suurena juhlana, kaikki juhlapuvussa
ja isät neuvoen lapsia edistymään hyvässä ja olemaan kuuliaiset
ja tottelevaiset äideillensä. Matka Bergön Gaddkallaan ja sieltä
avomerelle jään laitaan kuvattiin laveasti. Rias-Matin nuoruudessa
läksi joka vuosi aina 38:kin venekuntaa monilukuisten saattajien
seurassa; vaimot seuraavat aina miehiänsä jään laitaan asti, jossa
suullinen ero tapahtuu. Paljain päin veisataan virsi (uusi ruots.
virsik. n:o 397 v. 4-6).
Nyt kun ainoastaan Korsnääsin, Petalahden ja Moikipään pyytäjät
seuraavat bergöläisiä pyyntiretkille, ei enää lähde niin monta
venekuntaa. Kuitenkin luultiin, että saalis ei ollut paljon suurempi
ennen kuin nytkään, sillä kaikki venekunnat ovat viime vuosina tuoneet
täyden lastin, aina 23:kin kymmenikköä. Täys'kasvuisesta harmaasta
hylkeestä voidaan saada 13:kin leiviskää rasvaa ja 1 leiviskästä
saadaan 3 kannua keitettyä rasvaa. Suuri osa saaliista on kuitenkin
hylkeen poikia ja rantahylkeitä.
Näiden kokeneiden pyytäjien sanelemisen mukaan, kirjoitin muistiin,
että suurta harmaata hyljettä on ainoastaan se yksi laji, mutta
rantahylkeitä sen sijaan 4 eri lajia: 1) Pitkä rantahylje (långvikare)
on suurin. Sitä on hyvin vaikea saada tapetuksi, se kun on erittäin
valpas ja makaa tavallisesti nenä henkireiällä. 2) Punarintainen
rantahylje (rödbröstavikare) on suuruudeltaan lähinnä edellistä. Nahka
on maksankarvainen, rinnasta punaiseen vivahtava. Tämä hylje ei ole
niin arka, mutta ei niin yleinenkään. 3) Pikku hylje (stegsäl) on
pieni, tummanahkainen; oleskelee enimmäkseen ulkosaaristossa, harvemmin
aukeassa meressä; on jotenkin "kesy". 4) Pitkä hylje (långsäl) on
hoikka ja laiha, katselee lakkaamatta ympärilleen ja koettelee hyvin
pyytäjän hiipimistaitoa. Harmaata hyljettä tavataan yleensä ainoastaan
meressä, mutta kaikkia rantahylkeitä myöskin saaristossa avoveden
aikana; niitä pyydetään verkoilla ja ammutaan mataloilta kallioilta,
yksinäisiltä kiviltä ja uiskentelevilta jäälautoilta keväällä. Yleensä
synnyttää sekä harmaa hylje että rantahylje yhden pojan, mutta joskus
on tavattu kaksikin poikaa samalla emällä. Harmaa hylje synnyttää
poikansa ylhäällä jäällä jo tammi- tai helmikuussa, mutta rantahylkeet
kuukautta myöhemmin. Pojat ovat syntyessään sokeat ja verhotut likaisen
keltaisella tai melkein valkoisella villaturkilla, jonka he luovat
päältänsä jo muutaman viikon kuluttua eli samaan aikaan, kuin lakkaavat
imemästä ja emä heidät ajaa veteen, jossa saavat vähitellen oppia
ottamaan kalaparvista ravintonsa.
Ollessaan suuremmissa joukoissa jäällä pitävät hylkeet ölisevää
ääntä, joka kuuluu tyynellä ilmalla ja heikkoon vastatuuleenkin hyvin
pitkät matkat. Syyskesällä leikkiaikana, jolloin hylkeitä joukottain
nousee äärimmäisille kallioille ulkona meressä, tappelevat koirakset
ja pureksivat toisiansa pahasti, joista haavoista jää suuria arpia.
Silloinkin hylkeet ölisevät niin, että se kuuluu peninkulmain päähän:
se kuuluu kuin kuikan pitkäveteiseltä valitukselta ennen sateen tuloa.
Leikkiminen tapahtuu rinta rintaa vasten.
Minä kysyin, minkä verran venekunta voi saada hyvin onnistuneen retken
saaliista, ja kauvan arvostellen ilmoitettiin se enintään 5,000
markaksi. Rias-Matti sanoi suurimman hinnan, kuin hän oli saanut
rasvasta, ollen 2 riksiä kannusta. Sen hän sai silloin, kuin ensi
kerran möi hylkeenrasvaa Tukholmaan. Hän kertoi siltä matkaltaan monta
tapausta, jotka huvittivat kaikkia, vaan minua enimmän. Antakaamme
hänen itsensä kertoa.
Rias-Matin ensimmäinen matka Tukholmaan.
"Oli onnellinen pyyntiretki sinä vuonna. Kaksi venekuntaa oli
meitä yksissä, kummallakin täysi lasti, ja kun kaikki jää merestä
hävisi, olimme me Hanhikarin (Gåsgrundet) luona Östhammarin kohdalla
Merenkurkun eteläpäässä. Setäni Erik Nyman oli kipparina meidän
veneessämme ja Johan Vest toisessa. Päätettiin, että toisesta veneestä
sai neljä miestä siirtyä toiseen ja siitä sen sijaan piti osa lastia
siirrettämän ensimmäiseen ja sillä kuljettaman Tukholmaan. Muistan
vielä varsin hyvin, miten ylpeä mielestäni olin, kun Tukholman
matkalle määrätyn veneen päällikkyys annettiin minulle, joka olin
vasta viisi tai kuusi vuotta käynyt mukana pyyntiretkillä. Toiset
purjehtivat kotiin Bergöhön ja minä kahden miehen ja veneen kanssa
purjehdin Tukholmaan, lastia niin paljo, kuin vene suinkin kantoi.
Purjehdittuamme Ahvenanmeren yli sekä Arholman majakkamaan ja
Björkömaan välisestä salmesta, laskimme koko matkan rantavesiä. Idässä
Norrteljen lahden suussa nousimme illan tullen maalle kysymään tietä
ja tiedustelemaan minkä mitäkin. Siellä oli talossa häät ja rannassa
monta venettä. Oltuamme niin kauan pyyntiretkellä meren varassa oli
meistä aika hauska pyöriskellä rospiggiläisten tyttöjen kanssa. Minä en
kuitenkaan unhottanut Erik-sedän kehoitusta, että minun piti muistaa
olevani kippari veneessä, ja keskellä valoista kesäyötä läksimme
purjehtimaan; vaikka heikko tuuli olikin nokkavastainen. Me saimme
veneesemme monta makeata leivosta ja muuta hyvää syötävää häävaruksista
ja puolestamme lupasimme paluumatkalla tuoda Tukholmasta minkä mitäkin,
jota he pyysivät. Me viivyimme monta päivää tiellä, koska usein
purjehdimme väärään ja meidän täytyi käydä saarista kyselemässä oikeaa
väylää. Monessa salmessa oli meillä kova vastatuuli, niin että saimme
kaikin voimin soutaa kiskoa suurta hyljevenettä. Kaikkialla ihmiset
tähystelivät meidän venettämme ja sanoivat sitä 'hirviöksi'. Mutta
hauska oli matka ja avuliaat kaikki ihmiset.
"Muistanpa, mitenkä meille Furusundin luotsien luona monta tuntia
syötettiin ja juotettiin kaikkea kyllälti ja meitä kiusattiin kertomaan
kaikenlaista hyljeretkiltä. He itse kävivät joka kevät ulkosaaristossa
ammuskelemassa hylkeitä uivilta jäälautoilta tai yksinäisiltä kiviltä.
Kuten sanottu, hauska oli matka Ruotsin saaristossa, mutta hitaasti se
kävi. Minä en ollut ennen nähnyt niin korkeita ja äkkijyrkkiä vuoria
enkä niin pitkiä puita, kuin siellä kasvoi vuorten välisissä notkoissa.
Monta kaunista asuntoa näkyi rannoilla, mutta paljon useampia niitä oli
joka kerran, kuin uudestaan tein saman matkan, ja sitä olen tehnyt 18
kertaa. Kun ankaralla soudolla kihnutimme kovaan vastatuuleen erästä
salmea, jossa toisella puolella on kaupunki, nimeltä Vaxholma, ja
toisella sotalinna, kohtasimme valkopurjeisen laivan, korkean kuin
kuunari, mutta runko matala kuin kevytlastisessa hyljeveneessä, ja
kun se suurella vauhdilla tuli ihan lähelle meitä, näimme me, että se
laiva ei tosiaankaan ollut suurempi hyljevenettä. Kultakirjaimilla
oli keulassa nimi Ebba. Kaunis ja uljas se oli heidän Ebbansa kuin
morsian Bergössä, ja me ihmettelimme, että se jaksoi kantaa niin
paljon purjeita. Nyt minä sen kyllä käsitän, mutta silloin olin
vielä nähnyt liian vähän. On näet niin että kaikki ihmiset tahtovat
ilotella merellä, ja moni, jolla on kylliksi varoja siinä suuressa
kaupungissa, rakennuttaa itselleen veneitä vain purjehtiaksensa
merellä; ne veneet tehdään hyvin syvässä kulkeviksi ja niissä pidetään
paljo pohjapainoa ja sen tähden ne voivat kantaa niin suuret purjeet.
Kaunista purjehdusta se on; minä olen sittemmin monta kertaa nähnyt
sellaisia veneitä. Vaxholman salmessa sillä kertaa olivat joka mies
kannella laitaa vasten hajasäärin, lakit niskassa ja käsivarret kuin
patakoukut, ja he osoittelivat nauraen meidän venettämme. Tulkaas
mukaan pyyntiretkelle, pojat, ajattelin minä."
Kuulijat usein keskeyttivät Rias-Matin kertomusta. Puheltiin paljo,
mitenkä pyyntimiehet muinoin itse möivät hylkeenrasvaa vähitellen eri
satamissa, mutta nyt se useimmiten myödään koko saaresta kerrassaan
jollekin kauppiaalle, joka sitte myö vähitellen muille, enimmäkseen
karvareille, joille hylkeenrasva on välttämätön tavara. Minä palautin
Rias-Matin kertomukseensa ensimmäisestä Tukholman matkastaan.
"Kun kauniin auringonlaskun aikaan sousimme tuulen puhallellessa
milloin mistäkin ahtaassa saaristossa Vaxholman ja Tukholman välillä,
näimme äkisti suuren laivan, joka ihan tuulen alla meistä oli täydessä
tulessa. Musta savu tuprueli suurissa joukoissa keskeltä laivan
kantta. Purjeita ei näkynyt, ilmeisesti oli laiva ihan avuttomana.
Pitkä Erkki oli meidän veneessämme, ja hän nosti suuren purjeen,
kiihkeästi huutaen: käännä, käännä alemmaksi, Matti; meidän täytyy
pelastaa laivaväki! Mutta emmepä vielä ehtineet päästä vauhtiinkaan
laivaa kohti; kuin jo näimme sen lähestyvän aika vauhtia, vesi
koskena kiehuen keulassa. Mykkinä katselimme ihmettä ja käänsimme
syrjään. Kaikki me olimme eteläisillä merillä purjehtijoilta kuulleet
puheita höyrylaivoista, mutta ei kukaan meistä ollut vielä nähnyt
sellaista enkä luulekaan minkään höyryveneen vielä siihen aikaan
käyneen Pohjanlahdessa. Se puhkuva hirviö kulki ihan läheltämme ohitse
ja suuret myllyn-vesirattaat pyörivät sen sivuilla. Me kiikuimme
hyljeveneessä laivan suurissa aalloissa, ajatukset nöyrinä. Maailma on
suuri ja täynnä ihmeellisiä asioita, sanoi pitkä Erkki, ja me soudimme
kauniina kevätkesäyönä edelleen suureen vanhaan pääkaupunkiin, jossa
niin monta uutta ihmettä kohta ilmestyi meille, etäisen Pohjanmaan
saarelaisille.
"Siihen aikaan oli paljon enempi rettelöitä satamapalvelijain ja muiden
kanssa kuin nykyään. Kyseltyäni rasvan hintaa muutamilta karvareilta
möin koko lastin eräälle kauppiaalle, jolla oli puoti Skeppsbron
(Laivasillan) luona, ja sain puolen hintaa edeltäpäin 6 riksin mukaan
leiviskältä raakaa ja 2 riksin mukaan kannulta keitettyä rasvaa; loput
luvattiin minulle sitte, kuin tavara oli vedetty kotiin ja punnittu.
Hieno herra oli läsnä, kuin tavaraa punnittiin suuressa makasiinissa
toisessa pihassa, ja hän antoi minulle kuitin, sanoen minun saavan
sillä rahat kauppiaalta. Noin kello 2 paikoilla lauantaipäivänä menin
kauppiaan taloon, mutta hän ei ollut, kotona. Monta herraa istui
siellä kirjoittamassa korkeilla pöydillä; eräs heistä katsoi minun
kuittiani ja käski minun tulla myöhemmin saamaan rahoja. Kumppanien
kanssa kävelin muutamia tunteja katselemassa meille uusia asioita.
Muun muassa muistan, että suuressa höyrylaivassa, jossa miehet laulain
purkivat lastia, näimme ihan mustan miehen. Me menimme aivan hänen
eteensä ja katselimme häntä kummastellen. Hän lienee pahastunut,
sillä hän irvisteli meille ja pisti mustan kielensä ulos valkeain
hammasten välistä. Ulompana virrassa näimme kaksi akkaa istuvan
veneessä onkimassa silakoita; sitä sanottiin pimplaamiseksi, ja kalat
myötiin kappaleittain, 80 kappaletta sanottiin vaaliksi. Meistä se
oli naurettavaa, sillä me otamme silakoita tynnyrittäin ja myömme
tynnyrittäin.
"Kun minä tavoitin kauppiasta kello 7 aikaan illalla, ei minua enää
päästetty sisään. Kokemattomuudessani tulin jo levottomaksi saatavasta
rahasta. Kauan kävelin hitaasti edes takaisin talon edustalla.
Poliisimies, vaikka en minä silloin tiennyt, mikä mies hän oli, kysyi,
ketä minä odottelin; vihoissani kun olin, kysyin minä samaa häneltä.
Varkaita ja pettureja, vastasi hän. Viimein kerroin miten asia oli,
mutta hän vain nauroi ja sanoi noiden herrain, jotka istuivat korkeiden
pöytäin ääressä, karanneen Amerikkaan minun rasvojeni kanssa. Myöhään
yön tullessa palasin kumppanien luo hyljeveneesen, mutta en kertonut,
miten asiat oikeastaan olivat; minä vain sanoin, että emme vielä
olleet selvillä lähtemään kotiin. Aikaisin sunnuntai-aamuna tavoitin
taas kauppiasta, mutta ovi oli lukossa eikä kukaan vastannut minun
jyskytyksiini. Minä odottelin uskollisesti monta tuntia, toivoen toki
viimein jonkun tulevan ulos tuosta suljetusta asunnosta. Ei minun
johtunut mieleen ajatella, että kaikki olivat lähteneet ulos niin
aikaisin pyhä-aamuna. Hyvin levottomana luovuin viimein vartioimasta,
mutta palasin jonkun kerran tunnissa ja jyskytin suljettua ovea.
Iltapuolella kävelin edes takaisin Laivasillalla, jossa nyt pyhäpäivänä
oli hiljaista. Minä pysähdyin eräiden rappujen luo, joita myöten pääsi
alas vesille; siinä oli monta venettä, joissa istui kirjavapukuisia
akkoja; he sanoivat maksusta soutelevansa ihmisiä ja kysyivät, enkö
minä tahtonut lähteä Eläintarhaan katselemaan kuninkaan ajelemista.
Muutamia nuoria, iloisia miehiä ryhtyi puhelemaan akkojen kanssa ja
minä kauan kuuntelin heidän lörpötyksiänsä. Kaikilla oli päässä korkeat
mustat hatut, ja minä ensin, kuin he tulivat, luulin heitä kaikkia
kirkkoherran apulaisiksi, mutta kohtapa huomasin erehtykseni, sillä
kaikilla heillä oli huuliparta ja kaikki kiroilivat, niin että aivan
säkenöi koko heidän puheensa. Minä olin silloin iloinen kokematon
Bergön poika, joka kyllä olin nähnyt merta sekä myrskyisenä että
tyynenä, mutta kyllä minä väärin ymmärsin kaikki, mitä näin tuolla
ensi käynnilläni suuressa kaupungissa, johon nyt jo olen jotenkin
tutustunut. Minä virkoin myöskin sanan tai pari iloisten herrain
leikilliseen puheesen, ja se päättyi siten, että he pyysivät minua
lähtemään kanssansa katsomaan kuninkaan ajelemista. Soutumatkalla
tulimme me hyviksi tutuiksi ja minä kerroin, millä asialla olin
Tukholmassa, sekä vastoinkäymiseni. He sanoivat olevansa sotilaita,
vaikka ei sitä heistä näkynyt. Kauppiaan, joka oli ostanut
hylkeenrasvan, tunsivat he myöskin, kun kuulivat nimen, ja nauraen
lupasivat hankkia minulle maksun.
"Me nousimme eräälle sillalle ja astuimme sitte vierekkäin, joka
miehellä suuri sikari suussa tietä myöten, jonka molemmilla puolilla
kasvoi niin suuria puita, että minä aivan kummastelin. Paljo ihmisiä
ja suuria vaunuja oli siellä liikkeellä joka tiellä, ja sitte tuli
kuningas ajaen kauniissa vaunuissa, monta hevosta edessä. Minä seisoin
sinä hetkenä ihan yksinäni, sillä nuoret sotaherrat olivat vetäytyneet
syrjään. Arvatkaapas, kun kuningas nosti lakkia ja tervehti minua, ja
minä tervehdin vastaan tietysti!"
"Mikä sen kuninkaan nimi oli?" kysyi eräs nainen uunin luota. "Karl
Johan." "Minkä näköinen hän oli?" kysyi toinen. "Finnis-Isakin",
vastasi Rias-Matti. Kaikki nauroivat ja Isakkikin veti suunsa leveään
iloiseen irvistykseen, joka teki muodon vinoksi ja selvästi näytti,
millä puolella hän tavallisesti piti tupakkamälliä. Nauraessaan hän
arvattavasti oli vähemmin Karl Johanin näköinen, mutta muuten kyllä
oli perää Rias-Matin lausunnossa. Finnis-Isakilla oli tuuhea, musta
kiharatukka, kotkan nenä ja miehekäs, ponteva muoto. Me saamme aihetta
puhua hänestä tuonempana.
"No kuinka kävi sitte rasvarahojen?" kysyin minä.
"Niin," jatkoi vanhus, "käveltyämme niiden iloisten sotaherrain
kanssa kappaleen matkaa saavuimme erääsen paikkaan, jossa oli ikään
kuin markkinat, ja sinne oli tullut paljaita prinssejä ja prinsessoja
pitoja pitämään. Kaikki oli niin koreata kuin sadussa. Me pysähdyimme
korkealle parvelle ja kävimme istumaan pöydän ympärille, jolla seisoi
hyvähajuisia kukkia, ja sitte tuli niin ihmeen hieno rouva ja tarjosi
juotavaksi makeita, hyviä viinejä; hyvältä se maistui, ja sydämmestään
iloiset olivat ne nuoret sotaherrat. Se hieno rouva kävi istumaan
meidän luoksemme ja sydämmestään iloinen oli hänkin, mutta kohta minä
huomasin, että hän joko oli kaikkein rouva taikka ei kenenkään, sillä
yhtäläinen hän oli kaikille, ja viimein minä sain tietää, että hän
oli vain se, joka möi niitä hyviä viinejä. Kuin meillä oli puhelu
hauskimmallaan, näin minä yht'äkkiä kauppiaan, joka osti rasvan. Ja
minä näytin häntä sieltä, jossa hän istui alhaalla monen muun kanssa
pöydän vieressä, joka seisoi paljaalla maalla. Sotaherrat lähettivät
minut pyytämään rahojani. Minä menin hänen luoksensa ja sanoin:
teidän pitää antaa minulle rahat hylkeenrasvasta! Ensin hän ikäänkuin
pahastui, mutta näki sitte minun ystäväni ylhäältä parvelta, ja silloin
ihmiset nauroivat joka taholla. Hän nousi ja läksi minun kanssani
ylös parvelle ja siellä tuli aika ilo. Kauppias oli myöskin oikein
sydämmestään iloinen mies.
"Ei hänellä ollut kukkarossaan niin paljoa rahaa, kuin minun piti
saaman, mutta hän sai toisilta ja sitte hän maksoi minulle ja otti
minun kuittini.
"Sitte pyysi hän meitä kaikkia ajelemaan hänen suurilla vaunuillansa,
joissa oli edessä komeat, lihavat hevoset ja herra ajamassa. Se herra
ei sanonut mitään, läjähytti vain hirveän pitkällä piiskallaan. En
minä silloin tiennyt, että rikkaat ihmiset pitävät sellaisia herroja
vuosipalveluksessaan ainoastaan ajamassa heidän hevosiaan, milloin he
lähtevät ajelemaan.
"Me ajelimme kauneissa metsissä ja pysähdyimme pitkän sillan päähän, ja
siellä oli yhtä paljo ihmisiä ja vaunuja kuin edellisessäkin paikassa.
Siellä me söimme ja joimme paljon, ja yhtä hieno ja iloinen rouva istui
sielläkin meidän kanssamme, ja minun piti kertoella paljo Bergöstä ja
hylkeen-pyyntiretkistä. Minä olin pyöräpäisenä makeista viineistä ja
läksin ulos muka katsomaan ilmaa. Sama vieno etelätuuli puhalteli kuin
ennenkin jo monena päivänä, ja minä ajattelin setä Erikin neuvoa, kuin
erosimme Hanhikarilla: Muista, että olet kipparina hyljeveneessä.
"Minä menin sisään ja sanoin: Jääkää nyt hyvästi ja kiitoksia vain
hyvästä seurasta ja hyvistä virvokkeista, nyt minä lähden Bergöhön.