TULIROKKO.

Kun Skrolyckan pikku tyttö oli kolmen vuoden paikkeilla, sairastui

hän tautiin, joka varmaan oli tulirokkoa, sillä hänen ruumiinsa oli

ylt'yleensä punainen ja se poltti kuin tuli, kun häneen kajosi. Hän

ei tahtonut syödä mitään eikä voinut nukkuakaan, vaan houraili kaiken

aikaa. Janne ei kyennyt poistumaan kotoa niin kauan kuin tyttö oli

sairaana, vaan istui tuvassa päivät päästään, niin että näytti miltei

siltä, kuin Fallan Erikin ruis olisi jäänyt puimatta tänä vuonna.

Katrina hoiti tyttöä ja kääri peitteen hänen ympärilleen joka kerta,

kun hän potki sen yltään, ja antoi hänen juoda veteen sekoitettua

mustikkamehua, jota Fallan emäntä oli hänelle lainannut. Tytön ollessa

terveenä Janne enimmäkseen hoiteli häntä, mutta heti kun hän kääntyi

sairaaksi, ei tämä uskaltanut tulla hänen lähelleenkään. Janne pelkäsi,

ettei hän osaisi kyllin varovasti häntä pidellä.

Mutta tuvasta hän ei poistunut, vaan istui uunin nurkassa ja tuijotti

pieneen potilaaseen. Tyttö makasi omassa vuoteessaan, mutta hänellä

oli vain pari olkipatjaa allaan eikä lainkaan lakanoita. Vaikeaa

ja epämukavaa oli pienen, hennon ruumiin, joka oli käynyt araksi

rohtumista ja ajettumista, maata karheilla rohdinpäällisillä.

Omituista, joka kerta kun Janne näki hänen heittelehtivän vuoteessaan

edestakaisin, täytyi hänen pakostakin ajatella hienointa, mitä hän

tässä maailmassa omisti, nimittäin pyhäpaitaansa.

Hänellä oli vain yksi pyhäpaita, joka oli valkeaa, kiiltävää liinaa

ja jonka etumus oli kovaksi kiilloitettu. Se oli niin hyvin ommeltu,

että se olisi kelvannut vaikka Duvnäsin patruunalle, ja Janne piti sitä

suuressa kunniassa. Muut alusvaatteet, joita hän käytti, olivat yhtä

karheat kuin patjanpäällinen, jolla tyttönen makasi.

Mutta mieletöntähän oli ajatella tuota paitaa. Katrina ei koskaan

sallisi hänen turmella sitä, sillä hän se oli antanut hänelle sen

sulhaslahjaksi.

Tekihän Katrina minkä ikänä saattoi. Hän lainasi hevosen Fallan

Erikiltä, kietoi pikku tytön huiveihin ja peitteisiin ja ajoi lääkäriin

hänen kanssaan. Kiitettävä teko se oli, vaikkei Janne huomannut sen

miksikään hyödyksi olleen. Ei mitään apua lähtenyt myöskään siitä

suuresta lääkepullosta, jonka Katrina toi mukanaan apteekista, eikä

liioin mistään muustakaan lääkärin antamasta neuvosta.

Ehkäpä ei tuollaista ihmeellistä lahjaa, kuin tämä pikku tyttö oli,

saanutkaan pitää, jollei ollut valmis uhraamaan hänen puolestaan

parasta omaisuuttaan. Mutta sitä ei ollut niinkään helppo saada

Katrinaa käsittämään.

Vanha Tietäjä-Karin tuli tupaan eräänä päivänä tyttösen maatessa

sairaana. Hän osasi parantaa eläinten tauteja, sillä hän oli

suomalainen syntyperältänsä, osasipa loihtujen avulla karkoittaa

naarannäppyjä ja paiseita ja pahoja puremiakin. Muihin tauteihin ei

hänen apuaan kernaasti käytettykään. Ei ollut näet oikein luvallista

pyytää noita-akan apua muuhun kuin pikkutautien parantamiseen.

Astuessaan tupaan hän huomasi heti, että lapsi oli sairas, ja Katrina

kertoikin hänelle tytön sairastavan tulirokkoa, silti pyytämättä

häneltä apua.

Hän näki kyllä, että vanhemmat olivat huolissansa, ja saatuaan

Katrinalta kahvia sekä Jannelta palan rullatupakkaa, sanoi hän aivan

itsestänsä:

»Tällaista tautia en minä kykene parantamaan. Mutta sen verran voin

sanoa teille, että voitte te itsekin ottaa selkoa siitä, onko tauti

elämäksi vai kuolemaksi. Pysytelkää hereillä kello kahteentoista saakka

ja painakaa sitten vasemman käden etusormi pikkusormea vasten siten,

että muodostuu silmukka, ja katsokaa sen läpi tyttöä! Pitäkää sitten

silmällä sitä, joka makaa hänen vieressään vuoteella, niin saatte

tietää, miksikä tauti kääntyy!»

Katrina kiitti kauniisti, sillä on parasta olla hyvissä väleissä

sellaisten ihmisten kanssa. Mutta ei hän silti aikonut seurata hänen

neuvoansa.

Ei Jannekaan kiinnittänyt huomiota tähän neuvoon. Hän ajatteli

ainoastaan paitaansa. Kunpa hän vain Katrinan vuoksi olisi rohjennut!

Mutta miten ihmeessä hän olisi voinut pyytää häneltä lupaa saada repiä

halki sulhaspaitansa. Eihän se voinut parantaa pikku tyttöä, sen hän

kyllä käsitti, ja jos hänen joka tapauksessa täytyi kuolla, niin

menisihän silloin paitakin hukkaan.

Illalla Katrina pani maata tavalliseen aikaan, mutta Janne ei voinut

nukkua, vaan istui nurkassaan tapansa mukaan. Hän näki miten Klara

Gulla tuskitteli. Alus oli liian karhea ja kova. Miten kernaasti hän

olisi tahtonut kohennella hänen vuodettaan ja levittää hänen alleen

viileän ja hienon ja sileän aluksen.

Paita oli pestynä ja käyttämättömänä vaatekirstussa. Kovin kipeästi

häneen koski sitä ajatellessansa, mutta tekisihän hän väärin Katrinaa

kohtaan, jos käyttäisi hänen lahjaansa lakanaksi pikku tytölle.

Miten olikaan, niin kellon lähestyessä kahtatoista ja Katrinan

nukkuessa aivan sikeästi, Janne astui arkun luo ja otti paidan esille.

Ensin hän repi siitä jäykän rinnan pois ja sitten hän halkaisi sen

kahtia. Toisen palan hän tunki pienen ruumiin alle ja toisen levitti

tytön ja paksun, lämpimän peitteen väliin.

Sitten hän hiipi taas nurkkaansa ja piti tyttöä silmällä niinkuin

ennenkin. Kauan hän ei ennättänyt siinä istua, ennenkuin kello löi

kaksitoista. Ajattelematta sen enempää Janne kohotti vasenta kättänsä,

painoi sormensa silmukaksi silmänsä eteen ja katsoi vuoteeseen.

Ja kas! Vuoteen reunalla istui pieni alaston Herran enkeli. Karheat

vuodevaatteet olivat repineet ja raastaneet hänen ruumistaan, ja hän

oli juuri poistumaisillaan vuoteesta. Mutta samassa hän käännähti,

koetteli kädellään hienoa paitaa ja silitteli sitä, eikä aikaakaan,

niin hän heitti jalkansa vuoteen laidan yli ja painautui alas

vartioimaan lasta.

Mutta vuoteen päätyä pitkin ryömi samalla musta ja hirvittävä olento,

ja kun se näki, että Herran enkeli oli poistumaisillaan, nosti se

päänsä esiin ja irvisteli ilosta saadessaan ryömiä vuoteeseen ja

asettua enkelin paikalle.

Mutta kun se näkikin, että Herran enkeli alkoi jälleen vartioida lasta,

veti se ikäänkuin hirveän tuskan vallassa jäsenensä kokoon ja laskeutui

taas lattialle.

Seuraavana päivänä pikku tyttö oli paranemaan päin. Ja Katrina oli niin

mielissään, ettei hän hennonut sanoa mitään revityn sulhaspaidankaan

johdosta, vaikka hän mielessään ajattelikin, että hänen miehensä oli

aika tollo.

Portugallian keisari · 第 18 / 60 题