Kun Skrolyckan pikku tyttö oli kolmen vuoden paikkeilla, sairastui
hän tautiin, joka varmaan oli tulirokkoa, sillä hänen ruumiinsa oli
ylt'yleensä punainen ja se poltti kuin tuli, kun häneen kajosi. Hän
ei tahtonut syödä mitään eikä voinut nukkuakaan, vaan houraili kaiken
aikaa. Janne ei kyennyt poistumaan kotoa niin kauan kuin tyttö oli
sairaana, vaan istui tuvassa päivät päästään, niin että näytti miltei
siltä, kuin Fallan Erikin ruis olisi jäänyt puimatta tänä vuonna.
Katrina hoiti tyttöä ja kääri peitteen hänen ympärilleen joka kerta,
kun hän potki sen yltään, ja antoi hänen juoda veteen sekoitettua
mustikkamehua, jota Fallan emäntä oli hänelle lainannut. Tytön ollessa
terveenä Janne enimmäkseen hoiteli häntä, mutta heti kun hän kääntyi
sairaaksi, ei tämä uskaltanut tulla hänen lähelleenkään. Janne pelkäsi,
ettei hän osaisi kyllin varovasti häntä pidellä.
Mutta tuvasta hän ei poistunut, vaan istui uunin nurkassa ja tuijotti
pieneen potilaaseen. Tyttö makasi omassa vuoteessaan, mutta hänellä
oli vain pari olkipatjaa allaan eikä lainkaan lakanoita. Vaikeaa
ja epämukavaa oli pienen, hennon ruumiin, joka oli käynyt araksi
rohtumista ja ajettumista, maata karheilla rohdinpäällisillä.
Omituista, joka kerta kun Janne näki hänen heittelehtivän vuoteessaan
edestakaisin, täytyi hänen pakostakin ajatella hienointa, mitä hän
tässä maailmassa omisti, nimittäin pyhäpaitaansa.
Hänellä oli vain yksi pyhäpaita, joka oli valkeaa, kiiltävää liinaa
ja jonka etumus oli kovaksi kiilloitettu. Se oli niin hyvin ommeltu,
että se olisi kelvannut vaikka Duvnäsin patruunalle, ja Janne piti sitä
suuressa kunniassa. Muut alusvaatteet, joita hän käytti, olivat yhtä
karheat kuin patjanpäällinen, jolla tyttönen makasi.
Mutta mieletöntähän oli ajatella tuota paitaa. Katrina ei koskaan
sallisi hänen turmella sitä, sillä hän se oli antanut hänelle sen
sulhaslahjaksi.
Tekihän Katrina minkä ikänä saattoi. Hän lainasi hevosen Fallan
Erikiltä, kietoi pikku tytön huiveihin ja peitteisiin ja ajoi lääkäriin
hänen kanssaan. Kiitettävä teko se oli, vaikkei Janne huomannut sen
miksikään hyödyksi olleen. Ei mitään apua lähtenyt myöskään siitä
suuresta lääkepullosta, jonka Katrina toi mukanaan apteekista, eikä
liioin mistään muustakaan lääkärin antamasta neuvosta.
Ehkäpä ei tuollaista ihmeellistä lahjaa, kuin tämä pikku tyttö oli,
saanutkaan pitää, jollei ollut valmis uhraamaan hänen puolestaan
parasta omaisuuttaan. Mutta sitä ei ollut niinkään helppo saada
Katrinaa käsittämään.
Vanha Tietäjä-Karin tuli tupaan eräänä päivänä tyttösen maatessa
sairaana. Hän osasi parantaa eläinten tauteja, sillä hän oli
suomalainen syntyperältänsä, osasipa loihtujen avulla karkoittaa
naarannäppyjä ja paiseita ja pahoja puremiakin. Muihin tauteihin ei
hänen apuaan kernaasti käytettykään. Ei ollut näet oikein luvallista
pyytää noita-akan apua muuhun kuin pikkutautien parantamiseen.
Astuessaan tupaan hän huomasi heti, että lapsi oli sairas, ja Katrina
kertoikin hänelle tytön sairastavan tulirokkoa, silti pyytämättä
häneltä apua.
Hän näki kyllä, että vanhemmat olivat huolissansa, ja saatuaan
Katrinalta kahvia sekä Jannelta palan rullatupakkaa, sanoi hän aivan
itsestänsä:
»Tällaista tautia en minä kykene parantamaan. Mutta sen verran voin
sanoa teille, että voitte te itsekin ottaa selkoa siitä, onko tauti
elämäksi vai kuolemaksi. Pysytelkää hereillä kello kahteentoista saakka
ja painakaa sitten vasemman käden etusormi pikkusormea vasten siten,
että muodostuu silmukka, ja katsokaa sen läpi tyttöä! Pitäkää sitten
silmällä sitä, joka makaa hänen vieressään vuoteella, niin saatte
tietää, miksikä tauti kääntyy!»
Katrina kiitti kauniisti, sillä on parasta olla hyvissä väleissä
sellaisten ihmisten kanssa. Mutta ei hän silti aikonut seurata hänen
neuvoansa.
Ei Jannekaan kiinnittänyt huomiota tähän neuvoon. Hän ajatteli
ainoastaan paitaansa. Kunpa hän vain Katrinan vuoksi olisi rohjennut!
Mutta miten ihmeessä hän olisi voinut pyytää häneltä lupaa saada repiä
halki sulhaspaitansa. Eihän se voinut parantaa pikku tyttöä, sen hän
kyllä käsitti, ja jos hänen joka tapauksessa täytyi kuolla, niin
menisihän silloin paitakin hukkaan.
Illalla Katrina pani maata tavalliseen aikaan, mutta Janne ei voinut
nukkua, vaan istui nurkassaan tapansa mukaan. Hän näki miten Klara
Gulla tuskitteli. Alus oli liian karhea ja kova. Miten kernaasti hän
olisi tahtonut kohennella hänen vuodettaan ja levittää hänen alleen
viileän ja hienon ja sileän aluksen.
Paita oli pestynä ja käyttämättömänä vaatekirstussa. Kovin kipeästi
häneen koski sitä ajatellessansa, mutta tekisihän hän väärin Katrinaa
kohtaan, jos käyttäisi hänen lahjaansa lakanaksi pikku tytölle.
Miten olikaan, niin kellon lähestyessä kahtatoista ja Katrinan
nukkuessa aivan sikeästi, Janne astui arkun luo ja otti paidan esille.
Ensin hän repi siitä jäykän rinnan pois ja sitten hän halkaisi sen
kahtia. Toisen palan hän tunki pienen ruumiin alle ja toisen levitti
tytön ja paksun, lämpimän peitteen väliin.
Sitten hän hiipi taas nurkkaansa ja piti tyttöä silmällä niinkuin
ennenkin. Kauan hän ei ennättänyt siinä istua, ennenkuin kello löi
kaksitoista. Ajattelematta sen enempää Janne kohotti vasenta kättänsä,
painoi sormensa silmukaksi silmänsä eteen ja katsoi vuoteeseen.
Ja kas! Vuoteen reunalla istui pieni alaston Herran enkeli. Karheat
vuodevaatteet olivat repineet ja raastaneet hänen ruumistaan, ja hän
oli juuri poistumaisillaan vuoteesta. Mutta samassa hän käännähti,
koetteli kädellään hienoa paitaa ja silitteli sitä, eikä aikaakaan,
niin hän heitti jalkansa vuoteen laidan yli ja painautui alas
vartioimaan lasta.
Mutta vuoteen päätyä pitkin ryömi samalla musta ja hirvittävä olento,
ja kun se näki, että Herran enkeli oli poistumaisillaan, nosti se
päänsä esiin ja irvisteli ilosta saadessaan ryömiä vuoteeseen ja
asettua enkelin paikalle.
Mutta kun se näkikin, että Herran enkeli alkoi jälleen vartioida lasta,
veti se ikäänkuin hirveän tuskan vallassa jäsenensä kokoon ja laskeutui
taas lattialle.
Seuraavana päivänä pikku tyttö oli paranemaan päin. Ja Katrina oli niin
mielissään, ettei hän hennonut sanoa mitään revityn sulhaspaidankaan
johdosta, vaikka hän mielessään ajattelikin, että hänen miehensä oli
aika tollo.