Kun Skrolyckan pikku tyttö vietiin pappilaan kastettavaksi, käyttäytyi
Janne, hänen isänsä, niin tyhmästi, että hän oli saada nuhteita
Katrinalta sekä kummeilta.
Fallan Erikin emännän oli määrä olla sylikummina. Hän ajoi pappilaan
pikku tyttö sylissään, ja Fallan Erik itse astui rattaiden rinnalla
ohjaten hevosta. Ensimäisellä taipaleellahan, aina Duvnäsin tehtaalle
saakka, oli tie niin huonoa, että sitä tuskin saattoi tieksi sanoa, ja
Fallan Erik tahtoi olla varovainen, koska hänellä oli kastamaton lapsi
rattaillaan.
Skrolyckan Janne oli seisonut vieressä ja katsellut heidän lähtöään.
Hän oli itse kantanut lapsen tuvasta, eikä kukaan tiennyt sen paremmin
kuin hän, miten kelpo väen huostaan hän jätti lapsensa. Hän tiesi, että
Fallan Erik oli yhtä luotettava ajomiehenä kuin kaikessa muussakin, ja
Fallan muori, hän oli synnyttänyt ja hoitanut seitsemän lasta, niin
että Janne saattoi olla täysin huoleton.
Mutta kun he olivat lähteneet ja Janne oli jälleen alkanut kaivaa ojaa
Fallan Erikin kesannolla, valtasi hänet hirveä tuska. Mitäs jos Fallan
Erikin hevonen pillastuisi, tai jos pappi pudottaisi lapsen ottaessaan
sen vastaan sylikummilta, tai jos Fallan emäntä käärisi liian
monta huivia pikku tytön ympärille, niin että hän heidän pappilaan
saapuessaan olisi tukehtunut!
Janne sanoi itselleen, että oli aivan väärin kiusata itseään
tuollaisilla huolilla, kun Fallan Erik ja hänen vaimonsa olivat
kummeina. Mutta levottomuus ei vain ottanut hävitäkseen. Ja miten
olikaan, niin hän laski kädestään lapion ja läksi astumaan pappilaan
aivan sellaisenaan kuin hän oli. Hän kulki oikotietä myöten vaaran yli
ja riensi niin kovasti, että kun Fallan Erik ajoi pappilan pihalle,
niin osuivat hänen silmänsä kaikkein ensinnä Janne Anderssoniin.
Ei ole lainkaan sopivaa, että isä tai äiti on läsnä lasta kastettaessa,
ja Janne huomasi heti, että Fallan väki pani pahakseen sen, että hän
oli juossut pappilaan. Erik ei kutsunut häntä auttamaan hevosta, vaan
riisui sen itse valjaista, ja Fallan emäntä nosti lapsen käsivarrelleen
ja sanaakaan sanomatta Jannelle nousi mäkeä, ylös pappilan keittiöön.
Kun kummit eivät olleet hänestä tietävinään, ei hän uskaltanut lähestyä
heitä. Mutta hän kuuli heikkoa vikinää kääröstä, naapurin emännän
astuessa hänen ohitseen, ja siitä hän ainakin sai tietää, ettei lapsi
ollut tiellä tukehtunut.
Omastakin mielestään hän käyttäytyi tyhmästi, kun ei palannut heti
kotiin, mutta nyt hän oli aivan varma siitä, että pappi pudottaisi
lapsen maahan, ja siksi hänen pakostakin täytyi jäädä.
Hetken aikaa hän odotti pihalla, sitten hän läksi asuinrakennusta kohti
ja astui eteiseen.
Ei mitään sen sopimattomampaa voi tapahtua, kuin että isä seuraa mukana
pappilaan, varsinkin kun kummeina on sellainen pariskunta kuin Fallan
Erik ja hänen emäntänsä. Ja kun papin virkahuoneen ovi avautui ja
Skrolyckan Janne Andersson huonoissa työvaatteissansa työntäytyi hiljaa
sisään heti sen jälkeen kun pappi oli alkanut toimituksen, niin ettei
ollut mitään mahdollisuutta ajaa tulijaa ulos, niin päättivät molemmat
kummit, että hän, heti heidän päästyään kotiin, saisi kuulla, miten
typerästi hän oli käyttäytynyt.
Kastetoimitus meni tavallista menoaan ilman vähintäkään
onnettomuuden uhkaa, eikä Janne Andersson voinut millään puolustaa
tunkeilevaisuuttaan. Juuri ennenkuin toimitus oli loppunut hän avasi
taas oven ja työntäytyi hiljaa eteiseen. Olihan hän nähnyt, että kaikki
kävi hyvin ja onnellisesti hänen avuttaankin.
Hetken kuluttua tulivat Fallan Erik ja hänen vaimonsa myöskin eteiseen.
Heidän piti mennä keittiön puolelle, jossa Fallan emäntä oli riisunut
lapsen yltä kaikki liiat peitteet.
Fallan Erik astui edeltä ja avasi keittiönoven vaimolle, mutta samassa
kun hän sen teki, hyökkäsi kaksi kissanpoikasta eteiseen kierien Fallan
emännän jaloissa, jotta hän oli kompastua niihin ja kaatua kumoon. Hän
ennätti parhaiksi ajatella: »Nyt minä menen lapsineni kumoon, ja lapsi
lyö itsensä kuoliaaksi ja minä tulen elinajakseni onnettomaksi», kun
samassa vahva käsi tarttui häneen ja esti häntä kaatumasta.
Ja kun hän katsoi ympärilleen, huomasi hän, että Skrolyckan Janne
Andersson oli kiiruhtanut hänen avukseen, sillä hän oli jäänyt
seisomaan eteiseen, aivan kuin hän olisi tiennyt, että häntä täällä
tultaisiin tarvitsemaan.
Ennenkuin emäntä ennätti tointua ja sanoa hänelle mitään, oli Janne
kadonnut. Ja kun hän miehineen ajoi kotiin, oli Janne jälleen
kesannolla ojaa kaivamassa.
Mutta Fallan Erik ei, enempää kuin hänen vaimonsakaan, sanallakaan
moittinut Jannea huonosta käytöksestä. Sen sijaan Fallan emäntä
kutsui hänet sisään kahville, niin savisena ja likaisena kuin hän oli
työskenneltyään syksyn hapattamalla kesannolla.