millä keinoin tulen tekemään lopun tästä kaikesta? Eiväthän
lyydialaiset näy aikovan lakata panemasta toimeen selkkauksia muille
sekä itselleen. Pelkään pahoin, että olisi paras tehdä heidät orjiksi.
Sillä minusta näyttää kuin olisin tehnyt samoin kuin se, joka on
tappanut isän, mutta säästää lapset. Niinpä minäkin olen ottanut
vangiksi ja kuljetan mukanani sinua, joka olet enemmänkin kuin
lyydialaisten isä, mutta lyydialaisille itselleen olen jättänyt
kaupungin. Ja sitten ihmettelen, että ovat minusta luopuneet." Niinpä
hän sanoi mitä ajatteli, toinen taas, peläten että Kyros perinpohjin
hävittäisi Sardeen, vastasi seuraavasti: "oi kuningas, sinä olet kyllä
puhunut kohtuuden mukaisesti, mutta älä kuitenkaan kaikissa noudata
vihaasi äläkä perustuksia myöten hävitä vanhaa kaupunkia, joka on
syytön sekä siihen, mikä ennen on tapahtunut, että siihen, mikä nyt
tapahtuu. Sillä mitä minä ennen olen tehnyt, sen minä myös otan
päälleni ja vastaan siitä. Mutta nykyiseen asiain tilaan on vikapää
Paktyas, jonka huostaan uskoit Sardeen, ja hän siis kärsiköön siitä
rangaistuksen. Mutta anna lyydialaisille anteeksi ja määrää heille
tämä, jotteivät enää luopuisi sinusta, eivätkä tulisi vaarallisiksi.
Lähetä sana ja kiellä heitä omistamasta sota-aseita, käske heitä
pukemaan vaatteittensa alle ihotakit ja jalkoihinsa korkeat hihnakengät
ja tee tiettäväksi, että heidän tulee soittaa kitaraa, laulaa,
harjoittaa pikkukauppaa ja opettaa lapsia. Ja pian saat, oi kuningas,
nähdä heidän miehistä tulleen naisiksi, niin ettei sinun ollenkaan
tarvitse pelätä heidän luopuvan."
156. Sen neuvon siis Kroisos hänelle antoi, koska katsoi sen
otollisemmaksi lyydialaisille, kuin jos heidät myytäisiin orjiksi, ja
koska ymmärsi että jollei esittäisi riittävää perustetta, hän ei tulisi
taivuttamaan Kyrosta muuttamaan päätöstään. Hän pelkäsi myös, että
joskin lyydialaiset sillä kertaa pelastuisivat, he myöhemmin joskus
luopuisivat persialaisista ja silloin joutuisivat tuhon omiksi. Kyros
ihastui neuvosta, luopui vihastuksestaan ja sanoi taipuvansa Kroisoksen
ehdotukseen. Hän kutsui meedialaisen Mazareen ja käski hänen julistaa
lyydialaisille sen, minkä Kroisos oli neuvonut, ja lisäksi tehdä
orjiksi kaikki muut, jotka yhdessä lyydialaisten kanssa olivat
lähteneet sotaretkelle Sardeeseen, sekä ennen kaikkea tuoda Paktyaan
itsensä elävänä hänen luokseen.
157. Annettuaan matkan varrella nämä määräykset hän matkusti
persialaisten asuinpaikoille. Mutta kun Paktyas kuuli, että häntä
vastaan kulkeva sotajoukko oli lähellä, hän peloissaan läksi pakoon
Kymeen. Meedialainen Mazares marssi Sardesta vastaan, mukanaan eräs osa
Kyroksen sotajoukosta, mutta kun ei enää löytänyt Paktyasta
puoluelaisineen Sardeesta, hän ensiksi pakoitti lyydialaiset panemaan
täytäntöön Kyroksen määräykset; ja tämän hänen käskynsä johdosta
lyydialaiset ovat muuttaneet koko elintapansa. Senjälkeen Mazares
laittoi lähettiläitä Kymeen, käskien heidän antaa pois Paktyaan.
Kymeläiset päättivät kuitenkin ehdotuksen johdosta lähettää kysymään
neuvoa Brankhidain oraakelin jumalalta. Sinne näet oli vanhastaan
perustettu oraakeli, jolta kaikilla ioonilaisilla ja aiolilaisilla oli
tapana kysyä neuvoa. Tämä paikka on Miletoksen aluetta ja sijaitsee
Panormos-sataman yläpuolella.
158. Kymeläiset lähettivät siis tiedustelijoita brankhidien luo
kysymään, miten heidän tuli menetellä Paktyaan suhteen, tehdäkseen
jumalille mieliksi. Heidän tätä kysyessään he saivat sen
oraakelinvastauksen, että heidän tuli antaa Paktyas pois
persialaisille. Niin pian kuin kymeläiset kuulivat sen sanoman, he
suoriutuivat jättämään pois hänet. Mutta sillä välin kun rahvas siihen
suuntaan puuhasi, esti kymeläisiä sitä tekemästä muuan porvarien kesken
arvossapidetty mies, Aristodikos, Herakleideen poika, joka ei luottanut
oraakelinvastaukseen ja luuli, että tiedustelijat eivät puhuneet totta.
Vihdoin läksivät toiset tiedustelijat toistamiseen kysymään neuvoa
Paktyaan suhteen, ja niiden joukossa oli myös Aristodikos.
159. Heidän saavuttuaan Brankhidaihin, Aristodikos kaikkien puolesta
kysyi oraakelilta neuvoa sanoen näin: "oi Herra, meidän luoksemme on
turvananojana tullut lyydialainen Paktyas, paeten väkivaltaista
kuolemaa persialaisten puolelta. Nyt nämä vaativat häntä pois, käskien
kymeläisiä luovuttamaan hänet heille. Mutta vaikka me pelkäämmekin
persialaisten ylivoimaa, emme kuitenkaan tähän saakka ole uskaltaneet
antaa häntä pois, ennenkuin sinun puoleltasi varmasti osoitetaan,
kumpaako meidän tulee tehdä." Niin hän kysyi, jumala taas antoi heille
saman vastauksen, käskien heidän antaa Paktyaan pois persialaisille.
Silloin Aristodikos tahallaan teki näin. Hän kulki yltympäri temppelin
ja otti pois varpuset ja kaikki muunlaiset linnut, jotka pesivät
temppelissä. Hänen tätä tehdessään kuului, niin kerrotaan, kaikkein
pyhimmästä ääni, joka tunki Aristodikoksen korviin ja sanoi näin:
"jumalattomin ihminen, kuinka rohkenet tehdä tätä? Tuhoatko
temppelistäni turvananojani?" Aristodikos ei siitä joutunut ymmälle,
vaan sanoi: "oi Herra, näinkö sinä autat turvananojiasi, mutta käsket
kymeläisiä antamaan pois heidän turvananojansa?" Silloin oli jumala
uudestaan vastannut näin: "totisesti niin minä käsken, jotta te
jumalattomasti menettelemällä pikemmin joutuisitte hukkaan, ettette
toista kertaa tulisi turvananojien antamisesta kysymään neuvoa
oraakelilta."
160. Tämän sanoman kuultuaan kymeläiset, jotka eivät tahtoneet,
luovuttamalla Paktyaan, syöstä itseänsä turmioon, mutta eivät myöskään,
pitämällä häntä luonaan, joutua piiritystilaan, lähettivät hänet pois
Mytileneen. Mazares lähetti ilmoittamaan mytileneläisille, että heidän
tuli antaa pois Paktyas, ja he valmistautuivatkin siihen erästä
palkkiota vastaan. En näet voi varmasti sanoa kuinka suuresta, sillä
asiaa ei pantu toimeen. Niin pian kuin nimittäin kymeläiset saivat
tietää mytileneläisten puuhaavan tätä, he lähettivät laivan Lesbokseen
ja toimittivat Paktyaan pois Khiokseen. Sitten kiskoivat khiolaiset
hänet ulos Atene Poliukhoksen pyhätöstä ja luovuttivat hänet pois.
Palkaksi siitä khiolaiset saivat Atarneuksen. Tämä Atarneus-niminen
paikka sijaitsee Myysiassa, vastapäätä Lesbosta. Saatuaan haltuunsa
Paktyaan persialaiset pitivät häntä vartioituna, koska tahtoivat
asettaa hänet Kyroksen eteen. Ja kuluipa melkoinen aika, jonka
kestäessä ei kukaan khiolainen kellekään jumalista sirottanut tästä
samaisesta Atarneuksesta saatuja ohrajauhoja eikä leiponut uhrikakkuja
sikäläisestä viljasta; vaan kaikkea, mikä siitä maasta tuli, pidettiin
erillään kaikesta pyhästä.
161. Niin khiolaiset antoivat pois Paktyaan. Mutta Mazares lähti
senjälkeen sotaretkelle niitä vastaan, jotka yhdessä Paktyaan kanssa
olivat piirittäneet Tabalosta, teki ensin prieneläiset orjiksi ja
kuljeskeli sitten pitkin koko Maiandroksen kenttää, jättäen sen
sotajoukkonsa ryöstettäväksi; sitten hän teki Magnesian suhteen samoin.
Mutta senjälkeen hän äkkiä sairastui ja kuoli.
162. Mazareen kuoltua matkusti Aasian rannikolle Harpagos, joka seurasi
tätä päällikkyydessä, syntyperältään hänkin meedialainen, sama mies,
jota meedialaisten kuningas Astyages oli kestinnyt hirveällä ruualla ja
joka oli auttanut Kyroksen hallitukseen. Tämän miehen siis Kyros oli
nimittänyt päälliköksi. Ja kun hän nyt saapui Iooniaan, hän valtasi
kaupungit maavalleilla. Sillä heti kun oli saattanut asujaimet
piiritystilaan muurien taakse, hän luomalla maavalleja muurien ääreen
saartoi heidät. Ja ensiksi hän kävi käsiksi Ioonian Fokaiaan.
163. Nämä fokaialaiset ovat helleenien joukossa ensimäiset, jotka
tekivät pitkiä laivamatkoja ja he ensiksi tekivät Adrianmeren,
Tyrsenian, Iberian ja Tartessoksen tunnetuiksi. He eivät purjehtineet
pyöryläisissä laivoissa, vaan viisikymmensouduissa. Saavuttuaan
Tartessokseen he tulivat ystäviksi tartessolaisten kuninkaan
kanssa, jonka nimi oli Arganthonios, joka hallitsi Tartessosta
kahdeksankymmentä vuotta ja eli kaikkiaan satakaksikymmentä. Tämän
miehen kanssa fokaialaiset tulivat niin hyviksi ystäviksi, että hän
ensiksi käski heidän jättää Ioonian ja asettua hänen omaan maahansa,
mihin vain tahtoivat, ja sitten, kun ei voinut siihen taivuttaa
fokaialaisia ja toiselta puolen kuuli heiltä, että meedialaisen mahti
kasvoi, hän antoi heille rahoja, jotta rakentaisivat muurin kaupunkinsa
ympäri. Ja hän antoi runsaasti. Sillä muurin ympärys on useita
stadioneja pitkä ja toisekseen se on kokonaan laadittu suurista ja
toisiinsa hyvin sovitetuista paasista.
164. Sillä tavoin siis fokaialaisten muuri rakennettiin. Niin pian kuin
Harpagos sitten oli kuljettanut sotajoukkonsa kaupunkia vastaan, hän
alkoi piirittää heitä. Mutta hän teki semmoisen esityksen, että hänelle
riittää, jos fokaialaiset tahtovat repiä alas vain yhden rintasuojan
muuristaan ja pyhittää yhden talon kuninkaalle. Vaan harmissaan
orjuudesta fokaialaiset sanoivat tahtovansa yhden päivän neuvotella
keskenään ja sitten vastata. Mutta siksi aikaa, jolloin itse
neuvottelevat, he käskivät hänen viedä pois sotajoukkonsa muurin luota.
Harpagos sanoi kyllä hyvin tietävänsä, mitä he aikoivat tehdä, mutta
kuitenkin sallivansa heidän neuvotella. Sillä välin kun Harpagos siis
oli vienyt sotajoukkonsa pois muurin luota, fokaialaiset työnsivät
mereen viisikymmensoutunsa, asettivat niihin lapsensa, vaimonsa ja
kaiken irtaimistonsa, lisäksi vielä jumalankuvat pyhätöistä ynnä muut
vihkilahjat, paitsi sitä, mikä oli vaskea, kiveä tai maalattua; mutta
kaiken muun he asettivat laivoihin, astuivat itse niihin ja purjehtivat
Khiokseen. Vaan persialaiset ottivat miehistä tyhjäksi jääneen Fokaian
haltuunsa.
165. Kun khiolaiset eivät tahtoneet myydä niinkutsuttuja
Oinussai-saaria fokaialaisille, jotka niitä halusivat ostaa, pelosta
että niistä tulisi kauppapaikka, ja heidän oma saarensa siitä syystä
joutuisi suljetuksi kaupasta pois, niin fokaialaiset lähtivät
matkalle Kyrnokseen [s.o. Korsikaan]. Kyrnokseen näet he erään
oraakelinvastauksen johdosta kaksikymmentä vuotta sitä ennen olivat
perustaneet kaupungin, jonka nimi oli Alalia. Siihen aikaan oli
nimittäin Arganthonios jo kuollut. Matkatessaan Kyrnosta kohti he ensin
purjehtivat Fokaiaan ja surmasivat persialaisen varusväen, joka
Harpagokselta oli ottanut vastaan kaupungin ja sitä vartioi. Sen
suoritettuaan he sitten julistivat ankarat kiroukset sille, joka heistä
jättäytyisi pois retkeltä. Tämän lisäksi he myös upottivat
rautamöhkäleen mereen ja vannoivat, etteivät tule Fokaiaan, ennenkuin
se möhkäle nousee pinnalle. Mutta heidän matkatessaan Kyrnosta
kohti, valtasi useammat kuin puolet porvareista kaipuu ja ikävä
kotikaupunkiinsa ja synnyinseutuihinsa, niin että rikkoivat valansa ja
purjehtivat takaisin Fokaiaan. Vaan ne heistä, jotka pitivät valansa,
nostivat ankkurin ja purjehtivat Oinussai-saarilta.
166. Sittenkuin he olivat saapuneet Kyrnokseen, he asuivat yhteisesti
ennen saapuneitten kanssa viisi vuotta ja perustivat itselleen
pyhättöjä. Mutta koska he ryöstivät ja raastoivat kaikilta ympärillä
asuvaisilta, niin alottivat yhteisestä sopimuksesta heitä vastaan
sotaretken tyrseniläiset ja karkedonilaiset [s.o. etruskilaiset ja
kartagolaiset], molemmilla kuusikymmentä laivaa. Fokaialaiset täyttivät
hekin puolestaan laivansa, luvultaan kuusikymmentä, ja tulivat heitä
vastaan niinkutsutulle sardonilaiselle merelle. Kun he meritaistelussa
iskivät yhteen, niin fokaialaiset saavuttivat oikean kadmolaisen voiton
[s.o. n.s. Pyrrhos-voiton]. Neljäkymmentä laivaa heiltä oli mennyt
hukkaan, ja jälellejääneet kaksikymmentä olivat kadottaneet
kokkakaransa. Fokaialaiset silloin poikkesivat ensin Alaliaan, ottivat
mukaansa lapsensa, vaimonsa ja niin paljon tavaraa kuin heidän laivansa
jaksoivat kantaa, jättivät Kyrnoksen ja purjehtivat Regioniin.
167. Mutta hukkaan joutuneitten laivojen miehistön karkedonilaiset ja
tyrseniläiset ottivat vangiksi. Tällöin agyllalaiset saivat osalleen
kaikkein useimmat vangit, jotka he veivät ulos kaupungista ja
kivittivät. Senjälkeen tapahtui agyllalaisille, että kaikki, jotka
menivät sen paikan ohi, missä fokaialaiset viruivat kivitettyinä,
nyrjäyttivät jäsenensä ja saivat halvauksen, järjestänsä pikkukarja,
juhdat ja ihmiset. Silloin agyllalaiset tahtoivat sovittaa rikoksensa
ja lähettivät Delfoihin kysymään neuvoa. Ja Pytia käski agyllalaisten
tehdä sen, mitä yhä vieläkin suorittavat. He näet toimittavat
vainajille suuria kuolinuhreja ja järjestävät voimistelu- ja
ratsuleikkejä heidän kunniakseen. Semmoisen lopun nämä fokaialaiset
saivat. Mutta ne heistä, jotka pääsivät pakoon Regioniin, läksivät
sieltä käsin liikkeelle ja ottivat haltuunsa sen kaupungin Oinotrian
maassa, jonka nimenä nyt on Hyele. Ja sinne he asettuivat asumaan,
senjälkeen kuin olivat eräältä Poseidonian mieheltä saaneet tietää,
että se Kyrnos, jonka perustamisesta Pytia oli puhunut, oli
samanniminen puolijumala, vaan ei saari.
168. Niin kävi siis Iooniassa sijaitsevan Fokaian. Ja jotenkin samalla
tapaa kuin fokaialaiset, tekivät myös teolaiset. Sillä sittenkuin
Harpagos maavallin avulla oli valloittanut heidän kaupunkinsa, he
astuivat kaikki laivoihin, lähtivät purjehtimaan Trakiaa kohti, ja
perustivat sinne Abderan kaupungin, jonka sitä ennen klazomenailainen
Timesios oli perustanut, vaikka ei ollut siitä nauttinut hyötyä, kun
trakialaiset karkoittivat hänet. Mutta nyt Abderassa asuvat teolaiset
kunnioittavat häntä puolijumalana.
169. Nämä olivat ainoat ioonilaisista, jotka eivät sietäneet orjuutta
ja siitä syystä jättivät isänmaansa. Mutta muut ioonilaiset, paitsi
miletolaisia, antautuivat taisteluun Harpagosta vastaan, samoin kuin
maasta lähteneet, ja esiintyivät kelpo miehinä, taistellessaan kukin
oman kotinsa puolesta; mutta he joutuivat alakynteen ja tappiolle, vaan
jäivät kuitenkin kukin maahansa ja suorittivat mitä heidän
tehtäväksensä pantiin. Sitävastoin miletolaiset, niinkuin ennenkin olen
sanonut, olivat tehneet sopimuksen Kyroksen itsensä kanssa ja saivat
senvuoksi olla rauhassa. Tällä tavoin siis Ioonia toisen kerran joutui
orjuuteen. Mutta niin pian kuin Harpagos oli kukistanut mannermaalla
asuvat ioonilaiset, niin saarilla asuvat ioonilaiset, peläten tätä
kohtaloa, antautuivat itse Kyrokselle.
170. Silloin kun ioonilaiset olivat ahdinkotilassa, mutta siitä
huolimatta kokoontuivat Panionioniin, esitti, kuten olen kuullut, muuan
prieneläinen mies, nimeltä Bias, ioonilaisille mitä hyödyllisimmän
tuuman; ja jos olisivat sitä noudattaneet, olisi heidän ollut
mahdollista olla onnellisimmat helleenien joukossa. Hän ehdotti
nimittäin, että ioonilaiset yhteisellä laivastolla lähtisivät merille,
purjehtisivat Sardoon [s.o. Sardiniaan] ja perustaisivat yhden yhteisen
kaupungin kaikille ioonilaisille; siten he orjuudesta vapautuneina
tulisivat olemaan onnellisina, he kun asuisivat suurinta kaikista
saarista ja hallitsisivat toisia kansoja. Jos he sitävastoin jäisivät
Iooniaan, ei hän sanonut voivansa käsittää, kuinka he enää voisivat
saavuttaa vapautensa. Tämä prieneläisen Biaan tuuma esitettiin aikana,
jolloin ioonilaiset jo olivat joutuneet perikatoon. Mutta hyödyllinen
oli myös se ennen Ioonian perikatoon joutumista tehty ehdotus, minkä
esitti miletolainen Thales, joka esi-isiensä kautta oli foinikialaista
syntyperää. Hän nimittäin kehoitti ioonilaisia laittamaan itselleen
yhden yhteisen neuvoskunnan, jonka sija olisi Teos -- Teos oli
nimittäin Ioonian keskustana --; muut kaupungit saisivat yhtäkaikki
pitää omat asetuksensa, mutta niitä katsottaisiin semmoisiksi, kuin jos
olisivat maalaiskuntia. Sellaisia ehdotuksia nämä miehet siis tekivät
heille.
171. Kukistettuaan Ioonian Harpagos teki sotaretken kaarilaisia,
kaunolaisia ja lykialaisia vastaan, vieden mukaansa sekä ioonilaiset
että aiolilaiset. Näistä ovat kaarilaiset saapuneet mannermaahan
saarilta. Sillä muinoin, kun he olivat Minoksen alamaisia ja kutsuttiin
lelegeiksi, oli heillä hallussaan saaret. Mutta he eivät suorittaneet
mitään veroa, niin pitkälle kuin minä saatan päästä taapäin ajassa
tiedustelemalla suusanallisia kertomuksia; vaan, joka kerta kun Minos
pyysi, he täyttivät hänen laivansa miehillä. Ja koska Minos oli
laskenut valtansa alle paljon maata ja oli onnellinen sodassa, niin
kaarilainen kansa oli siihen aikaan samalla kertaa kaikista kansoista
ehdottomasti huomattavin. He ovat tehneet kolme keksintöä, jotka
helleenit ovat ottaneet käytäntöön. Kaarilaiset nimittäin ovat ne,
jotka ottivat tavaksi sitoa kypäriin töyhtöjä sekä laittaa kilpiinsä
merkkejä, ja he ovat ensimäiset, jotka ovat kilpiinsä laittaneet
kädensijat; siihen asti kantoivat kilpiä ilman kädensijaa kaikki, jotka
tapasivat kilpiä käyttää, ohjaten niitä nahkahihnoilla, jotka
ripustivat kaulansa ja vasemman olkansa ympäri. Kauan aikaa myöhemmin
doorilaiset ja ioonilaiset sitten häätivät kaarilaiset saarilta, ja
siten nämä saapuivat mannermaalle. Näin väittävät kreetalaiset
tapahtuneen kaarilaisten suhteen. Mutta itse kaarilaiset eivät
kuitenkaan ole samaa mieltä näiden kanssa, vaan katsovat olevansa
alkuasukkaita mannermaalla ja aina käyttäneensä samaa nimeä kuin
nytkin. He viittaavat Mylasassa olevaan kaarilaisen Zeun vanhaan
pyhättöön, jossa myysialaisilla ja lyydialaisilla, muka kaarilaisten
veljinä, on osansa. He sanovat näet Lydoksen ja Myloksen olevan Karin
veljiä. Näillä on siis siinä osa, jotavastoin niillä, jotka ovat toista
kansallisuutta, vaikkakin puhuvat samaa kieltä kuin kaarilaiset, ei ole
siinä osaa.
172. Kaunolaiset ovat minun nähdäkseni alkuasukkaita, mutta väittävät
itse olevansa Kreetasta. Kielensä puolesta he ovat lähennelleet
kaarilaista kansaa, tai sitten kaarilaiset kaunokista --, en näet osaa
ratkaista, kummin on laita --; mutta heidän tapansa ovat vallan
erilaiset kuin sekä muiden ihmisten että kaarilaisten. Heidän
keskuudessaan näet on varsin jaloa ikäluokkien ja ystävyyden mukaan
joukottain tulla yhteen juomaan, sekä miehet että naiset ja lapset. He
olivat perustaneet vieraita jumalanpalveluksia, mutta luopuivat niistä
myöhemmin ja päättivät palvella yksinomaan isiltäperittyjä jumaliaan.
Silloin kaikki kaunolaiset järjestänsä pukeutuivat aseisiinsa, iskivät
keihäillään ilmaa ja jatkoivat siten aina Kalyndan rajoille saakka,
jolloin sanoivat karkoittavansa maastaan vieraat jumalat.
173. Semmoiset tavat näillä on. Lykialaiset taas ovat alkujaan peräisin
Kreetasta -- koko Kreetaa näet pitivät muinoin hallussaan barbarit.
Mutta kun Europan pojat Sarpedon ja Minos olivat riitaantuneet Kreetan
kuninkuudesta, ja Minos kiistassa pääsi voitolle, niin hän ajoi
Sarpedonin itsensä ja hänen puoluelaisensa pois, jolloin nämä
maanpakoon joutuneina saapuivat Aasiaan Milyaan maahan. Sillä se maa,
jota nykyään lykialaiset asuvat, oli muinoin nimeltään Milyas, ja
milyalaisia kutsuttiin silloin solymeiksi. Niin kauan kuin heitä
Sarpedon hallitsi, kutsuttiin heitä sillä nimellä, jonka toivat
muassaan, ja jolla nimellä vielä nytkin lykialaisia kutsuvat heidän
naapurinsa, s.o. termileiksi. Mutta niin pian kuin Pandionin poika
Lykos, hänkin veljensä Aigeuksen karkoittamana, oli Atenasta saapunut
termilien luo ja Sarpedonin tykö, niin heitä aikaa myöten ruvettiin
Lykoksen nimen mukaan kutsumaan lykiaiaisiksi. Heillä on osaksi
kreetalaiset, osaksi kaarilaiset tavat. Mutta tämä yksi tapa on heille
ominainen, eivätkä siinä pidä yhtä keidenkään muiden ihmisten kanssa:
he kutsuvat itseään äitiensä eikä isiensä mukaan, ja jos toinen kysyy
lähimäiseltään, kuka hän on, niin tämä luettelee sukujohtonsa äidin
puolelta ja laskee järjestänsä äitinsä äidit. Ja jos porvarisnainen
menee naimisiin orjan kanssa, pidetään lapsia jalosukuisina. Mutta jos
porvarismies, olipa vaikka ensimäinen heidän joukossaan, pitää
ulkomaalaista vaimoa tai jalkavaimoa, tulevat lapset olemaan
kunniattomia.
174. Niinpä Harpagos saattoi orjuuteen kaarilaiset, jotka eivät olleet
suorittaneet mitään loistavaa tekoa, he, yhtä vähän kuin kaikki ne
helleenit, jotka siinä maassa asuivat. Siellä asuivat muiden muassa
lakedaimonilaisten siirtolaiset, knidolaiset. Heidän maansa, jota
kutsutaan Triopioniksi, antaa merelle päin ja alkaa Bybassoksen
niemimaasta. Ja koska koko Knidian alue, paitsi vähäistä väliä, on
veden ympäröimä -- pohjoispuolelta sitä rajoittaa Kerameikos-lahti,
eteläpuolelta Symen ja Rodoksen kohdalla oleva meri --, niin
knidolaiset koettivat, siihen aikaan kun Harpagos laski valtansa alle
Ioonian, kaivaa puhki sen vähäisen välin, joka on noin viisi stadionia,
tehdäkseen maansa saareksi. Sillä kaikki, mikä sen sisäpuolella oli,
tuli olemaan heidän. Sillä kohdalla näet, mihin Knidoksen alue päättyy
mannermaahan, on se kannas, jonka läpi he kaivoivat. Sillaikaa kun nyt
knidolaiset työskentelivät suurella innolla, niin työmiehet, ikäänkuin
jostain yliluonnollisesta vaikutuksesta ja tavallista enemmän, saivat
kallioita louhittaessa vammoja sekä muihin kohtiin ruumista että
erittäin silmiin. He lähettivät senvuoksi tiedustelijoita Delfoihin
kysymään, mikä heillä oli vastuksena. Pytia vastasi heille, niinkuin
knidolaiset itse kertovat, kolmimittarunossa näin:
"varustamasta, kaivamasta herjetkää;
ois saaren luonut Zeus, jos niin ois tahtonut."
Tämän vastauksen Pytialta saatuaan knidolaiset lopettivat kaivamisen ja
antautuivat taistelutta Harpagoksen valtaan, hänen hyökätessään
sotajoukollaan heitä vastaan.
175. Sisämaassa, Halikarnassoksen yläpuolella, asuivat pedasalaiset,
joitten luona, aina kun heille itselleen tai naapureille tulee
tapahtumaan jotain ikävää, Atenen naispapille kasvaa pitkä parta. Se on
sattunut heille kolmasti. Nämä olivat Kaarian asukkaista ainoat, jotka
jonkun aikaa pitivät puoliaan Harpagosta vastaan ja tuottivat hänelle
varsin paljon tekemistä, linnoitettuaan vuoren, jonka nimi on Lide.
176. Jonkun ajan kuluttua pedasalaiset kukistettiin. Lykialaiset taas
menivät, kun Harpagos oli johtanut sotajoukkonsa Xanthoksen kentälle,
häntä vastaan ja, vaikka taistellen harvat useita vastaan, he
osoittivat suurta urheutta, mutta joutuivat tappiolle ja tungettiin
kaupunkiin. Mutta silloin he veivät kokoon linnaan vaimonsa, lapsensa,
tavaransa ja kotiväkensä, jonka jälkeen sytyttivät tuleen koko linnan,
niin että se paloi poroksi. Sen tehtyään ja vannottuaan yhdessä ankarat
valat, xantholaiset menivät kaupungista ulos ja kuolivat kaikki
taistelussa. Mutta useimmat niistä lykialaisista, jotka sanovat
olevansa xantholaisia, paitsi kahdeksaakymmentä taloutta, ovat
tulokkaita. Nämä kahdeksankymmentä taloutta sattuivat juuri silloin
olemaan poissa kotoa ja pelastuivat siten. Sillä tavoin Harpagos sai
haltuunsa Xanthoksen, ja melkein samalla tavalla hän sai myös
Kaunoksen. Sillä kaunolaiset noudattivat enimmäkseen lykialaisten
esimerkkiä.
177. Harpagos hävitti niinmuodoin alisen Aasian, ylisen taas hävitti
Kyros itse, kukistaen joka kansan ja säästämättä mitään. Enimmän osan
tästä tahdomme tällä kertaa jättää sikseen; mutta sen, mikä hänelle
tuotti suurimman vaivan ja enimmin ansaitsee kertomista, tahdon
mainita.