ilkkuen ja pilkaten häntä; ja muun purevan ohella, mitä lausui, hän
myös kysyi Astyageelta, miltä hänestä tuntui olla orjana kuninkaan
sijasta ja saada semmoinen palkka siitä ateriasta, jolloin hän oli
Harpagoksen pojan lihalla tätä kestinnyt. Katsahtaen Harpagokseen
Astyages kysyi, omistiko hän Kyroksen työn itselleen. Harpagos virkkoi,
että hän itse oli kirjeen kirjoittanut ja että teko niinmuodoin
oikeudenmukaisesti oli hänen. Silloin Astyages järkisyillä osoitti,
että Harpagos oli samalla kertaa yksinkertaisin ja väärämielisin
kaikista ihmisistä, yksinkertaisin, koska hän, vaikka hänellä olisi
ollut tilaisuus päästä kuninkaaksi, jos kerran se, mikä oli tapahtunut,
oli hänen toimestaan tapahtunut, oli toiselle jättänyt vallan,
väärämielisin, koska aterian vuoksi oli saattanut meedialaiset
orjuuteen. Sillä jos välttämättömästi täytyi jättää kuninkuus jollekin
toiselle eikä itse sitä pitää, olisi ollut oikeampi antaa tämä hyvä
jollekin meedialaisista, kuin persialaisista. Nyt meedialaiset, vaikka
olivat syyttömiä, olivat herroista tulleet orjiksi, jota vastoin
persialaiset, jotka ennen olivat meedialaisten orjia, nyt olivat
tulleet heidän herroikseen.
130. Tälläpä tavoin Astyages, hallittuaan kolmekymmentäviisi vuotta,
lakkasi hallitsemasta, ja meedialaiset joutuivat hänen ankaruutensa
vuoksi persialaisten vallan alle, vallittuaan Halys-joen tuolla puolen
olevaa Aasiaa kahta vaille satakolmekymmentä vuotta, lukuunottamatta
sitä aikaa, jolloin skyytit siellä vallitsivat. Myöhemmin kuitenkin
meedialaiset katuivat tehneensä niin ja luopuivat Dareioksesta. Vaan
kohta luopumisensa jälkeen heidät voitettiin taistelussa ja
kukistettiin uudestaan. Mutta sillä kertaa siis, Astyageen aikana,
persialaiset ja Kyros nousivat kapinaan meedialaisia vastaan ja
hallitsivat siitä pitäen Aasiaa. Muuten ei Kyros tehnyt Astyageelle
mitään pahaa, vaan piti häntä luonaan hänen kuolemaansa saakka.
Tällä tavoin Kyros syntyi, kasvoi ja sai hallituksen, ja kun myöhemmin
Kroisos alotti vihollisuudet, hän kukisti tämän, kuten ennen olen
maininnut. Ja kukistettuaan hänet Kyros sitten pääsi koko Aasian
valtiaaksi.
131. Persialaisista tiedän, että heillä on tämmöiset tavat. Heillä ei
ole tapana pystyttää jumalankuvia, temppeleitä tai alttareita, vaan
vieläpä syyttävät hulluudesta niitä, jotka sen tekevät, koska itse,
kuten minusta näyttää, eivät kuvittele jumalia ihmismuotoisiksi,
niinkuin helleenit. Mutta he tapaavat nousta vuorten huipuille ja
toimittaa uhreja Zeulle, kutsuen koko taivaanpiiriä Zeuksi. He uhraavat
auringolle, kuulle, maalle, tulelle, vedelle ja tuulille. Ainoastaan
näille jumalille he alusta pitäen uhraavat, mutta ovat lisäksi oppineet
uhraamaan myös Uranialle [s.o. Afrodite Uranialle (taivaalliselle
Afroditelie)], ja sen he ovat oppineet assyrialaisilta ja
arabialaisilta. Mutta assyrialaiset kutsuvat Afroditea Mylittaksi,
arabialaiset Alilatiksi ja persialaiset Mitraksi.
132. Mainituille jumalille toimitetut uhrit tapahtuvat persialaisten
kesken seuraavalla tavalla. He eivät tee itselleen alttareita eivätkä
sytytä tulta, kun heidän pitää uhraaman. Eivät he myöskään käytä
juomauhria, huilunsoittoa, seppeleitä tai uhrijauhoja. Niin pian kuin
joku tahtoo jollekin näistä jumalista uhrata, hän vie elukan puhtaaseen
paikkaan ja kutsuu nimeltä jumalaa, päähine seppelöitynä, tavallisimmin
myrtillä. Ainoastaan itselleen ei uhraajalla ole lupa rukoilla
menestystä, vaan hän anoo, että kävisi hyvin kaikille persialaisille,
ja myös kuninkaalle. Sillä kaikkien muiden persialaisten mukana hän
itsekin on luettuna. Ja sittenkuin hän on leikellyt uhrieläimen
palasiksi ja keittänyt lihat, hän ensin levittelee alle niin tuoreita
ruohoja kuin suinkin, mieluimmin apilaa, ja niiden päälle hän sitten
asettaa kaikki lihat. Hänen laitettuaan kaikki järjestykseen lukee
vieressä seisova maagi jumalten synnyn; tätä nimittäin juuri sanotaan
lukujen käsittelevän. Ilman maagia näet ei heillä ole tapana panna
toimeen uhrejaan. Odotettuaan siinä vähän aikaa uhraaja vie pois
mukaansa lihat ja käyttää niitä sitten niinkuin parhaaksi näkee.
133. Kaikista päivistä persialaisten on tapana enimmin pitää kunniassa
kunkin syntymäpäivää. Sinä päivänä he katsovat kohtuulliseksi tarjota
runsaamman aterian kuin muina päivinä. Silloin varakkaat heidän
joukostaan asettavat esille härän, hevosen, kamelin ja aasin, jotka
kokonaisina ovat uunissa paistetut, mutta köyhät panevat esille pientä
karjaa. He käyttävät vähän pääruokia, mutta useita jälkiruokia, ei
kuitenkaan kaikkia yhtaikaa. Senvuoksi persialaiset sanovat, että
helleenit lopettavat nälkäisinä, koska heille ei aterian jälkeen tuoda
mitään, josta kannattaisi puhua. Jos jotain semmoista tuotaisiin, eivät
helleenit muka lakkaisi syömästä. Persialaiset ovat kovin viiniin
taipuvia, eikä heillä ole sallittua antaa ylen tai heittää vettänsä
toisen edessä. Semmoista siis kartetaan. Mutta juovuspäissään on heillä
tapana neuvotella tärkeimmistä asioistaan. Ja sen, mikä heidän
neuvotellessaan on miellyttänyt, seuraavana päivänä heidän
raittiina ollessaan esittää heille sen talon isäntä, missä olivat
neuvotellessaan. Ja jos tuuma miellyttää heitä raittiinakin, he
noudattavat sitä, mutta jollei, he heittävät sen sikseen. Ja taas sitä,
mistä raittiina ennen ovat neuvotelleet, he juopuneina uudestaan
punnitsevat.
134. Jos persialaiset tapaavat toisiaan teillä, saattaa siitä helposti
ratkaista, ovatko toisiaan kohtaavat keskenään samanvertaiset. Sillä
sensijaan että tervehtisivät toisiaan, he antavat toisilleen suuta,
mutta jos toinen on vähän ala-arvoisempi, he suutelevat poskelle. Jos
toinen on paljoa halvempaa syntyä, tämä heittäytyy maahan ja suutelee
toisen jalkoja. He kunnioittavat niitä, jotka asuvat heitä lähinnä,
kaikista enimmin -- nimittäin itsensä jälkeen --, toiseksi niitä, jotka
asuvat näiden jälestä. Sitten he kulkien eteenpäin kunnioittavat
naapureitaan samassa suhteessa. Vähimmin he pitävät arvossa niitä,
jotka asuvat heistä itsestään loitoimpana, ja katsovat itseään
verrattomasti etevimmiksi kaikista ihmisistä. Muut ovat heidän
käsityksensä mukaan samassa suhteessa lähempänä tai kauempana kunnosta,
ja loitoimpana heistä itsestään asuvia he pitävät kehnoimpina.
Meedialaisten hallitessa myös kansat hallitsivat toisiaan. Meedialaiset
hallitsivat kaikkia yhdessä ja samalla niitä, jotka asuivat heitä
lähimpinä, nämä puolestaan naapureitaan, ja nämä taas niitä, jotka
olivat heitä likimpinä. Sillä etenevässä järjestyksessä kukin kansa
samalla kertaa itse hallitsi ja oli hallittuna.
135. Vieraisiin tapoihin ovat persialaiset erittäin taipuvaiset. Niinpä
he pitävät meedialaista pukua, jota katsovat kauniimmaksi omaansa, ja
sodassa egyptiläisiä rintahaarniskoita. He harrastavat kaikenmoisia
nautintoja, joihin ovat tutustuneet, niinpä myös poikarakkautta, jonka
ovat helleeneiltä oppineet. Jokaisella heistä on useita laillisia
vaimoja, mutta he omistavat vielä sitäpaitsi useampia jalkavaimoja.
136. Taistelukuntoisuuden jälkeen todistaa kelpoisuutta, jos saattaa
asettaa näytteille niin monta lasta kuin suinkin. Sille, joka näyttää
useimmat lapset, kuningas joka vuosi lähettää lahjoja. Sillä
paljoudessa he arvelevat voiman olevan. He opettavat pojilleen
viidennestä ikävuodesta alkaen kahdenteenkymmenenteen saakka ainoastaan
kolme asiaa: ratsastamista, ampumista jousella ja toden puhumista.
Mutta ennenkuin poika täyttää viisi vuotta, ei hän saa tulla isänsä
näkyviin, vaan viettää elämänsä naisten parissa. Näin he tekevät siitä
syystä, että, jos poika kasvaessaan kuolisi, se ei tuottaisi isälle
mitään murhetta.
137. Tätä tapaa minä kiitän ja niinikään kiitän sitä, ettei itse
kuningaskaan saa yhden ainoan syyn nojalla tappaa ketään, ja ettei
kukaan muista persialaisista saa yhden ainoan syyn nojalla tuottaa
korvaamatonta kärsimystä kellekään huonekuntalaisistaan. Vaan vasta
silloin, jos hän, punnitsemalla toisiansa vastaan hairahdukset ja
palvelukset, huomaa, että edellisiä on enemmän ja ne ovat suuremmat,
hän saa antautua vihansa valtaan. Persialaiset sanovat, ettei kukaan
vielä ole tappanut omaa isäänsä tai äitiään, vaan aina milloin
semmoista on tapahtunut, olisi -- niin he väittävät -- tutkittaessa
välttämättömästi huomattu, että lapset ovat olleet vaihdokkaita tai
äpäriä. He väittävät näet olevan epätodenmukaista, että oikea vanhempi
olisi oman lapsensa kautta saanut surmansa.
138. Siitä, mitä heidän ei ole lupa tehdä, ei heillä ole lupa
puhuakaan. Häpeällisimpänä he pitävät valehtelemista ja sitten
velkaantumista, niin hyvin useista muista syistä kuin siitä syystä,
että väittävät velallisen välttämättömästi täytyvän joskus
valehdellakin. Jos joku porvareista sairastuu pitalitautiin tai
valkeaan rohtumaan, ei hän saa tulla kaupunkiin eikä pitää
kanssakäymistä muiden persialaisten kanssa. He väittävät, että hän on
jossain suhteessa rikkonut aurinkoa vastaan ja siksi kärsinyt tuon
rangaistuksen. Jokaisen semmoista potevan muukalaisen he karkoittavat
maasta ja surmaavat valkoiset kyyhkyset, koska pitävät niitäkin saman
taudin tartuttamina. Virtaan he eivät heitä vettänsä, sylje tai pese
siinä käsiään eivätkä salli kenenkään muunkaan sitä tehdä, sillä he
kunnioittavat virtoja mitä suurimmassa määrässä.
139. Ja sitten on persialaisten suhteen olemassa eräs toinen tosiasia,
joka heiltä itseltään on jäänyt huomaamatta, mutta meiltä kuitenkaan
ei. Heidän nimensä, jotka vastaavat merkitykseltään yksilöitä ja heidän
jaloja ominaisuuksiaan, päättyvät kaikki samaan kirjaimeen, nimittäin
siihen, jota doorilaiset kutsuvat nimeltä "san", ioonilaiset "sigma"
[s.o. S-kirjaimeen]. Jos tutkii, huomaa nimittäin, että persialaisten
nimet päättyvät näin, eivätkä vain muutamat, vaan kaikki järjestänsä
samalla tapaa.
140. Tämän minä saatan varmasti lausua persialaisten suhteen, koska
tunnen asian. Mutta heidän kuolleistaan kerrotaan ikäänkuin
salaisuutena ja hämärästi, että persialaisen miehen ruumista ei
haudata, ennenkuin lintu tai koira on sen raadellut. Maagien tiedän
varmasti niin tekevän, sillä he tekevät sen julkisesti. Mutta muuten
persialaiset sivelevät ruumiin vahalla ja kätkevät sen sitten maahan.
Maagit eroavat paljon sekä muista ihmisistä että Egyptin papeista.
Sillä jälkimäiset katsovat omantunnon asiaksi olla tappamatta mitään
elävää olentoa, paitsi mitä uhraavat. Maagit sitä vastoin tappavat
omakätisesti kaikki, paitsi koiraa ja ihmistä, ja lukevat itselleen
suureksi voitoksi, jos eroituksetta tappavat muurahaisia, käärmeitä
ynnä muita matelevia ja lentäviä eläimiä. Tämän tavan laita olkoon
niinkuin sitä alun pitäen on harjoitettu. Mutta minä palaan
aikaisempaan kertomukseen.
141. Heti niin pian kuin lyydialaiset olivat joutuneet persialaisten
vallan alle, laittoivat ioonilaiset lähettiläitä Sardeeseen Kyroksen
luo, tahtoen samoilla ehdoilla olla hänen alamaisiaan kuin olivat
olleet Kroisoksen. Mutta kuultuaan heidän esityksensä Kyros kertoi
heille seuraavan sadun. "Oli kerran huilunsoittaja, joka nähdessään
meressä kaloja alkoi soittaa, odottaen että ne tulisivat maalle. Mutta
kun hän siinä toivossa pettyi, hän otti verkon, kietoi siihen suuren
joukon kaloja ja veti ne maalle. Ja kun hän nyt näki kalojen hyppivän,
hän sanoi niille: 'lakatkaahan tanssimasta, koska ette minun
soittaessani tahtoneet tulla tänne tanssimaan'." Tämän sadun Kyros
kertoi ioonilaisille ja aiolilaisille siitä syystä, että kun Kyros itse
aikaisemmin oli lähettilästen kautta pyytänyt ioonilaisia luopumaan
Kroisoksesta, he eivät totelleet, mutta silloin, asiain jo ollessa
ratkaistuina, olivat valmiit tottelemaan Kyrosta. Näin Kyros sanoi
heille suutuksissaan, mutta kun tieto siitä tuotiin ioonilaisten
kaupunkeihin, ja he sen kuulivat, he kaikki kohdastaan ympäröivät
itsensä muureilla ja kokoontuivat Panionioniin, kaikki muut paitsi
miletolaisia. Ainoastaan näiden kanssa näet Kyros oli solminnut
valallisen liiton, samoilla ehdoilla kuin lyydialainenkin. Mutta muut
ioonilaiset päättivät yhteisestä sopimuksesta laittaa lähettiläitä
Spartaan pyytämään ioonilaisille avustusta.
142. Nämä ioonilaiset, joitten oma myös Panionion on, ovat kaikista
meille tunnetuista ihmisistä tulleet perustaneeksi kaupunkinsa seutuun,
jossa vallitsee kauniin ilmanala ja kauniimmat vuodenajat. Sillä
Ioonian pohjois- ja eteläpuolella olevien maiden laita ei ole sama kuin
Ioonian, edellisiä kun rasittaa pakkanen ja kosteus, jälkimäisiä taas
lämmin ja kuivuus. Ioonilaiset eivät käytä samaa kieltä, vaan heillä on
neljä toisistaan poikkeavaa murretta. Miletos on heidän ensimäinen
kaupunkinsa etelässä, sitten ovat Myus ja Priene. Nämä sijaitsevat
Kaariassa ja niiden asukkaat puhuvat keskenään samaa kieltä. Lyydiassa
taas ovat seuraavat: Efesos, Kolofon, Lebedos, Teos, Klazomenai,
Fokaia. Nämä kaupungit eivät kielen puolesta ollenkaan pidä yhtä
ennenmainittujen kanssa, mutta keskenään ne ääntävät samalla tapaa.
Vielä on jälellä kolme ioonilaista kaupunkia, joista kaksi sijaitsee
saarilla, nimittäin Samoksessa ja Khioksessa, mutta yksi on perustettu
mannermaalle, nimittäin Erythrai. Khiolaisilla ja erythraialaisilla on
sama murre, mutta samoslaisilla on yksin omansa.
143. Näistä ioonilaisista siis miletolaiset olivat turvassa vaaralta,
he kun olivat solminneet valallisen liiton. Eikä myöskään saarelaisilla
ollut mitään pelättävää. Sillä eivät foinikialaiset vielä olleet
persialaisten alamaisia eivätkä persialaiset itse olleet merimiehiä.
Mainitut ioonilaiset olivat erkaantuneet muista ioonilaisista
ainoastaan siitä syystä, että kun koko helleeniläinen kansa siihen
aikaan oli heikko, ioonilainen heimo oli kaikista heikoin ja
vähäpätöisin. Sillä lukuunottamatta Atenaa, ei ollut mitään muuta
huomattavaa kaupunkia. Niinpä muut ioonilaiset ja atenalaiset
karttoivat sitä nimeä eivätkä tahtoneet, että heitä kutsuttaisiin
ioonilaisiksi. Ja vieläkin useimmat heistä minusta näyttävät häpeävän
sitä nimeä. Mutta nuo kaksitoista kaupunkia sekä ylpeilivät siitä
nimestä että perustivat omaa itseänsä varten pyhätön ja päättivät olla
antamatta minkään muiden ioonilaisten ottaa siihen osaa. Eivätkä
ketkään muut pyytäneetkään päästä siihen osallisiksi kuin smyrnalaiset.
144. Samalla tapaa nyt niinkutsutussa viisikaupunkimaassa, jota ennen
sanottiin kuusikaupunki-maaksi, asuvat doorilaiset eivät ainoastaan
varo ottamasta vastaan keitään lähellä asuvista doorilaisista
Triopionin pyhättöön, vaan ovatpa vielä sulkeneet pois osallisuudesta
siihen ne joukostaan, jotka ovat rikkoneet pyhätön säännöksiä vastaan.
Niinpä he ammoisista ajoista olivat triopionilaisen Apollon
kilpaleikeissä asettaneet vaskisia kolmijalkoja palkinnoiksi
voittajille; mutta niiden, jotka saivat ne, ei ollut lupa viedä ulos
niitä pyhätöstä, vaan heidän täytyi pystyttää ne samaan paikkaan
jumalalle. Mutta kerran muuan halikarnassolainen mies, nimeltä
Agasikles, joka oli päässyt voittajaksi, halveksimalla sitä säännöstä
vei kolmijalan kotiinsa ja ripusti sen naulaan. Tästä syystä viisi
kaupunkia, Lindos, Ialysos, Kameiros, Kos ja Knidos, sulki kuudennen
kaupungin, Halikarnassoksen, pois osallisuudesta pyhättöön. Senpä
rangaistuksen he antoivat halikarnassolaisille.
145. Iooniliset näyttävät minusta siitä syystä tehneen itselleen
kaksitoista kaupunkia eikä tahtoneen ottaa vastaan useampia siitä
syystä, että heillä myöskin asuessaan Peloponnesoksessa oli kaksitoista
maaosuutta, samoinkuin nyt akhaialaisilla, jotka karkoittivat
ioonilaiset, on kaksitoista maaosuutta, nimittäin: ensiksi Sikyonin
luona Pellene, sitten Aigeira ja Aigai, missä on alati virtaava
Krathis-joki, josta muuan Italiassa oleva joki on saanut nimensä, ja
Bura sekä Helike, johon akhaialaisten taistelussa lyömät ioonilaiset
pakenivat, edelleen Aigion, Rypes, Patrai, Farai ja Olenos, missä on
suuri Peiros-joki, vielä Dyme ja Tritaia, joka yksinään näistä
sijaitsee sisämaassa. Nämä kaksitoista maaosuutta ovat nyt
akhaialaisten ja olivat silloin ioonilaisten.
146. Senpä vuoksi myös ioonilaiset tekivät itselleen kaksitoista
kaupunkia, sillä on sulaa hulluutta väittää, että nämä ioonilaiset muka
ovat enemmän ioonilaisia kuin muut tai jossain suhteessa ovat jalompaa
syntyperää. Melkoinenhan osa heistä on Euboiasta tulleita abanteja,
joilla ei ole mitään yhteistä ioonilaisen nimen kanssa, heihin on
sekaantunut orkhomenolaisia minyejä, kadmolaisia, dryopeja,
kotoaan erkaantuneita fokilaisia, molosseja, pelasgeja, arkadeja,
epidaurolaisia, doorilaisia; ja sitä paitsi monet muut kansat ovat
niihin sekaantuneet. Mutta ne taas heistä, jotka läksivät liikkeelle
Atenan prytaneionin luota ja pitävät itseään jalosukuisimpina
ioonilaisista, ne eivät vieneet vaimoja mukaansa siirtolaan, vaan
ottivat kaarilais-naisia, joiden vanhemmat he olivat surmanneet. Sen
murhan vuoksi nämä vaimot ovat säätäneet semmoisen lain ja valalla
itseään vannottaneet sekä jättäneet sen perintönä tyttärilleen,
etteivät koskaan syö yhdessä miestensä kanssa eivätkä huuda heitä
nimeltä siitä syystä että he surmasivat heidän isänsä, miehensä ynnä
lapsensa ja sitten, vaikka olivat semmoista tehneet, elelivät yhdessä
heidän kanssaan. Tämä tapa oli olemassa Miletoksessa.
147. Kuninkaikseen asettivat toiset itselleen Hippolytoksen pojasta
Glaukoksesta polveutuvia lykialaisia, toiset pylolaisia kaukoneja,
jotka polveutuivat Melanthoksen pojasta Kodroksesta, toiset taas
molempiin sukuihin kuuluvia. Ne kyllä pitävät kiinni siitä nimestä
tavallaan enemmän kuin muut ioonilaiset ja olkoot vain puhtaita
ioonilaisia. Mutta ioonilaisia ovat kuitenkin kaikki, jotka ovat
syntyisin Atenasta ja viettävät Apaturia-juhlaa. Sitä viettävät kaikki,
paitsi efesolaisia ja kolofonilaisia. Nämä yksin ioonilaisista näet
eivät vietä Apaturia-juhlaa ja nekin jättävät sen tekemättä erään
murhan johdosta.
148. Panionion on pyhä paikka Mykalessa, se antaa pohjoiseen päin, ja
sen ovat ioonilaiset yhteisesti pyhittäneet helikonilaiselle
Poseidonille. Mykale taas on mannermaalla sijaitseva kallioniemi, joka
pistäytyy länteen päin Samosta vastaan, ja siihen ioonilaiset
kokoontuivat kaupungeistaan ja viettivät sitä juhlaa, jolle panivat
nimeksi Panionia.
149. Nämä ovat ioonilaiset kaupungit; aiolilaiset kaupungit taas ovat:
Kyme, jota kutsutaan Frikonikseksi, Lerisai, Neonteikhos, Temnos,
Killa, Notion, Aigiroessa, Pitane, Aigaiai, Myrina, Gryneia. Nämä ovat
aiolilaisten yksitoista vanhaa kaupunkia. Yhden näet niistä ioonilaiset
ottivat pois, nimittäin Smyrnan. Sillä niitäkin oli mannermaalla
kaksitoista. Nämä aiolilaiset ovat joutuneet saamaan maan, joka on
parempi kuin ioonilaisten, mutta jossa ei ole yhtä suotuisaa ilmanalaa.
150. Smyrnan aiolilaiset kadottivat seuraavalla tavalla. He ottivat
suojaansa muutamia kolofonilaisia miehiä, jotka olivat tehneet kapinan,
mutta tulleet voitetuiksi ja karkoitetuiksi isänmaastaan. Sittemmin
kolofonilaiset käyttivät tilaisuutta, kun smyrnalaiset viettivät
Dionysos-juhlaa ulkopuolella muuria, sulkivat portit ja ottivat
haltuunsa kaupungin. Kaikki aiolilaiset riensivät avuksi, mutta silloin
tehtiin semmoinen sopimus, että aiolilaiset jättäisivät Smyrnan sillä
ehdolla että ioonilaiset antaisivat pois irtaimen omaisuuden.
Smyrnalaiset tekivät niin, jonka jälkeen yksitoista kaupunkia jakoi
heidät keskenään ja teki heidät omiksi kansalaisikseen.
151. Nämäpä ovat aiolilaiset mannermaakaupungit, paitsi Ida-vuorella
sijaitsevia; ne ovat nimittäin erikseen. Saarilla olevista kaupungeista
on viisi Lesboksessa kuudennen Lesboksessa sijaitsevan, Arisban,
orjuuttivat methymnalaiset, vaikka olivat veriheimolaisia --, yksi
Tenedoksessa ja niinkutsutussa Hekatonnesos- (Satasaari-) ryhmässä
yksi. Lesbolaisilla ja tenedolaisilla, samoin kuin niillä
ioonilaisilla, jotka asuivat saarilla, ei ollut mitään pelättävää.
Mutta muut kaupungit katsoivat parhaaksi yhteisesti seurata
ioonilaisia, mihin nämä vain johtaisivat.
152. Niin pian kuin ioonilaisten ja aiolilaisten lähettiläät saapuivat
Spartaan -- asia oli nimittäin kiireellä ajettu --, he valitsivat
kaikkien puolesta puhumaan erään fokaialaisen, nimeltä Pythermos. Hän
kietoi ympärilleen purppuraviitan, jotta niin monet spartalaiset kuin
suinkin tulisivat kokoon kuulemaan, ja piti seisaaltaan pitkän puheen,
jossa pyysi heitä auttamaan. Lakedaimonilaiset kuitenkaan eivät
myöntyneet, vaan päättivät olla auttamatta ioonilaisia. Nämä siis
läksivät pois, mutta vaikka lakedaimonilaiset olivat työntäneet luotaan
ioonilaisten lähettiläät, he kuitenkin lähettivät viisisoutolaivassa
miehiä, niinkuin minusta näyttää, vakoilemaan sekä Kyroksen että
Ioonian puuhia. Saavuttuaan Fokaiaan nämä lähettivät Sardeeseen miehen,
joka heidän keskuudessaan oli enimmin arvossapidetty, nimeltä Lakrines,
lakedaimonilaisten nimessä kieltämään Kyrosta vahingoittamasta mitään
Hellaan kaupunkia, koska he muka eivät tule sitä sallimaan.
153. Airueen lausuttua tämän, kerrotaan Kyroksen vielä kysyneen
saapuvilla olevilta helleeneiltä, mitä miehiä ovat lakedaimonilaiset ja
kuinka paljon heitä on, kun semmoista hänelle julistavat. Kuultuaan
asianlaidan oli hän lausunut spartalaiselle airueelle: "en ole vielä
säikähtänyt sellaisia miehiä, joilla on keskellä kaupunkiaan määrätty
paikka, johon kokoontuvat valoja vannomalla petkuttamaan toisiaan. Jos
minä pysyn terveenä, eivät ioonilaisten kärsimykset tule heillä olemaan
puheaineena, vaan heidän omansa." Nämä sanat Kyros syyti vasten kaikkia
helleenejä, koska heillä on toripaikkoja, missä ostavat ja
myyskentelevät. Sillä persialaisilla itsellään ei ole ensinkään tapana
käyttää toreja, eikä heillä ole ollenkaan kauppapaikkaakaan. -- Sitten
hän uskoi Sardeen eräälle persialaiselle miehelle, Tabalokselle, mutta
Kroisoksen ja muiden lyydialaisten rahojen hoitamisen Paktyas-nimiselle
lyydialaiselle, jonka jälkeen itse matkusti pois Agbatanaan, vieden
Kroisoksen mukaansa, eikä aluksi yhtään sen enempää välittänyt
ioonilaisista. Sillä Babylon oli hänellä esteenä, samoin kuin myös
Baktrian kansa, sakilaiset ja egyptiläiset, joita vastaan itse aikoi
lähteä sotaretkelle ja sensijaan lähettää ioonilaisia vastaan toisen
sotapäällikön.
154. Niin pian kuin Kyros oli matkustanut pois Sardeesta, Paktyas
taivutti lyydialaiset luopumaan Tabaloksesta ja Kyroksesta, läksi
merenrannalle ja, hänellä kun oli hallussaan koko Sardeesta saatu
kulta, paikkasi apuväkeä ja kehoitti rannikkoväestöä lähtemään mukaansa
sotaretkelle. Sitten hän marssi Sardesta vastaan ja piiritti Tabalosta,
joka oli suljettu linnaan.