lapsukainen, kuolinvaatteisiin puettuna, hän meni itkien kotiinsa.
Sinne tultuaan hän ilmoitti vaimolleen kaikki, mitä Astyages oli
puhunut. Tämä silloin lausui hänelle: "mitä nyt siis aiot tehdä?" Hän
taas vastasi: "en ainakaan niinkuin Astyages käski, enkä vaikka hän
tulee hulluttelemaan ja raivoamaan vielä pahemmin, minä ainakaan aio
tehdä hänelle mieliksi ja antaa apuani semmoiseen murhaan. Useista
syistä en tahdo murhata lasta: ensiksi se on minun sukulaiseni, ja
toiseksi Astyages on vanha ja ilman miespuolisia jälkeläisiä. Jos siis
hänen kuoltuaan käy niin, että itsevaltius joutuu tälle tyttärelle,
jonka pojan hän nyt tappaa minun kauttani, niin mikä muu silloin minua
uhkaa kuin mitä suurin vaara? Oman turvallisuuteni vuoksi täytyy lapsen
kuolla; mutta sen murhaajaksi täytyy tulla jonkun Astyageen miehistä
eikä minun väestäni."
110. Niin hän virkkoi ja laittoi kohta lähettilään sen Astyageen
karjapaimenen luo, jonka tiesi paimentavan tähän sopivimmilla
laitumilla ja vuorilla, joissa oleskeli eniten petoja; ja hänen nimensä
oli Mitradates. Hän oli naimisissa orjakumppaninsa kanssa, ja tämän
hänen vaimonsa nimi olisi helleenien kielellä Kyno [Narttu],
meediankielellä se oli Spako. Sillä meedian kielellä narttu on "spak".
Ne vuoret, joiden juurella mainittu paimen käytti lehmiään laitumella,
ovat Agbatanasta pohjoiseen ja Pontos Euxeinokseen päin. Täällä päin
näet, saspeireja vastaan, on Meedianmaa kovin vuorista ja ylänteistä
sekä metsien peittämää, jota vastoin koko muu Meedia on tasaista. Niin
pian kuin siis karjapaimen suurimmalla kiireellä oli kutsua
noudattanut, Harpagos virkkoi näin: "Astyages käskee sinua ottamaan
tämän poikasen ja asettamaan sen autioimpaan kohtaan vuoristoa, jotta
se niin pian kuin suinkin joutuisi turmioon. Ja hän käski sanoa, että,
jollet sitä tapa, vaan jollain tavoin jätät sen henkiin, niin hän tulee
syöksemään sinut mitä pahimpaan turmioon. Ja minut on määrätty
valvomaan heitteille pantua lasta."
111. Sen kuultuaan karjapaimen otti poikasen, meni samaa tietä takaisin
ja saapui majalleen. Silloin juuri hänen vaimonsa, joka koko päivän oli
ollut synnyttämäisillään, jostain jumalallisesta vaikutuksesta
synnyttää, senjälkeen kuin karjapaimen oli lähtenyt kaupunkiin.
Molemmat olivat huolissaan toistensa puolesta, mies peloissaan vaimonsa
synnytyksen vuoksi, vaimo taas siksi, että Harpagos vastoin tapaansa
oli noudattanut luokseen hänen miehensä. Kun tämä nyt palasi ja
lähestyi, niin vaimo, joka näin odottamatta hänet näki, kysyi ensiksi,
minkä vuoksi Harpagos niin hartaasti oli käskenyt hänen tulla luokseen.
Siihen mies virkkoi: "oi vaimo, kun tulin kaupunkiin, minä näin ja
kuulin semmoista, jota minun ei olisi pitänyt nähdä ja jonka ei koskaan
olisi pitänyt tapahtua meidän herroillemme. Koko Harpagoksen talo oli
itkun vallassa, ja minä menin hämmästyneenä sisälle. Heti kun tulin
sisään, näin näytteille asetetun poikasen, joka sätkytteli ja kirkui,
puettuna kultiin ja kirjavaan pukuun. Niin pian kuin Harpagos minut
näki, hän käski minun pikimmiten ottaa lapsen ylös ja mennä viemään ja
asettamaan sen siihen paikkaan vuoristoa, missä oleskelee runsaimmin
villieläimiä. Ja hän väitti, että Astyages oli se, joka antoi minulle
tämän toimeksi, ja samalla hän uhkaili kovasti, jos en sitä tekisi.
Minä otin sen ylös ja vein sen pois mukanani, koska luulin sitä jonkun
talonväkeen kuuluvan lapseksi. Sillä ei minussa silloin vielä olisi
voinut herätä epäluuloa siitä, mistä se todella oli. Mutta minä
ihmettelin nähdessäni, kuinka se oli puettu kultiin ja komeisiin
vaatteisiin, ja kummastelin myös surua, joka ilmeisesti vallitsi
Harpagoksen talossa. Mutta pian minä sitten tiellä kuulen koko
asianlaidan siltä palvelijalta, joka oli jättänyt käsiini lapsen ja
saattoi minua kaupungista ulos; hän kertoi nimittäin, että se oli
Astyageen tyttären, Mandanen, ja Kambyseen, Kyroksen pojan, lapsi, ja
että Astyages käskee tappamaan sen. Ja nyt, tässä se on!"
112. Näin sanoen karjapaimen otti esille ja näytti lasta. Mutta kun
vaimo näki, että poikanen oli suuri ja hyvännäköinen, hän kyynelsilmin
tarttui miehensä polviin ja pyytämällä pyysi, ettei hän millään neuvoin
panisi sitä heitteille. Vaan mies sanoi, että hänen oli mahdoton tehdä
toisin. Sillä Harpagoksen luota saapuu tarkastusmiehiä katsomaan, ja
itse hän joutuu pahimpaan turmioon, ellei sitä tee. Kun vaimo
niinmuodoin ei saanut miestään taivutetuksi, hän sitten virkkoi näin:
"koska nyt siis en voi taivuttaa sinua olemaan panematta lasta
heitteille, niin tee näin, jos kerran on aivan välttämätöntä nähdä joku
heitteille pantuna. Minäkin olen synnyttänyt, mutta olen synnyttänyt
kuolleen lapsen. Vie ja aseta tämä nähtäväksi, mutta Astyageen tyttären
poikaa kasvattakaamme kuin omaamme. Sillä lailla ei sinua voi tavata
tekemästä väärin herrojasi kohtaan, emmekä ole antaneet huonoa neuvoa
itsellemme. Sillä kuollut saa osakseen kuninkaalliset hautajaiset ja
eloonjäänyt saa pitää henkensä."
113. Vallan hyvin tuntui karjapaimenesta vaimo silloiseen asiantilaan
nähden puhuvan, ja hän tekikin kohta siten. Niinpä hän antoi sen
lapsen, jonka oli tuonut surmattavaksi, vaimonsa huostaan, mutta
omansa, tuon kuolleen, hän otti ja pani siihen arkkuun, missä kantoi
toista. Ja puettuaan sen ylle kaikki toisen lapsen koristeet hän vei ja
asetti sen autioimpaan paikkaan vuoristossa. Mutta kun sinne pantu
lapsi jo oli siellä kolmatta päivää, karjapaimen meni kaupunkiin, sitä
ennen jätettyään siihen paikkaan erään paimenpojan vartijaksi, tuli
Harpagoksen taloon ja sanoi olevansa valmis näyttämään lapsen ruumista.
Harpagos lähetti luotettavimmat peitsenkantajistaan sinne ja
tarkastutti sekä hautautti heidän kauttaan karjapaimenen lapsen. Niin
se tuli haudatuksi, mutta karjapaimenen vaimo otti hoitoonsa sen, joka
myöhemmin sai nimen Kyros, mutta antoi kaiketi hänelle jonkun muun
nimen kuin Kyros.
114. Mutta kun poika oli kymmenen vuotias, sattui hänelle seuraava
tapaus, joka hänet saattoi ilmi. Hän leikitteli siinä kylässä, missä
mainitut karjalaitumetkin olivat, ja hän leikitteli muiden toveriensa
kanssa tiellä. Ja leikkiessään lapset valitsivat kuninkaakseen juuri
hänet, jota kutsuttiin karjapaimenen pojaksi. Tällöin tämä määräsi
muutamia pojista rakentamaan huoneita, toisia olemaan peitsenkantajina,
vieläpä jonkun heistä olemaan "kuninkaansilmänä" [Persian kuninkaan
salaneuvoksen arvonimi]; edelleen hän antoi jollekin kunniaviraksi
tuoda sisälle lähetykset, siten säätäen kullekin oman toimensa. Kun
silloin eräs näistä lapsista, joka oli leikissä mukana ja meedialaisten
keskuudessa arvossapidetyn miehen, Artembareen, poika, ei tehnyt sitä,
mitä Kyros oli määrännyt, niin tämä käski muita poikia tarttumaan
häneen kiinni. Pojat tottelivat, ja Kyros kuritti häntä pieksämällä
varsin ankarasti. Heti kun poika pääsi vapaaksi, hän, sitä enemmän
suunniltaan, koska oli kärsinyt itselleen arvotonta kohtelua, palasi
kaupunkiin isänsä tykö ja valitti sitä, mitä oli saanut osakseen
Kyroksen puolelta; kuitenkaan hän ei sanonut "Kyroksen" -- ei näet
tällä vielä ollut sitä nimeä --, vaan "Astyageen karjapaimenen pojan"
puolelta. Vihan vimmoissaan Artembares tuli Astyageen luo, mukanaan
poikansa, ja sanoi kärsineensä sietämätöntä kohtelua, lausuen: "oi
kuningas, näin meitä on sinun orjasi, karjapaimenen poika, häväissyt";
ja samalla hän osoitti poikansa olkapäitä.
115. Kuultuaan ja nähtyään sen, Astyages, joka Artembareen arvon vuoksi
tahtoi pojan puolesta kostaa, noudatti luokseen karjapaimenen
poikineen. Kun molemmat olivat saapuneet, Astyages katsahti Kyrokseen
ja lausui: "sinäkö, mokoman poika, olet rohjennut kohdella tämän
miehen poikaa, joka minun luonani on ensimäinen, siihen määrään
häpeällisesti?" Kyros vastasi näin: "oi herra, sen minä olen hänelle
tehnyt syystä. Sillä kylänpojat, joita tämäkin oli, asettivat
leikkiessään minut kuninkaakseen. Minä nimittäin näytin heistä siihen
sopivimmalta. Nyt muut pojat suorittivat mitä määrättiin, mutta tämä ei
totellut eikä välittänyt mistään, kunnes sai rangaistuksen. Jos siis
tämän vuoksi ansaitsen jotain pahaa, niin kas tässä minä olen."
116. Pojan puhuessa näin Astyages alkoi tunnustella häntä: toiselta
puolen kasvonpiirteet hänestä näyttivät muistuttavan hänen omiaan ja
vastaus tuntui pikemmin olevan vapaan miehen antama, toiselta puolen
heitteillepanon aika näytti sopivan yhteen pojan iän kanssa. Näistä
seikoista hämmästyneenä hän jonkun aikaa oli äänetönnä. Vaivoin vihdoin
toivuttuaan hän, koska tahtoi Artembareen poistuvan, jotta ottaisi
karjapaimenen yksin tutkittavakseen, lausui: "Artembares, minä olen
laittava niin, että sinulla ja sinun pojallasi ei ole oleva mitään
syytä moitteeseen." Niin hän siis lähetti luotaan Artembareen, Kyroksen
taas veivät Astyageen käskystä palvelijat sisähuoneisiin. Mutta kun
karjapaimen oli jäänyt yksikseen, Astyages kysyi häneltä, mistä hän oli
ottanut pojan ja kuka oli sen hänen huostaansa antanut. Paimen väitti
sitä omakseen ja sanoi äidin vielä olevan luonaan. Mutta Astyages sanoi
hänen tekevän huonon palveluksen itselleen, kun halusi päästä ankaraan
piinapenkkiin; niin sanoen hän samalla viittasi peitsenkantajille
ottamaan hänet. Piinapenkkiin vietäessä paimen sitten ilmaisi
todellisen asianlaidan. Alusta alkaen hän kertoi totuudenmukaisesti
kaikki ja lopetti rukoilemalla sekä pyysi Astyagesta antamaan hänelle
anteeksi.
117. Kun karjapaimen oli ilmaissut totuuden, Astyages välitti
hänestä vähemmän, mutta paheksui sitä enemmän Harpagosta ja käski
peitsenkantajien kutsua hänet luokseen. Niin pian kuin Harpagos tuli
saapuville, Astyages kysyi: "Harpagos, millä tavalla otit hengiltä
tyttäreni lapsen, jonka annoin sinun huostaasi?" Harpagos, joka huomasi
karjapaimenen olevan sisällä, ei huolinut kulkea valheen kengillä,
jottei häntä todistettaisi syylliseksi ja vangittaisi, vaan sanoi näin:
"oi kuningas, senjälkeen kuin olin ottanut vastaan lapsen, minä
itsekseni neuvottelin ja harkitsin, mitenkä tekisin sinulle mieliksi,
mutta kuinka samalla sinun silmissäsi olisin viaton enkä joutuisi
tyttäresi ja sinun omasta mielestäsi murhamieheksi. Niinpä minä
menettelin seuraavasti. Minä kutsuin luokseni tämän karjapaimenen ja
annoin hänen huostaansa poikasen, sanoen että sinä se käskit tappamaan
sen. Enkä minä niin sanoessani valehdellutkaan. Niinhän sinä määräsit.
Minä joka tapauksessa annoin sen hänen huostaansa ja käskin samalla
häntä asettamaan sen autiolle vuorelle ja jäämään itse vartioimaan sitä
siksi kunnes se kuolisi. Ja minä uhkailin hänelle kaikenmoista, ellei
hän panisi tätä täytäntöön. Sittenkuin hän oli suorittanut käskyn, ja
lapsi oli kuollut, lähetin luotettavimmat kuohilaistani ja tarkastutin
sekä hautautin sen heidän avullaan. Niin oli, oi kuningas, tämän asian
laita, ja semmoisen kuoleman poikanen sai osakseen."
118. Harpagos siis suoraan ilmoitti totuuden. Astyages taas, salaten
kiukkuaan, jota tapahtuman johdosta mielessään hautoi, kertoi ensiksi
jälleen Harpagokselle tapauksen sen mukaan kuin itse oli kuullut
karjapaimenelta, ja sitten hän sen kerrottuaan lopetti sanomalla, että
lapsi on elossa ja että se, mikä oli tapahtunut, oli hyvää. Muun muassa
hän sanoi: "olin suuresti murheissani siitä, mitä olin tehnyt tämän
lapsen suhteen, enkä ottanut keveältä kannalta, että olin joutunut
tyttäreni kanssa riitoihin. Kun nyt siis kohtalo on kääntynyt hyvään
päin, niin lähetä ensiksi oma poikasi vastatulleen pojan tykö ja saavu
sitten itse pitoihin, sillä minä aion panna toimeen poikani
pelastajaisuhrit niitten jumalten kunniaksi, joille se kunnia kuuluu."
119. Sen kuultuaan Harpagos heittäytyi maahan ja katsoi
suuriarvoiseksi, että hänen rikoksensa oli niin suotuisaan tulokseen
vienyt ja että hän niin onnellisilla enteillä oli kutsuttu pitoihin; ja
sitten hän läksi kotiinsa. Heti sinne tultuaan hän lähetti poikansa --
hänellä oli ainoastaan yksi noin kolmentoista vuotias poika -- ja käski
hänen mennä Astyageen taloon ja tekemään mitä tämä käskisi. Itse hän
oli ylen iloinen ja kertoi vaimolleen mitä oli tapahtunut. Mutta niin
pian kuin Harpagoksen poika oli tullut Astyageen luo, tämä teurastutti
hänet ja paloiteltuaan hänet jäsen jäseneltä, hän paistatti osan ja
keitti toisen osan lihoista. Ja kun hän oli kaikki laittanut valmiiksi,
hän piti sitä käsillä. Kun sitten pitojen aika oli tullut, ja sekä muut
pöytävieraat että Harpagos saapuivat, niin toisille, samoin kuin
Astyageelle itselleen, asetettiin pöytiä täynnä lampaanlihaa, mutta
Harpagokselle pöytä täynnä hänen oman poikansa lihaa, paitsi päätä,
käsiä ja jalkoja -- mutta muuten kaikki. Nämä olivat erillään vadissa,
mutta peitettyinä. Niin pian kuin Harpagos näytti saaneen kylläkseen
ruuasta, Astyages kysyi häneltä, oliko hän pitänyt kestityksestä, johon
Harpagos sanoi varsin paljon siitä pitäneensä. Silloin toivat ne,
joitten tehtävänä se oli, pojan pään, kädet ja jalat peitettyinä ja
asettuen Harpagoksen viereen käskivät häntä poistamaan peitteen ja
ottamaan siitä mitä tahtoi. Harpagos totteli ja poistaessaan peitteen
näki poikansa jätteet. Siitä näöstä kuitenkaan hän ei hämmentynyt, vaan
malttoi mielensä. Mutta Astyages kysyi häneltä, tunsiko hän, minkä
otuksen lihaa oli syönyt. Harpagos sanoi kyllä tuntevansa ja lisäsi
että kaikki, mitä vain kuningas tekee, on otollista. Näin vastattuaan
ja korjattuaan loput lihoista hän meni kotiinsa. Sitten hän luullakseni
aikoi koota ja haudata kaikki.
120. Tämän rangaistuksen Astyages antoi Harpagokselle. Mutta Kyroksen
suhteen hän piti neuvoa ja kutsui samat maagit, jotka yllämainitulla
tavalla olivat selittäneet hänen unensa. Heidän saavuttuaan Astyages
kysyi heiltä, miten he olivat selittäneet hänen näkynsä. Ne sanoivat
samalla tavoin, että nimittäin lapsen olisi pitänyt tulla kuninkaaksi,
jos olisi elänyt eikä sitä ennen olisi kuollut. Astyages vastasi heille
näin: "lapsi on olemassa ja on elossa; se on elänyt aikansa maalla,
ja kylänlapset ovat hänet asettaneet kuninkaakseen. Ja hän on
täydellisesti tehnyt kaikki, mitä todellisetkin kuninkaat tekevät.
Sillä hän järjesti peitsenkantajat, ovenvartijat, viestintuojat ja
kaikki muut ja hallitsi siten. Ja mihin nyt tämä teistä näyttää
vievän?" Sanoivat maagit: "jos lapsi on elossa eikä ole hallinnut
missään tahallisessa tarkoituksessa, niin ole huoleti hänen puolestaan
ja ole hyvällä mielellä. Sillä ei hän enää toista kertaa tule
hallitsemaan. Vähäpätöisyyksiin näet ovat muutamat meidänkin
ennustuksistamme päätyneet, ja varsinkin ne, jotka ovat yhteydessä
unien kanssa, häipyvät usein mitättömiin." Astyages vastasi näin:
"minäkin, oi maagit, olen itse aivan samaa mieltä, että kun poika
kerran on tullut nimitetyksi kuninkaaksi, uni on mennyt täytäntöön, ja
että minun ei enää ollenkaan tarvitse pelätä tätä poikaa. Kuitenkin
harkitkaa nyt huolellisesti ja neuvotelkaa minun kanssani siitä, mikä
on oleva turvallisinta minun huoneelleni ja teille itsellenne."
Sanoivat siihen maagit: "oi kuningas, meille itsellemmekin on tärkeätä,
että sinun hallituksesi pysyy pystyssä. Sillä se siirtyy vieraisiin
käsiin siinä tapauksessa, että se joutuu tälle pojalle, joka on
persialainen, ja silloin me, meedialaisia kun olemme, joudumme orjiksi
ja kadotamme vieraina kaiken arvon persialaisten puolelta. Mutta niin
kauan kuin sinä, joka olet meidän maanmiehemme, olet kuninkaana, me
sekä otamme osaa hallitukseen että nautimme sinun puoleltasi suurta
arvoa. Niin ollen siis meidän ennen kaikkea tulee pitää huolta sinusta
ja sinun hallituksestasi. Ja nyt jos olisimme tässä huomanneet jotain
pelottavaa, olisimme ilmoittaneet sinulle kaikki. Mutta koska nyt uni
hupeni mitättömiin, niin olemme sekä itse rohkeita että kehoitamme
sinua olemaan samoin. Vaan lähetä tämä poika pois näkyvistäsi Persiaan
vanhempiensa luo."
121. Sen kuultuaan Astyages ilostui, kutsui Kyroksen ja sanoi hänelle
näin: "oi poikani, sinulle minä tein väärin tyhjänpäiväisen unennäön
johdosta, mutta oman onnesi avulla olet jäänyt henkiin. Nyt siis lähde
rauhassa Persiaan, ja minä tulen lähettämään saattomiehiä mukaasi. Ja
sinne tultuasi olet löytävä isän ja äidin, toisellaiset kuin
karjapaimen Mitradates ja hänen vaimonsa."
122. Näin sanottuaan Astyages lähetti pois Kyroksen. Kun tämä saapui
Kambyseen taloon, ottivat hänen vanhempansa hänet vastaan. Ja kun he
sen tehtyään saivat kuulla, kuka hän oli, niin he hellästi hyväilivät
häntä. Hehän luulivat hänen heti paikalla kuolleen ja tiedustelivat,
millä tavalla hän oli jäänyt henkiin. Kyros kertoi heille, kuinka hän
siihen asti oli ollut tietämätön ja kerrassaan erehdyksissä, mutta
tiellä saaneensa tietää kaikki elämänvaiheensa. Hän oli nimittäin
luullut olevansa Astyageen karjapaimenen pojan, mutta matkalla sieltä
pois hän oli saattajiltaan kuullut koko asianlaidan. Edelleen hän
kertoi, että häntä oli kasvattanut karjapaimenen vaimo, ja tätä hän
pitkin koko kertomustaan kiitteli, ja hänen kertomuksessaan oli "Kyno"
kaikki kaikessa. Vanhemmat panivat mieleensä sen nimen ja jotta lapsen
eloonjääminen näyttäisi persialaisista vieläkin yliluonnollisemmalta,
he levittivät sen huhun, että heitteille pantua Kyröstä oli elättänyt
narttu. Siitä sai alkunsa tämä huhu.
123. Mutta Kyros miehistyi ja oli ikätoveriensa kesken miehekkäin ja
rakastetuin. Vaan Harpagos, joka halusi kostaa Astyageelle, koetti
liittää hänet puoleensa, sillä hän huomasi, ettei, yksityinen kun oli,
omin neuvoin voisi kostaa Astyageelle. Siksi hän, nähdessään Kyroksen
varttuvan, tahtoi tehdä hänet liittolaisekseen ja vertaili Kyroksen
kärsimyksiä omiinsa. Mutta vielä sitä ennen hän oli valmistanut asiaa
näin. Koska Astyages oli ankara meedialaisia kohtaan, Harpagos antautui
puheisiin ensimäisten meedialaisten kanssa, yksitellen kunkin kanssa,
ja koetti saada heidät vakuutetuiksi siitä, että heidän tuli asettaa
Kyros etunenään ja tehdä loppu Astyageen kuninkuudesta. Kun nyt asia
näin oli Harpagoksella muokattuna ja valmiina, niin hän tahtoi ilmaista
tuumansa Kyrokselle, joka oleskeli Persiassa. Mutta koska hän ei
millään keinoin voinut tätä tehdä, kun tiet olivat vartioituina, hän
keksi seuraavan juonen. Hän valmisti taitavasti jäniksen niin, että
viilsi halki sen vatsan, ollenkaan nykimättä pois karvoja, ja pani
sitten semmoisenaan sen sisälle kirjeen, johon oli kirjoittanut
kirjoitettavansa. Sitten hän ompeli kiinni jäniksen vatsan, antoi
verkot luotettavimmalle palvelijoistaan kuten metsästäjälle ainakin ja
lähetti hänet pois Persiaan. Samalla hän käski häntä antamaan jäniksen
Kyrokselle ja suullisesti sanomaan, että tämä omin käsin avaisi sen,
kenenkään hänen sitä tehdessään olematta saapuvilla.
124. Näin tapahtuikin. Kyros otti vastaan jäniksen ja aukaisi sen. Ja
löydettyään sen sisästä kirjeen, hän otti ja luki sen. Mutta kirje
kuului näin: "Oi Kambyseen poika, sinusta huolehtivat jumalat. Sillä et
sinä muuten koskaan olisi niin suurta onnea saavuttanut. Kosta nyt
murhaajallesi Astyageelle! Sillä jos niin olisi käynyt kuin hän halusi,
olisit kuollut; mutta jumalten ja minun avullani olet jäänyt eloon.
Luullakseni olet jo aikoja sitten saanut tietää kaiken, sekä kuinka
sinulle itsellesi on käynyt, että mitä minä Astyageen puolelta olen
kärsinyt, siksi etten sinua tappanut, vaan annoin karjapaimenelle. Jos
nyt tahdot minua totella, olet hallitseva koko sitä maata, jota
Astyages nyt hallitsee. Sinun tulee nimittäin taivuttaa persialaiset
luopumaan ja sitten lähteä sotaretkelle meedialaisia vastaan. Ja jos
Astyages nimittää minut päälliköksi sinua vastaan, tulee sinulle
käymään mieltäsi myöten; ja niin myös, jos joku muu arvossapidetty
meedialainen tulee päälliköksi. Nämä tulevat näet ensiksi luopumaan
Astyageesta ja menemään sinun puolellesi ja sitten he koettavat
kukistaa hänet. Ja koska siis nyt kaikki täällä meidän puolella on
valmiina, niin tee näin ja tee nopeaan!"
125. Sen kuultuaan Kyros mietti, millä tavalla viisaimmin taivuttaisi
persialaiset luopumaan, ja miettiessään hän huomasi tämän sopivimmaksi
ja teki siis seuraavalla tavalla. Hän kirjoitti kirjeeseen semmoista,
mitä vain itse tahtoi, ja kutsui senjälkeen kokoon persialaiset. Sitten
hän aukaisi kirjeen ja sanoi lukiessaan, että Astyages nimittää hänet
persialaisten sotapäälliköksi. "Ja nyt, oi persialaiset", jatkoi hän,
"minä käsken teitä saapumaan, kullakin mukanaan sirppi." Näin Kyros
julisti. Nyt on persialaisia useita heimoja, ja ne niistä, jotka Kyros
kokosi ja taivutti luopumaan meedialaisista, ovat seuraavat, ja niistä
riippuvat kaikki muut persialaiset: pasargadit, marafilaiset,
maspilaiset. Näistä pasargadit ovat etevimmät, ja niihin kuuluu myös
akaimenidien suku, josta persialaiset kuninkaat polveutuvat. Muut
persialaiset ovat seuraavat: panthialilaiset, derusilaiset ja
germanilaiset. Nämät ovat kaikki maataviljeleviä; mutta muut, nimittäin
dait, mardit, dropikit ja sagartilaiset, ovat paimentolaisia.
126. Kaikki saapuivat, mukanaan yllämainittu työkalu. Nytpä oli
Persiassa orjantappuraa kasvava paikka, pituudelleen ja leveydelleen
noin kahdeksantoista tai kaksikymmentä stadionia; sen paikan Kyros
käski heidän päivässä raivata puhtaaksi. Kun persialaiset olivat
suorittaneet heidän tehtäväkseen määrätyn ansiotyön, hän senjälkeen
käski heidän seuraavana päivänä tulla saapuville puhtaiksi pestyinä.
Sillä välin Kyros kokosi isänsä vuohi-, lammas- ja nautakarjat yhteen
paikkaan sekä teurasti ja valmisti ne, kestitäkseen persialaisten
sotajoukkoa niillä ynnä lisäksi viinillä ja mitä otollisimmilla
ruuilla. Ja kun persialaiset seuraavana päivänä saapuivat, hän asetti
heidät istumaan niitylle ja kestitsi heitä. Mutta sittenkuin he olivat
lakanneet aterioimasta, Kyros kysyi heiltä, kumpiko tila oli heistä
enemmän toivottava, sekö, mikä heillä edellisenä päivänä oli ollut, vai
se, mikä heillä sinä päivänä oli. He sanoivat että niitten välillä oli
suuri ero. Sillä edellisenä päivänä he olivat kokeneet paljasta pahaa,
mutta sinä päivänä paljasta hyvää. Kyros otti varteen tämän lausunnon
ja paljasti koko asian sanoen: "Persian miehet, näin on teidän
laitanne. Jos te tahdotte totella minua, saatte sekä tämän että
sitäpaitsi määrättömän paljon muitakin etuja, samalla kuin teillä ei
ole oleva mitään orjantyötä; mutta jos ette tahdo minua totella, tulee
teillä olemaan lukemattomia eilisen kaltaisia vaivoja. Totelkaa siis
minua ja tulkaa vapaiksi. Sillä itse luulen jumalallisen sallimuksen
johdosta olevani syntynyt käymään käsiksi tähän asiaan enkä katso
teidän olevan kehnompia miehiä, kuin meedialaiset, yhtä vähän muissa
suhteissa kuin sodankäynnissäkään. Näin ollen, luopukaa siis pikimmiten
Astyageesta."
127. Saatuaan johtajan persialaiset nyt ilomielin koettivat vapautua,
jo aikoja sitten harmissaan siitä, että meedialaiset heitä hallitsivat.
Niin pian kuin Astyages sai tietää Kyroksen puuhaavan tätä, hän
lähettämällä sanansaattajan kutsui hänet luokseen. Mutta Kyros käski
sanansaattajan viedä takaisin sen viestin, että hän kyllä saapuu
Astyageen tykö, ennemmin kuin tämä itse sitä tahtookaan. Sen kuultuaan
Astyages asesti kaikki meedialaiset ja, jumalten sokaisema kun oli,
nimitti heidän päällikökseen Harpagoksen, unohtaen mitä oli hänelle
tehnyt. Niin pian kuin sotaan lähteneet meedialaiset joutuivat
käsikähmään persialaisten kanssa, taistelivat kyllä muutamat heistä,
nimittäin kaikki ne, jotka eivät olleet osallisia sopimuksesta, toiset
sitä vastoin menivät persialaisten puolelle, mutta useimmat esiintyivät
tahallaan pelkurimaisesti ja pakenivat.
128. Kun meedialainen sotajoukko näin häpeällisesti oli hajaantunut, ja
Astyages oli saanut sen tietää, hän heti uhaten Kyrosta virkkoi: "mutta
eipä Kyros siltä ole iloitseva." Sen verran sanottuaan hän ensin antoi
seivästää ne unenselittäjät maagien joukosta, jotka olivat neuvoneet
häntä päästämään Kyroksen vapaaksi, sitten hän asesti ne meedialaiset,
jotka olivat jääneet kaupunkiin, sekä nuoret että vanhat miehet. Ne
Astyages vei ulos ja iski yhteen persialaisten kanssa, mutta joutui
tappiolle, otettiin itse vangiksi ja kadotti ne meedialaiset, jotka oli
vienyt taisteluun.