liittolaisuuden, kuin myös siksi, että Kroisos kaikista helleeneistä
oli juuri heidät valinnut ystävikseen. Niinpä he ensiksi itse
asettuivat olemaan valmiina, kun hän käskisi, ja toiseksi he teettivät
ja veivät lahjaksi vaskisen sekoitusastian, pitkin ulkoreunaansa täynnä
kuvia ja suuruudeltaan vetäen kolmesataa amforaa, koska tahtoivat antaa
Kroisokselle vastalahjan. Tämä sekoitusastia ei kuitenkaan saapunut
Sardeeseen, ja syy siihen esitetään kahdella tavalla. Lakedaimonilaiset
kertovat, että sittenkuin sekoitusastia matkalla Sardeeseen oli tullut
Samoksen maan kohdalle, purjehtivat muka samoslaiset, jotka olivat
siitä saaneet tietää, sotalaivoillaan luo ja ottivat sen pois. Mutta
samoslaiset itse taas väittävät, että sittenkuin ne lakedaimonilaiset,
jotka veivät sekoitusastiaa, olivat myöhästyneet ja kuulleet Sardeen
valloituksesta ja Kroisoksen vangitsemisesta, he muka olivat myyneet
sekoitusastian Samoksessa, jolloin yksityiset miehet olivat ostaneet ja
pystyttäneet sen Heran temppeliin. On myös mahdollista, että kun myyjät
olivat tulleet Spartaan, he olivat sanoneet joutuneensa samoslaisten
ryöstämiksi.
71. Niin nyt oli sekoitusastian laita. Mutta Kroisos erehtyi
oraakelinlauseen suhteen ja teki sotaretken Kappadokiaan, toivoen
kukistavansa Kyroksen ja persialaisten vallan. Kroisoksen hankkiessa
sotaanlähtöä persialaisia vastaan antoi muuan lyydialainen, jota jo
ennen pidettiin viisaana, mutta tämän ajatuksensa vuoksi varsinkin sai
suuren maineen lyydialaisten kesken -- hänen nimensä oli muuten
Sandanis -- Kroisokselle seuraavan neuvon: "oi kuningas, sinä hankit
sotaanlähtöä sellaisia miehiä vastaan, joilla on yllään nahkahousut ja
joilla koko muukin puku on nahasta, jotka edelleen eivät syö sitä, mitä
tahtovat, vaan mitä heillä on saatavana, heillä kun on karu maa.
Lisäksi he eivät käytä viiniä, vaan juovat vettä, eikä heillä ole
viikunoita pureskella eikä mitään muutakaan herkkua. Ensiksi siis, jos
voitat, niin mitä sinä heiltä olet ottava pois, kun heillä ei ole
mitään? Ja toiseksi taas, jos tulet voitetuksi, niin harkitse, mitkä
edut olet kadottava. Sillä jos he kerran saavat maistaa meidän
hyvyyksiämme, he takertuvat niihin kiinni, emmekä heistä voi päästä
irralleen. Minä puolestani ainakin kiitän jumalia, jotka eivät johdata
persialaisten mieleen lähteä sotaretkelle lyydialaisia vastaan." Ei hän
näillä sanoilla kuitenkaan vakuuttanut Kroisosta. Itse asiassa
persialaisilla, ennenkuin olivat kukistaneet lyydialaiset, ei ollut
mitään ylellistä tai hyvää.
72. Helleenit kutsuvat kappadokialaisia syyrialaisiksi. Nämä
syyrialaiset olivat, ennenkuin persialaiset rupesivat hallitsemaan,
meedialaisten alamaisia, mutta silloin he olivat Kyroksen. Ja rajana
meedialaisen ja lyydialaisen vallan välillä oli Halys-joki, joka
juoksee Armenian vuoresta kilikialaisten alueen läpi ja virtaa sitten
niin, että oikealla kädellä ovat matienilaiset, vasemmalla
fryygialaiset. Sivuutettuaan nämä ja virraten edelleen pohjoista
kohti eroittaa se toisistaan toiselta puolen syyrialaiset ja
kappadokialaiset, vasemmalta puolen paflagonit. Siten Halys-joki
leikkaa poikki melkein koko sen osan Aasiaa, joka on Kyprosta
vastapäätä olevan meren ja Pontos Euxeinoksen välillä. Tämä alue juuri
on koko sen maan kaula. Siihen väliin menee kevytaseiselta mieheltä
matkaa viisi päivää.
73. Kroisos läksi sotaretkelle Kappadokiaa vastaan sekä halusta tähän
maahan, hän kun tahtoi liittää sen omaan alueeseensa, että varsinkin
koska luotti oraakelinvastaukseen ja halusi kostaa Kyrokselle Astyageen
puolesta. Kyros, Kambyseen poika, oli nimittäin kukistanut Astyageen,
Kyaxareen pojan, joka oli Kroisoksen vävy ja meedialaisten kuningas. Ja
Kroisoksen vävyksi hän oli tullut seuraavalla tavalla. Parvi
paimentolaisskyytejä oli puolueriitojen johdosta tunkeutunut Meedian
alueelle. Meedialaisia hallitsi siihen aikaan Kyaxares, Praorteen
poika, Deiokeen pojanpoika, joka aluksi kohteli näitä skyytejä hyvin,
kuten turvananojia ainakin. Niinpä hän piti heitä suuressa arvossa ja
uskoi heidän huostaansa lapsia, jotta oppisivat heidän kieltään ja
jousella ampumisen taidon. Jonkun ajan kuluttua, jolloin skyytit aina
kävivät metsästämässä ja sieltä aina toivat jotain, tapahtui myös
kerran, että eivät mitään saaneet. Kun he tyhjin käsin palasivat, niin
Kyaxares -- hän oli näet, kuten osoittautui, pikaluontoinen -- kohteli
heitä kovin tylysti ja häpeällisesti. Kärsittyään Kyaxareen puolelta
tämmöistä kohtelua, joka heistä oli ansaitsematonta, he päättivät
hakata kappaleiksi erään niistä pojista, jotka heidän luonaan olivat
opissa, valmistaa hänet aivan niinkuin heidän oli tapana valmistaa
metsänriistaa, ja viedä sekä antaa hänet Kyaxareelle, kuten saaliin
ainakin; ja sen annettuaan heidän piti pikimmiten laittautua Alyatteen,
Sadyatteen pojan, luo Sardeeseen. Niin kävikin: Kyaxares ja hänen
saapuvilla olevat pöytäkumppaninsa nauttivat tätä lihaa, ja tekonsa
jälkeen skyytit anoivat Alyatteelta turvaa.
74. Kun ei Alyattes luovuttanut skyytejä pois Kyaxareelle hänen
pyytäessään, oli sittemmin syntynyt sota lyydialaisten ja meedialaisten
kesken viiden vuoden ajaksi, jolloin meedialaiset monasti voittivat
lyydialaiset, monasti taas lyydialaiset voittivat meedialaiset. Niitten
aikana he myös kerran tavallaan taistelivat yöllä. Sillä sillaikaa kuin
he tasaväkisesti jatkoivat sotaa, niin kuudentena vuotena tapahtuneessa
kahakassa sattui, että taistelun sytyttyä päivä äkkiä muuttui yöksi.
Tämän päivän vaihdon oli miletolainen Thales ennakolta ilmoittanut
ioonilaisille tapahtuvaksi ja asettanut määräajaksi juuri sen vuoden,
jolloin se myös tapahtui. Mutta niin pian kuin lyydialaiset ja
meedialaiset näkivät, että oli tullut päivän sijasta yö, he lakkasivat
taistelemasta ja rupesivat molemmat innokkaammin puuhaamaan, että
saataisiin aikaan rauha. Ja ne, jotka välittivät sovintoa heidän
kesken, olivat nämä: kilikialainen Syennesis ja babylonilainen
Labynetos. Nämä olivat ne, jotka myös jouduttivat valallisen liiton
aikaansaamista heidän kesken ja saivat toimeen molemminpuolisen
avioliiton. He taivuttivat näet Alyatteen antamaan tyttärensä Aryeniin
Kyaxareen pojalle Astyageelle. Sillä ilman vahvaa pakkoa eivät
sopimukset tahdo pysyä vahvoina. Valansa tekevät nämä kansat samalla
tavoin kuin helleenitkin ja sen lisäksi ne viiltävät käsivarsiaan,
jonka jälkeen nuolevat pois toistensa veren.
75. Mainitun Astyageen, joka oli Kyroksen äidinisä, oli tämä kukistanut
syystä, jonka minä myöhemmin historiassani tulen osoittamaan. Tämän
johdosta Kyrokselle suutuksissaan Kroisos lähetti oraakelien luo
kysymään, ja, kun sitten petollinen vastaus oli tullut, hän, luullen
sen olevan itselleen edullisen, lähtikin sotaretkelle persialaisten
alueelle. Mutta kun Kroisos oli saapunut Halys-joelle, hän, kuten minä
puolestani väitän, kuljetti sotajoukon vielä nytkin olemassaolevia
siltoja myöten ylitse. Mutta, niinkuin helleenien kesken yleisesti
levinnyt huhu tietää, oli muka miletolainen Thales auttanut häntä sen
kuljettamisessa. Kroisoksen ollessa nimittäin neuvottomana, miten
sotajoukkonsa kulkisi yli -- ei näet siihen aikaan muka vielä ollut
olemassa näitä siltoja -- oli Thales, joka oli leirissä läsnä,
toimittanut hänelle niin, että joki, joka virtasi sotajoukon vasemmalla
kädellä, myös tuli virtaamaan sen oikealta puolelta, ja sen hän oli
aikaansaanut seuraavalla tavalla. Alottaen leirin yläpuolelta hän
kaivoi syvän haudan, jonka veti puolikuunmuotoiseksi, niin että virta
johdettiin vanhasta uomastaan kaivokseen ja joutui leirin taakse, mutta
taas, kun se oli sivuuttanut leirin, laski vanhaan uomaansa. Siten,
heti kun joki itse asiassa oli jakaantunut kahtia, sen yli pääsi
kummaltakin kohtaa kulkemaan. Väittävätpä muutamat, että vanha uoma
kokonaan kuivikin. Mutta sitäpä minä en voi hyväksyä. Sillä kuinka ne
silloin marssiessaan takaisin olisivat päässeet joen yli?
76. Kuljettuaan joen yli Kroisos sotajoukkoineen saapui niinkutsuttuun
Pteriaan Kappadokiassa. Mainittu Pteria on vahvin paikka tässä maassa
ja sijaitsee lähellä Sinopen kaupunkia, joka on aivan Pontos
Euxeinoksen luona. Sinne hän asettui leiriin ja havitteli syyrialaisten
maita. Ja hän valloitti pterialaisten kaupungin ja teki heidät orjiksi,
valloittipa myös kaikki sen ympärillä olevat paikat sekä ajoi
syyrialaiset, jotka olivat vallan viattomat, kodeistaan ja konnuistaan.
Mutta Kyros keräsi sotajoukkonsa, liitti puolelleen kaikki välillä
olevat kansat ja kävi Kroisosta vastaan. Vaan ennenkuin sotajoukko
lähti marssimaan liikkeelle, hän lähetti airueita ioonilaisten luo ja
koetti houkutella heitä luopumaan Kroisoksesta. Ioonilaiset kuitenkaan
eivät taipuneet siihen. Kun sitten Kyros tuli ja asetti leirinsä
Kroisosta vastaan, niin he mittelivät toistensa voimia Pteriassa.
Siellä syntyi ankara taistelu, ja useita kaatui molemmin puolin;
lopulta, kun heidät yllätti yö, he erosivat kumpaisenkaan puolen
saamatta voittoa.
77. Niin ottelivat molemmat sotajoukot sillä kertaa keskenään. Kroisos
syytti sotaväkensä vähälukuisuutta, sillä hänen sotajoukkonsa, joka
iski yhteen, oli paljoa pienempi kuin Kyroksen. Tätä seikkaa syyttäen
hän, kun Kyros seuraavana päivänä ei yrittänyt tehdä hyökkäystä, marssi
pois Sardeeseen, mielessä kutsua avukseen egyptiläiset. Hän oli näet,
jo ennemmin kuin lakedaimonilaisten kanssa, tehnyt myös Amasiin,
Egyptin hallitsijan, kanssa liiton. Samalla hän päätti lähettää
noutamaan luokseen myös babylonilaiset -- sillä näidenkin kanssa hän
oli liitossa, ja babylonilaisia hallitsi siihen aikaan Labynetos --
sekä ilmoittamaan myös lakedaimonilaisille, että olisivat määräaikana
läsnä. Nämät siis kaikki yhdistettyään ja koottuaan oman sotajoukkonsa
hän aikoi antaa talven mennä ohi ja kevään tullen lähteä sotaretkelle
persialaisia vastaan. Näin hän mietti ja niin pian kuin oli saapunut
Sardeeseen, hän lähetti airueita liittolaistensa luo julistamaan, että
ne viidentenä kuukautena kokoontuisivat Sardeeseen. Mutta koko
läsnäolevan, persialaisia vastaan sotineen vierasperäisen sotaväkensä
hän laski pois ja antoi hajaantua, koska ei mitenkään uskonut, että
Kyros, joka äsken oli otellut niin vähän ratkaisevalla tuloksella,
marssisi Sardesta vastaan.
78. Kroisoksen parhaillaan näin tuumiessa tuli koko etukaupunki täyteen
käärmeitä. Niin pian kuin ne ilmestyivät, jättivät hevoset laitumensa
sekä menivät ja söivät ne suuhunsa. Kun Kroisos tämän näki, näytti se
hänestä ihmeeltä, niinkuin olikin. Kohta hän lähetti tiedustelijoita
telmessolaisten selittäjien luo. Tiedustelijat saapuivat ja saivat
telmessolaisilta tietää, mitä ihme merkitsi, mutta eivät tulleet
tilaisuuteen ilmoittamaan sitä Kroisokselle. Sillä ennenkuin olivat
purjehtineet takaisin Sardeeseen, Kroisos otettiin vangiksi.
Telmessolaiset kuitenkin selittivät sen näin: Kroisoksella oli
odotettavissa maahansa muukalainen sotajoukko, joka saavuttuaan oli
kukistava maan väestön; sillä käärme merkitsi muka maan lasta, hevonen
taas vihollista ja tulokasta. Tämän vastauksen telmessolaiset antoivat
Kroisokselle, kun tämä jo oli vangittuna, vaikka eivät vielä tienneet,
mitä oli tapahtunut Sardeen ja itse Kroisoksen suhteen.
79. Kun Kroisos kohta Pterian taistelun jälkeen marssi pois, ja Kyros
sai tietää, että hän marssittuaan tiehensä, aikoi laskea sotajoukkonsa
hajalle, niin hän neuvotellessaan huomasi itselleen edulliseksi marssia
Sardeeseen niin pian kuin suinkin, ennenkuin lyydialaisten sotavoima
uudestaan ehtisi kokoontua. Ja yhtä nopeaan kuin hän oli tämän
päätöksen tehnyt, hän myös pani sen täytäntöön. Sillä hän marssitti
sotajoukkonsa niin joutuisasti Lyydiaan, että itse toi tulostaan
viestin Kroisokselle. Tällöin Kroisos, vaikka olikin joutunut suureen
pulaan, koska asiat olivat käyneet toisin, kuin mitä itse oli
otaksunut, kuitenkin johdatti lyydialaiset taisteluun. Eikä ollut
siihen aikaan Aasiassa miehuullisempaa eikä uljaampaa kansaa kuin
lyydialaiset. He taistelivat hevosen selästä, heillä oli suuret keihäät
ja olivat itse hyviä ratsastajia.
80. Viholliset tulivat toisiansa vastaan sillä suurella ja aukealla
kedolla, joka on Sardeen kaupungin edustalla. Sen läpi virtaa muiden
muassa Hyllos-joki, joka kohisten yhtyy suurempaan, Hermos-nimiseen
jokeen, mikä taas virtaa Dindymene-emon pyhältä vuorelta ja laskee
mereen Fokaian kaupungin kohdalla. Kun Kyros siinä näki lyydialaiset
tappojärjestyksessä, niin hän peläten ratsuväkeä, teki erään
meedialaisen miehen, Harpagoksen, kehoituksesta seuraavalla tavalla.
Hän kokosi yhteen kaikki sotajoukkoaan seuraavat elatusta ja tavaroita
kantavat kamelit, otti pois niiltä taakat ja antoi miesten astua niiden
selkään, puettuina ratsuväen tamineisiin. Varustettuaan heidät näin hän
määräsi heidät kulkemaan Kroisoksen ratsuväkeä kohti, mutta käski
jalkaväen seurata kameleja ja järjesti jalkaväen taakse koko ratsuväen.
Kun kaikki olivat järjestetyt paikoilleen, hän neuvoi muista
lyydialaisista armotta tappamaan jokaisen, joka heidän tiellensä
joutui, mutta jättämään henkiin Kroisoksen itsensä, vaikkakin hän
kiinni otettaessa puolustautuisi. Näin hän neuvoi. Mutta kamelit hän
järjesti ratsuväkeä vastaan seuraavasta syystä. Hevonen pelkää kamelia
eikä siedä nähdä sen muotoa eikä tuntea sen hajua. Tämän sotajuonen hän
oli keksinyt, jotta Kroisos ei voisi käyttää ratsuväkeään, jolla
lyydialainen juuri aikoi jopa loistaa. Ja itse asiassa, heti kun heidän
mennessään toisiansa vastaan taisteluun, hevoset vainusivat kameleja ja
näkivät nämä, ne kääntyivät ympäri, ja Kroisokselta hävisi toivo.
Kuitenkaan eivät lyydialaiset senjälkeen olleet pelkureita, vaan niin
pian kuin huomasivat asianlaidan, he hyppäsivät hevosten selästä maahan
ja iskivät jalkasin yhteen persialaisten kanssa. Mutta jonkun ajan
kuluttua, ja sittenkuin useita oli molemmin puolin kaatunut,
lyydialaiset ajettiin pakoon ja tungettiin muurin sisäpuolelle, johon
persialaiset heidät saartoivat.
81. Niinpä lyydialaiset joutuivat piiritystilaan. Mutta Kroisos, joka
arveli, että piiritys tulisi kestämään kauan aikaa, laittoi linnasta
toiset lähettiläät liittolaisten luo; edelliset olivat lähetetyt
ilmoittamaan, että oli kokoonnuttava Sardeeseen viidentenä kuukautena,
mutta nämä Kroisos lähetti pyytämään mitä pikaisinta apua, koska hän
oli piiritettynä.
82. Siispä hän lähetti sanan sekä muitten liittolaisten luo että
Lakedaimoniin. Samaan aikaan sattui myös spartalaisilla itsellään
olemaan argolaisten kanssa riita niinkutsutusta Thyrean alueesta. Tämän
Thyrean, joka kuului Argoliin osueeseen, lakedaimonilaiset olivat
eroittaneet ja ottaneet haltuunsa. Argolaisten oma oli myös länteen
päin oleva alue Maleaan saakka, sekä mantereella oleva maa että
Kytheran saari ynnä muut saaret. Argolaiset riensivät puoltamaan heiltä
riistettyä aluetta, mutta molemmat tekivätkin siinä sellaisen
välipuheen ja sopivat keskenään, että kolmesataa kumpaiseltakin
puolelta taistelisi, ja että alue joutuisi niille, jotka pääsisivät
voitolle; sitävastoin piti kummankin sotajoukon enemmistön lähtemän
pois omilleen eikä saanut jäädä sinne ottelun ajaksi, siitä syystä
etteivät, jos olisivat läsnä, nähdessään omiensa joutuvan alakynteen,
näitä puolustaisi. Tämän sopimuksen tehtyään he läksivät pois, mutta
kummaltakin puolen jälellejääneet iskivät yhteen. Taistelussa he olivat
tasaväkiset, ja vihdoin jäi kuudestasadasta miehestä jälelle kolme,
nimittäin argolaisista Alkenor ja Khromios, lakedaimonilaisista
taas Othryades. Nämä olivat jälellä, kun yö yllätti. Silloinpa
molemmat argolaiset muka voittaneina juoksivat Argokseen, mutta
lakedaimonilainen Othryades ryösti argolaisten kaatuneilta niiden
aseet, vei ne omaan leiriinsä ja pysytteli paikallaan rivissä.
Seuraavana päivänä molemmat puolueet tulivat saapuville ottamaan selvän
asiasta. Jonkun aikaa siinä molemmat väittivät voittaneensa, toiset
huomauttaen, että heistä olivat useammat jääneet eloon, toiset taas
osoittaen, että nuo olivat paenneet, mutta että heidän oma miehensä oli
pysynyt paikoillaan ja ryöstänyt toisten ruumiita. Lopulta riidasta
sukeusi taistelu, jossa he iskivät yhteen; mutta sittenkuin molemmin
puolin useita oli kaatunut, voittivat lakedaimonilaiset. Siitä perin
argolaiset ajavat päänsä, kun sitä ennen olivat olleet pakoitetut
käyttämään pitkää tukkaa, ja sääsivät lain, jossa kirouksella
kielsivät ketään argolaista antamasta hiustensa kasvaa tai naisiaan
kantamasta kultakoristeita, ennenkuin voittaisivat takaisin Thyrean.
Lakedaimonilaiset sääsivät itselleen päinvastaisen lain; he alkoivat
nimittäin siitä pitäen käyttää pitkää tukkaa, jota sitä ennen
eivät olleet tehneet. Mutta kerrotaan, että se Othryades, joka
kolmestasadasta oli jäänyt eloon, häpesi palata Spartaan kaikkien
asetoveriensa jouduttua tuhon omiksi ja teki senvuoksi lopun itsestään
Thyreassa.
83. Tällä kannalla olivat spartalaisilla asiat, kun sardeelainen airut
tuli pyytämään heitä auttamaan piiritettyä Kroisosta. Sittenkuin
kuulivat airueelta asian, he yhtäkaikki läksivät liikkeelle. Mutta
heidän ollessaan jo varustettuina ja laivojen ollessa valmiina, tuli
toinen viesti, että lyydialaisten linna oli vallattu, ja että Kroisos
oli otettu vangiksi.
84. Niinpä he, vaikka panivatkin tämän seikan kovin pahakseen,
lakkasivat hankkeistaan. Mutta Sardes vallattiin seuraavalla tavalla.
Kun Kroisosta piiritettiin neljättätoista päivää, Kyros, lähettämällä
sotajoukkonsa tykö ratsumiehiä, julisti tulevansa antamaan suuria
palkintoja sille, joka ensimäisenä astuisi muurille. Tämän jälkeen
sotajoukko teki yrityksen, mutta ilman menestystä. Kun siinä muut
olivat yrityksestä lakanneet, koetti muuan mardilainen, jonka nimi oli
Hyroiades, lähestyä siltä kohtaa linnaa, mihin ei oltu asetettu mitään
vartijaa. Ei näet ollut pelkoa, että linna siltä kohtaa koskaan
vallattaisiin. Sillä se on tältä puolelta jyrkkä ja voittamaton.
Ainoastaan siltä kohdalta ei Meles, Sardeen muinainen kuningas,
ollut kantanut muurin ympäri sitä leijonaa, jonka hänen jalkavaimonsa
oli synnyttänyt. Telmessolaiset olivat nimittäin julistaneet,
että jos leijonaa kuljetettaisiin muurin ympäri, tulisi Sardes
valloittamattomaksi. Ja Meles oli muun muurin kohdalta, mistä linnan
kimppuun voitiin päästä, sitä kantanut, mutta oli halveksinut tätä
kohtaa, joka muka oli valloittamaton ja jyrkkä. Se osa kaupunkia antaa
Tmolokseen päin. Mutta nytpä mainittu mardilainen Hyroiades oli
edellisenä päivänä nähnyt erään lyydialaisen astuvan alas tuon linnan
osan kohdalta noutaakseen kypärää, joka ylhäältä oli vierinyt maahan,
sekä ottanut sen mukaansa ylös; sen hän oli huomannut ja pannut
mieleensä. Siitä hän silloin kiipesi ylös ja hänen mukanaan muita
persialaisia. Ja kun tuli lisäksi useampia, vallattiin vihdoin Sardes
ja koko kaupunki hävitettiin.
85. Saman Kroisoksen suhteen tapahtui seuraava seikka. Hänellä oli
poika, josta ennenkin olen maininnut, muuten kelpo nuorukainen, mutta
mykkä. Entisinä onnenpäivinään Kroisos oli tehnyt kaiken voitavansa
hänen puolestaan ja muiden tuumien muassa, mitkä hänen mieleensä olivat
juolahtaneet, hän myös oli Delfoihin lähettänyt pojan suhteen kysymään
oraakelia. Ja Pytia vastasi hänelle näin:
"Lyydian poika, sä kansojen valtias, houkkio Kroisos,
ällös puhuvan poikasi äänt' ikävöityä pyydä
koissasi kuullakses'. Tämä kohtalo kaukana olkoon.
Turmion päivänä näät ens' kerran kielensä laukee."
Kun nyt linnaa valloitettiin, kävi muuan persialainen, joka ei tuntenut
Kroisosta, hänen kimppuunsa tappaakseen hänet. Kroisos kyllä näki hänen
tulevan vastaansa, mutta käsilläolevan onnettomuutensa vuoksi hän ei
siitä huolinut, koska hänen ei lainkaan ollut väliä, vaikka saisikin
kuoliniskun. Mutta niin pian kuin poika, juuri tuo mykkä, näki
persialaisen käyvän kohti, hän säikähdyksissään ja onnettomuuden
valtaamana ratkesi sanoiksi ja lausui: "ihminen, älä tapa Kroisosta!"
Nämä olivat hänen ensimäiset sanansa, mutta senjälkeen hän osasi puhua
koko elinaikansa.
86. Persialaiset siis saivat haltuunsa Sardeen ja ottivat vangiksi
Kroisoksen, sittenkuin hän oli hallinnut neljätoista vuotta, ollut
piiritettynä neljätoista päivää ja oraakelinlauseen mukaisesti oli
tehnyt lopun omasta suuresta valtakunnastaan. Persialaiset ottivat ja
veivät hänet Kyroksen luo. Tämä käski pinoa suuren rovion ja antoi
Kroisoksen kahleisiin sidottuna astua sen päälle sekä asetti
neljätoista lyydialaista poikaa hänen ympärilleen. Hänellä oli näet
mielessä joko uhrata nämä esikoisuhriksi tai hän tahtoi täyttää jonkun
lupauksen tai sitten hän oli kuullut Kroisoksen olevan jumalisen ja oli
siitä syystä antanut hänen astua roviolle, koska tahtoi nähdä, tulisiko
joku jumalista pelastamaan hänet joutumasta elävänä poltetuksi. Niin
hän teki. Mutta Kroisoksen seistessä roviolla johtui hänen mieleensä,
vaikka olikin niin suuressa onnettomuudessa, se Solonin jumalallisesta
vaikutuksesta lähtenyt lausuma, ettei kukaan eläessään ole onnellinen.
Kun tämä hänen päähänsä pälkähti, hän jälleen tuli entiselleen ja
huoahtaen pitkästä äänettömyydestään hän kolmasti lausui: "Solon". Kun
Kyros sen kuuli, hän käski tulkkien kysyä Kroisokselta, kuka se oli,
jota hän huusi avukseen. Ne tulivat Kroisoksen luo kysymään, mutta tämä
pysyi aluksi vaiti kysyttäessä. Vihdoin kun hänet pakoitettiin
puhumaan, hän lausui: "se, jonka olisi pitänyt tulla kaikkien
hallitsijoiden puheille, sillä sitä minä olisin katsonut arvokkaammaksi
kuin suuria rahasummia." Koska Kroisos puhui heille näin epäselvästi,
he uudestaan kysyivät, mitä hän tarkoitti. Ja kun he itsepintaisesti
utelivat ja vaivasivat häntä, hän vihdoin kertoi, kuinka atenalainen
Solon kerran oli tullut hänen luokseen, kuinka hän nähtyään
hänen rikkautensa oli sitä vähäksynyt -- puhuen siinä niinkuin
todellisuudessa olikin asianlaita -- ja kuinka vihdoin Kroisokselle
itselleen oli käynyt, aivan niinkuin Solon oli sanonut; ja tällöin tämä
oli yhtä paljon tarkoittanut Kroisosta kuin koko ihmiskuntaa, ja
varsinkin niitä, jotka omasta mielestään ovat onnellisia. Sen Kroisos
kertoi, kun rovio jo oli sytytetty, ja sen reunat jo paloivat. Ja
kuultuaan tulkeilta, mitä Kroisos sanoi, Kyros muutti mielensä ja otti
huomioon, että hän itse, vaikka oli ihminen, elävältä uskoi tulen
valtaan toisen ihmisen, joka ei ollut häntä itseään ollut vähemmän
onnellinen. Koska hän sen lisäksi pelkäsi kostoa ja punnitsi, ettei
ihmiselämässä mikään ole pysyväistä, niin hän käski mitä pikimmiten
sammuttamaan palavan tulen ja antamaan Kroisoksen ja hänen seurassaan
olevien astua roviolta maahan. Mutta ne, jotka tulta yrittivät
sammuttaa, eivät enää voineet taltuttaa sitä.
87. Ja lyydialaiset kertovat, että kun Kroisos siinä huomasi Kyroksen
mielenmuutoksen ja näki joka miehen sammuttamassa tulta, voimatta
kuitenkaan enää sitä suistaa, hän huutaen kutsui avukseen Apolloa ja
rukoili, että jos jumala milloinkaan oli Kroisokselta otollista
lahjaa saanut, hän nyt auttaisi ja pelastaisi hänet uhkaavasta
onnettomuudesta. Niin hän itkien kutsui avukseen jumalaa. Mutta
selkeälle ja tyyneelle taivaalle kerääntyi äkkiä pilviä, nousi
rajuilma, tuli rankkasade ja rovio sammui. Kun Kyros siis näin huomasi,
että Kroisos oli jumalille rakas ja kunnon mies, hän antoi hänen astua
alas roviolta ja kysyi näin: "Kroisos, kuka ihmisten joukosta taivutti
sinut lähtemään sotaretkelle minun maatani vastaan ja esiintymään
ystävän sijasta vihollisenani?" Hän virkkoi: "oi kuningas, sen minä
olen tehnyt sinun onneksesi, mutta omaksi onnettomuudekseni. Syypää on
tähän helleenein jumala, joka yllytti minua lähtemään sotaretkelle.
Sillä eihän kukaan ole niin mieletön, että itse valitsee sodan rauhan
asemasta. Jälkimäisen aikana näet pojat hautaavat isänsä, mutta
edellisen aikana isät poikiaan. Mutta jumalille oli kai mieleen, että
näin kävisi."