sen mukana seuraavat toiset esineet: kaksi suurensuurta sekoitusastiaa,
kultaisen ja hopeaisen, joista kultainen seisoi oikealla kädellä
temppeliin astuessa, hopeinen vasemmalla. Mutta nämätkin siirrettiin
temppelin palon aikana, ja kultainen seisoo klazomenailaisten
aarreaitassa painaen puolenyhdeksättä talenttia ja vielä kaksitoista
minaa, hopeainen taas sijaitsee temppelin eteisen nurkassa ja vetää
kuusisataa amforaa, sillä delfolaiset sekoittavat siinä viiniä jumalan
ilmestysjuhlana. Delfolaiset väittävät sen olevan samolaisen
Theodoroksen tekoa, ja niin minäkin luulen; sillä ei se minusta näytä
miltään jokapäiväiseltä teokselta. Edelleen hän lähetti neljä
hopeatynnyriä, jotka seisovat korintolaisten aarreaitassa, ja pyhitti
sinne kaksi vihkivesiastiaa, kultaisen ja hopeaisen, joista kultaisessa
on kirjoitus, missä lakedaimonilaiset sanovat sen olevan heidän
vihkilahjansa, mutta eivät sano siinä oikein. Sillä itse asiassa
tämäkin on Kroisoksen, ja kirjoituksen on siihen pannut eräs
delfolainen, joka tahtoi tehdä lakedaimonilaisille mieliksi; hänen
nimensä minä kyllä tunnen, mutta en tahdo sitä mainita. Sitävastoin on
se poika, jonka käden kautta vesi valuu, lakedaimonilaisten antama,
mutta ei kumpainenkaan vihkivesiastia. Näiden myötä Kroisos lähetti
useita vähemmän huomattavia vihkilahjoja, kuten ympyriäisiä hopeasta
valettuja kulhoja ja myös kolmenkyynäräisen kultaisen naisenkuvan, jota
delfolaiset väittävät Kroisoksen leipojattaren muotokuvaksi. Lisäksi
hän pyhitti oman vaimonsa kaulakoristeet ja vyöt.
52. Nämät esineet hän lähetti Delfoihin, mutta Amharaokselle, jonka
urhoollisuudesta ja kärsimyksestä hän oli kuullut, hän pyhitti joka
kohdasta yhtäläisesti kultaisen kilven ja samoin kokonaan
täysikultaisen keihään, missä niin hyvin varsi kuin kärjet olivat
kullasta. Molempia näitä esineitä on minun aikoihini saakka säilytetty
Teebassa ja siellä ismenolaisen Apollon temppelissä.
53. Niille lyydialaisille, joitten piti viedä nämä lahjat pyhättöihin,
Kroisos antoi tehtäväksi kysellä oraakeleilta, tuliko hänen lähteä
sotaretkelle persialaisia vastaan ja koettaa voittaa liittolaisekseen
jonkun kansan sotajoukko. Ja kun lyydialaiset, saavuttuaan niihin
paikkoihin, joihin heidät oli lähetetty, olivat pyhittäneet
vihkilahjansa, he kysyivät oraakeleilta sanoen: "Kroisos, lyydialaisten
ynnä muiden kansojen kuningas, katsoo näitä ainoiksi ennuspaikoiksi
ihmiskunnassa, ja on senvuoksi antanut teille ilmoituksienne arvoisia
lahjoja ja nyt hän vielä kysyy teiltä, tuleeko hänen lähteä
sotaretkelle persialaisia vastaan ja koettaa voittaa jonkun kansan
sotajoukko liittolaisekseen." Niin he kysyivät; mutta molempien
ennuspaikkojen lausunnot kävivät yhteen julistaessaan Kroisokselle,
että jos hän lähtee sotaretkelle persialaisia vastaan, hän tulee
hajoittamaan suuren vallan, ja ne neuvoivat häntä liittämään
ystävikseen ne helleeneistä, jotka havaitsisi mahtavimmiksi.
54. Kun nyt Kroisos kuuli ne jumalanlauseet, jotka oli tuotu, hän
ihastui ikihyväksi oraakelinvastausten johdosta, vallan varmasti
toivoen tulevansa hajoittamaan Kyroksen valtakunnan. Hän lähetti taasen
sanan Pythoon [Delfoihin] ja antoi lahjoja delfolaisille, kullekin sata
kultastateria, otettuaan sitä ennen selville niiden luvun. Delfolaiset
taas antoivat tämän sijasta Kroisokselle ja lyydialaisille oikeuden
ensimäiseksi kysyä oraakelilta, vapauden maksuista, etumaiset
istuinsijat sekä tilaisuuden sille heistä, joka vain tahtoi,
ikipäiviksi tulla delfolaiseksi.
55. Annettuaan delfolaisille nämä lahjat, Kroisos kolmannen kerran
kysyi oraakelilta, sillä sittenkuin hän kerran oli keksinyt ennuspaikan
todenperäisyyden, ei hänellä enää ollut minkäänlaista määrää. Ja
tiedustellessaan hän kysyi oraakelilta, tulisiko hänen hallituksensa
kestämään kauan. Silloin Pytia antoi näin kuuluvan vastauksen:
"mutta kun kerran meedien herraksi saanut on muuli,
silloin, hempeä Lyydian mies, sorarannoille Hermoon
väistyös, ällös jää, älä pelkurin nimeä kammoo."
56. Kun nämä sanat saapuivat, Kroisos ihastui vielä enemmän, ollen
siinä luulossa, ettei milloinkaan miehen sijasta muuli voisi tulla
meedialaisten kuninkaaksi, ja ettei niinmuodoin hän itse eivätkä hänen
jälkeläisensä milloinkaan tulisi herkeämään hallitsemasta. Senjälkeen
hän harkitsi ja tutki, keitä helleeneistä hänen tulisi mahtavimpina
koettaa voittaa puolelleen. Ja tutkiessaan hän havaitsi, että
lakedaimonilaiset ja atenalaiset olivat muita etevämmät, ja olivat
edelliset doorilaista, jälkimäiset ioonilaista heimoa. Nämä nimittäin
kävivät kaikkein etevimmistä, ollen alkujaan toinen pelasgilainen,
toinen helleeniläinen kansa. Toinen ei ollut vielä milloinkaan lähtenyt
maasta ulos, toinen taas oli paljon harhaillut. Sillä Deukalionin
hallitessa se asui Fthiotismaakunnassa, Doroksen, Hellenin pojan,
aikana taas Ossan ja Olympoksen juurella sijaitsevassa maassa,
niinkutsutussa Histiaiotiissa. Kun sen Histiaiotiista olivat
karkoittaneet kadmolaiset, niin se asui Pindoksessa ja kutsuttiin sitä
makednolaiseksi kansaksi. Sieltä taas se siirtyi Dryopiiseen ja
Dryopiista se vihdoin tuli Peloponnesokseen ja sai nimen doorilaiset.
57. Mitä kieltä pelasgit puhuivat, sitä en saata täsmälleen sanoa.
Mutta jos on lupa tehdä johtopäätöstä vielä nyt elävistä pelasgeista,
nimittäin sekä niistä, jotka asuvat tyrsenien yläpuolella Krestonin
kaupungissa, muinoin olivat naapureita nyt niinkutsutuille
doorilaisille ja asuivat siihen aikaan siinä maassa, jota nykyjään
kutsutaan Thessaliotiiksi, että niistä pelasgeista, jotka asettuivat
Plakiaan ja Skylakeeseen Hellespontoksen seuduille ja olivat olleet
atenalaisten naapureina, ja mitä muita pelasgilaisia kaupunkeja on,
jotka ovat nimensä muuttaneet, -- jos näitten nojalla saa tehdä
johtopäätöstä, niin pelasgit puhuivat barbarikieltä. Jos nyt näin on
ollut laita koko pelasgilaisen heimon, niin Attikan kansa, ollen
pelasgilainen, oppi, siirtyessään helleeniläiseksi, samalla myös toisen
kielen. Sillä krestonilaiset eivät puhu samaa kieltä kuin mitkään
heidän nykyisistä naapureistaan, eivätkä sitä tee myöskään
plakialaiset; mutta keskenään he puhuvat samaa kieltä. Ja selvää on,
että he ovat säilyttäneet sen kielileiman, minkä toivat mukanansa
mainittuihin paikkoihin siirtyessään.
58. Helleeniläinen heimo on minun nähdäkseni syntymästään saakka aina
käyttänyt samaa kieltä. Ja erottuaan pelasgilaisesta heimosta, se,
vaikka oli heikko, vähästä alusta lähtien on kasvanut suureksi
kansanpaljoudeksi, varsinkin sen kautta, että pelasgilaiset ja monet
muut barbarikansat ovat siihen liittyneet. Aiemmin ainakaan ei
pelasgilainen kansa, joka oli barbarinen, milloinkaan ole suuresti
kasvanut.
59. Näistä kansoista nyt oli attikalainen, kuten Kroisos kuuli,
Peisistratoksen, Hippokrateen pojan, sortamana, hänen, joka siihen
aikaan oli atenalaisten hallitsijana, ja se oli pilkottuna eri
puolueisiin. Hippokrateelle, joka yksityisenä miehenä kerran oli
katsomassa Olympian kilpaleikkejä, sattui nimittäin kerran suuri ihme.
Hänen teurastettuaan uhrieläimet, alkoivat näet jalustalla seisovat
kattilat, jotka olivat täynnä lihaa ja vettä, kiehua ja kuohua yli
reunojensa, vaikkei ollut tulta. Silloin lakedaimonilainen Khilon, joka
sattui olemaan vieressä ja oli nähnyt ihmeen, neuvoi Hippokratesta
ensiksi olemaan ottamatta itselleen vaimoa, joka synnyttäisi lapsia, ja
toiseksi, jos hänellä jo sattui olemaan vaimo, eroamaan hänestä sekä
vihdoin, jos hänellä sattui olemaan joku poika, hylkäämään tämän. Mutta
Hippokrates ei suostunut noudattamaan tätä Khilonin neuvoa. Niinpä
hänelle sitten syntyikin Peisistratos, joka, rannikkolais-atenalaisten
keskenään riidellessä, edellisten johtajana Megakles, Alkmaionin poika,
jälkimäisten Lykurgos, Aristolaideen poika, keräsi kokoon kolmannen
puolueen, sillä hänellä oli mielessä itsevaltius. Niinpä hän kokosi
puoluelaisia, väitti asettuvansa vuoristolaisten johtajaksi ja ryhtyi
seuraavaan juoneen. Hän haavoitti itseään ja muuliaan, ajoi valjakon
torille, ikäänkuin juuri olisi pelastunut vihollisten käsistä, jotka
muka olivat tahtoneet tuhota hänet, ja pyysi sen johdosta kansalta
saada jotain vartiostoa. Ja koska hän ennen oli kunnostanut itseään
sotaretkellä megaralaisia vastaan ja oli valloittanut Nisaian sekä
suorittanut muita suurtöitä, niin atenalaisten kansa antoi pettää
itsensä ja valitsi kaupunkilaisista muutamia miehiä sekä antoi ne
hänelle. Niistä tosin ei tullut Peisistratoksen peitsenkantajia
[tavallinen henkivartijoiden nimitys], mutta nuijankantajat; sillä
kädessä puiset nuijat he aina seurasivat hänen takanaan. Nämä nousivat
yhdessä Peisistratoksen kanssa kapinaan ja saivat haltuunsa linnan.
Peisistratos hallitsi sitten atenalaisia, lakkauttamatta kuitenkaan
olemassaolevia virkoja tai säännöksiä, ja hoiti kaupunkia
vallitsevien asetusten mukaisesti pitäen sitä oivallisessa ja hyvässä
järjestyksessä.
60. Mutta vähän ajan kuluttua Megakleen ja Lykurgoksen puoluelaiset
yhtyivät karkoittaakseen hänet. Tällä tavoin siis Peisistratos ensi
kerran sai haltuunsa Atenan ja jälleen kadotti itsevaltiuden, ennenkuin
se hänellä vielä oli oikein vankkana. Mutta ne, jotka olivat
karkoittaneet Peisistratoksen, riitaantuivat taas uudestaan keskenään.
Silloin Megakles, puolueensa ahdistamana, kuuluttajan kautta kysyi
Peisistratokselta, tahtoiko tämä saada hänen tyttärensä vaimokseen
itsevaltiutta vastaan. Peisistratos hyväksyi ehdotuksen ja suostui
siihen mainitulla ehdolla, ja sitten he tehdäksensä hänelle paluun
mahdolliseksi keksivät toimenpiteen, joka minun mielestäni oli mitä
yksinkertaisin. Sillä vanhastaan on helleeniläinen kansa eronnut
barbarikansasta siinä, että se on ymmärtäväisempi ja suuremmassa
määrässä vapaa typerästä yksinkertaisuudesta kuin jälkimäinen; mutta
nytpä nämä atenalaisten keskuudessa, joitten sanotaan olevan
sukkeluudessa ensimäiset helleenien joukossa, panivat toimeen tämmöisen
juonen. Paianian kunnassa oli nimittäin nainen, nimeltä Pye, joka oli
kolmea sormea vaille neljää kyynärää pitkä ja muuten hyvännäköinen.
Tämän naisen he pukivat täysiin sotatamineisiin, asettivat vaunuihin ja
neuvoivat, mikä asento hänen tulisi ottaa esiintyäkseen parhaiten
edukseen. Sitten he ajoivat kaupunkiin, lähetettyään sitä ennen
etujuoksijoina kuuluttajia, jotka, kaupunkiin saavuttuaan puhuivat mitä
oli käsketty, sanoen näin: "oi atenalaiset, ottakaa suopein mielin
vastaan Peisistratos, jota Atene on kunnioittanut kaikista ihmisistä
enimmin, tuomalla hänet itse omaan kaupunkiinsa takaisin". Näin he
sanoivat kulkien sinne tänne. Ja kohta levisi maalaiskuntiin huhu, että
Atene muka tuopi takaisin Peisistratoksen, ja kaupungissa asuvat
uskoivat naisen olevan itsensä jumalattaren ja osoittivat jumalallista
kunnioitusta ihmiselle sekä ottivat vastaan Peisistratoksen.
61. Saatuaan takaisin itsevaltiuden mainitulla tavalla Peisistratos
Megakleen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti nai Megakleen
tyttären. Mutta kun hänellä jo oli poikia nuorukaisiässä, ja
alkmaionidien päällä sanottiin lepäävän kirouksen, niin hän ei tahtonut
vastanaidusta vaimostaan saada lapsia eikä pitänyt yhteyttä hänen
kanssaan, kuten tapa on. Aluksi tosin vaimo piti asiaa salassa, mutta
myöhemmin hän joko sitten äidin kysellessä tai kysymättä ilmoitti sen
tälle, ja äiti taas miehelleen. Tämäpä pani kovin pahakseen, että
Peisistratos niin halveksi häntä. Ja suutuksissaan hän sopi vihansa
puoluelaistensa kanssa. Mutta Peisistratos, saatuaan tietää, mitä oli
tekeillä häntä vastaan, väistyi kokonaan maasta, tuli Eretriaan ja
neuvotteli yhdessä poikiensa kanssa. Ja voitolle pääsi Hippiaan
mielipide, että piti jälleen koettaa ottaa takaisin itsevaltius. He
keräsivät silloin antimia niistä kaupungeista, jotka jossain suhteessa
olivat vanhassa kiitollisuuden velassa heihin. Ja vaikka monet
tarjosivat suuria summia, voittivat kuitenkin teebalaiset muut
rahalahjoillaan. Tämän jälkeen vieri, lyhyesti sanoen, joku aika,
kunnes heillä oli kaikki valmiina paluumatkaan. Argolaisia tuli palkkaa
vastaan Peloponnesoksesta, ja heidän luokseen tuli vapaaehtoisesti
muuan naxolainen, nimeltä Lygdamis, joka osoitti mitä suurinta
harrastusta ja toimitti sekä rahaa että väkeä.
62. Niin he läksivät liikkeelle Eretriasta ja saapuivat yhdennentoista
vuoden kuluessa takaisin. Ensimäinen paikka Attikassa, jonka he
valtasivat, oli Marathon. Heidän ollessaan siinä paikassa leirissä
tulivat sekä heidän kaupungissa asuvat puoluelaisensa että lisäksi
maalaiskunnista muita, joille itsevaltius oli rakkaampi kuin vapaus.
Nämä nyt siis kokoontuivat, mutta ne atenalaiset, jotka asuivat
kaupungissa, eivät ollenkaan välittäneet siitä, niin kauan kuin
Peisistratos keräsi rahoja, eikä myöhemminkään, kun hän oli saanut
haltuunsa Marathonin. Mutta vasta kun kuulivat hänen lähtevän
Marathonista kaupunkia vastaan, he marssivat häntä torjumaan. He
menivät koko sotajoukollaan kotiin palaavia vastaan, Peisistratos taas
ja hänen seuralaisensa läksivät liikkeelle Marathonista, menivät
kaupunkia kohti, ja tulivat samaan paikkaan, nimittäin pallenelaisen
Atenen pyhätön luo, sekä asettivat sinne leirinsä vihollisia vastaan,
iskeäkseen heidän kanssaan yhteen. Siellä muuan akarnanilainen
poppamies, Amfilytos, joka jonkun jumalallisen sallimuksen johdosta
seisoi lähellä, astui Peisistratoksen luo ja julisti kuusimittarunossa
näin kuuluvan ennuslauseen:
"verkko jo viskattu on, viritettynä vuottavi nuotta,
sinnepä joutuun tonnit ne rientävät kuutamoyössä."
63. Näin hän siis haltioissaan Peisistratokselle julisti, ja tämä
käsitti ennustuksen ja sanoi uskovansa, mitä hänelle oli julistettu,
sekä vei sotajoukkonsa taisteluun. Kaupungista tulleet atenalaiset
olivat tietysti juuri silloin ruvenneet suurukselle, ja suuruksen
jälkeen toiset heistä olivat ryhtyneet noppapeliin, toiset antautuneet
unen valtaan. Mutta Peisistratos seuralaisineen hyökkäsi atenalaisten
kimppuun ja ajoi heidät pakoon. Ja heidän ollessaan pakosalla
Peisistratos keksi mitä ovelimman keinon estääkseen heitä enää
yhtymästä ja saadakseen heidät pysymään hajallaan. Hän antoi nimittäin
poikiensa nousta hevosen selkään ja lähetti heidät edelleen, ja
saavuttaessaan pakolaiset he sanoivat, niinkuin Peisistratos oli
käskenyt, ja kehoittivat heitä olemaan hyvässä uskalluksessa sekä
menemään kukin omilleen.
64. Kun atenalaiset tottelivat, Peisistratos siis täten kolmannen
kerran sai haltuunsa Atenan ja juurrutti itsevaltiutensa
palkkasoturilaumojen ja rahatulojen avulla, joita kertyi osaksi omasta
maasta, osaksi Strymon-virran seudulta, sekä ottamalla panttivangeiksi
niiden atenalaisten lapsia, jotka olivat pitäneet puoliaan eivätkä heti
olleet paenneet, ja sijoittamalla ne Naxokseen. Sillä Peisistratos oli
sodassa senkin laskenut valtansa alle ja uskonut Lygdamiin huostaan.
Lisäksi hän oraakelinlauseiden johdosta puhdisti Delos-saaren ja teki
sen seuraavalla tavalla. Koko siltä alueelta, joka pyhäköstä näkyi, hän
kaivatti maasta kuolleet ja siirsi ne toiseen paikkaan Delosta. Niin
Peisistratos hallitsi itsevaltiaana atenalaisia, atenalaisista taas
olivat toiset kaatuneet taistelussa, toiset alkmaionidien mukana
paenneet kotoaan.
65. Sillä kannalla Kroisos kuuli atenalaisten tilan siihen aikaan
olevan; lakedaimonilaisista taas hän sai tietää, että ne olivat
vapautuneet suuresta ahdingosta ja olivat jo sodassa päässeet voitolle
tegealaisista. Sillä Leonin ja Hegesikleen hallitessa Spartassa oli
lakedaimonilaisilla muissa sodissaan menestystä, mutta vain
tegealaisten puolelta he kärsivät tappioita. Sitä ennen heillä myös
melkein kaikista helleeneistä oli huonoimmat lait ja olivat sekä
toisiaan että vieraita kohtaan juroja. Mutta seuraavalla tavalla he
saivat hyviä lakeja. Muuan arvossa pidetty spartalainen, Lykurgos, tuli
Delfoihin, oraakelin tykö, ja heti kun hän astui sisään temppelisaliin,
lausui Pytia näin:
"terve Lykurgo, mun uhkean temppelin luo sinä saavut,
rakasna Zeulle ja muillekin kaikille taivahisille,
kahdella päällä ma oon, jumalaksiko vai inehmoksi
kutsuisin sua, vaan jumalaks' toki luulen, Lykurgo."
Vielä muutamat kertovat Pytian tämän lisäksi ilmoittaneen hänelle
spartalaisten nyt voimassaolevan valtiomuodon. Mutta, niinkuin
lakedaimonilaiset itse kertovat, Lykurgos muka oli tuottanut sen
Kreetasta, ollessaan veljenpoikansa Leoboteen, spartalaisten kuninkaan
holhoojana. Sillä heti senjälkeen kuin hän oli ruvennut holhoojaksi,
hän muutti kaikki laitokset ja varoi, ettei niitä rikottaisi.
66. Sillä tavoin lakedaimonilaiset muuttivat olonsa ja saivat hyviä
lakeja. Ja Lykurgoksen kuoltua he perustivat hänen kunniakseen pyhätön
sekä kunnioittivat häntä suuresti. Ja kun maa oli hyvä, ja siinä
lukuisa väestö, he ennen pitkää elpyivät ja alkoivat kukoistaa. Siksipä
he eivät enää tyytyneet kuluttamaan aikaansa rauhassa, vaan koska
uskoivat olevansa voimakkaampia kuin arkadialaiset, he pyysivät Delfoin
oraakelilta saada ottaa koko arkadialaisten maan. Mutta Pytia julisti
heille näin kuuluvan vastauksen:
"Vaaditko Arkadiaa? Sit' en anna, liikoja vaadit.
Paljon on terhoja syöviä miehiä Arkadiassa,
siitä mi häätävät sun, minähän sitä sulta en kiellä.
Annan siis Tegean, sitä polkea tahdissa tanssin
saat, ja sen kaunista mittaamaan tulet nuoralla kenttää."
Kun tämä sanoma tuotiin, niin lakedaimonilaiset pysyttelivät erillään
muista arkadialaisista, mutta lähtivät, mukanaan kahleita, sotaretkelle
tegealaisia vastaan, luottaen petolliseen oraakelinlauseeseen,
ikäänkuin muka tulisivat tekemään tegealaiset orjikseen. Mutta he
joutuivatkin kahakassa alakynteen, ja ne heistä, jotka otettiin
vangiksi, saivat tehdä työtä omissa tuomissaan kahleissa ja
maanmittausnuoralla mitata tegealaisten kenttää. Ja samat kahleet,
joihin he olivat kytketyt, ovat vielä minun aikoihini saakka olleet
säilössä Tegeassa, missä riippuvat Atene Alean temppelissä.
67. Tässä aikaisemmassa sodassa lakedaimonilaiset yhtämittaa ottelivat
huonolla menestyksellä tegealaisia nastaan, mutta Kroisoksen aikana ja
Anaxandrideen sekä Aristonin hallitessa Lakedaimonissa spartalaiset jo
olivat päässeet sodassa voiton puolelle. Ja voitolle he olivat päässeet
seuraavalla tavalla. Koska he aina sodassa kärsivät tappioita
tegealaisten puolelta, he lähettivät tiedustelijoita Delfoihin
kysymään, ketä jumalista suostuttamalla he pääsisivät voitolle
tegealaisista. Ja Pytia antoi heille sen vastauksen, että he sen
tekisivät, jos maahansa toisivat Agamemnonin pojan, Oresteen, luut
Mutta kun he eivät kyenneet löytämään Oresteen hautaa, he uudestaan
lähettivät jumalan luo kysymään, missä paikassa Orestes lepäsi. Tätä
kysyville läheteille Pytia lausui seuraavasti:
"Arkadian lakealla on muuan paikka, Tegea,
sielläpä puhkuu tuulia kaks' pakon ankaran alla,
iskua vastavi isku, on turmio turmion päällä;
siin' Agamemnonin poian peittävi hyötysä mantu.
Tuon jos haltuhus saat, Tegean heti herraksi pääset."
Mutta senkin jälkeen kuin lakedaimonilaiset olivat tämän kuulleet, he
yhtäkaikki olivat kaukana sen löytämisestä, vaikka kaikkialta etsivät,
kunnes vihdoin Likhas, muuan niistä spartalaisista, joita kutsutaan
"hyväntekijöiksi", sen löysi. Nämä "hyväntekijät" ovat kulloinkin
vanhimmat niistä porvareista, jotka kohdakkoin tulevat astumaan pois
ratsuväenpalveluksesta ja ovat luvultaan viisi joka vuosi. Sinä
vuotena, jolloin tulevat astumaan pois ratsuväestä, heidät lähetetään
Spartan valtion puolesta sinne tänne saamatta missään levätä.
68. Näitä miehiä siis oli Likhas, joka Tegeassa löysi haudan, osaksi
sattumalta, osaksi oman viekkautensa kautta. Kun lakedaimonilaiset
siihen aikaan olivat kanssakäymisissä tegealaisten kanssa, hän kerran
tuli pajaan ja katseli raudan takomista; ja ihmetteli nähdessään,
kuinka se tapahtui. Huomattuaan hänen ihmettelynsä seppä levätessään
työstään sanoi: "totta kaiketi, oi lakedaimonilainen vieras, jos olisit
nähnyt sen, minkä minä, olisit kovasti ihmetellyt, koskapa nyt näin
kummastelet raudan tekoa. Sillä kun minä tähän pihaani tahdoin tehdä
itselleni kaivoa, kohtasin seitsemän kyynärän pituisen ruumisarkun. Ja
kun en voinut uskoa, että milloinkaan on ollut ihmisiä, jotka ovat
olleet nyt eläviä suurempia, avasin sen ja näin, että ruumis oli yhtä
pitkä kuin arkku. Ja mitattuani sen minä jälleen kaivoin sen maahan."
Näin hän siis kertoi, mitä oli nähnyt, mutta toinen punnitsi hänen
sanojaan ja teki sen johtopäätöksen, että ruumis oraakelinlauseen
mukaan olikin Orestes. Ja hän teki johtopäätöksensä seuraavalla
tavalla. Nähdessään sepän molemmat palkeet hän havaitsi, että nämä
olivat tuulet, alaisimen taas ja vasaran hän käsitti iskuksi ja
vastaiskuksi, ja vihdoin rautaa, jota taottiin, turmioksi turmion
päällä, koska muka rauta on keksitty ihmisen turmioksi. Näin hän päätti
ja tultuaan Spartaan hän ilmoitti lakedaimonilaisille koko seikan. He
tekivät häntä vastaan valesyytöksen ja karkoittivat hänet maasta pois.
Hän saapui silloin Tegeaan, kertoi onnettomuutensa sepälle ja tahtoi
vuokrata häneltä talon. Mutta tämä ei siihen suostunut. Vihdoin hän
kuitenkin sai hänet taivutetuksi ja asettui sinne asumaan. Nyt hän
kaivoi auki haudan, kokosi luut ja vei ne muassaan Spartaan. Ja joka
kerran kun molemmat tästä perin mittelivät voimiaan, niin
lakedaimonilaiset pääsivät sodassa paljon voitolle. Ja jo oli heillä
enin osa Peloponnesostakin valtansa alle laskettuna.
69. Saatuaan siis tietää tämän kaiken Kroisos lähetti Spartaan
lähettiläitä, mukanaan lahjoja ja pyytämään liittolaisuutta,
neuvottuaan sitä ennen niille, mitä heidän tuli sanoa. Tultuaan perille
he sanoivat: "Kroisos, lyydialaisten ynnä muiden kansojen kuningas, on
lähettänyt meidät ja lausuu näin: 'oi lakedaimonilaiset, koska jumala
on minulle antanut sen orakelinneuvon, että minun tulee tehdä itselleni
helleenit ystävikseni, ja olen kuullut teidän olevan etevimmät
Hellaassa, niin minä siis oraakelinlauseen nojalla käännyn teidän
puoleenne ja tahdon tulla teidän ystäväksenne ja liittolaiseksenne
vilpittä ja petoksetta'." Tämän Kroisos lähettilästensä kautta
julistutti. Lakedaimonilaiset taas, jotka itsekin olivat kuulleet
Kroisoksen saaman jumalanvastauksen, ihastuivat lyydialaisten tulosta
ja vannoivat heille kestiystävyyttä ja liittolaisuutta. He olivat myös
kiitollisuuden velassa muutamista hyvistä töistä, joita aiemmin olivat
saaneet Kroisoksen puolelta osakseen. Lakedaimonilaiset olivat näet
lähettäneet Sardeeseen ostamaan kultaa sitä Apollon kuvapatsasta
varten, joka nyt sijaitsee Lakonian Thornaxissa. Mutta kun he tahtoivat
ostaa, niin Kroisos antoi sen heille ilmaiseksi.