HISTORIA-TEOS I-II
Kirj.
Herodotos
Kreikan kielestä suomentanut Edv. Rein
WSOY, Porvoo, 1907.
ENSIMÄINEN KIRJA.
Halikarnassolainen Herodotos tarjoaa tässä esityksen tutkimuksistaan,
jotteivät ihmisten toimet aikojen kuluessa hälvenisi, eivätkä ne suuret
ja ihmeelliset teot, joita osaksi helleenit, osaksi barbarit, ovat
suorittaneet, jäisi maineettomiksi, ja ennen kaikkea, jotta selviäisi,
mistä syystä he ovat joutuneet sotiin toistensa kanssa.
1. Persialaisten historiantuntijat väittävät, että foinikialaiset ovat
antaneet ensi aiheen eripuraisuuteen. Nämä olivat nimittäin tulleet
niinkutsutusta Punaisesta merestä meidän meren luo ja asettuneet siihen
maahan, jossa vielä nytkin asuvat, sekä kohta antautuneet pitkiin
merimatkoihin. Niinpä he, kuljettaen mukanaan egyptiläisiä ja
assyrialaisia tavaroita, saapuivat muun muassa myös Argokseen. Tämä
Argos oli siihen aikaan kaikissa kohdin edellä muita paikkoja siinä
maassa, jota nyt kutsutaan Hellaaksi. Mainittuun Argokseen olivat siis
muka foinikialaiset saapuneet ja panneet näytteille tavaransa.
Neljäntenä tai viidentenä päivänä siitä, kun olivat saapuneet, ja
heillä oli melkein kaikki loppuun myytynä, oli meren luo tullut useiden
muiden naisten muassa myös kuninkaan tytär. Ja oli hänen nimensä,
niinkuin myös helleenit sanovat, Io, Inakhoksen tytär. Kun naiset
paraillaan seisoivat laivan peräkeulan tykönä ja ostivat tavaroista
niitä, joita heidän eniten teki mieli, niin foinikialaiset kehoittivat
toisiaan karkaamaan heidän kimppuunsa. Useimmat naisista pääsivät
pakoon, mutta Io joutui muiden kera ryöstetyksi. Foinikialaiset
viskasivat hänet laivaan ja lähtivät purjehtimaan Egyptiä kohden.
2. Sillä tavoin persialaiset kertovat Ion saapuneen Egyptiin, eivätkä
niinkuin helleenit, ja he sanovat tämän tapauksen olleen ensi alkuna
loukkauksiin. Mutta tämän jälkeen he väittävät muutamien helleenien
(mitään nimeä he eivät saata mainita) suunnanneen kulkunsa Foinikian
Tyrokseen ja ryöstäneen kuninkaantyttären Europan. Nämä lienevät
kaiketi olleet kreetalaisia. Siihen saakka siis molemmat olivat
maksaneet toisilleen samalla mitalla, mutta sittemmin olivat helleenit
muka syypäät toiseen loukkaukseen. He olivat näet sotalaivalla
purjehtineet kolkhilaiseen Aiaan sekä Fasis-virralle, ja muut
tehtävänsä suoritettuaan ryöstäneet kuninkaantyttären Medeian. Sitten
oli kolkhilaisten kuningas lähettänyt kuuluttajan Hellaaseen pyytämään
hyvitystä ryöstöstä ja vaatimaan pois tytärtä. Mutta helleenit
vastasivat, etteivät nekään olleet heille antaneet hyvitystä argolaisen
Ion ryöstöstä; niinpä eivät he itsekään aio noille semmoista antaa.
Edelleen he kertovat, että toisessa miespolvessa tämän jälkeen
Priamoksen poika Alexandros sen kuultuaan oli tahtonut ryöstämällä
saada vaimon Hellaasta, varmasti vakuutettuna siitä, ettei tulisi
antamaan hyvitystä, sillä eiväthän nuo toisetkaan sitä antaneet. Kun
hän nyt sitten oli ryöstänyt Helenan, niin helleenit päättivät ensiksi
lähettämällä sanansaattajia vaatia pois Helenaa ja pyytää hyvitystä
ryöstöstä. Mutta heidän tätä pyyntöä esittäessään vetivät muka toiset
esille Medeian ryöstön ja huomauttivat siitä, kuinka helleenit
tahtoivat muilta saada hyvitystä, vaikkeivät itse olleet sitä antaneet
eivätkä vaadittaessa olleet Medeiaa luovuttaneet.
4. Siihen saakka oli siis ollut vain molemminpuolisia ryöstöjä, mutta
tästä puolen olivat helleenit suuressa määrin tehneet itsensä syypäiksi
loukkauksiin. He näet olivat ennemmin alkaneet tehdä sotaretkiä Aasiaan
kuin aasialaiset Europpaan. Nytpä persialaiset sanovat pitävänsä
naisten ryöstöä vääränä tekona, mutta sulana mielettömyytenä puuhata
kostoa, sittenkuin ne kerran on ryöstetty; järkeväksi sitä vastoin he
katsovat olla ensinkään välittämättä ryöstetyistä naisista, sillä onhan
ilmeistä, ettei heitä ryöstettäisi, elleivät itse sitä tahtoisi. Niinpä
persialaiset sanovat, että Aasian puoleiset eivät ole pitäneet mitään
lukua ryöstetyistä naisistaan, mutta että helleenit, lakedaimonilaisen
naisen vuoksi, ovat koonneet suuren sotajoukon ja sitten tulleet
Aasiaan ja kukistaneet Priamoksen vallan. Siitä perin he sanovat
pitäneensä helleenejä vihollisinaan. Persialaiset näet omistavat
itselleen Aasian ja siinä asuvat kansat, mutta katsovat Europan ja
helleenien olevan heistä erillään.
5. Näin persialaiset kertovat tapahtuneen, ja Ilionin valloituksessa he
näkevät alkusyyn vihollisuuteensa helleenejä kohtaan. Mutta Ion suhteen
poikkeavat foinikialaiset persialaisista seuraavassa kohden. He näet
eivät sano ryöstämällä vieneensä häntä Egyptiin, vaan väittävät, että
hän Argoksessa muka oli pitänyt yhteyttä laivan isännän kanssa ja
huomattuaan olevansa raskas häveten vanhempiaan vapaaehtoisesti
purjehtinut pois foinikialaisten matkassa, jottei asia tulisi ilmi.
Näin puolestaan persialaiset ja foinikialaiset kertovat. Minä taas en
näitten seikkojen suhteen lähde väittämään, oliko asia näin vai
mahdollisesti jollain muulla tavoin; tahdon vain mainita hänet, jonka
itse tiedän ensiksi alottaneen vääriä tekoja helleenejä kohtaan, ja
sitten mennä kertomuksessani eteenpäin, yhtäläisesti käsitellen
ihmisten pieniä ja suuria asuinpaikkoja. Sillä monet niistä, jotka
muinoin olivat suuria, ovat nyt pienet, ja toiset, jotka minun aikanani
ovat suuria, olivat ennen pienet. Koska siis ymmärrän, että
inhimillinen onni ei mitenkään ole pysyväinen, tahdon yhtäläisesti
käsitellä molempia.
6. Kroisos oli suvultaan lyydialainen ja Alyatteen poika. Hän oli
niiden kansojen hallitsija, jotka asuivat tällä puolen Halysta, mikä
joki virtaa etelästä syyrialaisten ja paflagonilaisten alueiden välitse
pohjoiseen ilmansuuntaan ja laskee niinkutsuttuun Pontos Euxeinokseen.
Tämä Kroisos oli, mikäli me tiedämme, ensimäinen barbari, joka pakoitti
muutamia helleenejä suorittamaan veroa, ja teki toiset ystäviksensä.
Valtansa alle hän saattoi Aasiassa asuvat ioonilaiset, aiolilaiset ja
doorilaiset, ystävikseen hän teki lakedaimonilaiset. Mutta ennen
Kroisoksen hallitusta olivat kaikki helleenit vapaita. Sillä
kimmeriläisten sotaretki, joka tehtiin Iooniaa vastaan ja oli
tapahtunut ennen Kroisosta, ei muodostunut kaupunkien hävitykseksi,
vaan ainoastaan päällekarkaukseksi ja ryöstöksi.
7. Lyydian hallitus, joka oli ollut herakleideilla, joutui seuraavalla
tavalla Kroisoksen suvulle, nimittäin niinkutsutuille mermnadeille.
Sardeen hallitsijana oli Kandaules, jota helleenit nimittävät
Myrsilokseksi, ja joka oli Herakleen pojan Alkaioksen jälkeläinen.
Sillä Agron, Ninoksen poika, ja Beloksen, Alkaioksen pojan, pojanpoika,
oli ensimäinen herakleidi, joka tuli Sardeen kuninkaaksi, ja Kandaules,
Myrsoksen poika, viimeinen. Ne taas, jotka ennen Agronia olivat tätä
maata hallinneet, olivat Atyksen pojan Lydoksen jälkeläisiä, jonka
mukaan koko tätä kansaa kutsuttiin lyydialaisiksi, kun sitävastoin sitä
ennen oli kutsuttu maionilaisiksi. Heiltä saivat oraakelinlauseen
nojalla hallituksen herakleidit, jotka polveutuivat Iardanoksen
orjattaresta sekä hallitsivat kaksikymmentäkaksi miespolvea, s.o.
viisisataaviisi vuotta, niin että poika aina isältään peri hallituksen,
aina Kandauleeseen, Myrsoksen poikaan saakka.
8. Tämä Kandaulespa oli suuresti ihastunut vaimoonsa, ja ihastuksissaan
hän arveli omistavansa kaikista kauniimman vaimon. Näin hän arveli ja
ylisteli ylenmäärin vaimonsa ihanuutta, myöskin Daskyloksen pojalle
Gygeelle, joka Kandauleen henkivartijoista enimmin nautti hänen
suosiotaan ja jolle hänen oli tapana uskoa tärkeimmät asiansa. Jonkun
ajan kuluttua -- sallimus oli näet määrännyt, että Kandauleen piti
käymän onnettomasti -- tämä lausui Gygeelle näin: "Gyges, minusta
tuntuu kuin sinä et uskoisi minua, kun puhun vaimoni ihanuudesta, ja
ovathan ihmisten korvat vähemmän herkät uskomaan kuin heidän silmänsä.
Laita sen vuoksi niin, että saat nähdä hänet alastomana." Mutta Gyges
huudahti ääneen ja virkkoi: "minkä ymmärtämättömän sanan, valtias,
lausut, kun käsket minua katselemaan valtiatartani alastomana?
Riisuuhan nainen yltään kainoutensa samalla kertaa kuin pukunsa. Jo
aikoja sitten ovat ihmiset keksineet viisaita mietelmiä, joista tulee
ottaa oppia; ja näitten joukossa on tämä yksi: katsokoon kukin omaansa.
Minä kyllä uskon hänen olevan kaikista naisista kauniimman ja pyydän
sinua, ettet vaatisi säädyttömiä." Näin hän siis vastusteli peläten,
että hänelle siitä koituisi turmiota, mutta toinen vastasi näin: "ole
levollinen, Gyges, äläkä pelkää, että minä näin puhelen koetellakseni
sinua tai että vaimoni puolelta sinua kohtaisi jokin vaurio. Sillä minä
tulen ennakolta järjestämään asian niin, että hän ei edes saa
tietääkään sinun nähneesi hänet. Minä aion nimittäin asettaa sinut
makuuhuoneeseemme, avatun oven taakse. Heti kun minä olen tullut
sisälle, saapuu myös vaimoni makuulle. Lähellä sisäänkäytävää on tuoli.
Sinne hän riisuessaan vaatekappaleensa asettaa ne yksitellen, joten
sinä saat tilaisuuden kaikessa rauhassa katsella häntä. Mutta silloin
kun hän tuolin luota käy vuoteen ääreen, ja sinä joudut hänen selkänsä
taakse, niin laita niin, ettei hän saa nähdä sinua kulkiessasi ovesta
ulos." Koska Gyges siis ei voinut päästä asiasta, niin hän suostui.
Mutta kun Kandaules arveli, että oli aika käydä makuulle, niin hän vei
Gygeen huoneeseensa, ja kohta senjälkeen saapui myös vaimo. Hän tuli
sisään ja asetti vaatteensa paikoilleen, ja silloin Gyges sai ihailla
häntä. Kun Gyges sitten vaimon mennessä makuulle joutui tämän selän
taakse, hän pujahti tiehensä ja läksi ulos. Mutta hänen mennessään ulos
vaimo huomasikin hänet. Vaan älyten, että se oli tapahtunut miehensä
toimesta, hän ei huudahtanut, vaikka olikin häpeissään, ja tekeytyi
niinkuin ei olisi huomannut, mutta mietti mielessään kostoa
Kandauleelle. Sillä lyydialaisten, samoin kuin miltei kaikkien
muidenkin barbarien kesken, tuottaa yksin miehellekin suurta häpeätä,
jos hänet nähdään alastomana.
11. Sillä kertaa kuningatar ei ilmaissut mitään, vaan pysyi alallaan.
Mutta heti kun päivä valkeni, hän käski niitä palvelijoistaan, joiden
huomasi olevan itselleen uskollisimmat, olemaan valmiina ja kutsutti
luokseen Gygeen. Tämä tulikin käskystä siinä luulossa, että kuningatar
ei tiennyt mitään tapahtumasta. Sillä hänen oli ennenkin ollut tapana
mennä kuningattaren luo, joka kerta kun tämä kutsui. Mutta kun Gyges
saapui, nainen virkkoi näin: "nyt, Gyges, on sinulla edessäsi kaksi
tietä, joista annan sinun valita, kumpaako tahdot kulkea. Sinun täytyy
näet joko tappaa Kandaules, ottaa minut vaimoksesi ja ruveta
lyydialaisten kuninkaaksi tai kohta ilman muuta kuolla, jottet vastedes
kaikessa tottelisi Kandaulesta ja saisi nähdä semmoista, jota sinun ei
tule nähdä. Sillä totisesti täytyy joko hänen, joka tämän neuvon antoi,
tai sinun, joka olet nähnyt minut alastomana ja tehnyt semmoista, joka
on säädytöntä, joutuman tuhon omaksi." Aluksi Gyges hämmästyi hänen
sanojaan, mutta sitten hän alkoi rukoilla, ettei kuningatar pakoittaisi
häntä tekemään sellaista valintaa. Vaan kun hän ei osannut taivuttaa
naista ja näki, että todella oli edessä pakko joko surmata valtias tai
itse saada muilta surmansa, niin hän päätti itse jäädä eloon ja kysyi
siis vielä näin: "koska sinä pakoitat minut vasten tahtoani tappamaan
valtiaani, niin annahan minun myös kuulla, millä tavalla meidän tulee
käydä häneen käsiksi." Silloin kuningatar keskeyttää häntä näillä
sanoin: "Siitä samasta paikasta, mistä hänkin minua näytteli
alastomana, tulee hyökkäys tehtäväksi, ja hänen kimppuunsa tullaan
käymään hänen nukkuessaan."
12. Niin pian kuin he olivat sommitelleet salajuonen, yön tultua Gyges
seurasi naista huoneeseen. Sillä hän ei päässyt asiasta erilleen,
hänellä kun ei ollut mitään keinoa vapautua siitä, vaan täytyi joko
hänen tai Kandauleen kuolla. Siinä kuningatar antoi hänelle tikarin ja
piilotti hänet saman oven taakse, missä ennenkin oli ollut. Ja sitten
Kandauleen levätessä Gyges astui esiin ja tappoi hänet. Ja niin Gyges
sai sekä vaimon että kuninkuuden. Niinpä hän sai kuninkuuden, ja
Delfoin oraakeli vahvisti häntä siinä.
13. Sillä kun lyydialaiset panivat pahakseen Kandauleen onnettomuuden
ja olivat aseissa, sopivat Gygeen puoluelaiset ja muut lyydialaiset
siitä, että jos oraakeli julistaisi hänet lyydialaisten kuninkaaksi,
hän saisi hallita, mutta jollei, niin hänen tulisi antaa hallitus
takaisin herakleideille. Oraakeli antoikin vastauksen, jonka nojalla
Gyges tuli kuninkaaksi. Sen verran kuitenkin Pytia vielä sanoi, että
kosto herakleidien puolesta tulee kohtaamaan Gygeen viidettä
jälkeläistä. Tästä lausumasta eivät kuitenkaan lyydialaiset eivätkä
heidän kuninkaansa yhtään välittäneet, ennenkuin se kävi toteen.
14. Tällä tavoin siis mermnadit saivat itsevaltiuden karkoitettuaan
herakleidit. Ja tultuaan hallitsijaksi Gyges lähetti Delfoihin useita
vihkilahjoja, sillä mitä Delfoissa on hopealahjoja, ovat useimmat
niistä hänen antamiaan; ja paitsi hopeaa hän vihki suunnattoman määrän
kultaa, josta ansaitsevat eniten muistamista ne luvultaan kuusi
kultaista sekoitusastiaa, jotka sinne pyhitettiin. Nämä seisovat
korintolaisten aarreaitassa ja painavat kolmekymmentä talenttia.
Tosiasiassa kuitenkaan se aarre ei ole korintolaisten valtion, vaan
Kypseloksen, Eetionin pojan, oma. Mainittu Gyges oli Fryygian kuninkaan
Midaan, Gordioksen pojan, jälkeen ensimäinen barbari, joka, mikäli
tiedämme, pyhitti vihkilahjoja Delfoihin. Sillä myös Midas pyhitti
sinne kuninkaallisen istuimensa, jossa hän julkisesti tuomitessaan
istui, ja kannattaa sitä katsella. Mainittu istuin sijaitsee juuri
siinä, missä Gygeen sekoitusastiatkin. Ja tätä kultaa ja hopeaa, jonka
Gyges sinne vihki, delfolaiset pyhittäjän mukaan kutsuvat nimellä
"Gygadas".
15. Päästyään hallitukseen Gyges hyökkäsi sotajoukollaan Miletokseen ja
Smyrnaan sekä valtasi Kolofonin kaupungin. Vaan jättäkäämme hänet
sikseen, mainittuamme tämän. Sillä mitään muuta suurtyötä ei hän
suorittanut hallitusaikanaan, joka kesti kahdeksanneljättä vuotta.
Sensijaan tahdon mainita Ardyksestä, Gygeen pojasta, joka hallitsi
Gygeen jälkeen. Tämä valloitti Prienen sekä hyökkäsi Miletokseen. Hänen
hallitessaan Sardeessa saapuivat Aasiaan kimmeriläiset, jotka
paimentolaisskyytit olivat heidän olinpaikoistaan hätyyttäneet, ja
valloittivat Sardeen, paitsi linnaa.
16. Ardyksen hallittua yhdeksänviidettä vuotta seurasi hallituksessa
Ardyksen poika Sadyattes, joka hallitsi kaksitoista vuotta, ja
Sadyatteen jälkeen Alyattes. Tämä soti Kyaxaresta, Deiokeen
jälkeläistä, ja meedialaisia vastaan, ajoi kimmeriläiset ulos Aasiasta,
valloitti Smyrnan, joka oli saanut asujaimensa Kolofonista käsin, ja
hyökkäsi Klazomenaihin. Tämän asukkaista hän ei kuitenkaan suoriutunut
sillä tavoin kuin olisi suonut, vaan kärsi suuren tappion. Muista
toimista, mitkä hän hallituksessa ollessaan suoritti, ansaitsevat
seuraavat enimmin kertomista.
17. Hän ryhtyi miletolaisia vastaan sotaan, minkä oli perinyt isältään.
Niinpä hän vei sotajoukkonsa Miletosta vastaan ja piiritti sitä
seuraavalla tavalla. Aina milloin vilja pelloilla oli tuleentunut, hän
hyökkäsi sotajoukkoineen maahan. Ja sotaan hän marssi pillien,
harppujen ja nais- sekä mieshuilujen tahdin mukaan. Mutta niin pian
kuin hän saapui Miletoksen alueelle, ei hän hajoittanut eikä polttanut
taloja maaseudulla tai kiskonut niistä pois ovia, vaan jätti ne
seisomaan paikoilleen. Sensijaan hän aina hävitti puut ja viljan maasta
ja läksi sitten takaisin. Sillä miletolaiset vallitsivat merellä, joten
lyydialaisten sotajoukolla ei ollut mitään hyötyä piirityksestä.
Asumuksia taas lyydialainen siitä syystä ei hävittänyt, että
miletolaisilla olisi, mistä lähtisivät kylvämään ja muokkaamaan maata,
ja hänellä itsellään, kun he tekisivät maatöitä, olisi hyökätessään
jotain ryöstettävääkin.
18. Näin menetellen hän soti yksitoista vuotta, joiden kuluessa
miletolaiset kärsivät kaksi suurta tappiota, toisen kerran
taistellessaan omassa maassaan Limeneionissa, toisen kerran
Maiandroksen kedolla. Kuutena näistä yhdestätoista vuodesta hallitsi
lyydialaisia vielä Sadyattes, joka myös siihen aikaan hyökkäsi
sotajoukkoineen Miletoksen alueeseen. Hän se myös oli, joka oli sodan
alkanut. Niinä viitenä vuotena sitävastoin, jotka seurasivat noita
kuutta, kävi sotaa Sadyatteen poika Alyattes, joka, kuten ennenkin olen
osoittanut, oli isältään perinyt sodan ja uurasti sitä innolla.
Miletolaisia avustivat tässä sodassa ioonilaisista ainoastaan
khiolaiset. Nämä tekivät vastapalveluksen antamalla takaisin saman
samasta. Sillä aikaisemmin miletolaiset olivat auttaneet khiolaisia
sodassa erythraialaisia vastaan.
19. Mutta kun kahdentenatoista vuotena sotajoukko oli virittänyt laihon
tuleen, kävi niin, että sattui seuraava tapaus. Heti kun laiho oli
syttynyt, se tuulen ajamana sytytti niinkutsutun assessolaisen Atenen
temppelin; ja temppeli syttyi ja paloi poroksi. Aluksi ei siitä sen
enempää välitetty, mutta sotajoukon tultua Sardeeseen Alyattes
sairastui. Kun tauti kävi pitkällisemmäksi, hän lähettää Delfoihin
tiedustelijoita, joko sitten jonkun toisen neuvosta tai koska itsekin
katsoi hyväksi lähettää kysymään jumalan mieltä taudin johdosta. Heidän
tultuaan Delfoihin Pytia ei sanonut antavansa vastausta heille,
ennenkuin uudelleen rakentaisivat sen Atenen temppelin, jonka olivat
polttaneet Assessoksessa, Miletoksen alueella.
20. Tiedän että niin tapahtui, koska olen sen kuullut delfolaisilta.
Miletolaiset taas lisäävät tähän, että kun Periandros, Kypseloksen
poika, joka oli hyvin läheinen kestiystävä Miletoksen silloiselle
hallitsijalle Thrasybulokselle, kuuli Alyatteelle annetun
oraakelinvastauksen, niin hän lähetti sanansaattajan ilmoittamaan
asiasta, jotta tämä ennakolta tietäisi siitä ja siten voisi ryhtyä
neuvoon käsilläolevan tapauksen varalle.
21. Näin miletolaiset puolestaan kertovat tapahtuneen. Niin pian kuin
siis tämä oli ilmoitettu Alyatteelle, hän kohta lähetti kuuluttajan
Miletokseen ja tahtoi tehdä välirauhan Thrasybuloksen ja miletolaisten
kanssa, siksi aikaa kuin hän rakentaisi temppelin. Lähetti meni siis
Miletokseen, mutta Thrasybulos, joka ennakolta tarkoin tunsi koko jutun
ja tiesi, mitä Alyattes aikoi tehdä, sommittelee seuraavan juonen.
Kaiken sen viljan, mitä kaupungissa oli sekä hänen omaansa että
yksityisten, hän keräsi kokoon torille ja julisti miletolaisille, että
sittenkuin hän antaisi merkin, he kaikki joisivat ja mässäisivät
toistensa kanssa.
22. Tämän Thrasybulos teki ja julisti siinä tarkoituksessa, että
sardeelainen airut saisi nähdä suuren viljaläjän kaadettuna torille ja
ihmisten viettävän hyviä päiviä sekä ilmoittaisi siitä Alyatteelle. Ja
näin tapahtuikin. Sillä kun airut sen nähtyään ja asiansa esitettyään
Thrasybulokselle, oli lähtenyt pois Sardeeseen, saatiin, kuten minä
olen kuullut, juuri tästä syystä, eikä mistään muusta, aikaan sovinto.
Alyattes näet, joka luuli viljanpuutteen Miletoksessa olevan ankaran ja
väestön äärimäiseen kurjuuteen saakka nääntyneen, kuulikin Miletoksesta
palaavalta kuuluttajalta päinvastaisia tietoja kuin minkälaiseksi itse
arveli asianlaidan. Senjälkeen tehtiin sotivien kesken sovinto sillä
ehdolla, että he olisivat toistensa kestiystäviä ja liittolaisia;
Alyattes taas rakensi Atenelle Assessokseen kaksi temppeliä yhden
sijasta ja toipui itse taudistaan. Niin kävi Alyatteen sodan
miletolaisia ja Thrasybulosta vastaan.
23. Mainittu Periandros, joka ilmaisi Thrasybulokselle
oraakelinvastauksen, oli Kypseloksen poika ja hallitsi Korintosta.
Hänen hallitessaan sattui, niinkuin korintolaiset kertovat -- ja heidän
kanssaan pitävät lesbolaiset yhtä -- mitä suurin ihme: delfinin selässä
oli nimittäin Tainaroniin saapunut methymnalainen Arion, joka oli
etevimpiä silloisia kitaransoittajia ja, mikäli me tiedämme,
ensimäinen, joka sepitti, nimitti ja esitti dityrambeja Korintoksessa.
24. Kerrotaan että tämä Arion, joka enimmän ajan oleskeli Periandroksen
luona, sai halun purjehtia Italiaan ja Sisiliaan; ja ansaittuaan siellä
suuria summia hän tahtoi palata takaisin Korintokseen. Niinpä hän läksi
liikkeelle Taraksesta [s.o. Tarentumista], ja koska eniten luotti
korintolaisiin, hän vuokrasi laivan, jonka miehistö oli Korintoksesta.
Mutta ulapalla merimiehet alkoivat väijyä Arionin henkeä ja päättivät
viskata hänet mereen siten saadakseen hänen rahansa. Sen havaittuaan
Arion rupesi rukoilemaan, jätti heille rahansa ja pyysi vain saada
pitää henkensä. Mutta eipä hän kuitenkaan saanut heitä taivutettua,
vaan laivamiehet käskivät häntä joko surmaamaan itsensä, jolloin saisi
hautauksen maalla, tai hetimmiten hyppäämään mereen. Uhkauksista pulaan
joutunut Arion pyysi, että he, jos hyväksi katsoisivat, sallisivat
hänen täydessä juhlapuvussa tuhdolla seisten esittää laulua. Ja laulun
laulettuaan hän lupasi surmata itsensä. Niinpä heissä heräsi halu
kuulla maailman parasta laulajaa, ja he väistyivät peräkeulasta laivan
keskiosaan. Mutta Arion pukeutui täyteen juhlapukuunsa, tarttui
kitaraan ja lauloi tuhdolla seisten korkean veisun alusta loppuun. Vaan
virren päättyessä hän heittäytyi mereen sellaisenaan, täydessä
juhlapuvussaan. Ja merimiehet purjehtivat Korintokseen, mutta Arionin
kerrotaan delfinin ottaneen selkäänsä ja vieneen Tainaroniin. Sinne hän
astui maihin ja läksi puvussaan Korintokseen; ja saavuttuaan perille
hän kertoi koko tapauksen. Mutta Periandros ei uskonut, vaan piti
Arionia vartioituna eikä laskenut häntä minnekään; kuitenkin hän piti
silmällä laivamiehiäkin. Kun nämä siis tulivat saapuville, hän kutsutti
heidät luokseen ja tiedusteli, oliko heillä jotain kerrottavaa
Arionista. He väittivät hänen olevan turvassa Italiassa ja jättäneensä
hänet hyvissä voimissa Tarakseen. Mutta silloin juuri ilmestyikin
Arion, sellaisena kuin oli mereen hypätessään. Hämmennyksissään eivät
merimiehet nyt enää voineet kieltää asiaa, koska se oli näytetty
toteen. Näin korintolaiset ja lesbolaiset puolestaan kertovat, ja vielä
nyt on Tainaronissa Arionin vaskinen vihkilahja; se ei ole varsin suuri
ja kuvaa delfinillä ratsastavaa miestä.
25. Sittemmin Alyattes, lopetettuaan sodan miletolaisia vastaan, kuoli,
hallittuaan viisikymmentäseitsemän vuotta. Hän oli toinen tämän huoneen
jäsen, joka Delfoihin pyhitti vihkilahjan. Taudista parantuneena hän
nimittäin vihki suuren hopeisen sekoitusastian ynnä juotetun
rautajalustan, mikä ennen kaikkia vihkilahjoja Delfoissa kannattaa
katsomista, ja on khiolaisen Glaukoksen tekoa, hänen, joka yksin
kaikista ihmisistä on keksinyt raudan juottamisen.
26. Alyatteen kuoltua seurasi hallituksessa Alyatteen poika Kroisos,
ollessaan kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen. Hän se oli, joka
hyökkäsi helleenien ja niistä ensiksi efesolaisten kimppuun. Tällöin
efesolaiset hänen piirittäminään pyhittivät kaupunkinsa Artemiille,
kiinnittämällä nuoran temppelistä muuriin. Vanhan kaupungin, jota
silloin piiritettiin, ja temppelin väliä on seitsemän stadionia.
Efesolaisten kimppuun siis Kroisos ensiksi hyökkäsi, mutta sitten
vuoron perään kaikkien ioonilaisten ja aiolilaisten, syyttäen mitä
mistäkin ja esittäen suurempia syytöksiä niitä vastaan, joita vastaan
saattoi keksiä suurempia syytöksiä, mutta toisia vastaan esittäen myös
joutavia asioita.
27. Niin pian kuin nyt siis Aasiassa asuvat helleenit olivat
pakoitetut suorittamaan veroa, niin Kroisos päätti rakentaa laivoja ja
käydä käsiksi saarelaisiin. Kun hänellä oli kaikki valmiina
laivanrakentamiseen, kerrotaan prieneläisen Biaan tai toisten mukaan
mytileneläisen Pittakoksen saapuneen Sardeeseen. Kun silloin Kroisos
kysyi, mitä uutta Hellaasta kuului, niin hän lausui seuraavalla tavalla
ja lopetti siten laivanrakentamisen: "Oi kuningas, saarelaiset
pestaavat kymmenentuhatta ratsumiestä, ja aikovat lähteä sotaretkelle
Sardeeseen ja sinua vastaan." Siinä luulossa, että hän puhui totta,
Kroisos virkkoi: "jospa jumalat johdattaisivat saarelaisten mieleen
tämän, että hevosilla tulisivat lyydialaisten lapsia vastaan." Mutta
toinen keskeytti sanoen: "oi kuningas, hartaastipa näytät haluavan
tavata saarelaisia ratsain mannermaalla, ja toivosi on luonnollinen.
Mutta mitä muuta luulet saarelaisten haluavan, kuin että, heti kun
kuulivat sinun aikovan heidän varalleen rakentaa laivoja, soivat
tapaavansa lyydialaiset merellä, kostaakseen sinulle mannermaalla
asuvien helleenien puolesta, joita sinä pidät orjuudessa?" Tuo
johtopäätös kuuluu kovasti huvittaneen Kroisosta, ja koska
toinen tuntui puhuvan sattuvasti, hän totteli tätä ja lakkasi
laivanrakentamisesta. Ja niin hän solmi kestiystävyysliiton saarilla
asuvien ioonilaisten kanssa.
28. Jonkun ajan kuluttua olivat melkein kaikki Halys-joen tällä puolen
olevat kansat kukistetut. Sillä paitsi kilikialaisia ja lykialaisia
Kroisos oli laskenut valtansa alle kaikki muut.
29. Sittenkuin siis nämä olivat kukistetut, saapui rikkautensa huipulla
olevaan Sardeeseen kaikkien muiden Hellaan viisasten miesten muassa,
mitä siihen aikaan sattui olemaan, ja miten mikin heistä milloinkin
tuli, myöskin atenalainen Solon, joka atenalaisten käskystä oli
laatinut lakeja ja sitten oleskeli kymmenen vuotta ulkomailla, jonne
oli matkustanut maailmaa katsomaan, jottei hänen olisi pakko purkaa
jotain laatimistaan laeista. Sillä itse eivät atenalaiset kyenneet sitä
tekemään, he kun suurilla valoilla olivat sitoutuneet kymmenen vuotta
noudattamaan niitä lakeja, joita Solon heille säätäisi.
30. Tästä syystä sekä katsellakseen maailmaa Solon saapui Egyptiin
Amasiin luo ja niin myös Sardeeseen Kroisoksen tykö. Hänen tultuaan
sinne Kroisos kestitsi häntä hovissaan. Mutta kolmantena tai neljäntenä
päivänä palvelijat Kroisoksen käskystä kuljettivat häntä ympäri
aarreaitoissa ja näyttelivät hänelle kaikkea, mikä oli suurta ja
äveriästä. Kun hän oli kaikki nähnyt ja katsellut, mikäli siihen oli
tilaisuutta, Kroisos virkkoi näin: "atenalainen kestiystävä, meidän
kuuluviimme on tullut paljon puhetta viisaudestasi ja matkoistasi, ja
että muka viisauden rakkaudesta olet kulkenut maita mantereita. Nyt
siis minussa on herännyt halu kysyä, kenenkä olet nähnyt olevan
kaikista ihmisistä onnellisimman." Näin hän kysyi siinä luulossa, että
itse muka oli onnellisin ihminen. Ollenkaan imartelematta, vaan
totuuden mukaisesti, Solon lausuu: "oi kuningas, atenalaisen
Telloksen." Hämmästyneenä lausunnosta Kroisos kysyi kiihkeästi: "missä
kohden siis katsot Tellosta onnellisimmaksi?" Hänpä virkkaa:
"ensiksikin Tellos eli onnellisessa valtiossa ja hänellä oli kauniita
ja hyviä lapsia ja hän sai nähdä heille kaikille syntyvän lapsia ja
kaikkien jäävän eloon. Toiseksi hänellä oli meidän oloihimme nähden
hyvä toimeentulo, ja vihdoin muodostui hänen elämänsä loppu mitä
loistavimmaksi. Kun näet Eleusiissä oli syttynyt taistelu atenalaisten
ja heidän naapuriensa kesken, niin hän riensi avuksi, ajoi viholliset
pakosalle ja sai mitä kauniimman kuolon; ja atenalaiset hautasivat
hänet valtion kustannuksella siihen paikkaan, mihin oli kaatunutkin, ja
kunnioittivat häntä suuresti."
31. Niin paljon onnellista Telloksesta kertomalla Solon vain yllytti
Kroisosta. Niinpä tämä kysyi, ketä hän katsoi toiseksi Telloksen
jälkeen, varmasti arvellen tulevansa ainakin toiselle sijalle. Mutta
Solon vastasi: "Kleobista ja Bitonia. Näillä näet, jotka syntyperältään
olivat argolaisia, oli riittävä toimeentulo ja sen lisäksi tällaiset
ruumiinvoimat: molemmat olivat yhtäläisesti saaneet palkintoja
kilpailuissa, ja kerrotaanpa heistä myös seuraava tarina. Argolaiset
viettivät Hera-juhlaa, ja nuorukaisten äidin täytyi ehdottomasti ajaa
pyhättöön, mutta härät eivät ajoissa saapuneet pellolta. Kun siis aika
pakoitti, nuorukaiset itse astuivat ikeen alle ja vetivät vaunuja,
joissa heidän äitinsä kulki; ja suoritettuaan neljäkymmentäviisi
stadionia he saapuivat pyhättöön. Sittenkuin he olivat tämän tehneet,
ja koko kansanjoukko oli heidät nähnyt, osoitti heidän suhteensa
jumala, että ihmisen on paljoa parempi kuolla kuin elää. Argolaiset
näet ympäröivät nuorukaisia ja onnittelivat heitä heidän
ruumiinvoimiensa vuoksi, argottaret taas äitiä, että oli sellaisia
lapsia saanut. Mutta äiti, ylen iloisena sekä heidän teostaan että
maineestaan, seisahtui jumalankuvan eteen ja rukoili, että jumalatar
antaisi hänen lapsilleen Kleobiille ja Bitonille, jotka olivat hänelle
niin suurta kunniaa tuottaneet, sen, minkä saavuttaminen ihmiselle on
parasta. Tämän jälkeen uhrattuaan ja aterioituaan nuorukaiset panivat
maata itse pyhättöön eivätkä enää sen koommin nousseet, vaan päättivät
näin päivänsä. Mutta argolaiset teettivät heidän kuvansa ja pystyttivät
ne Delfoihin, koska olivat olleet miesten parhaimmat."
32. Solon siis antoi näille toisen sijan onnellisuudessa. Mutta Kroisos
virkkoi kiivastuneena: "oi atenalainen vieras, entä meidän onnemme,
onko se sinusta niin mitätön, ettet ole katsonut meitä edes yksityisten
miesten vertaisiksi?" Hänpä vastasi: "oi Kroisos, sinä kysyt
inhimillisten seikkojen suhteen minua, joka tiedän, että kaikki
jumaluus on kateellista ja epävakaista. Sillä pitkän ajan kuluessa
joutuu näkemään paljon sellaista, jota ei tahdo, ja paljon myös
kärsimään. Minä asetan nimittäin seitsemänkymmentä vuotta
ihmiselämän rajaksi. Nämä seitsemänkymmentä vuotta tekevät
kaksikymmentäviisituhattakaksisataa päivää, lukuunottamatta
karkauskuukausia. Ja jos yhdellä kuukaudella pitennetään joka toinen
vuosi, jotta vuodenajat sattuisivat oikealle kohdalleen, niin saadaan
seitsemällekymmenelle vuodelle tulevia karkauskuukausia kolmekymmentä
viisi ja näistä kuukausista syntyviä päiviä tuhattaviisikymmentä.
Kaikista näistä päivistä, joita, sijoitettuina seitsemällekymmenelle
vuodelle, on kaksikymmentäkuusituhatta kaksisataaviisikymmentä, ei
toisena päivänä tapahdu vallan samaa kuin toisena. Näin siis, oi
Kroisos, on ihminen kokonaan sattumaa. Minä näen kyllä, että sinä olet
erinomaisen rikas sekä hallitset useita ihmisiä; mutta sitä, mitä
minulta kysyit, en saata vielä sinusta sanoa, ennenkuin olen kuullut
kauniisti lopettaneesi elämäsi. Sillä eihän upporikas ole onnellisempi
sitä, jolla on päiväksi, ellei se kohtalo samalla seuraa, että hän
kaikin puolin suotuisassa tilassa hyvästi päivänsä päättää. Sillä monet
pohatat ovat onnettomat, ja monet, joilla on kohtalainen toimeentulo,
onnelliset. Ja ylen äveriäs, mutta onneton, voittaa kahdessa kohden
hyväosaisen, mutta jälkimäinen monessa kohden edellisen. Edellinen voi
kyllä helpommin tyydyttää haluaan ja kantaa suurta kohtaavaa tappiota,
mutta jälkimäinen on seuraavissa kohdin hänestä edellä. Tosin hän ei
saata samalla tavalla kuin toinen kestää tappiota ja tyydyttää haluaan,
mutta tästä suojelee häntä hänen hyvä kohtalonsa; sensijaan hänessä ei
ole ruumiillisia vikoja eikä tauteja, hän on vapaa onnettomuuksista,
hänellä on hyviä lapsia, ja kaunis ulkomuoto. Jos hän tämän lisäksi
vielä hyvin päättää päivänsä, on hän juuri tuo, jota sinä etsit, ja
joka ansaitsee onnellisen nimen. Mutta ennenkuin ihminen kuolee, tulee
pidättyä arvostelusta eikä vielä kutsua häntä onnelliseksi, vaan
hyväosaiseksi. Nytpä on mahdotonta, että yksi ihminen voisi kaikkia
näitä etuja yhdistää, samoinkuin ei mikään maa riitä tarjoamaan kaikkea
itselleen, vaan yhtä sillä on, mutta tarvitsee toista; ja se, jolla on
useimmat edut, on paras. Niin myös ei ihmisyksilökään semmoisenaan ole
kylliksi itselleen; sillä yhtä hänellä on, mutta toista hän tarvitsee.
Joka siis omistaa enimmät näistä eduista ja tekee sitä lakkaamatta sekä
sitten toivomustensa mukaan päättää päivänsä, hän, oi kuningas, minusta
on oikeutettu kantamaan tätä nimeä. Tulee nimittäin aina katsoa, minkä
lopun mikin asia saa; sillä monet, joille jumala on vilaukselta
näyttänyt onnea, hän on myöhemmin perinjuurin nujertanut."
33. Tämän sanottuaan ei Solon tietenkään enää pysynyt Kroisoksen
suosiossa, vaan piittaamatta hänestä vähääkään tämä lähetti hänet
luotaan menemään pitäen häntä kovin typeränä, koska, jättämällä sikseen
käsilläolevan hyvän, käski pitää silmällä joka asian loppua.
34. Mutta Solonin lähdettyä kohtasi Kroisosta jumalan puolelta suuri
rangaistus, nähtävästi siitä syystä, että hän piti itseään
onnellisimpana kaikista ihmisistä. Sillä heti senjälkeen hän
nukkuessaan näki unen, joka hänelle totuudenmukaisesti ilmaisi ne
onnettomuudet, jotka tulivat tapahtumaan hänen poikansa suhteen.
Kroisoksella oli nimittäin kaksi poikaa, joista toinen oli viallinen,
hän kun oli kuuromykkä, mutta toinen ikätoveriensa joukossa kaikissa
kohdin kaikkien ensimäinen, ja oli hänen nimensä Atys. Niinpä uni
osoitti Kroisokselle, että hän tulisi kadottamaan tämän Atyksen siten,
että hän tulisi haavoittumaan rautaisen peitsenkärjen kautta.
Sittenkuin Kroisos oli herännyt ja itsekseen punninnut asiaa, hän
säikähtyneenä unesta otti pojallensa vaimon eikä milloinkaan sen
koommin lähettänyt häntä, jonka oli ollut tapana johtaa lyydialaisia
sotaan, sentapaiseen toimeen. Ja heittokeihäät, peitset sekä kaikki
semmoiset aseet, joita ihmiset sodassa käyttävät, hän toimitti pois
miestuvista ja ahtoi kamareihin, jottei joku seinälle ripustettu esine
putoaisi pojan päälle.
35. Mutta kun hänellä juuri oli käsillä poikansa häät, saapuu
Sardeeseen mies, jota oli kohdannut se kova onni, että hänellä oli
rikoksen tahraamat kädet; muuten hän oli syntyperältään fryygialainen
ja kuninkaallista sukua. Hän saapui Kroisoksen taloon ja pyysi tulla
maan tavan mukaan puhdistetuksi, ja Kroisos puhdisti hänet. Ja
puhdistus tapahtuu lyydialaisilla melkein samalla tavalla kuin
helleeneillä. Mutta senjälkeen kuin Kroisos oli suorittanut mitä tapa
vaati, hän tiedusteli, mistä ja kuka mies oli, näin sanoen: "oi
ihminen, kuka sinä olet ja mistä päin Fryygiaa saapuen olet tullut
anomaan minulta turvaa? Minkä miehen tai naisen sinä olet murhannut?"
Hän vastasi: "oi kuningas, minä olen Midaan pojan, Gordiaan, poika,
nimeni on Adrastos, olen vasten tahtoani tullut surmanneeksi oman
veljeni, jonka vuoksi isäni on minut ajanut pois, ja olen vailla
kaikkea." Kroisos vastasi hänelle näin: "ystävistä polveudut ja
ystävien luo olet tullut, missä sinulta ei ole puuttuva mitään, niin
kauan kuin meidän luonamme viivyt. Ja koettamalla kantaa tätä kovaa
kohtaloa niin keveästi kuin suinkin, voitat itsellesi suurimman edun."
36. Niinpä Adrastos eleli Kroisoksen luona. Mutta siihen samaan aikaan
ilmestyi Myysian Olympos-vuorelle aika suuri otus siaksi. Tältä
vuorelta lähtien se havitteli myysialaisten vainioita, ja useasti
myysialaiset menivät ulos sitä vastaan, mutta eivät voineet sille
mitään pahaa tehdä, vaan kärsivät itse sen puolelta vahinkoa. Viimein
tulivat myysialaisten lähettiläät Kroisoksen luo ja sanoivat näin: "oi
kuningas, mitä suurin otus siaksi on ilmestynyt meidän maahamme, ja se
turmelee vainioitamme. Sitä emme voi ottaa kiinni, vaikka kuinkakin
ponnistelemme. Nyt siis pyydämme sinua lähettämään meille poikasi ja
valionuorukaisia ynnä koiria, karkoittaaksemme sen maasta pois." Näin
he pyysivät, mutta muistaen unennäköään Kroisos virkkoi näin: "älkää
enää mainitko poikaani, sillä en minä tahtoisi lähettää häntä teidän
mukaanne. Hän on näet äsken nainut ja hänellä on nyt siitä huolta.
Mutta minä tahdon lähettää lyydialaisten valiomiehet ja koko
koiraparven ja tulen käskemään niitä, jotka lähtevät, olemaan mitä
innokkaimpia yhdessä teidän kanssanne karkoittaakseen eläimen maasta."
37. Niin hän vastasi, ja myysialaiset olivat siihen tyytyväiset. Mutta
silloin tulee sisään Kroisoksen poika, joka oli kuullut, mitä
myysialaiset pyysivät. Kun nyt Kroisos ei sanonut lähettävänsä
poikaansa heidän myötään, niin nuorukainen sanoi hänelle näin: "oi
isäni, kauneinta ja jalointa oli ennen muinoin minusta mennä sotaan ja
metsästysretkelle ja siten kunnostaa itseäni; mutta nyt sinä estelet
minua kumpaisestakin tästä, vaikka et ole minussa huomannut mitään
pelkuruutta tai haluttomuutta. Millä silmin minun nyt tulee näyttäytyä
kulkiessani torille ja torilta pois? Millaiseksi tulen kansalaisilleni
näyttäytymään, millaisena tulee äskennaitu vaimoni minua pitämään?
Millaisen miehen kanssa hän tulee katsomaan olevansa naimisissa? Anna
nyt joko minun lähteä metsästykseen, tai vakuuta järkisyillä, että
minun on parempi tehdä näin."
38. Kroisos vastaa täten: "oi poikani, en minä tätä tee siitä syystä,
että olisin sinussa huomannut jotain pelkuruutta tai mitään muuta
epämiellyttävää, mutta uni, jonka nukkuessani näin, sanoi, että sinä
olet oleva lyhytikäinen. Sinä tulet nimittäin saamaan tuhosi rautaisen
keihäänkärjen kautta. Tähän näkyyn katsoen siis joudutin häitäsi ja
senvuoksi en laske sinua tämmöisiin yrityksiin, koettaen jos
mahdollista varastaa sinua kuolemalta, ainakin niinkauan kuin itse
elän. Sinähän olet minun ainokainen poikani, sillä tuota toista, joka
on jäänyt kuuloa vaille, en voi lukea omakseni."
39. Nuorukainen vastaa näin: "on anteeksi annettavaa, oi isä, että
minun suhteeni olet niin varovainen, kun olet sellaisen näyn nähnyt.
Mutta on kohtuullista, että minä sanon sinulle sen, mitä et ymmärrä,
vaan mikä sinulta on jäänyt huomaamatta. Sinä väität siis unen
sanoneen, että tulisin kuolemaan rautaisen keihäänkärjen kautta. Mutta
tuolla sialla, millaiset kädet sillä on, mikä semmoinen rautapeitsi
sillä on, jota sinä pelkäät? Jos uni olisi sanonut, että tulisin
kuolemaan hampaan tai jonkun muun hampaalta näyttävän esineen kautta,
silloin tulisi sinun tehdä se, minkä teet. Mutta nytpä olikin puhe
keihäästä. Koska siis meillä ei ole taistelua miehiä vastaan, niin
päästä minut menemään."
40. Kroisos vastaa: "oi poikani, sinä tavallaan voitat minut
selittäessäsi unennäön tarkoituksen. Niinpä minä siis sinun voittamana
muutan mieleni ja päästän sinut menemään metsästykseen."
41. Näin puhuttuaan Kroisos noudatti luoksensa fryygialaisen
Adrastoksen ja tämän tultua sanoi hänelle näin: "Adrastos, kun tyly
kohtalo, josta kyllä en sinua moiti, oli sinut masentanut, minä
puhdistin ja otin sinut vastaan asuntooni, jossa vieläkin olet, ja olen
tarjonnut sinulle kaiken ylläpitosi. Nyt siis, koska olet velvollinen
hyvillä töillä palkitsemaan minua, joka ensin olen sinua kohtaan tehnyt
hyviä töitä, pyydän sinua rupeamaan poikani vartijaksi, kun hän lähtee
metsästämään, jotteivät tiellä jotkut pahantekijät ja rosvot ilmestyisi
ja tuhoisi teitä. Sitäpaitsi täytyy sinun myös mennä sinne, missä
saatat tulla kuuluisaksi urotöistä, sillä sehän on isänperintösi ja
onhan sinulla lisäksi voimia."
43. Adrastos vastaa: "oi kuningas, en minä muutoin olisi lähtenyt
tämmöiseen voitteluun. Sillä ei tällaisen kovan kohtalon kohtaaman sovi
mennä onnellisten ikätoveriensa joukkoon, eikä ole minulla haluakaan,
ja useista syistä olisin pysytellyt poissa. Mutta nyt, koska sinä sitä
vaadit, ja tulee tehdä sinulle mieliksi (sillä tuleehan minun palkita
sinua hyvillä töillä), olen valmis tekemään tämän ja, mikäli vartijasta
riippuu, voit odottaa poikasi, jota käsket minun vartioimaan,
vahingoittumatta palaavan."
43. Kun Adrastos näin oli vastannut Kroisokselle, niin Adrastos ja Atys
läksivät matkaan mukanaan valionuorukaisia ja varustettuina koirilla.
Saavuttuaan Olympos-vuorelle he hakivat eläintä ja löydettyään sen he
asettuivat piiriin sen ympäri sekä viskasivat heittokeihäänsä sitä
vastaan. Siinä nyt vieras, juuri hän, joka oli puhdistettu murhasta ja
nimeltään Adrastos, heittäessään sikaa ei osunutkaan siihen, vaan
tapasi Kroisoksen poikaa. Kun keihäänkärki näin tähän sattui, kävi unen
lausuma hänen suhteensa täytäntöön. Ja muuan henkilö juoksi
ilmoittamaan Kroisokselle tapauksen ja saavuttuaan Sardeeseen kertoi
tälle sekä ottelusta että pojan kohtalon.
44. Kroisos tuli poikansa kuolemasta kovin järkytetyksi ja valitti
vielä enemmän sitä, että hänet oli murhannut se, jonka itse oli
murhasta puhdistanut. Ja kovasta kohtalosta katkerana hän kiivaasti
huusi avuksi Zeus Puhdistajaa, ottaen hänet todistajaksi siihen, mitä
hän vieraan puolelta oli saanut kärsiä, ja kutsui jumalaa sekä
kotilieden että ystävyysliittojen suojelijaksi. Kotilieden
suojelijaksi hän nimitti jumalaa siitä syystä, että ottamalla vastaan
asuntoonsa vieraan oli tietämättään elättänyt poikansa murhaajaa,
ystävyysliittojen suojelijaksi taas, koska oli saanut pahimman
vihamiehensä hänestä, jonka oli lähettänyt poikansa vartijaksi.
45. Sen jälkeen saapuivat lyydialaiset kantaen vainajaa, ja hänen
takanaan seurasi murhamies. Hän asettui vainajan eteen ja jätti itsensä
Kroisoksen valtaan ojentaen käsiään ja käskien tätä tappamaan hänet
vainajan päälle. Hän mainitsee edellisestä kovasta kohtalostaan ja
sanoo, että hän tämän lisäksi vielä on tuhonnut puhdistajansa ja että
hän ei enää saata elää. Sen kuultuaan Kroisos, vaikka hänellä olikin
niin suuri kotoinen onnettomuus, sääli Adrastosta ja lausui hänelle:
"minä olen, oi vieras, saanut sinulta kaiken hyvityksen, koskapa itse
tuomitset itsesi kuolemaan. Et sinä yksin ole syypää tähän
onnettomuuteeni, paitsi mitä tahtomattasi olet tehnyt, vaan kaiketi
joku jumalista, joka jo aikoja sitten ennakolta ilmaisi mitä tuleman
piti." Kroisos nyt siis hautasi poikansa niinkuin tapa vaati. Mutta
Adrastos, Gordiaan, Midaan pojan, poika, hän, joka oli joutunut oman
veljensä murhaajaksi ja murhaajaksi puhdistajansa, tunsi itsensä
kovaonnisimmaksi kaikista ihmisistä, joita tiesi, ja niin pian kuin
ihmisten hälinä hiljeni haudan ympärillä, hän tappoi itsensä kummulle.
46. Kahden vuoden ajan Kroisos toimetonna istui suuressa murheessa
poikansa menetyksen johdosta. Mutta kun Kyros, Kambyseen poika, oli
kukistanut Astyageen, Kyaxareen pojan, ylivallan, ja persialaisten
mahti kasvoi, teki tämä seikka lopun Kroisoksen murheesta, ja hän alkoi
miettiä, saattaisiko hän jollain tavoin taltuttaa persialaisten
kasvavaa voimaa, ennenkuin se paisuisi liian suureksi. Ja heti kun tämä
ajatus hänessä oli herännyt, hän koetteli ennuspaikkoja, sekä
helleenein keskuudessa olevia että Libyassa sijaitsevaa, lähettäen
mitkä minnekin, toiset menemään Delfoihin, toiset Abaihin, fokilaisten
maahan, toiset Dodonaan. Jotkut lähetettiin Amfiaraoksen ja
Trofonioksen luo, toiset Brankhidaihin Miletoksen alueeseen. Nämä
olivat ne helleeniläiset ennuspaikat, joihin Kroisos lähetti
sanansaattajia saadakseen neuvoa. Toiset taas hän laittoi Libyaan
Ammonin luo kysymään oraakelia. Hän lähetti joka taholle ja koetteli,
mitä ennuspaikat tiesivät, jotta, jos ne tavattaisiin todenperäisiksi,
hän toistamiseen lähettäisi kysymään, tuliko hänen ryhtyä sotaretkeen
persialaisia vastaan.
47. Ja lähettäessään lyydialaiset koettelemaan oraakeleita, hän antoi
heille seuraavan tehtävän. Siitä päivästä alkaen, jolloin he lähtivät
Sardeesta, tuli heidän lukea sata päivää ja sadantena päivänä
tiedustella oraakeleilta, ja kysyä mitä lyydialaisten kuningas Kroisos,
Alyatteen poika, juuri silloin sattui tekemään; ja mitä kukin oraakeli
julisti, se tuli heidän kirjoittaa muistiin sekä ilmoittaa hänelle.
Mitä muut oraakelit puolestaan julistivat, sitä ei kukaan kerro. Mutta
heti kun lyydialaiset Delfoissa astuivat sisään temppelisaliin
saadakseen vastauksen jumalalta ja kysyivät niinkuin käsketty oli,
vastasi Pytia kuusimittarunossa näin:
"Hiekan määrän mä tiedän ja merten matkat ma tunnen,
mykkää myös tajuan, puhumattoman kuiskehen kuulen.
Kas, kovakilpisen konnan tuoksu mun tuntohon tunki,
min lihat parhaillaan kera lampaan vaskessa kiehuu:
vaskea alla sen on, myös vaski sen päältäkin peittää."
48. Tämän Pytian julistuksen lyydialaiset kirjoittivat muistiin ja
lähtivät sitten pois Sardeeseen. Ja niin pian kuin muutkin ympäri
maailmaa lähetetyt sanansaattajat saapuivat tuoden mukanaan
oraakelinvastaukset, niin Kroisos avasi ja katseli kaikkia
kirjoituksia. Mutta niistä ei mikään häntä miellyttänyt. Vaan kun hän
kuuli Delfoin oraakelista tulleen vastauksen, hän heti osoitti siitä
oraakelille kunnioitusta ja uskoi siihen, arvellen että Delfoin
ennuspaikka oli ainoa maailmassa, koska se oli keksinyt mitä hän teki.
Sillä senjälkeen kuin oli lähettänyt tiedustelijat eri oraakelien luo,
hän otti vaarin sovitusta päivästä, mietti juonen, jota oli mahdoton
keksiä ja arvata, ja ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen: hän hakkasi
kilpikonnan ja lampaan kappaleiksi, keitti itse ne yhdessä vaskisessa
kattilassa ja asetti päälle vaskisen kannen.
49. Semmoisen oraakelinvastauksen siis Kroisos sai Delfoista. Mutta
mitä Amfiaraoksen ennuspaikan vastaukseen tulee, en saata sanoa, mitä
se lausui lyydialaisille, sittenkuin olivat pyhätön luona tehneet mitä
tapa vaatii -- ei näet siitä ole olemassa kertomusta --, paitsi että
Kroisos katsoi Amfiaraoksenkin omistavan todenperäisen ennuspaikan.
50. Tämän jälkeen hän koetti suurilla uhreilla suostutella Delfoissa
vallitsevaa jumalaa. Niinpä hän uhrasi uhrieläimiä kolmetuhatta joka
lajia ja laati suuren rovion sekä poltti poroksi kullalla ja hopealla
verhottuja makuusohvia, kultamaljoja, purppuravaatteita ja -ihotakkeja,
toivoen siten paremmin voivansa voittaa jumalan suosion. Ja kaikille
lyydialaisille hän antoi käskyn, että he itse kukin uhraisivat sen,
mitä kullakin oli. Ja niin pian kuin hän oli uhrannut, hän sulatti
suunnattoman määrän kultaa ja taotti siitä puolitiilejä, jotka teki
pituudelleen kuuden, leveydelleen kolmen ja korkeudelleen yhden
kämmenen levyisiksi, luvultaan sataseitsemäntoista. Näistä oli neljä
puhdasta kultaa, kukin painaen puolenkolmatta talenttia, muut
puolitiilet taas olivat vaaleata kultaa ja painoivat kaksi talenttia.
Hän teetti myös puhtaasta kullasta leijonan kuvan, jonka paino teki
kymmenen talenttia. Tämä leijona kuitenkin putosi, silloin kun Delfoin
temppeli paloi, puolitiilien päältä -- niiden päällä se nimittäin
lepäsi -- ja nyt sitä säilytetään korintolaisten aarreaitassa sekä
painaa puolenseitsemättä talenttia, sillä puolenneljättä talenttia
siitä suli pois.