Minä hauturi toiveeni uljaimmat
maan ylpeän kylmään multaan vein.
Minä unhotin lapsuususkoni pois,
lelun leikeissä särkyvän haaveista tein.
Jäi yksinäisyys minun sieluuni tää,
veren ryöppyvän viat ja hulluus vain:
kuin myrskyn käyntiä valtimohon;
kuin sairasta uhmaa uneksivain.
Sydän vankien vankina viruu nyt,
yhä ystävänään oma kääpiötyö;
lasipalloisen maailman naurut soi,
vihat niinkuin terävät peitset lyö.
Minä hauturi omalla haudalla oon,
pyhän viimeisen uskoni multaan vien.
Syys juhlii latvassa jumalan puun.
-- Lelu leikeissä särkyvä myös minä lien.